29.6.2020
Rakkauden jumalatar Afroditen kotisaaren, Kytheran, ja kaikkien tunteman Kreetan välissä aalloista kohoaa pikkuinen ja karu Antikytheran saari. Saari on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee vastapäätä (anti-) paljon suurempaa isosiskoa Kytheraa. Antikytheran pienuudesta huolimatta saari on kohtuullisen tunnettu maailmalla ja vähintäänkin Kytheraa tunnetumpi: Antikytheran pohjoispuolisista vesistä löytyi sattumalta vuonna 1900 laivanhylky, noin vuonna 65 eKr. uponnut. Hylystä puolestaan löytyi erilaisten antiikin kreikkalaisten patsaiden ohella mekaaninen laskukone, Antikytheran kone. Mielestäni antiikinaikaiset laskukoneet ja laskukoneet ylipäätäänkin voisi kaikki upottaa mereen, joten se saaren tunnettuudesta.
Joka tapauksessa olimme nyt maanantaiaamuna ajaneet Kytheran satamaan, joka sijaitsee Diakóftin kylässä saaren itärannikolla tarkoituksenamme matkustaa tuonne laskukoneestaan tunnetulle pikkusaarelle. Satamassa ei ollut ketään vielä hieman ennen kymmentä, ei edes satamapoliisia tai lipunmyyjää. Toki lippu meillä jo olikin, sillä sellaisen voi lunastaa helposti netistä Kithira Travelin nettisivuilta. Paperisen lipun haimme edellispäivänä heidän toimistostaan Chórasta ja siellä kerrottiin, että noin puolta tuntia ennen laivan lähtöä olisi hyvä olla satamassa. Oikeasti riittää, kunhan on minuuttia ennen lähtöaikaa paikalla. Mitään lähtöselvityksiä ei todellakaan ole. Menopaluu kahdelle hengelle ja autolle maksoi 97,64 euroa, josta auto aiheutti suurimmat kulut. Aikuisen lippu maksoi ainoastaan 7,30 euroa suuntaansa!
Antikytheralla asuu ainoastaan noin 50–60 asukasta, mutta tästä huolimatta saarelle liikennöi ainakin kaksi autolauttaa pohjoisen suunnasta ja yksi Kreetan Kíssamoksesta. Me hyppäsimme suunnilleen ajallaan Triton Ferriesin operoimaan Porfyrousa-lauttaan, joka oli tulossa Peloponnesoksen Neápolista ja jatkaisi Kytheran jälkeen Antikytheralle. Lauttaan ajo oli kaoottinen tapahtuma, sillä mantereelta tulevien matkalaisten vielä ajaessa ulos, alkoi jo vastavirtaankin pyrkiä autoja. Meidän kuitenkin kehotettiin vielä odottaa ja lopulta vastavirtaan uineet autotkin tulivat ulos autokannelta. Ne olivat ainoastaan vieneet rahtia Antikytheralle vietäväksi. Meidän vuokra-automme olikin lopulta ainoa Antikytheralle suuntaava auto. Matkustajia laivassa oli kolme, eli meidän lisäksemme antikytheralainen herra. Kreikan laivaliikenteessä on koronaviruksen vuoksi maskipakko, mitä noudattivat kahvilan työntekijät ja autokannen purkamista ja lastausta vahtinut työntekijä. Muilla työntekijöillä maskia ei ollut, eikä ollut kyllä sillä antikytheralaisella miehelläkään, joka kulutti aikansa tupakkaa poltellen. Minä käytin maskia, vaikkei se helteessä mitään herkkua olekaan. Maskipakon ohella varustamo halusi laivaan ajaessamme valmiiksi täyttämämme terveyskyselyn, jossa kysyttiin koronavirusoireiden ja yhteystietojen lisäksi muun muassa isän nimi.
Laivamatka Välimerellä on miellyttävämpi tapa viettää kesälomaa kuin matka Helsingistä Tallinnaan, sillä täällä ainakin sen voi istua kannella maisemia katsellen, eikä tule kylmä! Hieman ennen Antikytheran saavuttamista alus lipui Porí-nimisen kalliosaaren ohi ja pian sen jälkeen saavuimme Antikytheran pohjoisrannikolle. Kahden ja puolen tunnin matkanteon päätteeksi Porfyrousa lipui Antikytheran pikkuisen ”pääkaupungin”, Potamóksen edustalle, töräytti sumutorvea, kääntyi ja peruutti laituriin. Potamóksen pikkuruinen laituri oli täynnä, paikalla oli varmasti puolet saaren asukkaista! Kuten Kytheran päässä, myös täällä ihmisten oli pakko ajaa sisään laivaan ennen kuin itse ajoin ulos!
Antikytheran sanotaan olevan kuin Kreikka 1960-luvulla, jolloin maan saaria alettiin muokata massaturismin tarpeisiin. Antikythera jäi sivuun tästä kehityksestä, eikä tänne edelleenkään suuntaudu juurikaan turismia massaturismista puhumattakaan. Kuitenkin majoituskapasiteetti on yllättävän hyvä noin 60 asukkaan saarelle: täällä on paikallisyhteisön ylläpitämä vaatimaton majatalo ja kaksi Airbnb-majoitusta. Olin toukokuun lopulla varannut Villa Kamarela -nimisen Airbnb-majoituksen Charchalianán kylästä, viiden minuutin ajomatkan päästä Potamóksesta. Villa Kamarelan omistaa ja siellä asustaa Argyro-niminen vanhempi rouva. Hän tuli noutamaan meidät Potamóksen satamasta, toivotti lämpimästi tervetulleeksi ja kaiken lisäksi kätteli. Hän olikin ensimmäinen ihminen kuukausiin, joka kätteli. Mutta toisaalta, eipä Kreikan saarilla koronavirusta ollut kesäkuussa, eikä ole edelleenkään!
