21.7.2015 Kap Verdeltä Afrikan mantereelle pääsee ainoastaan lentokoneilla, ellei sitten ole hyvin onnekas ja löydä rahtilaivaa tai purjevenettä, jotka suostuvat ottamaan matkustajan ja kaiken lisäksi ovat siinä kunnossa, että niihin uskaltautuu. Kap Verden ja mantereen välissä on sentään satoja kilometrejä Atlanttia! Praian lentoasemalta Afrikan mantereelle operoitavia kohteita ovat Marokon Casablanca, Senegalin Dakar, Guinea-Bissaun Bissau ja…
Read moreViimeinen päivä Dakarissa ja Afrikassa
27.-28.5.2014 Viimeiselle päivälle oli kasautunut vielä muutamassa paikassa vierailu. Samoin jotain tuliaisia oli tarkoitus ostaa. Aloitin päiväni kuitenkin etsimällä wifiä. Plage N’Gorin kahdesta hotellista sellaisen löysin, kun kävelin edestakaisin rannalla. Ne eivät kuitenkaan olleet avoimia, joten päädyin lopulta eilen tutuksi tulleeseen Katia’s-ravintolaan. Sitä oltiin vasta availemassa. Söin aamupalan ja yritin tehdä lähtöselvityksen yöllä lähtevälle Vuelingin…
Read moreDakarin toiselle laidalle N’Goriin
26.5.2014 Goréen majapaikkani emäntä lähti viemään tytärtään kouluun mantereelle jo kello 6.45 lähteneellä aamun ensimmäisellä lautalla. Olimme edellisiltana sopineet, että kun lähden, lukitsen portin ja heitän avaimen portin yli. Näin toimin. Olin itsekin poistumassa saarelta jo kello kahdeksan lautalla. Taivas oli pilvessä. Tällä kertaa lautalla oli hyvin väljää. Mukana oli vain muutamia paikallisia sekä ranskalainen…
Read moreGoréen orjasaari Dakarin edustalla
25.5.2014 Hyvästelin Popenguinen Balafon-hotellin aamuvarhaisella ja kävelin muutaman sadan metrin päähän odottamaan minibussia, ndiaga ndiayea, Sindiaan. Samassa kohdassa bussia odotteli kanssani vanha herra, joka kertoi minibussin tulevan kohta. Ja niin se tulikin. Rahastaja-apupoika oli sama kuin eilen tullessani Sindiasta Popenguineen. Myös toiseen suuntaan kyyti maksoi 200 frangia (0,3 euroa), eikä matkatavaroista taaskaan peritty lisämaksua. Sindiassa…
Read morePopenguine ja sen jylhä rantatörmä
24.5.2014 Karistin Joal-Fadiouthin pölyt jaloistani aamupalan jälkeen. Taksin puskataksiasemalle sain helposti ja hintaa matkalle tuli sata frangia (0,15 euroa). Pieni hinta johtui siitä, että taksi täyttyi matkan varrella. Julkinen liikenne hoidetaan täälläkin kätevästi pääkatua edestakaisin ajelevilla yksityisautoilla, jotka ottavat ja jättävät matkustajia heidän haluamiinsa paikkoihin. Joal-Fadiouthin puskataksiasemalta olisi päässyt sept-placella suoraan Dakariinkin, mutta en halunnut…
Read morePäivä Joal-Fadiouthissa
23.5.2014 Päivä Joal-Fadiouthissa! Omassa päässäni Joal-Fadiouthin kaltainen kylä, tai paremminkin pikkukaupunki, voittaa mennen tullen kaikki eläimiä kuhisevat luonnonpuistot. Jo maantiede on mielenkiintoinen: Atlantin ja mangrovesuon välissä sijaitseva Joal-Fadiouth on oikeastaan kahdesta kylästä, Joalista ja Fadiouthista, muodostuva kokonaisuus. Joal sijaitsee mantereella ja on paljon suurempi kuin pieni Fadiouth, joka puolestaan on saari. Fadiouthin saari on yhteydessä…
Read moreMatka Gambiasta Senegalin Joal-Fadiouthiin
22.5.2014 Edellisiltana olin sopinut Bakaun pyörävuokraaja-Jimmyn kanssa, että pitäisin vuokrapyöräni vielä yön yli. Hintaa moiselle tuli 50 dalasia eli alle euro. Aamulla olin luovuttamassa huonettani Fajara Guesthousessa ja kuten tavallista, ainuttakaan henkilökunnan jäsentä ei taaskaan ollut mailla halmeilla. Hotellissa remonttia tehneet miehet ottivat asian hoitaakseen ja jonkin ajan kuluttua sain avaimen palautettua. Sitten pyöräilin rinkka…
Read moreRajan yli Gambian rauhaan
20.5.2014 Olin jalkeilla jo viiden aikoihin aamuyöstä. Tämän päivän aikana tarkoituksenani oli siirtyä Afrikan mantereen pienimpään valtioon, Gambian tasavaltaan, maahan, joka työntyy pitkulamaisena ja hyvin kapeana syvälle Senegalin sisään jakaen sen käytännössä kahtia. Senegal rajaakin Gambiaa kaikista muista ilmansuunnista paitsi lännestä, jossa Gambialla on lyhyehkö rantaviiva Atlantin valtamerelle. Sinne Atlantin rannikolle aioin yrittää. Ziguinchorin Le…
Read morePäivä Ziguinchorissa
19.5.2014 Cap Skirring oli nähty nopeasti, samoin sen pitkä upea ranta. Ranskalaiset pakettimatkailijat taatusti viihtyvät kylässä viikon tai kaksi, mutta minä en halunnut enää rentoutua ja ottaa aurinkoa! Cap Skirring on käymisen arvoinen juurikin rantansa ansiosta, mutta en silti oikein usko, että suomalaiset tykkäisivät tänne joskus tulevaisuudessa pakettimatkustaa. Kulttuuri ja ihmiset sitä myöten ovat vain…
Read moreCap Skirringistä vahingossa Guinea-Bissauhun ja takaisin
18.5.2014 Länsi-Afrikassa ei nukuta myöhään, ainakin niin olen havainnut. Enkä minäkään halunnut heittää valoisaa aikaa hukkaan, joten olin jalkeilla jo ennen seitsemää. Aurinko oli kauniisti nousemassa hotellini takana avautuvan mangroverämeen takaa. Otin kameran mukaan ja lähdin ottamaan kuvia auringonnoususta ja toisaalta myös sioista, jotka tonkivat roskia hotellin aidan vieressä. Elikot pelästyivät minua ja pötkivät kauemmas…
Read more