Tozeurin keitaalla Kekkonen kiipesi palmuun

30.12.2023

Saharan suurimman suolajärven ylityksen jälkeen olimme edelleen ehdottomasti Saharassa ja edelleen myös keitaalla. Nyt keitaan nimi oli Tozeur, joka on noin 37 000 asukkaan kaupunki syvällä Tunisian Saharassa. Kaupunki on olemassa pelkästään keitaansa eli siellä pulppuilevien noin 200 kirkasvetisen lähteen ja jo 1200-luvulla rakennetun monimutkaisen kastelujärjestelmänsä ansiosta. Keitaalla kasvaa satojatuhansia taatelipalmuja, jotka antavat vihjeen paikkakunnan pääelinkeinosta; Tozeur elää taateleistaan. Niitä tuodaan täältä myös Suomeen. Lisäksi matkailu on nousussa ja paikkakunnalle on talvikaudella 2023–2024 kahdesti viikossa suora lento Pariisista.

Tässä kohtaa on syytä kerrata hieman myös Tozeurin historiaa: kaupunki on roomalaisten perustama ja tunnettiin alun perin nimellä Tusuros. Sittemmin kamelikaravaanit käyttivät keidasta pysähdyspaikkanaan matkalla Saharan poikki Vescrasta (nyk. Biskran kaupunki Algeriassa) Tacapaehen (nyk. Gabès Tunisian rannikolla) Välimeren rannalle ja toisinpäin. Berberit valloittivat kaupungin keskiajalla ja Tozeur on edelleenkin ehdottomasti berberikaupunki, ei missään nimessä arabikaupunki. Tozeurin historian kohokohta tapahtui kuitenkin lokakuussa 1965, kun Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen teki valtiovierailun Tunisiaan presidentti Habib Bourguiban vieraana. Valtiovierailu oli historian ensimmäinen Suomen presidentin Afrikkaan tekemä valtiovierailu ja vei Kekkosen myös syvälle Saharaan, jossa tämä ensin vieraili Gafsan kaupungissa. Gafsasta matka jatkui vielä Tozeurin ja Neftan keitaille. Tozeurin keitaalla asui noin 18 000 asukasta Kekkosen vierailun aikana.

Päivänä, jona presidentti vieraili keitailla, oli hän ollut jo heti aamusta hyvällä tuulella ja hyvää tuulta lisäsi entisestään se, että Tozeurin keitaalla tarjoiltiin taateliviinaa. Ehkä sen siivittämänä Suomen urheileva presidentti kiipesi täällä palmuun 65 vuoden iässä yhtä kätevästi kuin paikalliset taatelinpoimijat ikään. Tapauksesta on lyhyt videonpätkä Youtubessa. Suunnilleen samoihin aikoihin valtaan astuneet Kekkonen ja Bourguiba olivat ikätovereita ja vallassa pitkään (Kekkonen 1956–1982; Bourguiba 1957–1987). Tunisiassa itse asiassa on kerrottu totena jopa tarinaa, että presidentit olisivat lyöneet vetoa siitä, kumpi pysyy vallassa pidempään. Panoksena olisi ollut viinapullo.

Nykyisin kukaan ei enää muista tuon kuuluisan taatelipalmun sijaintia. Liekö enää edes pystyssä. Joka tapauksessa olimme majoittumassa juuri kyseiseen palmulehtoon kahdeksi yöksi 59 vuotta presidentti Kekkosen vierailun jälkeen. Ehkä Kekkosen palmu olisi lähempänä kuin kuvittelimmekaan. Tai sitten kauempana, sillä osa lähteistä kertoo Kekkosen itse asiassa kiivenneen palmuun El Hammanin keitaalla noin kymmenen kilometriä Tozeurista koilliseen. Siellä vierailisimme varmuuden vuoksi seuraavana päivänä! Tie Tozeurin satojentuhansien palmujen palmulehtoon on mutkainen ja siellä tulee autojen sijaan vastaan lähinnä turisteja vossikka-ajelulla. Muutamassa paikassa keitaalla virtailevat purot olivat virranneet jopa tielle asti ja muodostaneet pieniä tulvia matkallemme.

Tozeurin palmulehdossa asutaan, joskaan ei erityisen tiheästi, mutta merkittäviä hotelleja siellä ei ole. Olin varannut palmulehdosta suuren Evening Rose Villa -nimisen huvilan, jossa olisi neljä makuuhuonetta, suuri keittiö, oleskeluhuone, valtava kattoterassi ja suuri uima-allas. Tämä kokonaisuus sijaitsisi omalla suurella tontilla keskellä palmumetsikköä. Maksoimme huvilasta kahdelta yöltä yhteensä 1027 euroa, mikä ei ole suuri summa yhdeksälle hengelle jaettuna. Varsinkaan, kun saisimme halutessamme poimia puista tuoreita granaattiomenoita. Taatelipalmun latvaan en itse uskaltaisi, ainakaan ilman turvavaljaita. Huvilan omistaa Englannissa asuva tozeurilaismies Mohamed. Mies ei ollut paikkakunnalla, joten hänen siskonsa, Dalel nimeltään, saapui antamaan meille avainnipun ja ohjeistamaan paikan tavoille. Puhuin myös Mohamedin kanssa puhelimessa ja hän kertoi yleensä tulevansa kotiseudulle autolla Englannista. Eihän se ole kuin ajaa Ranskan läpi Marseilleen tai Italian Genovaan ja ottaa lautta Tunisiaan! Mukanaan hän tuo esimerkiksi Ikean ja Lidlin tavaraa, joilla myös huvilan keittiö oli varusteltu.

