Hargeisa on Somalimaan kaoottinen ja turvallinen sydän

30.1.2021

Somalimaassa vastassa oli kirkas auringonpaiste, eikä taivaalla ollut pilven pilveä. Lämpötila hipoi näin kello 11 aikoihin +30°C astetta. Tämä oli tismalleen sitä, mitä olin kaivannutkin. Hargeisan lentoasemalle vastaan tullut oppaani Guled vaikutti heti pätevältä henkilöltä kierrättämään minua ympäri kotimaataan, siitäkin huolimatta, että hän oli vasta 25-vuotias. Guled puhui sujuvaa englantia, mikä ei tosin tässä maassa ole suuri yllätys. Brittiläisen siirtomaakauden peruina kaikki koulutus kun on kuulemma englanniksi. Mies on saanut insinöörin koulutuksen, mutta koska töitä ei ole Somalimaassakaan helppoa saada, oli hänellä käynyt hyvä tuuri päästessään töihin Visit Horn of African palkkalistoille oppaaksi. Oletin miehen olevan sukua firman pomolle, Ruotsissa tälläkin hetkellä majailleelle herra Khalid Osmanille. Näin ei kuitenkaan yllätyksekseni ollut.

Guled oli lentokenttäparkkiin ajaessaan palkannut pikkupojan pesemään auton, jolla lähtisimme lentoasemalta. Täällä autot eivät likaannu sohjosta, vaan hienoisesta hiekkapölystä. Ei tarvitse välttämättä edes ajaa, koska pöly leijailee konepellillesi, vaikket ajaisi viikkoon! Hargeisan pikkupojatkin ovat tiukasti kiinni työelämässä heti pienestä pitäen. Jos eivät autonpesijinä, niin vähintään kengänkiillottajana. Lapsikerjäläisiin en maassa tullut törmäämään. Pesun valmistumista odotellessani kysäisin paikallisesta maskipolitiikasta, koska olihan Somalimaan ulkopuolella edelleen koronaviruspandemia käynnissä. Olin kyllä havainnut, ettei lentoaseman henkilökunnasta juuri kukaan käyttänyt maskia, eikä ulkona matkustajia vastaanottamaan tulleista somaleista kukaan ollut naamioitunut. Itsekin olin vaistomaisesti laskenut maskin leuan alle heti terminaalin ulkopuolella. Guledin mukaan Somalimaassa julkisilla paikoilla, kuten toreilla, pitäisi kyllä käyttää maskia, mutta että kukaan ei itse asiassa käyttänyt. Matkalla hotellille näin nolla maskipäistä somalimaalaista.

Ennen hotellille menoa aloitimme kuitenkin kiertomatkamme näköalapaikalta, josta avautui upea näkymä Somalimaan tasavallan pääkaupunkiin Hargeisaan. Kaupungissa on miljoonan verran asukkaita. Koko tasavallan väkiluku on noin nelisen miljoonaa. Hargeisa näytti äärimmäisen kiinnostavalta. Juuri sellaiselta kuin Afrikan sarven kaupungit olin kuvitellutkin. Rakennukset olivat matalia ja vain kaukana häämöttävä keskusta erottui joukosta hieman korkeammilla rakennuksillaan. Korkea rakennus oli itse asiassa valmistumassa kovaa vauhtia myös näköalapaikkamme viereen. Kyseessä oli Somalimaan ensimmäinen viiden tähden hotelli, jonka pitäisi valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä. Sijainti on hyvä lentoasemaa ajatellen, samoin maisema on fantastinen. Ainoastaan etäisyys keskustasta on hieman turhan pitkä, mutta toisaalta viiden tähden hotellissa majoittuvat eivät ikimaailmassa lähtisi muutenkaan kävellen ulos kuljeksimaan.

