Kaksi päivää Portossa

19.-20.12.2014

Vuoristossa sijaitsevassa Guardassa ja lähiseudulla patikoiden voisi viettää aikaa päivätolkulla, mutta nyt se ei ollut oikein järkevää sankan sumun vuoksi. Lähdimme eteenpäin. Guardan linja-autoasemalla oli aamulla yhdeksän jälkeen rauhallista. Pohjois-Portugalin Bragaan menevä linja-auto saapui noin vartin verran myöhässä aseman laituriin. Bussiin mennessä kuuluu etuilla minkä ehtii ja sisällä istua minne sattuu, että voi sitten siirtyä omalle paikalle pienen narinan kera, kun toinen matkustaja tulee paikkalippuaan esitellen vierelle seisoskelemaan. No joo, tuttua Suomenkin junista. Busseihin saa tosiaan paikkaliput ja ihmiset niitä noudattavatkin.

Emme menneet Bragaan saakka, vaan jäimme kyydistä kolmen tunnin matkanteon jälkeen Portossa. Portoa kutsutaan monesti Portugalin toiseksi suurimmaksi kaupungiksi, mutta oikeasti se on vain maan toiseksi suurimman metropolialueen keskus. Asukkaita kaupungissa on Tampereen verran ja koko metropolialueella puolestaan 1,8 miljoonaa. Porto sijaitsee koko Pohjois-Portugalin halki virtaavan Dourojoen varrella, vähän ennen kuin joki laskee Atlanttiin. Douro virtaa syvässä laaksossa ja kaupungin historiallinen keskusta, Ribeira, on muodostunut tähän laaksonseinämään. Korkeuserot keskusta-alueella ovat suuria, minkä voi huomata jo vastaan tulevien ihmisten kävelystä. Klenkkaajia riittää, eikä ihmekään, jos täällä koko elämänsä asuu.

Rede Expressos -bussifirman terminaali, Paragem Atlântico, sijaitsee erinomaisella paikalla keskustassa Rua Alexandre Herculano -kadulla, kivenheiton päässä Praça da Batalha -aukiolta itään. Terminaalin ympäristössä on lukuisia halpoja majapaikkoja, joita bongasimme liudan jo linja-auton ikkunasta. Ajattelimme kuitenkin mennä vanhaankaupunkiin, Ribeiraan, yöksi. Aikamme siellä harhailtuamme, totesimme, ettei siellä ole kuin kalliinnäköisiä hotelleja. Palasimme terminaalin nurkille, jossa päätimme majoittua Rua do Duque de Loulé -kadun varren Residencial Henrique VIII -majataloon. Siivouspuuhista vastaanottoon tullut vanhempi rouva ei osannut kuin portugalia, mutta saimme varattua kahdeksi yöksi huoneen. Hintaa tuli 25 euroa yöltä. Suuressa huoneessa oli parisänky ja normaali sänky, valtava vaatekaappi ja pieni televisio sekä suuri kylpyhuone suihkukaappeineen, moderneine lavuaareineen ja vuotavine vessanpönttöineen. Kuvia en jaksanut ottaa. Vanhassa rakennuksessa on tietenkin vanhan rakennuksen ”viat”: lattia on kalteva, eikä oven lukkoakaan tahtonut saada auki tai kiinni. Portugalilainen lukko voitti kaikki afrikkalaisetkin. Tulipalon sattuessa huoneesta olisikin kannattanut lähteä ikkunasta. Ikkunasta oli näkymät itään, Fontaínhaksen kaupunginosan kattojen yli aina Dourojoelle saakka. Niin ja ilmainen wifi toimi ei toiminut huoneessamme, mutta kunhan meni kerroksen alemmas, niin johan alkoi toimia.

Majoittumisen ja kebabin jälkeen seurasi tehokas Ribeiran tutkinta. Se on muuten Unescon maailmanperintöluettelossa ja syystä! Aluksi tarkastelimme kaupunginosaa vuonna 1886 valmistuneelta Dourojoen ylittävältä Ponte Luís I -sillalta ja vastarannalta Vila Nova de Gaiasta. Sillan ”yläkannella” kulkee metrolinja, minkä lisäksi siellä joen voivat ylittää kävelijät, kuten me nyt. Alemmalla kannella, lähellä joenpintaa, kulkevat autot (ja kävelijät). Silta oli hienojen näkymien ansiosta houkutellut paljon turisteja kameroineen.

Sillalta palattuamme otimme innoissamme kuvia Sé do Porto -katedraalista. Sen jälkeen tuli toinen kirkko ja varmaan kolmaskin. Ribeirassakin on kapeita katuja ja vanhoja rakennuksia, Dourojoen rannassa lisäksi paljon ravintoloita sekä Ruotsin ja Islannin konsulaatit, noin niin kuin tärkeimpiä paikkoja mainitakseni. Ja kun lähtee kiipeämään jokirannasta ylöspäin, löytää lisää kirkkoja, kuten 1700-luvun Igreja dos Clérigos -kirkon. Sen, valmiiksi korkealla paikalla sijaitseva, 75,6-metrinen torni näkyy kauas ja torniin pääsee kahdella eurolla. Se kannattaa maksaa, koska maisemat huipulta ovat hienot. Itse kirkkoon ei ole pääsymaksua.

