23.-24.8.2015
Ouagadougoun kansainvälinen lentoasema sijaitsee paraatipaikalla keskellä kaupunkia. Sieltä on oikeasti vain kivenheitto keskustaan. Burkina Fasolla on tosin suunnitelmissa rakentaa uusi kenttä kauemmas, mutta se ei ole valmis vielä vuosikausiin. Jos koskaan.
Olin lentoasemalla, koska minulla oli paikka marokkolaisen Royal Air Marocin lennolle Ouagadougousta Casablancaan ja sieltä edelleen Turkin Istanbuliin. Ja Istanbulista edelleen Ukraine International Airlinesilla Helsinkiin. Toki Ouagadougousta pääsee yhdellä vaihdollakin Suomeen, mutta se olisi liian helppoa ja liian kallista. Päätin säästää rahaa ja tulla kolmella vaihdolla.
Casablancan-lentoni lähtöaika oli kahden aikoihin yöllä, eikä sisään terminaaliin niin vain kävelläkään. Kehitysmaissa terminaaliin päästäkseen joutuu yleensä näyttämään lentolippua, mutta nyt sen näyttäminenkään ei auttanut. Tuli odottaa ulkona puupenkillä tunti tai pari, sillä lähtöön oli vielä niin pitkä aika. Olin varannut kentälle reilusti aikaa, sillä tiedän Länsi-Afrikan lentoasemat kaoottisiksi paikoiksi, joissa erilaiseen säätämiseen saa aikaa kulumaan kuin huomaamatta.
Kun lopulta pääsin sisään terminaaliin, menin suoraan lähtöselvitysjonoon. Ainoastaan Casablancan-kone oli lähdössä, mutta pienessä terminaalissa riitti silti ruuhkaa. Aluksi täytin maastapoistumiskortin, minkä jälkeen näytin passiani tarkastajille. Tarkastajat syynäsivät kaikki passit suurennuslaseilla. Omani osoittautui tällä kertaa aidoksi, joten seuraavaksi pääsin lähtöselvitystiskille. Tiskin takana osattiin englantiakin ja oma-aloitteisesti minua alettiin selvittää perille Helsinkiin saakka, vaikka jatkolentoni Istanbulista oli eri varauksella. En kai näyttänyt turkkilaiselta, joten minun ei ajateltu jäävän sinne. En uskonut lähtöselvityksen onnistuvan perille asti, vaikka sitä kolme ihmistä sääti tiskin toisella puolella pitkään. Lopulta olisin saanut laukkuni Kiovaan saakka, mutta perille Helsinkiin en. Kiitin avuliaisuudesta ja pyysin laittamaan laukun vain Istanbuliin saakka. Siellä minulla olisi aikaa säätää se eteenpäin.
Seuraavaksi sormenjälkeni kerättiin talteen Burkina Fason arkistoihin ja sain maastapoistumisleiman. Seurasi normaali turvatarkastus, minkä jälkeen lähdin kohti porttiani. Porttialueelle oli toinen turvatarkastus: kaikkien käsimatkatavarat avattiin ja pengottiin läpikotaisin. Ainoa huomauttamisen aihe löytyi muffinsseista, joita olin ostanut matkalle mukaan. Hieman epäröiden ne kehotettiin syömään pois ennen lentoa. En syönyt. Porttialueella ei ole vessoja, joten niihin päästäkseen tulee käsimatkatavarat jättää turvatarkastajien taakse penkille. Takaisin tullessa ei enää tarvitse joutua kopeloiduksi. Porttialueella ei ole myöskään kauppoja, mutta ylihintainen kahvila sieltä löytyy. Ostin puolentoista litran vesipullon viimeisillä frangeillani.
Royal Air Marocin lento Casablancaan lähti ajallaan ja lensi Malin ja Mauritanian ilmatilojen kautta halki öisen Saharan autiomaan. Ennen laskeutumista ystävällinen lentohenkilökunta tarjoili aamupalaksi makean croissantintapaisen. Aamu alkoi kajastaa, kun lentokoneen pyörät ottivat Mohammed V:n kansainvälisen lentoaseman kiitotiehen.
Casablancan lentoasema on hyvä vaihtokenttä. Lentoasemalla oli edelleen sama ebolatiski, kuin edellisvuonnakin. Ilmeisesti Länsi-Afrikasta tulevat matkustajat kulkevat sen kautta. Ouagadougoun-lennosta ei oltu kiinnostuneita, eikä minun hiljattaista Guinean-vierailuanikaan kukaan voinut tietää. Passia pläräämällä se olisi tullut ilmi. Casablancan kenttä oli kokenut kasvojenkohotuksen sitten viime näkemän. Esimerkiksi ravintolaosasto oli uudistettu täysin, eikä sisällä pöydissä tupakointiakaan enää näkynyt. Jo huhtikuussa 2014 se oli suurin kieltokyltein kielletty, mutta niitä ei noudatettu.
Casablancasta jatkoin samaisen Royal Air Marocin siivin Istanbuliin. Lennolla oli ruhtinaallisesti tilaa ja sain kokonaan oman penkkirivin, jossa saattoi nukkua koko matkan. Pohjois-Afrikassa kun oltiin, ei näkyvyydessä ollut valitettavaa: pilvettömältä taivaalta näki pitkälle! Aluksi koko Casablanca avautui ikkunastani. Myöhemmin koneen viistäessä Marokon pohjoisrannikkoa pitkin kohti itää, näin pitkälle Manner-Espanjaan. Samoin bongasin marokkolaisen Nadorin kaupungin ja Espanjalle kuuluvan Melillan erillisalueen. Naapurimaa Algerian puolelta havaitsin pohjoisen suurkaupungit, kuten Oranin ja pääkaupungin Algerin. Algeria kiinnostaisi suunnattomasti, mutta viisumin saaminen on vaikeaa.
Royal Air Maroc ei ole lähtenyt karsimaan palveluista, vaan lennon hintaan kuului matkalaukun lisäksi erinomainen marokkolaishenkinen lounas ja myöhemmin vielä välipalakin kahden kolmioleivän muodossa. Myös viltit olivat tarjolla jopa näin päivälennolla. Kaiken kaikkiaan parhaita lentoja vähään aikaan. Tällaiset lennot, joissa panostetaan laatuun ja palveluun, jäävät matkustajien mieleen.
Istanbulin Atatürkin lentoasema on ankeimpia ja ruuhkaisimpia kenttiä, joilla olen ollut. Aluksi valtaosa koneesta tulleista, minä mukaan lukien, käveli harhaan. Suunnistimme kylttien mukaan passintarkastukseen, josta joku kuitenkin turkiksi patisti toisaalle. Olimme tulleet väärään paikkaan. Lähdimme haahuilemaan eteenpäin, kunnes löysimme toisen passintarkastuspisteen ja samalla maailman pisimmät passintarkastusjonot. Turkin kansalaisille on oma jononsa, muukalaisille omansa. Vajaan tunnin jonoteltuani, sain leiman passiin ja pääsin hakemaan rinkkani hihnalta. Vein sen matkatavarasäilytykseen ja lähdin kohti metroa. Minulla oli kymmenisen tuntia aikaa notkua Istanbulissa. Jos olisin lentänyt Turkish Airlinesilla, minulla olisi ehkä ollut oikeus ilmaiseen hotelliyöhön. Turkish Airlines oli kuitenkin ollut aivan liian kallis, kun olin varaillut lentoja. Kyseinen pulju on edelleen testaamatta.
Turkissa on pakko syödä kebabia. Muuta syytä minulla ei nytkään ollut matkustaa Sultanahmetin alueelle Istanbulin turistikortteliin. Tahdoin vain kebabia. Aluksi kuitenkin kävin Sinisessä moskeijassa. Se kun sattui olemaan siinä vieressä, kun astelin ulos raitiovaunusta. En tosin sisään astellessani tiennyt, mikä pytinki kyseessä mahtoi olla. Sinisen moskeijan edessä sijaitsee Sultanahmetin aukio, minkä keskellä seisoo korkea Theodosiuksen obeliski. Aukiolla tehtiin pommi-isku tammikuussa 2016. Hagia Sofian bongasin sitten myöhemmin ja sen tunnistinkin ulkonäöstä. Näin oli Turkin suurin kaupunki nähty!
Kebabia syödessäni Sultanahmet pimeni. Tuli sähkökatko. Kehitysmaamatkailijana minulla oli tietenkin otsalamppu repussani, joten ruokailun jälkeen Sultanahmetin tutkiminen jatkui ongelmitta. Kanssaturistini eivät olleet näköjään yhtä hyvin valmistautuneet matkalleen! Sininen moskeija ja valtaosa seudusta oli vielä pimeänä, kun lähdin etsimään metroasemaa. Itse asiassa olin kuvitellut Istanbulin olevan varsin länsimainen kaupunki, mutta silti kohti Aksarayn metroasemaa kävellessäni 95 prosenttia kaikista vastaantulijoista oli miehiä. Joutuvatko naiset tosiaan täälläkin olemaan pimeän tullen sisätiloissa! Näin toki vain hyvin pienen palasen Istanbulista ja ehkä se avautuu paremmin, jos joskus päätän palata kaupunkiin.
Atatürkin lentoasemalle ei niin vain mennäkään, vaan heti ovella on ensimmäinen turvatarkastus. Sen läpäistyäni, etsin mahdollisimman rauhallisen nurkan, levitin Royal Air Marocin viltin lattialle ja vaivuin horrokseen. Malarian ehkäisylääkkeiden vaikutuksen alaisena sitä nukkuu missä tahansa! Tosin kaamea häslinki terminaalissa tuntui käyvän läpi yön. Ei mitenkään miellyttävä paikka viettää yötä.
Aamulla nousin Ukraine International Airlinesin lennolle Kiovaan, vaihdoin Kiovassa ja jatkoin samalla yhtiöllä perille Helsinkiin saakka. Kaiken kaikkiaan matka Ouagadougousta Helsinkiin taisi kestää vajaa 40 tuntia.
Istanbulissa asuneena on pakko kommentoida, että Aksaray on yksi vanhoillisimmistä alueista kaupungissa ja nykyään syyrialaisten pakolaisten suosima alue. Että tämä selittää naisten vähyyden. Mainioita syyrialaisravintoloita on siellä, muuten ei mitenkään viehättävää aluetta. Eurooppalaisempaa meininkiä löytyy esim. Taksimin ympäristöstä (Beyoglu) ja Kadiköystä Aasian puolelta.
Ja todella yllättävää, että löysit Sultanahmetilta syömäkelpoista kebabbia! 😀 Se alue on harvemmin hyvän ruokailun keskus…
Blogisi on mahtava! Olen lueskellut Afrikka-kirjoituksiasi ja se on ollut mahtavaa nojatuolimatkailua! 😀
Ahaa, kiitoksia tiedosta, tämäpä mielenkiintoista! Itselläni ei ollut oikein mitään käsitystä Istanbulista, enkä ollut varma jaksaisinko edes pistäytyä kylillä. Kävin nyt sitten ja ehkä joskus palaan. Ja kebab on onneksi lähes aina hyvää, harvoin joutuu pettymään. Mutta olipahan Sultanahmet täynnä muita turreja 😀
Ja kiitoksia kommentistasi ja kehuista!
Moi Anssi, eksyin eilen tänne ja totesin, että kas kummaa, joku toinenkin suomalainen on käynyt Nouakchotissa! En ole koskaan sellaista kummajaista vielä tavannut… Itse olin siellä 2004, viisumi Berliinistä ja lentolippu Las Palmasista. Sen jälkeen siellä on ollut vallankumous ja kaipa ovat vähän islamisoituneetkin, mutta veikkaanpa, ettei kaupunki ole juuri muuttunut. Kamelin kuva maitopurkin kyljessä jne.
Mutta asiaan: sanoit, että Algeria kiinnostaa mutta viisumi on vaikea saada. Ei ole! Lähde ihmeessä! Printtaat Tukholman suurlähetystön sivuilta hakemuksen, lähetät sen, foton ja passin kirjattuna kirjeenä Sverigeen ja maksat IBAN-maksuna suurlähetyston tilille. Passi tulee takaisin ongelmitta ja sitten vaan reissuun! Algiers oli ihan jees, Oran aivan mahtava. Ehkä jonkunlainen 1940-luvun Marseille. Molemmat ovat täynnä rapistuneita 1800-luvun ranskalaisia kerrostaloja, molemmissa on modernit ratikat kontrastina ja kummassakaan ei ole yhtään turisteja. Lue: saat kulkea rauhassa, kukaan ei ole kimpussa eivätkä paikalliset ole vielä oppineet huijaamaan jokaista länsimaalaista vaan olivat suorastaan häkellyttävän rehellisiä. Ranskaa puhun noin 10 sanaa, mutta hyvin pärjäsin silti. Laita mailia jos haluat tietää lisää!