Lentoasemalta ja näköalapaikalta on noin 20 minuutin ajomatka Hargeisan ytimeen. Ja millainen matka olikaan! Hargeisan liikenne on varmasti Afrikan karmeimpia, mutta ehkä sen vuoksi mielenkiintoisimmasta päästä. Täällä totisesti saa ajaa miten lystää. Ohittaa saa tilanteessa kuin tilanteessa, kunhan vain muistaa soittaa torvea ja välkytellä valoja. Samoin tietä voi ajaa aivan hyvin myös vastaantulevien kaistalla taikka sitten ihan tien ulkopuolella. Myös U-käännöksen voi suorittaa missä tahansa, eikä kukaan protestoi! Liikenne on kaikessa kaoottisuudessaan hyvin luovaa ja joustavaa. Mitään selvää sisäänmenoväylää ei Hargeisassa ole, vaan tie kulkee kuivuneiden joenpohjien kautta ja ties miten monen savimajan takapihan kautta vuohia ja lampaita väistellen. Hargeisa oli totisesti tehnyt vaikutuksen jo ensimetreillä.

Majapaikkani Hargeisassa kantoi nimeä Sugaal Hotel ja se sijaitsee kivenheiton päässä kaupungin pääkadusta. Kaikki merkittävä on kävelyetäisyydellä. Guled hoiti sisäänkirjautumismuodollisuudet, vaikka vastaanoton nainenkin kyllä englantia hyvin puhui. Yksi yö hotellissa maksaa 15 dollaria (n. 12,4 euroa) ja sisältää aamupalan hotellin ravintolassa. Opas kertoi tulevansa takaisin kello 16.30, jolloin ilma olisi viilentynyt hieman ja lähtisimme katsomaan Hargeisan nähtävyyksiä ja meininkejä. Tämän matkan luonne olikin nyt täysin poikkeava, mihin olen tottunut. Matkatoimistoilta ja vastaavilta ostetut päiväretket ja sitä lyhyemmät muutaman tunnin kierrokset toki ovat tuttuja, mutta nyt olisin opastettuna viiden päivän ajan. Syy siihen on se, että Hargeisan ulkopuolella vaaditaan Somalimaan hallituksen järjestämä turvamies ja sellainen onnistunee helpoiten ihan paikallisen matkatoimiston kautta. Netistä kyllä löytyy blogitekstejä, joissa valkoiset länsimaalaiset ovat onnistuneet matkustamaan ilman tätä hallituksen esiliinaa useidenkin tiesulkujen läpi eri puolille Somalimaata. Mutta toisaalta löytyy myös juttuja, että matka on päättynyt ensimmäiselle tiesululle ja pahimmillaan koko bussi on käännytetty takaisin lähtöpaikkaan. Päätin pelata varman päälle ja onhan se näinä aikoina hyvä tukea myös matkailuyrittäjää. Kuulemma vuonna 2020 Visit Horn of Africalla oli ollut kokonaiset kolme turistia, mutta nyt tilanne näyttää paremmalta. Ihmiset matkustavat jälleen.

Suihkun jälkeen parkkeerasin itseni Sugaal Hotelin ravintolaan ja tilasin kalaa ja riisiä. Somalimaalaiset juovat ilahduttavan paljon tuoreista hedelmistä puristettuja mehuja, eikä mitään pahuksen kolajuomia! Hauskaa täällä on vain se, että tuoretta appelsiinimehua tilattaessa on muistettava sanoa ”without sugar”, sillä somalit ovat selvästi persoja makealle. Ja kukapa Afrikassa ei olisi! Kalariisiannos, appelsiinimehu ja vesipullo maksoivat 86 000 šillinkiä eli noin 8,6 euroa. Alkuvuonna 2021 yhdellä Yhdysvaltain dollarilla sai 8500 Somalimaan šillinkiä. Toisin sanoen yksi euro on täten noin 10 000 šillinkiä. Ruokailun aikana minulla ei vielä ollut paikallista valuuttaa, mutta Somalimaassa myös dollarit kelpaavat liki kaikkialla. Eurot eivät niinkään.

Tunnin päiväunien jälkeen kello oli 14.00 ja mieli halaji jo kylille. Minulla oli jopa oikeaa asiaa kylille, sillä lentovaraukseni oli jälleen muuttunut: SAS oli perunut paluulentoni Tukholmasta Helsinkiin. Kesällä 2020 Kreikan-matkan aikana totesin SAS:n olevan surkeimmista surkein lentoyhtiö, johon ei ole luottamista. Nytkin lento oli peruttu, eikä mitään ilmoitusta ollut vaivauduttu lähettämään. Noble Travel and Tour Agency edustaa Ethiopian Airlinesiä Somalimaassa ja sen toimisto näytti Google Mapsin mukaan olevan muutaman sadan metrin päässä hotelliltani. Lähdin ulos ja otin taskuun varalta maskin. Ystävällinen lähtöselvitysvirkailija Helsinki-Vantaalla oli havainnut myös Hargeisa–Addis Abeba-lentoni olevan peruttu, joten syitä vierailulle Ethiopian Airlinesin konttorilla oli mielin määrin.

