Kesällä 2015 kuljeskelin eri puolilla läntistä Afrikkaa. Matkalla passiini lyötiin kuuden kehitysmaan, Kap Verden, Guinea-Bissaun, Guinean, Malin, Burkina Fason sekä Turkin, byrokratian leimoja. Jälkimmäinen maa ei sijaitse aivan Länsi-Afrikassa, ja siellä vierailu rajoittui ainoastaan Istanbulin Sultanahmetin alueella sijaitsevaan kebabravintolaan. Myös vierailu Malissa jäi lyhyeksi. Alun perin aioin viettää siellä parisen viikkoa, mutta maan rukattua viisumikäytäntöjään toukokuun 2015 alussa huonompaan suuntaan, päädyinkin viettämään muutamia päiviä aiottua pidempään Guinea-Bissaussa sekä matkustamaan Guineaan. Enkä sairastunut ebolaan!

Kirjoitin kunkin päivän tapahtumista lähinnä itselleni muistiin. Ne antanevat kuitenkin alueelle matkaa suunnittelevalle jonkinlaisen käsityksen, millaista on pienen budjetin omatoimimatkailu Länsi-Afrikassa.

Alla on matkani pääpiirteissään:

Jo kivikauden ihminen kulki skootterilla nykyisen Malin alueella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *