Madabasta Mooseksen jalanjäljille ja lopulta Kuolleellemerelle

29.12.2018

Muslimimaissa herätys tulee usein rukouskutsun muodossa hyvin aikaisin. Niin täällä Madabassakin. Ensimmäisen kutsun jälkeen ei toki vielä kannata nousta, mutta kömmimme kuitenkin jo yhdeksän aikoihin aamupalalle. Queen Ayola Hotelin aamupalabuffet oli kovin köyhä: kuivakkaa litteää pitaleipää, hummusta, kurkkua, tomaattia ja hilloa. Keitettyjä kananmunia oli jäljellä vain yksi, eikä niitä ollut tulossa enää lisää.

Madabassa sateli vettä, kun sitten kymmenen aikoihin jalkauduimme vanhankaupungin kaduille. Veimme reput vuokra-Chevroletimme peräkonttiin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ajattelimme, että pari-kolme tuntia olisi riittävästi. Kuollutmeri veti vastustamattomasti luokseen jo heti aamusta! Siellä olisi lämpimämpikin. Madabassa kevyttoppatakki ei ollut lainkaan liikaa, sillä lämpötila pysytteli +10 asteen alapuolella!

Madaba tunnetaan erityisesti kristitystä menneisyydestään, ja vaikka muslimien rukouskutsut raikaavatkin kaupungin yllä viidesti päivässä, on paikkakunta edelleen Jordanian suurimpia kristittyjä yhteisöjä. Tästä syystä kirkkojakin on useita. Kaupungin huomattavin nähtävyyskin liittyy kristinuskoon, ja se on ortodoksisessa Pyhän Yrjön kirkossa, joka on rakennettu 1800-luvulla. Löysimme paikan helposti, maksoimme yhden dinaarin (n. 1,2 euroa) sisäänpääsymaksun ja pian edessämme avautui kuuluisa Madaban kartta, Luvattua maata kuvaava 500-luvun mosaiikkitaideteos. Teoksen edessä parveili suuri joukko italialaisia turisteja oppaansa kanssa ja jo tässä vaiheessa oli käynyt hyvin selville, että liki kaikki Jordaniaan tulevat matkailijat tulevat nimenomaan Italiasta. Madaban kartan sisäänsä kätkevä kirkko on 1800-luvulta ja rakennettu muinoin paikalla seisseen kirkon sijalle. Mosaiikkikartta uudelleenlöydettiin juurikin nykyisen kirkon rakennustöiden yhteydessä.

Lisää mosaiikkeja löysimme sitten ihan kulman takaa. Jos hankkimallamme Jordan Passilla ei päässyt ilmaiseksi sisään Pyhän Yrjön kirkkoon, kelpasi se nyt tähän arkeologiseen kohteeseen nimeltä ”Burnt Palace”. Paikka on yläluokkaisen kartanon rauniot. Tämä 500-luvun luksushuvila tuhoutui 700-luvulla maanjäristyksessä ja tulipalossa. Nyt paikkaa koristaneita upeita mosaiikkeja oli raaputeltu esiin. Mosaiikeissa kuvattuna on niin norsuja, kameleita kuin ihmisiäkin. Osaa kuvista oli pyritty tuhoamaan, sillä islamissa karsastetaan ihmisten ja eläinten kuvaamista. Nyttemmin mosaiikit varmasti ovat turvassa, sillä matkailijavirrat tuntuivat olevan näin joulukuun lopullakin valtavat.

Mosaiikkiähkyn viimeistelimme toisessa arkeologisessa kohteessa, ihan kivenheiton päässä edellisestä. Tässä paikassa on esillä Jordanian vanhin mosaiikki, 100-luvulta ennen ajanlaskun alkua, sekä Neitsyt Marian kirkko 500-luvulta. Neljänneksi vierailukohteeksi valikoimme Johannes Kastajan teloituksen muistolle rakennetun katolisen kirkon. Sinne on yhden dinaarin sisäänpääsymaksu (n. 1,2 euroa). Jordan Passilla ei tässä kohteessa tee mitään. Kirkkoon kannattaa ehdottomasti pistäytyä näköalojen vuoksi, sillä kellotorniin pääsee kapuamaan. Jos torni olisi Euroopassa, ei se todellakaan olisi avoinna turisteille. Tai ainakin kaiteet olisivat korkeammat ja portaikko vähemmän sokkeloinen! Näkymät alas kaupunkiin olivat kuitenkin upeat. Taivas tosin oli pilvessä, eikä kovin pitkälle ollut näkyvyyttä. Ei edes Mount Nebolle, jonne seuraavaksi aioimme. Ensin kävimme kaupassa ja vaihdoimme rahaa. Täällä kurssi oli paljon parempi kuin lentoasemalla edellisiltana. Kaikki muu onkin sitten kovissa hinnoissa, sillä Madaba tuntuu elävän turismista ja turisteilta halutaan riistää jokainen lantti. Siispä: matkamuistot ja ruokatarvikkeet kannattaa ostaa jostain muualta, vaikkapa Ammanista. Samoin Madaban keskustan ravintolat ovat naurettavissa hinnoissa, jos pikkuruisesta kebabrullastakin joutuu pulittamaan kaksi dinaaria (n. 2,5 euroa). Pulitimme silti.

