Korvatunturi on maailmanluokan Suomi-kohde

9.3.2025 Matkustan kyllä kotimaassakin, mutta tähän asti en ollut onnistunut löytämään maastamme mitään kirjoittamisen arvoista – ja tuskin enää löydänkään. Tämä muuttuu nyt, kun päätin vihdoin pyrkiä Korvatunturille. Olin jo vuosikaudet ollut tietoinen, että tunturilla pystyisi vierailemaan joko omin päin patikoimalla, hiihtämällä tai sitten päiväseltään Savukoskelta paikallisen matkailuyrittäjän järjestämällä retkellä. Oman mausteensa koko soppaan tuo…

Read more

Kamelimatkat, KKV ja kansainväliset pakotteet

Olihan se joskus käynyt kevyesti mielessä, että jos perustaisi oman matkatoimiston. Olihan minulle kertynyt matkojen saatossa hyviä kontakteja ympäri Afrikkaa. Moni niistä oli vieläpä matkailun kanssa jotenkin tekemisissä, sillä sellaisia ihmisiä matkailija monesti reissuillaan kohtaa. En silti ollut oikein uskonut, että Suomessa olisi kysyntää tai tarvetta Afrikkaan matkoja tarjoavalle matkatoimistolle. Siis siitäkin huolimatta, että olen…

Read more

Burkinalaisena turistina Suomessa

Minulla on ympäri Länsi-Afrikkaa lukuisia ystäviä, tuttuja ja puolituttuja, joiden kanssa olen vaihtelevasti tekemisissä Whatsappin välityksellä. Aika usein saan viestiä tai puhelua, joissa minun toivotaan auttavan jotain afrikkalaista Eurooppaan pääsemisessä, työ- tai opiskelupaikan etsimisessä Suomesta sekä tietenkin valkoisen naisen etsimisessä. Toistaiseksi olen pitänyt rajat kiinni, enkä ole ryhtynyt toimiin kenenkään auttamiseksi Suomeen. En ole uskonut,…

Read more