7.3.2018
Edellisiltainen epäonnistunut rosvousyritys ei jäänyt pyörimään mieleeni, vaan nukuin kuin tukki. Läheisen moskeijan rukouskutsu kyllä aikanaan herätti hetkeksi, mutta sain uudelleen unenpäästä kiinni. Yaoundén majapaikkani Tropical Hotel onkin täydellinen turvapaikka, sillä ikkunoissa on kalterit, ovessa turvalukko, hotellin ovella päivystää vartija ja olihan huoneenikin tietenkin kolmannessa kerroksessa. Täältä ei omaisuus katoaisi! Epäluulo kuitenkin ehti kasvaa uusiin mittasuhteisiin eilisten tapahtumien takia, minkä takia kieltämättä murehdin huonesiivoojan visiittiä huoneessani. Siivoojatar kyllä vaikutti ystävälliseltä ja läpeensä rehelliseltä, kun hänet käytävällä näin. Onneksi Afrikassakin pääosa ihmisistä on kuitenkin ihan kunnon porukkaa.
Edellisenä päivänä Kye-Ossista Kamerunin ja Gabonin rajalta tänne pääkaupunkiin kanssani matkannut Pascal tuli kuin tulikin sovitusti minua tapaamaan. Vastaanoton ystävällinen rouva soitteli huoneeni puhelimeen ja kertoi miehen saapuneen paikalle. Pascal oli itsekin yrittänyt soitella, mutta ei ollut ymmärtänyt lisätä plussaa numeron alkuun. Minulla kun ei ollut paikallista liittymää, vain gabonilainen ja suomalainen. Gabonin liittymä muuten toimi myös Kamerunissa ja jopa sikäläinen mobiilidata toimi hetkisen aivan reilusti Kamerunin sisällä. Nyt täällä Kamerunissa myös suomalainen Telian liittymä siis heräsi toimimaan.
Pascal oli hyvällä tuulella. Paiskasimme kättä ja kysäisin päivän ohjelmaa. Olisiko töitä tai koulua vai lähtisimmekö pistäytymään keskustaan! Pascalilla ei ollut suunnitelmia, joten tuota pikaa istuimme kimppataksissa kohti keskustaa. Täälläkin julkinen liikenne hoituu pääosin ympäriinsä suhaavilla keltaisilla takseilla, jotka poimivat kyytiin samalle suunnalle matkalla olevia. Auton ensimmäinen matkustaja päättää suunnan. Tropical Hotelista olisi voinut helposti kävelläkin keskustaan, sitä mukaahan olin paikan alun perin valikoinut. Maksoin matkasta keskustaan sata frangia (noin 0,15 euroa).
Jo taksimatkan aikana aloin pitää Yaoundésta. Kovasti. Seitsemälle kukkulalle rakennettu 2,5 miljoonan asukkaan Kamerunin pääkaupunki on kaunis, moderni ja siisti. Monesti afrikkalaiset pääkaupungit ovat paikkoja, joihin ei ihmisen kannattaisi astua pikkuvarpaallaankaan. Sellainen oli ollut Gabonin Librevillekin. Ei minun saamani vastaanotto Yaoundéhenkaan ollut kaikkein paras, mutta nyt päivänvalossa kaupunki suorastaan houkutteli seikkailemaan! Täällä voisi vaikka asua, vaikka lämpötila oli aika järjenvastainen näin aamupäivästä.
Jäimme taksista grand marchén kohdalla. Sieltä päätin kuitenkin pysytellä poissa, siellä olisi taskuvarkaita kuulemma takuuvarmasti. Nyt olin jättänyt puhelimet hotellille, eikä reppuni sisältöönkään pääsisi käsiksi. Afrikkaa varten aikoinaan hankkimani repun vetoketju kun on ainoastaan selkäpuolella! Katujen varsilla olleet kauppiaat valistivat laittamaan reppuni mahan puolelle, samaa kehotti myös Pascal. Vakuutin repun sisällön olevan paremmassa turvassa, jos pitäisin sen selässäni. Ostimme appelsiinit mieheen kadulta, vaikka myös maan presidentin Paul Biyan muotokuvia oli kaupan kymmenien metrien matkalla. Biya on toiminut presidenttinä vuodesta 1982 ja ennen sitä pääministerinä vuodesta 1975. Toisin sanoen valtakausi on kestänyt hyvänlaisesti.