Jatkoimme matkaa kohti Mount Neboa. Suurissa kaupungeissa ajaminen ei ole Suomessa mikään ongelma, mutta nyt oltiin Lähi-idässä, jossa ajaminen on kovin erilaista. Madabaa olinkin vähän etukäteen jännittänyt. Matkan suurin haaste tulikin heti aluksi, kun oli ylitettävä vuokra-autollamme vilkasliikenteinen tie risteyksessä, jossa ei ollut liikennevaloja. Onneksi takana tullut auto lähti hivuttautumaan liikenteen sekaan ja minä rinnalla. Yhdessä pääsimme toiselle puolelle, eikä kukaan soittanut torvea. Tämä on täysin normaalia liikennekäyttäytymistä. Pian opin lukemaan jordanialaista liikennettä, eikä suomalainen liikenne enää tuntunut kaikessa joustamattomuudessaan mitenkään järkevältä! Vain tiessä olevat pahuksen yllätyshidastetöyssyt vaativat jatkuvaa tarkkaavaisuutta!

Mount Nebo on alle kymmenen kilometrin ajomatkan päässä Madabasta. Linja-autoja paikalla oli runsaasti, samoin yksityisautoja. Jatkoimme parkkipaikkaa tien suuntaisesti, sillä Jordaniassa voi pysäköidä mihin tahansa. Takaisin tullessa muut olivat tehneet samaa oman automme eteen. Mukavan luovaa toimintaa! Pääsylippu Mount Nebolle kustantaa kaksi dinaaria (n. 2,5 euroa), eikä siltä välty edes Jordan Passilla.

Mount Nebokin on kristityille tärkeä pyhiinvaelluskohde, jossa Jumalan kerrotaan näyttäneen Moosekselle Luvatun maan. Paikan päällä sateli ja taisimme itse asiassa olla pilvessä. Meille Jumala siis jätti Luvatun maan näyttämättä, mutta selkeällä säällä täältä näkee Kuolleellemerelle, Länsirannalle Jerikon kaupunkiin ja kuulemma jopa Jerusalemiin saakka. Totesimme paikan nähdyksi ja lähdimme laskettelemaan kohti maailman matalinta paikkaa, Kuolluttamerta.

Tie mutkittelee serpentiininä alas Mount Nebolta. Maisema on karunkaunis, vihreää ei juuri näy. Sen sijaan varsin runsaslukuisia lammaslaumoja paimenineen laiduntelee Mount Nebon ja Kuolleenmeren välillä. Lampaathan nyt löytävät nälkäänsä aina jotain pureskeltavaa. Paimenet lienevät vaeltelevia beduiineja. Ainakin heidän asumuksensa olivat kovin alkeellisia, muovista kyhättyjä vaatimattomia majoja. Autoja beduiineillakin kuitenkin näyttää olevan, joskin aasitkin näyttivät edelleen kelpaavan kulkuneuvoksi.

Jordaniassa etäisyydet ovat lyhyet, joten päätimme lykätä hieman Kuolleellemerelle menoa. Kaikki merkittävät turistivedätykset sijaitsevat maan länsiosissa, niin myös Jeesuksen kastepaikkana mainostettu paikka ”Bethany Beyond the Jordan”. Paikka sijaitsee Jordanvirran ääressä, mutta siellä vierailu ei niin vain onnistukaan: on osallistuttava opastetulle kierrokselle, jonka kesto on kolmisen tuntia. Jätimme väliin, sillä todellakin se Kuollutmeri nyt kiinnosti paljon enemmän. Israelillakin on muuten ilmeisesti oma paikkansa, jossa Johannes Kastajan väitetään kastaneen Jeesuksen.

