10.8.2015
Tälle päivälle oli vain yksi tehtävä: Burkina Fason viisumin anominen! Muuten Malin pääkaupunki Bamako alkoi jo hieman kyllästyttää ja mieli teki eteenpäin. Otin taksin Sémasta kohti Burkina Fason suurlähetystöä. Etukäteen olin tiedustellut lähetystön sijaintia, sillä esimerkiksi suurlähetystö nettisivuillaan ei sitä kertonut kuin kaupunginosan tarkkuudella. Googlesta löytyy tarkkakin katuosoite, mutta kun sen laittaa Google Mapsiin, tuloksia ei tule. Saamieni ohjeiden perusteella tiesin sijainnin suunnilleen, mutta onneksi minun ei tarvinnut lähteä opastamaan taksikuskiani, joka sattui suurlähetystön sijainnin tietämään. Bamakon taksikuskit ovat paljon fiksumpia kuin kollegansa Conakryssa!
Burkina Fason suurlähetystö sijaitsee Hamdallayen korttelissa ACI 2000 -nimisessä kaupunginosassa. Lähellä on ainakin Yhdysvaltojen suurlähetystö samoin kuin Malin poliisin isoja virastotaloja. Burkina Fason suurlähetystö on hienoin ja mahtipontisin lähetystö, jossa olin vieraillut tällä matkalla. Olin portilla jo kello kahdeksan, jolloin lähetystö aukeaa. Lähetystön henkilökunta oli vasta saapumassa töihin, mutta pääsin kuitenkin porttivahdin koppiin kertomaan asiani. Vastaanotto oli tutun tyly. Sellainenhan se on usein afrikkalaisissa suurlähetystöissä. Kysyin turistiviisumia, johon minulle kommentoitiin kiukkuisesti, ettei sellaista ole olemassakaan! En luovuttanut, vaan kysyin, että millä viisumilla turisti sitten maahan pääsee. Ja vaihtoehtojahan on vaikka kuinka paljon, niitä ei vain oma-aloitteisesti tahdottu kertoa! Porttivahti kertoi viisumin vaatimukset ja kun totesimme täyttäväni ne, pääsin eteenpäin. Porttivahti kirjasi vihkoonsa tietoni. Olin päivän ja viikon ensimmäinen asiakas.
Sisällä hulppeassa lähetystörakennuksessa marssin viisumiluukulle, jota oltiin vasta availemassa. Hetken odoteltuani sain viisumihakemuksen eteeni. Täytin sen, annoin tarvittavat dokumentit ja viisumimaksun kolmen kuukauden viisumista. Enemmän viisumista täällä. Viisumivirkailijatar oli ystävällinen, samoin kuin muu töihin saapunut henkilökunta. Kukin toivotti iloisesti hyvät huomenet. Prosessi oli ohi nopeasti. Saisin viisumin iltapäivällä.
Päätin lähteä suurlähetystöstä ja ACI 2000:sta kävellen kohti keskustaa. ACI 2000 on Bamakon ”hienostoalue” hienoine asuinrakennuksineen sekä tärkeine virastoineen ja laitoksineen. Ainoastaan mopedien suuri määrä ja tavallista vanhemmat autot viittasivat siihen, että olin Länsi-Afrikassa. Edes ihmisiä ei ollut liiaksi kaduilla näin aamutuimaan. Matkallani ohitin Monument de la Paix -nimeä kantavan rauhanmonumentin. Kyseessä on kovin stereotyyppinen esitys maailmanrauhasta maapalloa kannattelevine käsineen. Kaiken kruunaa maapallon huipulla oleva kyyhkynen. Monumentti seisoo keskellä liikenneympyrää kaupunginosan laitamilla. Hyppelin välillä katujen yli mistä sattui, sillä ACI 2000:ta ei ole suunniteltu kävelijöille. Rikkaathan kulkevat autoilla! Mitä lähemmäksi keskustaa pääsin, sitä enemmän kaduilla alkoi olla toimintaa: ruoanmyyjiä, aurinkolasikauppiaita ja julkisen liikenteen vihreitä soutrama-autoja.
Bamakon keskustaan päästyäni tahdoin syödä jotain, mutta oli vielä liian varhaista mennä minnekään patisserieenkaan. Yksi oli jo auki, vaan ei vielä auki asiakkaille. Tylysti minut ajettiin ulos. Katuruoasta olin edelleen tauolla. Lähdin harhailemaan päämäärättömästi ja pian seuraani lyöttäytyi eräs Malin miljoonista Mohamedeista. Hän oli ”opas”, joka pysyi tiiviisti perässä vastustuksestani huolimatta ja yritti ehdottaa erilaisia vierailukohteita. En ollut kiinnostunut, enkä jaksanut olla edes sosiaalinen. Bamako muistuttaa näiden riivaajien vuoksi liikaa Senegalia, minkä vuoksi aloin olla jopa kyllästynyt koko paikkaan. Kun seuraavan kerran tulen Maliin, Bamakoon ei enää tarvitse pysähtyä.