Ehtoolla menimme sitten syömään oikein ravintolaan, mutta emme Ribeiran turistipaikkoihin. Campo 24 de Agoston metroaseman liepeiltä, Rua de Santo Ildefonson varrelta löysimme Restaurante Roman, jossa saimme annokset viidellä eurolla. Ravintolassa oli hyvä seurata portugalilaisten illallistamista. Möykkä oli melkoinen, kun kaikki olivat niin kamalan sosiaalisia. Rikkoutuipa siinä tiimellyksessä naapuripöytäseurueella yksi punaviinipullokin. Asiakas siivosi.

Nukkumaan mennessään sitä viimeistään huomaa, onko majapaikka hyvä vai ei. Residencial Henrique VIII ei ollut hyvä, sillä sen verran kylmä siellä oli, vaikka nukuimme kaikki mahdolliset peitot ja huovat päällä. Kesällä residenssi varmasti ajaa asiansa, kun ulkona on lämmin. Talvella tämä mörskä vaatisi ehdottomasti lämmitystä. Seuraavana aamuna kaupungille lähtiessämme myös vastaanoton rouva hytisi toppatakki päällään.

Kylmän yön jälkeen on hyvä lähteä uimaan, Atlantin läheisyydessä kun ollaan. Lisäksi on järjetöntä olla menemättä uimaan, jos on Etelä-Euroopassa! Katsoimme karttaa ja päätimme matkustaa metrolla Matosinhokseen. Siellä näytti olevan ranta. São Benton metroasema oli lähinnä, joten sinne ostamaan lippuja!

Metrolla matkustetaan Andante-kortilla, joka maksoi 0,50 euroa (0,60 euroa vuoden 2015 alusta). Kortille ladataan metroasemilla olevista automaateista matkoja, joiden hinnatkin varmaan muuttuivat vuoden alussa. Kuusi linjaa käsittävässä Porton metrossa on matkustavaisten riesaksi tietenkin vyöhyketaksat ja meidänkin piti hankkia kolmosvyöhykkeelle saakka ulottuva lippu, koska Matosinhos ja uimaranta ovat siellä. On olemassa myös ”päiväpasseja”, jolla saa matkustaa vuorokauden ajan mielin määrin metron lisäksi, busseilla ja raitiovaunuilla. Sellaista mekin yritimme ostaa. Jokaisesta kuudesta lippuautomaatista. Ne on kätevästi ripoteltu kolmeen eri paikkaan suuressa hallissa. Osa automaateista ottaa vastaan vain käteistä, osa vain kortin. Tällä kertaa mikään automaatti ei ottanut vastaan mitään. Aivan kuin tällaista hauskaa tilannetta varten, suunnilleen jokaisella asemalla hiippailee huomioliiviin pukeutunut mies. Tämä mies oli jo aiemmin varmasti ihmetellyt, kun ravaamme automaattien väliä, mutta vasta kun paikallisetkaan eivät saaneet lippujaan ulos automaateista, puuttui hän peliin ja avasi yhden automaateista. Setä teki korjaustoimenpiteet ja parin minuutin kuluttua meilläkin oli omat Andante-kortit kourassa. Siispä metroon.

Jäimme pois Matosinhos Sul -nimisellä asemalla, josta on lyhyt kävelymatka Praia de Matosinhos -rannalle. Se on pitkä ja leveä hiekkaranta, aivan sataman eteläpuolella. Meri oli täynnä surffaajia ja rannalla pidettiin surffikouluja. Ei-niin-yllättäen olimme rannan ainoat, joilla ei ollut yllään märkäpukua tai talvitakkia. Merivesi oli yhtä lämmintä kuin Suomessa kesällä eli kylmää.

Rannalta selvittyämme päätimme kokeilla Ribeirassa kulkevaa funikulaaria, jollainen liikennöi jyrkkää rinnettä ylhäältä Praça da Batalhalta alas Dourojoen rantaan. Andante-kortissa on funikulaarin kuva, minkä lisäksi myös metroasemien infotauluissa kerrotaan, että kortilla voi matkustaa myös funikulaarissa. No ei voi. Pitää maksaa kaksi euroa. Osuvasti Andante-kortissa olevassa kuvassa levitellään käsiä, kuten tehtiin myös funikulaarin lipunmyynnissä. Emme matkustaneet protestina. Vielä.

Kävelimme petettyinä ja pettyneinä läheiselle São Benton metroasemalle ja lähdimme huviksemme Dourojoen eteläpuolelle Vila Nova de Gaiaan. Kaupungissa on enemmän asukkaita kuin joen pohjoispuolisessa Portossa, mutta käytännössä Vila Nova de Gaia on kuin osa Portoa. Ajoimme metrolla Santo Ovídion pääteasemalle saakka ja lähes samantien takaisin. Vila Nova de Gaiassa metro kulkee maanpinnalla, joten jotain näkeekin. Jäimme pois Jardim do Morron asemalla, viimeisellä asemalla ennen Dourojoen ylitystä. Jardim do Morron puiston laidalta lähtee gondolihissi, josta on varmasti hienoja näkymiä vastapäiseen Ribeiraan. Gondolihissiin emme menneet, koska johan tuota Ribeiraa oli nähty tarpeeksi! Laskeuduimme alas joelle ja ylitimme Douron Ponte Luís I -sillan alempaa väylää pitkin. Sillan toisella puolella oli jälleen funikulaariasema. Maksoimme kaksi euroa ja näin olimme taas yhtäkkiä korkealla. Ei kummoinen elämys.

Loppuilta meni kaupungin kaduilla päämäärättömästi harhaillessa, pizzalla turkkilaisessa ravintolassa, portviiniä maistellessa ja taisimmepa käydä huviksemme metrolla Paranhoksen kaupunginosassakin. Siellä ei ollut oikein mitään, paitsi hyvin rauhallista.