Matka jatkui. Jordaniassa autoillessa tulee varautua pysähtymään tarkastuspisteillä, joita on melko tiheään. Matkalla Mount Nebolta alas Kuolleenmeren valtatielle, oli tiellä yksi tarkastuspiste. Se vain oli sellainen, ettei paikalla ollut virkavaltaa tarkistamassa passeja, ajokortteja, mahdollisia räjähteitä ja muuta rekvisiittaa. Ajoimme vain läpi. Toinen checkpoint oli Kuolleenmeren hotelliryppään tuntumassa valtatiellä. Tällä kertaa paikalla oli poliisi, joka tarkisti joidenkin autokuntien papereita. Meidät hän viittoi vain jatkamaan, emme me niitä todennäköisimpiä terroristeja varmaan olisi! Tämän lyhyen pysäytyksen jälkeen emme enää olleet matkan aikana tekemisissä virkavallan kanssa, sillä suurin osa tarkastuspisteistä oli tyhjiä tai turistit eivät vain sattuneet kiinnostamaan poliiseja.

Kuolleenmeren itärantaa seuraileva valtatie on kaksikaistainen ja erinomaisessa kunnossa. Nopeusrajoitukset vaihtelevat kovasti, enkä oikein pysynyt perillä mitä nopeutta milloinkin piti ajaa. Turistit ajelivat vähän maltillisemmin, sillä pitihän maisemiakin ihailla. Paikalliset päästelivät reilua satasta vasenta kaistaa. Valtatien varrella on useita levikkeitä, joilta kävimme pariin otteeseen ihmettelemässä Kuolluttamerta ja sen valkeita rantamia. Täällä ei ole valkeahiekkaisia uimarantoja, vaan valkoisuus tulee suolasta. Koko järvi tosiaan vaikuttaa kuolleelta, eikä siinä elämää joitain bakteereja lukuun ottamatta olekaan. Edes laivoja ei järvellä näy. Tuskin pysyisivät pystyssäkään.

Olimme varanneet jo syyskuussa yhden yön majoituksen Wadi Mujibin luota, Kuolleenmeren puolivälin tienoilta. Keskeltä ei-mitään. Paikalla on Royal Society for the Conservation of Naturen eli RSCN:n ylläpitämä Mujib Chalets -lomamökkikylä. RSCN on Jordanian entisen kuninkaan Husseinin vuonna 1966 luoma järjestö, joka hallinnoi ja suojelee Jordanian luonnon resursseja. Esimerkiksi villieläimiä ja luonnonsuojelualueita, kuten täällä olevaa Mujibin luonnonsuojelualuetta. Yö Mujib Chaletsin omassa yksityisessä lomamökissä maksoi joulukuun 2018 lopulla 76 dinaaria (n. 94 euroa). Hintaan sisältyi aamupala, oma terassi riippumattoineen sekä huikea suora näkymä suoraan sängystä Kuolleellemerelle! Majapaikka on kallis, mutta näkymästä mieluusti maksaakin. Samoin lämpimästä vedestä ja toimivasta lämmityksestä, sillä vaikka lämpötila oli kivunnut +20 asteen paremmalle puolelle perille päästyämme, ovat illat täälläkin viileitä näin talvella. Näkymän lisäksi majapaikalla on oma yksityinen ranta, joka oli täysin tyhjä. Tyhjyys voi johtua siitä, että tänne ei kukaan vahingossa eksy: tänne on tultava vartavasten. Ollaanhan kaukana kaikista asutuskeskuksista ja toisaalta myös moskeijoiden aamuisista herätyshuudoista! Pulahdimme Kuolleeseenmereen kelluttelemaan ihan ylhäisessä yksityisyydessämme. Olimme 408 metriä merenpinnan alapuolella.

Koska oltiin kaukana asutuksesta, ei ruokapaikoistakaan ole ylitarjontaa. Ainoa illallispaikka taisi olla majapaikan oma ravintola, jonka buffetin sorruimme ostamaan. Se maksoi 14 dinaaria (n. 17,4 euroa) henkilöltä eli jälleen ihan liikaa. Ruoan kerrottiin olevan valmis kuudelta ja jo kahdeksalta se olikin valmis. Jos jo edellisiltainen autonvuokraaminen venyi reilusti, oli tämä ruokailun venyminen jo ihan odotettavissa. Pahoittelivat sentään, mokomat!

Mujib Chaletsin lomamökeissä ei ole wifiä (joka toimii vain ravintola-vastaanottorakennuksessa), eikä televisiota. Onneksi. Voi vain tuijottaa pimeälle Kuolleellemerelle ja todeta, että horisontissa kajastava valo taitaa olla Jerusalem.