24.7.2015
Syy, miksi halusin matkustaa juuri Guinea-Bissauhun, on maan edustalle levittäytyvä Bijagóssaaristo. Laaja, 88 saaren, saaristo on mitä mielenkiintoisin trooppinen paratiisi, jossa koskemattomat rannat ovat palmureunusteisen valkoisen hiekkarannan tai mangrovekasvillisuuden valloittamia. Saaret ovat hyvin matalia ja niin on myös saariston merialue. Navigointi on tarkkaa puuhaa, sillä arvaamattomat ja voimakkaat virtaukset siirtelevät merenpohjan materiaaleja mataliksi särkiksi. Syvyys saattaa muuttua 20 metristä kahteen metriin parissa sekunnissa. Kovien virtausten lisäksi myös vuorovesi-ilmiö on voimakas ja ainakin suomalaisen silmään hirmuisen vauhdikas.
Bijagóssaariston vesissä asustaa merikilpikonnia, manaatteja ja delfiinejä. Mangrovepuskissa viihtyvät muuttolinnut. Lisäksi Orango Granden saarella asuu harvinaisia suolaisessa vedessä viihtyviä virtahepoja ja krokotiilejä. Kaikki tämä yhdessä muodostaa haavoittuvaisen ekosysteemin, joka on nykyisin Unescon Ihminen ja biosfääri -nimisen (MAB) ohjelman biosfäärialue.
Vaikka luontokin minua Bijagóssaaristoon veti, vielä enemmän kiinnostusta herätti saariston ainutlaatuinen kulttuuri. Saarista vain noin 20 on asuttuja, ja niitä asuttaa alkuperäiskansa, bijagot. Juurikin edellä mainitut arvaamattomat hiekkasärkät ynnä muut ”esteet” ovat pitäneet kansan eristyksissä mantereen vaikutteista ja melskeistä. Näin bijagojen kulttuuri on säilynyt hyvin ja se lienee kaukaisemmilla saarilla edelleenkin hyvin koskematonta. Esimerkiksi kansan oma kieli on säilynyt ja se vaihtelee saarelta toiselle. Saariston pääsaarella Bubaquella kiitetään sanomalla eseta, Unon ja Orangon saarilla kiitos on einziram. Kirjoitusasuista minulla ei ole käsitystä, jos sellaisia edes on! Saaria hallitsevat kuningas ja kuningatar, jotka eivät ole lainkaan keskenään naimisissa. Kuningas hoitaa miesten asioita, kuningatar naisten. Tällä hetkellä kuningasta ei ilmeisesti ole, sillä edellinen kuoli hiljattain.
Bijagojen kulttuuri on matriarkaalinen ja naisilla on paljon sanottavaa esimerkiksi naimakaupoissa. Joillain saarilla miehet pyrkivät lahjomaan haluamansa tytön, joka on juuri saavuttanut murrosiän. Tyttö saa itse valita puolisonsa parhaan ”tarjouksen” perusteella, mutta mikäli joku muu sen jälkeen tekee paremman ”tarjouksen” tai tyttö ei tule raskaaksi vuoden sisään, voi tyttö jättää miehensä. Muutenkin mies pysyy naisen rinnalla yleensä vain lapsen syntymään saakka, minkä jälkeen lähtee lätkimään. Lapset saavat äitinsä nimen, eivätkä monesti tiedä isästään mitään. Naiset ovat monesti myös kyläpäälliköitä. (Lähteet: [1] & Lonely Planet: West Africa 2009: 442-443)
Saariston matkailu on vaatimatonta, sillä jo perille pääseminen vaatii joko aikaa tai vaihtoehtoisesti paljon rahaa. Saarista merkittävimmälle, Bubaquelle, kulkee kerran viikossa perjantaisin lautta Bissausta. Paluu on sunnuntaina. Tarkempi aikataulu riippuu vuorovedestä, sillä laiva liikkuu Bubaquelle sen mukana. Aikataulu on erilainen joka perjantai, mutta suunnilleen lähtöaika on pari tuntia puolenpäivän molemmin puolin. Aikataulun saa tarkistettua käväisemällä Bissaun Pidjiguiti-sataman portilla. Sama tieto kerrotaan myös viereisen rahtisataman portilla, ja jos se ei meinaa löytyä, auttavaisia paikallisia löytyy kaikkialta. Samassa lapussa on aikataulu myös Bolaman saarelle, jonne sinnekin liikennöidään ilmeisesti lähinnä perjantaisin.
