30.12.2023
Kameliretki Tunisian Saharassa ja sitä seurannut piipahdus kansainvälisellä Sahara-festivaalilla olivat syyt, miksi olimme ajaneet halki Tunisian tänne maanääriin. Tänä aamuna matka jatkuisi kohti Tozeurin keidaskaupunkia, jonne on Douzista noin kahden tunnin ja 135 kilometrin ajomatka. Selvitimme Douzin aamuliikenteen, minkä jälkeen ohitimme vuorotellen aavikkoa ja palmulehtoja. Tuli selväksi, mikä on seudun pääelinkeino; palmujen latvoissa roikkuvat taatelit. Niitä kerättiin. Niitä oli autojen lavoilla laatikoissa. Niitä oli myynnissä katujen varsilla. Niitä oli kaikkialla. Ne myös maistuivat hyvältä.
Eräs suurimmista keitaista matkalla on Kebili, joka sijaitsee Saharan suurimman suolajärven Chott el Djeridin rannalla. Kaupunkiin ajetaan kameliportin läpi ja paikkakunnalla mitattiin vuonna 1931 koko Afrikan lämpöennätys, +55°c. Tänään ei ollut aivan niin lämmin; itse asiassa lämpötila nousee Tunisian Saharassa joulukuun lopulla vain noin +20°c:een. Keitaat jatkuivat Kebilin jälkeenkin, mutta Zaouian keitaalla matkanteko tyssäsi erikoisesta syystä. Kadun oli tukkinut hääkulkue, joka eteni tanssien, laulaen ja musisoiden kävelyvauhtia. Häälahjat kulkivat näppärästi päiden päällä. Ne ketkä pystyivät ja uskalsivat, kiersivät seurueen ihmisten pihamaiden kautta, mutta itse olin autonratissa Zaouiassa ensikertaa, joten nyt oli vain parasta malttaa mieli. Noin kymmenen minuutin kuluttua hääkulkueen reunaan avautui väylä ja pääsin ohittamaan tientukkijat. En ole varma, oliko kulkueessa myös itse aviopari. Zaouia sijaitsee Chott el Djerid -suolajärveen pistävällä niemellä ja on viimeisiä asutuskeskuksia ennen järven ylittävälle pengertielle pääsyä.
Chott el Djerid on Saharan suurin suolajärvi ja sen koko on noin 7 000 km². Se on siis hieman pienempi kuin Pohjanmaan maakunta. Tai yhtä suuri kuin kymmenen Manner-Ahvenanmaata. Chott el Djerid on muodoltaan varsin epämääräinen, mutta leveimmässä kohdassa se on 250 kilometriä leveä ja kapeimmillaan vain noin 20 kilometriä pitkä. Järvi sijaitsee joidenkin lähteiden mukaan merenpinnan alapuolella, kuten suolajärvillä on monesti tapana. Chott el Djerid on laskujoeton suolajärvi ja samalla myös suolapannu, mikä tarkoittaa, että maan pintakerrokseen muodostuu veden haihtumisen seurauksena pohjavedestä peräisin olevista suoloja. Tämä on tavallista kuumien ilmastojen alueilla, kuten täällä Tunisian Saharassa.
Tunisia sai niskaansa poikkeuksellisen paljon sateita joulukuun 2023 aikana. Lisäksi olin lukenut, että Chott el Djerid on talvisin ”täynnä vettä”. Joskus järven poikki voi ilmeisesti matkata jopa veneellä. Chott el Djerid vaikutti kuitenkin aivan yhtä kuivalta Saharalta, kuten edellispäiväinen erämaa Douzin takana. Vaikka järven yli voisikin matkustaa veneellä, on helpoin tapa ylittää se ajamalla noin 40 kilometristä viivasuoraa pengertietä pitkin. Siltä mekin itsemme nyt löysimme. Alkumatkasta maisemassa on vielä joitain kitukasvuisia aavikon kasveja, joita hiekassa kimmeltävä suola ei haittaa. Vähitellen kasvillisuus loppuu ja pengertien molemmin puolin on vain tasainen suola-aavikko.
On vaikea kuvitella, että Chott el Djerid oli Saharan viimeisiä paikkoja, joissa eleli vielä 1900-luvun alussa krokotiilipopulaatio. Populaatio oli peräisin ajalta, jolloin Sahara vihersi ja alueella oli laajoja vesistöjä. Siis tuhansien vuosien takaa. Sittemmin Sahara kuivahti ja krokotiilit jäivät Chott el Djeridiin eristyksiin. Nykyisin ”aavikkokrokotiilejä” elää enää vain Guelta d’Archeissa Pohjois-Tšadissa ja Mauritanian Tagantin alueen muutamissa samanlaisissa keitaissa.