Nousin Boulevard du Peuplen ylittävälle ylikulkusillalle, josta avautuvat loistavat näkymät kumpaankin suuntaan tätä vilkasta kauppakatua. Samoin näkyi hyvin sivukujille, joista kukin tuntui olevan jonkin myyntiartikkelin myyntiin tarkoitettua aluetta. Oli esimerkiksi tupakkakujaa ja jalkinekujaa. Laskeuduin tupakkakujalle ja lähdin eteenpäin. Mohamed seurasi perässä ja pyrki avaamaan keskustelua. Kuulemma täällä ei kannattaisi kuljeskella yksinään, varsinkaan kun on valkoinen iho. Kuvia nyt ei ainakaan saa ottaa. En ottanutkaan. En väitä tuntevani Bamakon turvallisuustilannetta, mutta en silti missään tuntenut oloani hetkeäkään turvattomaksi tai edes epämukavaksi. Eivät bamakolaiset ole pahoja ihmisiä. Pahat malilaiset ovat siellä Saharassa räjäyttelemässä pommejaan. Mohamed luovutti tunnin perässäroikkumisen jälkeen, kun ”en ollut kiinnostunut mistään!”. Enpä niin.
Iltapäiväksi olin palannut hotellille. Ennen kello kahta tuli aika lähteä takaisin Burkina Fason suurlähetystöön. Noutamaan valmis viisumi. Vuokrasin taksin: ensin mentäisiin lähetystöön, minkä jälkeen ostamaan bussilippu Burkina Fason Bobo-Dioulassoon seuraavaksi aamuksi. Kuljettaja osasi kohtuullisen hyvin suurlähetystöön, enkä joutunut opastamaan vasta kuin aivan loppumetreillä. Passi valmiin viisumin kanssa oli odottamassa sovitusti kello 14. Sain jopa kuitin maksamastani viisumista!
Seuraavaksi ajoimme Bamakon kaakkoislaidalle, missä on valtavasti eri yhtiöiden bussiterminaaleja. Bamakosta pääsee linja-autolla periaatteessa aivan kaikkialle Länsi-Afrikkaan, kuten Dakariin, Freetowniin, Abidjaniin ja Niameyhin. Hotel Sleeping Camelin henkilökunta oli kertonut minulle, että kannattaisi ostaa lippu CTM:n bussiin. Ne ovat ilmastoituja ja hyvin hoidettuja. Aiemmin TCV oli ollut paras firma Bamakon ja Bobo-Dioulasson välille, mutta ei enää. Eivät ole jaksaneet panostaa kulkuneuvoihinsa. Menimme siis CTM:n lippuluukulle, jossa minulle kerrottiin, että heillä ei ole liikennettä Burkina Fasoon lainkaan. Seuraavana päivänä sain tietää, että lipunmyyjä valehteli päin naamaa. CTM-pettymyksen jälkeen minut ohjattiin läheisen Diallo Transin luukulle. Ostin sieltä 10 000 frangia (noin 15,2 euroa) maksaneen lipun. Ainakin hinta oli alempi kuin CTM:llä! Lähtö olisi kello kuudelta seuraavana aamuna. Taksikuskini sai oman osuutensa maksamastani kymppitonnista, sillä hän oli tuonut asiakkaan Diallo Transille.
Vartissa olimme takaisin hotellillani. Horisontti oli synkkänä, mikä vihjasi vesisateen saapumisesta. Bamako on jo niin kaukana merenrannasta, ettei täällä sada aivan koko aikaa, kuten rannikolla Guinea-Bissaussa ja Guineassa. Mutta ihan riittävästi kuitenkin!
Kävimme vielä ennen sadetta katsomassa erään samassa hotellissa majoittuneen malilaisen turistin kanssa Nigerjokea parin sadan metrin päässä hotellistamme. Kuljimme jokirantaa pitkin välillä sellaistenkin pensaiden läpi, jotka olisivat saaneet itseni luovuttamaan. Tokihan malilaiset maastonsa paremmin tuntevat. Tämä Ségousta kotoisin ollut turisti ehdotti vielä käymistä läheisessä Palais de la Culture Amadou Hampaté Ba -kulttuurikompleksissa. Siellä on kuulemma aina musiikkiesityksiä, sillä paikka on suosittu harjoittelupaikka paikallisten muusikoiden keskuudessa. Paikalle päästyämme jalkapallo-ottelu oli vienyt voiton musisoinnista. Palais de la Culture Amadou Hampaté Ba on siltikin mielenkiintoinen paikka, sillä siellä voi harrastaa erilaisia liikuntalajeja, siellä on kahvila-baari, minkä lisäksi esimerkiksi lapset on huomioitu hyvin varustellulla leikkikentällä.
Kulttuuria on tarjolla myös Hotel Sleeping Camelissa, sillä joka maanantai-ilta siellä pidetään ilmainen elokuvailta. Tänä iltana elokuvaa ei näytetty, koska satoi ja myrskysi. Ja hotellin pihamaalla sai kahlata!