Sivuutimme presidentti Biyan muotokuvat ja päädyimme John F. Kennedyn patsaalle, kaupungin parhaalle paikalle. Miksi Yhdysvaltain entinen presidentti on katsottu täällä oman patsaan arvoiseksi! En lähtenyt ottamaan kuvaa patsaasta, koska joutomiehet olivat valloittaneet sen jalustan. Muutenkaan Pascal ei katsonut järkeväksi kuvien ottamista, koska siten joku näkisi, että minulla on kamera ja haluaisi sen itselleen. Siispä otin kuvia vain, kun selusta oli tarkoin suojattu.
Boulevard du 20 mai on eräs Yaoundén pääkaduista. Se on leveä bulevardi, jonka varrella sijaitsee pankkeja ja Hilton-hotelli. Librevillen tapaan Yaoundéssakin on hienoa afrikkalaisvaikutteista arkkitehtuuria, eikä ihan vähää: muun muassa kaikki ministeriöt ja tuo Hilton edustavat sitä. En tiedä miltä ajanjaksolta rakennukset ovat peräisin, mutta veikkaisin niiden olevan kuitenkin itsenäisyyden aikakaudelta. Toinen hämmästymisen aihe Yaoundéssa on julkinen liikenne: kaupungissa on taksien lisäksi myös linja-autoja, eikä mitään ruosteisia katiskoja monen muun Afrikan pääkaupungin tavoin! Boulevard du 20 main varressa oli katoksia bussia odottavilla ja pysäkeillä jopa aikataulut kertova näyttö. Olisi kai ollut jo liikaa pyydetty, jos näytöt olisivat olleet toiminnassa oikeasti. Afrikka kuitenkin kehittyy kovaa vauhtia!
Kävelimme bulevardin vartta pitkin liikenneympyrään, minkä jälkeen bulevardi jatkuu nimellä Avenue Konrad Adenauer. Jos Kennedy on saanut patsaan, on luonnollisesti Saksan entinen liittokansleri Adenauer saanut tänne oman katunsa. Liikenneympyrän luo on kasautunut liuta Kamerunin tasavallan ministeriöitä, kuten kaivos-, teollisuus- ja teknologisen kehittymisen ministeriö, posti- ja telekommunikaatioministeriö, metsä- ja eläinasioiden ministeriö, korkeakoulutuksen ministeriö ja peruskoulutuksen ministeriö. Ainakin työllistävä vaikutus tällaisella pilkkomisella on, mutta on Kamerunissa tietenkin yli 20 miljoonaa asukastakin. Satuin bongaamaan hallintokorttelista myös pääministeri Philémon Yangin toimiston, joka oli vahvasti vartioitu. Hänen toimistoaan en kuvannut, mutta ministeriöiden kuvaamista ei yllätyksekseni katsottu pahalla. Kamerun vaikuttaa tässäkin suhteessa varsin normaalilta maalta.
Kaupungin keskusta vaikutti eläväiseltä ja hyvinvoivalta. Kaduilla oli kaupustelijoita. Kuka myi patonkeja, kuka hedelmiä, kuka puusta veistettyjä matkamuistoja. Toden totta, Yaoundéssakin ilmeisesti käy turisteja! Ei kai täällä muuten myytäisi eebenpuisia tarjottimia, sarvikuonoja ja norsuja! En tosin nähnyt kuin tämän yhden ainoan myyjän. Aikamme käveltyämme halki keskustan katujen, tulimme kadulle nimeltä Rue de Narvik. Kennedyn patsaan tavoin myös pohjoisnorjalaisen kaupungin mukaan nimensä saanut katu vaikuttaa hieman oudolta tänne keskiseen Afrikkaan, mutta lienee siirtomaa-ajan peruja.
Pian kävelimme jo Avenue de I’Independancea, Itsenäisyydenkatua, pitkin kohti itsenäisyyden muistomerkkiä, valkoista obeliskia, joka seisoo keskellä Place de l’Indépendancea. Aukion laidalla on jälleen upeaa arkkitehtuuria edustava Afriland First Bankin konttori, jonka julkisivu on koristettu afrikkalaisella kuvataiteella. Pankin naapurissa on Saksan suurlähetystö, jonka edessä parveili joukko kamerunilaisia. Varmaankin viisumijahdissa. Place de l’Indépendancen pohjoislaidalla seisoo puolestaan Yaoundén kaupungintalo.