Argyro ajoi edellä ja me seurasimme häntä perille Charchalianáan, kylään, jossa on noin 10–15 asukasta! Itse Villa Kamarela seisoo Antikytheran länsirannikolla, jyrkänteen laidalla. Kunpa ei tulisi kovaa maanjäristystä, sillä tämä talo olisi ensimmäisenä alhaalla Välimeressä! Paikka on paratiisi, sillä lähin naapuri on kirkko ja lähin ihmisasutus on muutaman sadan metrin päässä. Täällä olisi äärimmäisen rauhallista, vaikka tällä saarella taitaa olla kyllä rauhallista aivan kaikkiallakin.
Argyro esitteli kaksikerroksisen talon läpikotaisin: olohuone, hyvinvarusteltu keittiö, kylpyhuone ja pesukone ovat alakerrassa. Nukkumatilat ja toinen vessa löytyvät yläkerrasta. Yläkerrasta pääsee myös kattoterassille, josta avautuvaa merinäköalaa ei ole missään! Siellä kelpaisi myöhemmin siemailla Kytheralta tuomaamme paikallista viiniä ja katsella auringonlaskua. Ja villivuohia, joita tuntui parveilevan kaikkialla. Argyro kehottikin pitämään puutarhan portit kiinni, sillä vuohet tulisivat muuten syömään hänen istutuksensa! Argyro kertoi viettävänsä kesät Antikytheralla ja talvet Ateenassa. Naisen isä oli ollut antikytheralainen ja äiti ilmeisesti Kreetalta. Airbnb-vieraiden ilmestyessä paikalle, Argyro siirtyy asustamaan talon takapihalla olevaan varastorakennukseen. Joku voisi pitää tätä epämiellyttävänä, sillä maksetaanhan tässä kuitenkin koko huvilasta. Järjestely on kuitenkin kaikkea muuta kuin epämiellyttävää, sillä nainen on mitä ystävällisin emäntä, jonka onnistui esimerkiksi tuputtaa meille oliiviöljyä (sillä kukaanhan ei voi elää ilman) ja sitruunoita. Lisäksi nainen oli paikalla lähinnä vain öisin ja muuten vietti aikaansa ystäviensä luona eri puolilla Antikytheraa.
Ensimmäisenä valmistimme ruokaa, sillä saaren kaksi ravintolaa ja yksi pieni kauppa ovat avoinna vain joskus illalla. Jos silloinkaan. Antikytheralle onkin ehdottomasti tultava omissa eväissä. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, ettemme tulisi käyttämään rahaa kolmeen päivään… Syömisen jälkeen lähdimme lähirannallemme, joka oli ihan edessämme, ehkä 50–100 metrin päässä. Mutta koska Antikytheran länsirannikko on jyrkkä, on Kamarélan rannalle laskeuduttava serpentiinitietä ja lopulta serpentiinipolkua. Kamaréla on helposti Antikytheran kaunein paikka: lahdenpoukama, joka on täynnä erikokoista kivenlohkaretta, jotka ovat muinoin syöksyneet alas poukamaan ehkä maanjäristyksen seurauksena. Selvää taitaa olla, että hiekkakivinen jyrkänne sortuu tulevaisuudessa uudelleenkin ja täyttää poukaman. Mitään hiekkarantaa täällä ei ole, eikä uimaankaan pääse kovin helposti vedenalaisten kivien takia, mutta pääsee kuitenkin. Ranta oli tyhjä muista uimareista ja auringonpalvojista, mikä toisaalta taitaa olla itsestäänselvää näin pikkuruisella saarella. Jos muita ihmisiä ei ollut, oli ranta täynnä mereltä ajautunutta törkyä: kiinalaisin tekstein varustettuja pulloja, uretaanimöykkyjä, siimaa ja korkkaamaton egyptiläinen cocistölkki. Avasimme, tölkki sihahti ja juoma tuoksui aivan pätevältä, vaikka olikin matkannut merellä ties kuinka kauan ja päätynyt Antikytheran rantakivikkoon ties koska. Parasta ennen ei selvinnyt, koska Egyptissä nähtävästi käytetään vain omia arabinumeroita.
Nousimme parin tunnin jälkeen takaisin ylös huvilallemme. Tänään ei lähdettäisi enää mihinkään, vaan ilta kului kattoterassilla merelle katsellessa. Ja toisaalta näkyihän terassilta myös saaren korkein vuori, Plagára, 378 metriä merenpinnasta. Juomana oli siis Kytheran saaren pienessä Tsikalarián kylässä valmistettu viini, joka oli pullotettu kätevästi 1,5 litran muovipulloon! Hiljaista täällä oli illallakin. Vain villivuohien kaulassa kilkatellut kello ”rikkoi” rauhaa silloin tällöin.