Maailman huonoimpia teitä pitkin Ebola-Guineaan

30.–31.7.2015 Gabúlla ei ole tarjota nähtävää ja koettavaa juuri yhtä iltapäivää pidemmäksi aikaa. Oli siis aika vaihtaa maisemaa ja maata. Aamuhämärässä lähdin kävellen kahden kilometrin päässä hotellistani olevalle kaupungin puskataksiasemalle. Mopotakseja ei ollut missään, eikä toisaalta myöskään oikeita takseja. Toki sellaisen olisi varmasti saanut tilattua edellisiltana, mutta tuskinpa olisi saapunut aamukuudeksi minua noutamaan. Kävelymatka halki…

Read more

Bijagojen luota fulbejen maille Gabúun

29.7.2015 Aamu ei ollut vielä edes valjennut, kun jo löysin itseni ennen kello viittä Bubaquen satamasta. Koko pikkuinen kaupunki oli aivan pimeä, sillä tähän aikaan ei ole sähköäkään. Muutamien taskulamppujen valot olivat ainoat valopilkut pimeän Afrikan pimeässä yössä. Ilma oli huikean kostea ja kosteuden näki taskulampullakin. Satamassa oli jo joitain ihmisiä odottamassa veneeseen pääsyä. Myös…

Read more

Retki Orangon ja Unon saarille

28.7.2015 Tiistai-aamunakin satoi. Aloittelimme päivän hotellin isännän, Julion, baarissa, joka on herran sukunimen mukaan nimeltään Bar Dalilann ja sijaitsee vastapäätä Bubaquen satamaa. Bijagon kielen sana dalilann tarkoittaa suomeksi tyytyväisyyttä. Mikäpä olisikaan parempi sukunimi! Bar Dalilannista oli hyvä tähystää, milloin UNDP:n miehet saapuisivat tänä aamuna. Saimme juuri syötyä aamupalan ja hörpättyä kahvit, kun miehet vähän ennen…

Read more

Päivä Canhabaquen alkuasukassaarella

27.7.2015 Kun lähdin Bijagóssaaristoon, olin asennoitunut viipyväni kaksi yötä Bubaquen saarella ja lähteväni sunnuntaina samalla lautalla takaisin Bissauhun. Lauantaina suunnitelmat muuttuivat, kun hotellimme isäntä Julio oli pyytämättä järjestänyt (mistä tällaista osaisi edes kysyä!) meidät YK:n kehitysohjelma UNDP:n tiedonkeruumatkoille eräille toisille saariston saarille. Etukäteistiedot näistä ”retkistä” jäivät kovin hatariksi, sillä Juliokaan ei ollut oikein varma, mitä…

Read more

Paratiisirannalle Bubaquen poikki pyöräillen

26.7.2015 Toinen aamu Bubaquen saarella oli kopio edellisestä. Vettä satoi ja sitä oli taas tullut pitkin yötä. Oli sunnuntai ja laiva takaisin Bissauhun lähtisi tänään. Olin edellisenä iltana päättänyt lykätä lähtöä Bijagóssaaristosta muutamilla päivillä, ehkä jopa viikolla, sillä hotellini isäntä Julio oli saanut järjestettyä minut ja saksalaisen huonekaverini Sissyn YK:n kehitysohjelman eli UNDP:n miesten mukaan…

Read more

Trooppisessa sateessa Bubaquella

25.7.2015 Ensimmäinen päivä Bubaquen saarella Bijagóssaaristossa valkeni sateisena. Vettä oli tullut koko yön ja sitä tuli myös koko aamun. Oikeastaan koko ajan satoi. Välillä vain piskotteli, välillä tuli saavista kaatamalla. Ilma oli kuitenkin miellyttävän kuuma ja kostea. Mielestäni sadekausi on juurikin oikea aika vierailla Bijagóssaaristossa! Aamupala oli vähemmän tyypillinen länsiafrikkalainen aamupala: patonkia ja pikakahvia sekä…

Read more

Vuoroveden viemänä Bijagóssaaristoon

24.7.2015 Syy, miksi halusin matkustaa juuri Guinea-Bissauhun, on maan edustalle levittäytyvä Bijagóssaaristo. Laaja, 88 saaren, saaristo on mitä mielenkiintoisin trooppinen paratiisi, jossa koskemattomat rannat ovat palmureunusteisen valkoisen hiekkarannan tai mangrovekasvillisuuden valloittamia. Saaret ovat hyvin matalia ja niin on myös saariston merialue. Navigointi on tarkkaa puuhaa, sillä arvaamattomat ja voimakkaat virtaukset siirtelevät merenpohjan materiaaleja mataliksi särkiksi….

Read more

Bissau Velho ja vähän muutakin

23.7.2015 Bissaun vanhakaupunki, Bissau Velho, on ehdottomasti yksi kaupungin mielenkiintoisimmista paikoista. Portugalilaisten siirtomaakaudellaan rakentama kortteli on täynnä värikkäitä rakennuksia, joista jokainen enemmän tai vähemmän rappiolla. Kokoa Bissau Velholla on kovin vähän. Kaikki noin kymmenen katua, kukin enintään 200 metriä pitkää, on nopeasti kävelty päästä päähän. Hiljaisilta kaduilta voi löytää erilaisia yrityksiä, ravintoloita ja näköjään myös…

Read more

Ensimmäinen päivä Bissaussa

22.7.2015 Guinea-Bissau on aitoa Afrikkaa eli juuri sitä mitä halusin nähdä ja kokea. Punertavaa mutaa ja hiekkaa, halpoja hintoja, romuja autoja, mustia ihmisiä, reikäisiä katuja, rempallaan olevia rakennuksia. Maa on aivan eri maailmasta kuin kehittynyt ja varsin länsimainen Kap Verde, josta olin tulossa. Sekä Kap Verdeä että sen maalaisserkkua Guinea-Bissauta yhdistää pitkä yhteinen historia Portugalin…

Read more

Senegalilaisin siivin Bissauhun

21.7.2015 Kap Verdeltä Afrikan mantereelle pääsee ainoastaan lentokoneilla, ellei sitten ole hyvin onnekas ja löydä rahtilaivaa tai purjevenettä, jotka suostuvat ottamaan matkustajan ja kaiken lisäksi ovat siinä kunnossa, että niihin uskaltautuu. Kap Verden ja mantereen välissä on sentään satoja kilometrejä Atlanttia! Praian lentoasemalta Afrikan mantereelle operoitavia kohteita ovat Marokon Casablanca, Senegalin Dakar, Guinea-Bissaun Bissau ja…

Read more