Moi ja kiitos kommentistasi! Joo, Mauritaniassa ei tosiaan juuri matkailijoita käy, saatikka sitten suomalaisia!
Algeria kiinnostaisi kyllä ja sinne loppukeväästä yritettiin säätää viisumia, mutta algerialaiset matkatoimistot eivät olleet siihen vaadittavaa kutsukirjettä oikein halukkaita antamaan. Algeria siis jäi vähän odottamaan vielä… Hyvä kuulla, että olet saanut noin helposti viisumin sinne. Laitan ehkä sähköpostia, jos innostun maasta vielä uudestaan!
Viime keväänä Atarissa Justuksen luona törmäsin Algerialaiseen perheeseen, joka ainakin minulle väitti ettei kutsukirjeitä olisi enää vaikeaa saada, etenkään jos buukkaa jonkun kierroksen matkanjärjestäjältä (hyvin vaatimatonkin kelpaa). Kuulemma myös kannattaa ehdottomasti suunnata Tamanrassetiin, Ahaggariin ja Djanetiin, mutta vissiin eteläiseen osaan maata on hankalaa saada viisumia (ellei unohda mainita ja toivoo ettei sitä tarkastuspisteillä ihmetellä). Algeria kyllä houkuttaisi. Ja Tsad! Etenkin Ennedin seutu.
Tätä Algerian viisumia pitää kyllä joskus yrittää. Se vain mietityttää, että antaako Algerian suurlähetystö sitten viisumin vain sille ajalle, kun osallistuu sille opastetulle kierrokselle… Kiitoksia lupaavasta tiedosta joka tapauksessa!
Tsadiin aioin viime keväänä, oli jo lentolippukin. Sitten tuli denguekuumetta ja kaikkea, eikä oikein inspiroinut enää. Tsadinkin viisumit taitavat olla hieman kiven alla, valitettavasti! Keväällä 2015 yritin hankkia ja olin jopa valmis antautumaan opastettavaksi, että saisin viisumin. Tsadilaisella matkatoimistolla, Tchad Evasionilla, ei vain kuulemma ole tällaista ”palvelua”. Niin, eipä matkatoimiston tarvitse matkoja järjestää!
Ei Algeriaan mitään kutsukirjeitä tarvita! Olen käynyt kaksi kertaa, molemmilla kerroilla viisumi piti anoa Tukholmasta, mutta nyt se onnistuu Helsingin suurlähetystön kautta. Haluavat nähdä matkavakuutuksen, lentovarauksen ja hotellivarauksen koko oleskelun ajaksi, that’s it. Hotels.comin printti riittää, ja varauksiahan voi peruutella sitten jälkeenpäin, jos on tarvis.
Saharassa en ole käynyt, ei taida olla kovin turvallista. Viisumi ei sinänsä kyllä ole voimassa vaan tietyillä alueilla, vaan ihan koko maassa.
Tässä tuoreet lisätiedot viisumiprosessista: https://kerranelamassa.fi/algeria/algerian-viisumi/
Niin! Sinähän se olitkin tuossa yllä, joka kerroit että viisumin saisi helposti! Tämä Algeria menee nyt vakavaan harkintaan.
Ja olipas mukava lueskella tuolta Kerranelämässä-sivustolta Algeria-kirjoituksiasi!
Jep, taisi olla mun eka kommenttini blogiisi. Sen jälkeen onkin tullut luettua ahkerasti. Oli muuten kiva lukea noista Tsad-ajatuksista. Mä olen joskus miettinyt Tsadia kanssa, ja sellainen sekopäinen unelmakin on kuin Bangui, jos siellä nyt vaikka edes vähän olot rauhoittuisi.
Kiva, että Algeria-jutuista on iloa!
Bangui on kanssa yksi suuri haave, ja sieltä maitse Dzanga-Sanghan kansallispuistoon. Nythän ne taas jonkin rauhansopimuksen saivat siellä aikaan. Toivottavasti on jotain vaikutustakin, että päästään käymään! 😀