Päivä Bobo-Dioulassossa

12.8.2015 Bobo-Dioulasso (tai vain Bobo) on puolen miljoonan asukkaan väestöllään Burkina Fason toiseksi suurin kaupunki. Vain pääkaupunki Ouagadougou kiilaa edelle. Kaupungin nimi, ”Bobo-Dioulasso” tarkoittaa ”Bobo-Dioulojen kotia”, mikä alun perin siirtomaakaudella viittasi alueen kahden suurimman heimon kieliin. Nykyisin tämä vanha kaupankäyntikeskus on myös vireä kulttuurikaupunki konsertteineen, kulttuurifestivaaleineen ja elokuvateattereineen, minkä lisäksi se houkuttelee todennäköisesti kaikki Burkina…

Read more

Bussilla Bamakosta Bobo-Dioulassoon

11.8.2015 Aamulla kello 5.30 taksi oli sovitusti odottamassa hotellin portilla. Olin ollut lähes varma, ettei taksi tulisi, mutta toisaalta olin todennut bamakolaiset taksikuskit luotettaviksi. Silti taksin tuleminen oli pieni yllätys. Ajoimme vartissa Sogonikoon Bamakon kaakkoisosaan. Siellä sijaitsee suuri joukko eri yhtiöiden bussiterminaaleja. Kuski jätti minut Diallo Transin asemalle, missä hyppäsin sisään Burkina Fason Bobo-Dioulassoon menevään…

Read more