Perjantaina 24. heinäkuuta lähtö oli poikkeuksellisen myöhään eli kello 14. Bissaun majapaikkani Pensão Creolan isäntä ei ollut kovin mielissään aikataulusta, sillä saapuisin perille Bubaquen saarelle pimeällä. Aamupäivällä minulla oli vielä aikaa tapettavaksi Bissaussa. Koin odotellessani matkani ensimmäisen (mutten totisesti viimeistä!) trooppisen sateen. Toki öisin oli sadellut jo aiemminkin. Sade kiihtyi, rauhoittui, kiihtyi uudelleen ja loppui varsin nopeasti. Kaduilla lainehti paikoin. Ostin kadulta kanasandwichin ja lähdin kävellen rinkka selässä satamaan.
Perillä satamassa odotti ruosteinen, vuonna 1976 valmistunut, Baria-lautta, joka on aiemmin palvellut muun muassa Kreikan saaristossa nimellä Zakharias. Kreikankieliset opastekyltit ovat vielä paikoillaan. Vaikka lähtöön oli vielä hyvin aikaa, oli kaaos jo hyvää vauhtia kehittymässä. Barian ääressä parveili paljon joutomiehiä. Eräs kielsi minua nousemasta laivaan, vaikka sinne jo noustiin (tai oikeastaan laskeuduttiin). Juttelimme niitä näitä. Hän kreolilla ja minä vähän kaikilla kielillä. Hän olisi esimerkiksi järjestänyt minulle puoliväkisin guineabissaulaisen naisen. Ne kun ovat kuulemma niin hyviä. Jo edellisenä päivänä Guinean suurlähetystön vahtimestari olisi tehnyt saman. Edelleenkin hämmästelen afrikkalaisten miesten intoa kaupitella maannaisiaan valkoisille turistimiehille. Tulevat tänne ja vievät meidän naiset! (Lähde: [2])
Lopulta menin lauttaan, enkä kysellyt mitään. Sisään meneminen on riskialtista puuhaa, sillä mitään laskusiltoja ei ole. Vaarana on pudota laivan ja laiturin väliin, jos vähän lipsahtaa. Lautassa on kolme luokkaa. Halvin on kolmosluokka eli ”autokansi”, jossa matkustavat tavalliset kuolevaiset. Sinne nostetaan myös saarelle menevät tavarat, ja siellä mamat myyvät ruokiaan matkustajille. Kuulemma laatu on huonoa, mutta eipä se hyvää oikein missään päin kehitysmaailmaa ole vielä ollutkaan. Kolmosluokan hintaa en muista, mutta halpa se joka tapauksessa on. Maisemat ovat kuitenkin paremmat ylimmältä kannelta, kakkosluokasta, jonne lippu maksaa 5 000 frangia (noin 7,6 euroa) ja jonne itse ostin lipun. Kansi on katettu, siellä on penkit ja juomamyyntiä. Tämä on se kansi, jolla kannattaa matkustaa edes toiseen suuntaan. Maisemien vuoksi. Sitten aluksessa on vielä ykkösluokka, jossa matkustetaan ilmastoidussa tilassa seinien sisällä. Hinta on 8 000 frangia (noin 12,2 euroa).
Laivaan tuli yllättävän paljon valkoisia. Eräs yksin matkalla ollut hollantilainen tuli jopa omalla autollaan. Hänen autonsa olikin ainoa auto koko autokannella! Laivaan asteli yhtä aikaa kanssani myös ikäiseni saksalainen Sissy. Nainen oli vapaaehtoishommissa Senegalissa ja nyt pienellä lomalla Guinea-Bissaussa. Hän matkusti ykkösluokassa ja sai siellä ollessaan sen käsityksen, että laivan muut valkoiset (jotka siis myös matkustivat ykkösluokassa) asuivat Guinea-Bissaussa ja olivat nyt palaamassa kotiinsa (eli töihin) Bubaquelle, vierailemassa jonkun siellä asuvan valkoihoisen luona tai ihan vain viikonloppumatkalla kaukana mantereen vilskeestä. Hollantilainen autoilija puolestaan oli turisti, muttei erityisen sosiaalisella tuulella.
Baria lähti hieman aikatauluaan jäljessä. Laivan ylimmältä kannelta näki hyvin, miten matala ja pieni Bissaun kaupunki oikeastaan onkaan. Pieni on myös satama, jonne ei kerrallaan montaakaan alusta mahdu. Lähistöllä oli ankkurissa useita rahtilaivoja. Alkumatka taittuu jokea pitkin, sillä Bissau sijaitsee Gebajoen suistossa. Joki on täällä vähän ennen laskemistaan Atlanttiin hyvin leveä ja vesi ainakin näin sadekaudella ruskehtavaa. Jossain vaiheessa joki vaihtuu mereksi. Matalia pieniä saaria on siellä täällä, useimmat kuitenkin niin kaukana, ettei niistä saa kuvia. Asumattomia luultavasti.