Asetuimme taloksi, minkä jälkeen lähdimme tutustumaan Tozeuriin. Palmulehto on aivan liian suuri, joten sieltä ei käveltäisi kaupungin medinaan, vanhaankaupunkiin. Ajoimme noin yhdeksän kilometrin matkan halki tämän laajan palmumetsän ja pysäköimme auton eräälle medinan laitamilla olevalle kadulle. Taisimme astella sisään medinaan ikään kuin takaoven kautta, mutta pian olimme historiallisen, 1300–1400-luvuilla rakennetun Tozeurin kaduilla. Täkäläinen medina, jota myös nimellä Aouled El Hadef kutsutaan, poikkeaa suuresti esimerkiksi Tunisin medinasta, sillä Tozeurille luonteenomaista on tiilirakentaminen. Niinpä medinakin on rakennettu ruskeakeltaisista tiilistä, jotka on usein aseteltu geometrisiin muotoihin. Tiilistä on tyylitelty silmiä, käärmeitä, kameleita, timantteja, ympyröitä ja niin edelleen. Tiiliarkkitehtuuri vilahtaa lyhyesti myös Anthony Minghellan ohjaamassa elokuvassa Englantilainen potilas (1996), joka kuvattiin osaksi Tunisian Saharassa ja siis myös Tozeurin medinassa.

Vanhakaupunki ei ole erityisen suuri, joten sen ottaa haltuun nopeasti. Siellä ei ole myöskään tungosta ja näimme vain yhden toisen turistiryhmän. He puhuivat italiaa, kuten lähes kaikki turistit näillä main. Tozeurista tuli keskiajalla merkittävä kauppakaupunki, mutta nykyisin medinan kaduilla kauppaa käyvät vain kaksi matkamuistokauppiasta. Toinen myy perinteisempää matkamuistoesineistöä toisen keskittyessä ehtaan antiikkiin. Ostin muutaman postikortin, jotka lähetin myöhemmin kohti Suomea.

Nautimme myöhäisen lounaan medinassa, minkä jälkeen siirryimme kohti uudempaa kaupunkia. Kaupunki on korkealaatuisten taateleiden ohella tunnettu myös käsinkudotuista matoista ja hopeakoruistaan, joihin pääsimme tutustumaan pikkuisessa ”käsityöläissoukissa” eli Souk d’Artisansissa. Olisin mieluusti ostanut kauniin tozeurilaismaton kotiini, mutta olin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla, joten matolle ei ollut tilaa. Sen sijaan ostin kyllä kilon laatikon taateleita.

Käsityöläissoukin lisäksi lähellä on Marché central, siis kaupungin vihannesbasaari. Se oli jo suurelta osin ehtinyt sulkeutua, mutta taatelikauppiaat jatkoivat työtään yömyöhään. Ilmeisesti niitä ostetaan kellonajasta riippumatta, kun taas porkkanat ja perunat kiinnostavat kaupunkilaisia vain valoisaan aikaan. Marché centralin editse kulkee kaupungin pääkatu, maan ensimmäisen presidentin mukaan nimetty Avenue Habib Bourguiba. Sen varressa on paljon kaupallista toimintaa ja suuri määrä myös matkamuistomyymälöitä. Tozeurilaiset kauppiaat olivat miellyttäviä, eivätkä yrittäneet pakkomyydä.

Palasimme halki pimentyneen vanhankaupungin takaisin autolle ja ajoimme Carrefour-supermarketiin ja paikalliseen alkoon. Tunisialaisissa ruokakaupoissa myydään alkoholia, mutta Tozeur on tähän pieni poikkeus ja täällä on vain yksi viinakauppa ja se sijaitsee Carrefourin kyljessä ilman suurempia mainoksia. Onneksi huvilamme omistaja Mohamed oli varoittanut meitä asiasta, vaikken ollut asiaa osannut edes kysyä.

Lopuksi on vielä mainittava yksi mielenkiintoinen Tozeuriin liittyvä seikka, presidentti Kekkosen lisäksi. Italia osallistui Luxemburgissa vuonna 1984 järjestettyyn Eurovision laulukilpailuun Alicen ja Franco Battiaton esittämällä kappaleella I treni di Tozeur, ”Tozeurin junat”. Nimi viittaa 1900-luvun alussa rakennettuun ja Tozeuriin päättyneeseen junarataan. Kappale sijoittui viidenneksi ja Seija Simola levytti kappaleen myöhemmin nimellä Juna Turkuun.