Avenue Charles de Gaulle sen sijaan löytyy jokaisesta vähänkin Ranskalta haiskahtavasta paikasta, niin myös Yaoundésta. Täällä katu on kuin mikäkin Wall Street täynnä pankkeja! Minulla oli edelleen tuhti nippu frangeja, jotka olin nostanut Gabonin Lambarénéstä. En siis käyttänyt suomalaista Visa-korttia missään kadun lukuisista automaateista. Enkä muuallakaan Kamerunissa. Kadun loppupäässä Pascal päätti ostaa ananassiivut mieheen. Yaoundén kaduilla päivystää ja kiertelee kottikärryineen niin appelsiini- kuin ananaskauppiaitakin. Jos appelsiinit eivät ole täkäläisiä (ne ovat kuulemma Nigeriasta), on ananas ehdottoman paikallista ja täydellisen makeaa. Suomessa myytävät costaricalaiset ananakset eivät ole mitään kamerunilaisiin vastineisiinsa verrattuna!
Kävelimme seuraavaksi Nlongkakin kaupunginosaan, josta nappasimme kimppataksin. Pascal tahtoi viedä minut katsomaan kaupungin jalkapallostadionia, Kamerunin ensimmäisen presidentin Ahmadou Ahidjon mukaan nimettyä maan jalkapallomaajoukkueen kotipesää. Itse en ole jalkapallosta kiinnostunut, en sitten yhtään, mutta Kamerun kuitenkin sattuu olemaan hyvä pallonpotkinnassa, jopa niin hyvä, että maa on hallitseva Afrikan-mestari. Pascal kertoi, että Yaoundéhen on rakenteilla uusi stadion. Tällä kertaa se nimetään nykyisen presidentin, Paul Biyan, mukaan ja siellä tullaan pelaamaan Kamerunin isännöimien vuoden 2019 Afrikan-mestaruuskilpailujen otteluita. Vanhan stadionin julkisivu on aavistuksen kulahtanut, mutta käyvät siitä vielä hyvin ilmi maan kansallisvärit: julkisivu on maalattu Kamerunin lipun väreihin, vihreään, punaiseen ja keltaiseen. Kiertelimme stadionia ulkoapäin, kunnes lähdimme kävellen kohti Bastoksen kaupunginosaa.
Ylitimme rautatien, ohitimme aaltopeltihökkelialueen, tapasimme käytettyjä vaatteita kaupittelevia Pascalin kavereita, löysimme jos jonkinlaista kaupiteltavaa kadunvarresta. Käytetyistä nauloista lähtien. Itse Bastos pitäisi oleman vähän parempaa seutua, sillä siellä on useita suurlähetystöjä. En nähnyt ainuttakaan, eikä alue minusta eronnut lainkaan muusta Yaoundésta. Kävelimme lopulta lounastamaan hotellilleni, sillä nyt en uskaltaisi ottaa riskiä syömällä kadulta. En kaivannut seuraavan päivän lennolleni ripulia.
Tropical Hotelissa on hyvä ravintola, eivätkä hinnatkaan päätä huimaa. Hotelli taitaakin olla ensisijaisesti afrikkalaisille suunnattu. Tilasin spagetti-bolognesen, sillä halusin ehdottomasti syödä jotain eurooppalaista. Spagetti-bolognesessa ei myöskään voi yleensä mennä pahasti vikaan. Annos on aina suunnilleen samanlainen. Pascal tilasi parsakaalilla höystettyä kanaa ja kertoi selviävänsä annoksella loppupäivän. Hän oli kovin tohkeissaan tästä ravintolaelämyksestään, se ei taida olla ihan jokapäiväistä herkkua tavalliselle kamerunilaiselle. Sovimme näkevämme vielä huomenissa ja menevämme yhdessä lentoasemalle. Pascal oli joka tapauksessa menossa sinne suuntaan töiden merkeissä.
Iltapäivällä Yaoundén ylle lankesi rankka ukkoskuuro. Olin sen sattuessa ulkosalla ja olinkin sitten ainoa, joka viitsi kävellä sateessa. Sade oli lämmintä, eikä haitannut lainkaan. Päinvastoin oli mukava tuntea sade iholla helteisen päivän päätteeksi.