Kun matkaa oli taitettu ehkä parisen tuntia, meni taivas lopullisesti pilveen. Pilvet horisontissa olivat jo pitempään olleet sadekaudesta muistuttavia. Meni vielä tunnin verran ennen kuin pisarointi alkoi. Välillä se yltyi, välillä lopahti. Pimeän tultua sade yltyi rankaksi ja tuuli heitti vettä naamaan, vaikka istuinkin katoksessa. Lopulta trooppinen Guinea-Bissau muuttui niin kylmäksi, että jouduin vetämään pitkähihaisen päälle ensimmäisen kerran sitten Euroopasta poistumisen jälkeen. Ylimmällä kannella eli kakkosluokassa ei matkan loppuvaiheessa ollut enää kuin muutamia guineabissaulaisia sekä maan korkeimmalla tasolla jalkapalloa potkiva bissaulainen Sport Bissau e Benfica -joukkue. Pojat olivat matkalla pelaamaan Bubaquen omaa joukkuetta, FC Bijagósia, vastaan.
Noin kuuden tunnin matkanteon jälkeen sade loppui ja horisontissa alkoi näkyä vähäisiä valoja. Ne olivat Bubaquen saaren samannimisen asutuskeskuksen valot. Bubaquen satamassa on lyhyt laiturinpätkä, johon Baria pysäköi. Laiturilla laivaa vastaanottamassa oli kymmeniä bubaquelaisia. Laivan saapuminen on varmasti viikon kohokohtia. Matkustajat poistuivat varsin rivakasti ja niin poistuin minäkin.
Bubaquella on muutamia majapaikkoja, joista halvimpia on vanhemman portugalilaisen rouvan omistama Casa Dora. Sissyn, laivassa tapaamani uuden tuttavuuden, kanssa olimme päättäneet mennä sinne ja jakaa huoneen. Laiturilla Julio-niminen herra bongasi meidät ja päätimme katsastaa hänen majapaikan. Julio Dalilann on bijago ja pitää alipalkattuun opettajantyöhön (palkka oli kahdeksan euroa kuukaudessa) kyllästyneenä nykyisin yksinkertaista ja siistiä neljän huoneen hotellia Bubaquen ”keskustan” tuntumassa. Päätimme jäädä sinne.
Hotellin nimi on Casa Julio, muttei sitä mainita missään, eikä Bubaquellakaan ole missään mitään sinne viittaavia opastekylttejä. Yö Casa Juliossa maksaa kymppitonnin (noin 15,2 euroa) ja siihen hintaan saa aamupalankin. Itse huoneesta en ottanut kuvia, mutta siellä on parisänky hyttysverkolla varustettuna, tuoli ja pöytä sekä oveton vessa, jossa on pönttö, eikä siis esimerkiksi pelkkää reikää lattiassa. Vessan vetäminen ja suihkussa käyminen hoidetaan napposysteemillä. Mitään luksusta Bijagóssaaristosta on turha tulla etsimään, eikä sellaista täällä kaipaakaan. Tropiikissa peseytyy mielellään kylmällä vedellä napon kanssa. Sähkö on Bubaquella säännösteltyä, eikä sitä saa kuin muutaman tunnin ajan suunnilleen pimeän laskeutumisesta puoleen yöhön saakka. Toki poikkeuksia on paljon ja sähkökatkot hyvin yleisiä. Sanomattakin lienee selvää, että wifiä ei löydy.
Julio on mitä parhain isäntä, joka pyrkii tekemään oleskelusta Bubaquella mahdollisimman mukavan. Mies osaa portugalin ja ranskan lisäksi myös yllättävän paljon englantia. Casa Julion yövahti on myös nimeltään Julio. Kolmas ”henkilökunnan” jäsen on Kennedy, nuorukainen, jota juoksutetaan siellä täällä.
En ollut Casa Julionkaan ensimmäinen suomalainen asukas, sillä aikoinaan hotellissa oli ollut vieraana toinenkin suomalainen mies. Suomen puolustusvoimien upseeri. Rommi oli kuulemma maistunut hyvin sen viikon aikana, minkä tämä oli Bubaquella viihtynyt!