Keskellä suolajärveä on muutama pysähdyspaikka matkailijoita varten, sillä seudulla liikkuu turisteja. He eivät ole enää suomalaisia, kuten vielä 1990-luvulla. Nyt he ovat Italiasta, Ranskasta, Saksasta ja niin edelleen. Myös kotimaanmatkailijat olivat liikkeellä suurin joukoin. Eräs hiekkaruusukauppias kertoi nähneensä täällä suomalaisia viimeksi kaksi vuotta sitten. Pysähdyspaikoilla myydään suolaa, hiekkaruusuja, kamelinluita sekä hieman perinteisempiä matkamuistoja. Pysähdyspaikkojen mielenkiintoisin anti suolan ohella ovat käymälät, jotka on ehkä viimeksi siivottu 1990-luvulla, mutta jotka on maalattu kekseliäästi. Tarjolla on normal-, confort-, delux– ja royal-tason vessakoppeja. Vessoissa saa asioida ilmaiseksi.
Kun suolajärven pohjoisranta alkoi häämöttää kaukaisuudessa, alkoi myös suolan määrä kasvaa. Poikkesin vielä viimeisen kerran Chott el Djeridin pohjalle ihailemaan maisemaa, joka toi mieleen jäätyneen järvenpinnan. Järven vastarannalla kohoavat vuoret, mutta myös keitaat jatkuvat. Eräs sellainen on Tozeur, yksi Tunisian Saharan merkittävimmistä keskuksista. Sinne olimme matkalla tuleviksi kahdeksi yöksi.
No niin, säkin kävit sitten afrikkalaisella suolajärvellä, aivan kuten mä marraskuussa Djiboutissa. Erona vaan se, että mun järvessä oli myös vettä. Minne tuon järven vedet on kadonneet, jos nyt oli vieläpä sateinen jakso takana, ja silti tuo näyttää noin kuivalta?
Viimeinen kuva alkaa näyttää jo tutulta. Tuon päällä on aikamoisen mahdotonta kävellä paljain jaloin. Hyödyntääkö Tunisia suolaa? Vaatii kyllä jonkunlaisen puhdistusprosessin, kun siinä näkyy olevan niin paljon hiekkaa seassa. Djiboutissa suola oli ihan valkoista ja se, jota pojat rannalla myivät, oli kyllä taatusti ihan vaan itse kerättyä ja jauhettua. Ehkä isoimmat roskat oli poistettu, mutta muuten sitä tuskin oli mitenkään puhdistettu.
Jep, Chott el Djerid on köyhän miehen suolajärvi, kun ei ole edes vettä. Toista se on Assaljärvellä Djiboutissa. Veikkaanpa, että Chott el Djeridillä niitä vesisateita ei lopulta ole saatukaan. Ja jos onkin, niin ovat jo ehtineet haihtua taivaan tuuliin.
Oli siellä suolantuotantolaitos tai kaksi eli kyllä ne suolaa hyödyntää, kuten kuuluukin. Olisi saanut myös itse kerätä pussiin suolaa tai ostaa sitä paikallisilta miehiltä, jotka toiminevat samoin kuin djiboutilaiset kollegansa. Periaatteessa olisin voinut ostaa ja ei kai siinä mitkään pöpötkään elä, mutta en ostanut kuitenkaan.
Afrikassa on tullut käytyä suolajärvillä niin Etiopiassa kuin Namibiassakin, mutta ei Saharassa, vielä. Danielin tapaan jäin itsekin miettimään, että hyödynnetäänkö tuolla suolaa. Etiopiassa sitä kerättiin, mutta Namibiassa ei. Piti tutkia Wikipediaa, https://en.wikipedia.org/wiki/Danakil_Desert näyttää päässeen ”vain” 49 asteeseen. Siellä ollessa oli kyllä aivan käsittämättömän kuuma.
Danakilissa se lämpö taitaa jakautua tasaisemmin ympäri vuotta ja varmemmat mahdollisuudet päästä kokemaan noita rajuja lukemia. Tunisiassa ei niinkään. Danakilissa pitäisi kyllä päästä käymään!
Namibiassa hyödynnetään vain aavikolta löytyvät timantit. Suolaa saa sitten timanttirahoilla muualta, vaikka Tunisiasta. 😀
Satuitko kurkkaamaan oliko normal ja royal toileteissa eroja? Water closetteja juoksevan veden kera siellä tuskin oli, vai oliko lähettyvillä asutusta kaivoineen? Huumorintajua rakennusten maalaajilla oli sitäkin enemmän.
Valitettavasti pysyin vessoista kaukana, enkä kurkannut koppeihin. Asutushan on 20-30 km päässä noista kopeista, eikä siellä kaivojakaan ole. Tai jospa huuhtelevat suolavedellä!