Kävelin parin hiekkakadun kautta Hargeisan pääkadulla ja otin suunnaksi lännen. Ei täällä valkoihoisia juurikaan taida liikkua, sen verran katseet kääntyivät. Varjossa päivystänyt miesjoukko kutsui pureskelemaan khatia kanssaan. Noble Travel and Tour Agencyn edessä somalimies huudahti tervehdyksen autostaan ja toivotti tervetulleeksi Somalimaahan. Hän itse oli Yhdysvaltain Ohiosta, jossa oli kuulemma asustanut 20 vuotta ja oli nyt vierailemassa kotikonnuillaan. En ihan uskonut, että mies olisi asunut Yhdysvalloissa niin pitkään, sillä aksentti oli vahvan ”somalimaalainen”. Mutta ehkäpä Yhdysvaltain somaliyhteisöissä on mahdollista elellä ilman sujuvan amerikanenglannin oppimista. Joka tapauksessa parin sanan vaihdettuamme pääsin viimein Noble Travel and Tour Agencyn tiskille. En ollut nähnyt ainuttakaan maskipäätä matkalla hotellilta, mutta kysyin silti, pitäisikö täällä käyttää maskia. Mies tiskin toisella puolen viittasi kintaalla (vaikkei Hargeisan helteessä kintaita tarvitsekaan), eikä hänellä itselläänkään mitään naamioita ollut. Sain lentovaraukseni jälleen paremmalle tolalle. Hargeisa–Addis Abeba-lentoni ei ollutkaan peruttu, vaan ”confirmed”. Paluumatkani kulkisi nyt takaisin Frankfurtin kautta Tukholman sijasta. Se sopisi hyvin, mutta täytyi vain toivoa, ettei Saksa todella toteuttaisi uhkaustaan sulkea kaikki kansainvälinen lentoliikenne koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Palailin takaisin hotellilleni, sillä pian Guled tulisi noutamaan minua kaupunkikierrosta varten. Hän tuli lopulta tunnin myöhässä, mikä taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus somalien keskuudessa. Ja kaikkialla Välimereltä etelään. Guled kertoi syyksi myöhästymiselle olleen sen, että tasavallan presidentti Muse Bihi Abdi oli päättänyt lähteä liikkeelle ja silloin tiet suljetaan.

Ensimmäisenä kävelimme pääkadun varteen. Kaupunki oli selvästi herännyt näin illan suussa, sillä muutama tunti aiemmin pääkadulla oli ollut hyvinkin rauhallista. Nyt kun ihmisiä oli enemmän, oli myös enemmän tervehtijöitä. Eipä täällä pääse kymmentä metriä eteenpäin ilman, että joku huutaa ”hello”, ”how are you” tai ”where you come from?”. Olen tottunut Afrikan reissuillani siihen, että ”Finland” ei kerro yhtään mitään. Täällä Suomi tunnetaan, sillä maassamme asuu niin paljon somaleja. Olipa edellisissä Somalimaan presidentinvaaleissakin kaksi Suomen passin omistajaa ehdolla. Joka tapauksessa somalit olivat jo nyt osoittautuneet mahtaviksi ihmisiksi ja halusin nähdä heidän pääkaupunkiaan.

Ehkä tunnetuin nähtävyys on Somalimaan irtautumispyrkimyksiä 1980-luvun lopun kähinöissä Somaliasta symboloiva MiG-17-suihkuhävittäjä. Neuvostoliittolaisvalmisteinen hävittäjä on Somalian ilmavoimien kalustoa, joita Somalian hirmuhallitsija Siad Barre käytti Hargeisan ja muiden Somalimaan kaupunkien pommittamiseen. Suurin osa Hargeisasta tuhoutui 1988 alkaneen sodan seurauksena. Kyseinen maahan pudonnut tai pudotettu hävittäjä oli vielä viikko sitten alkuperäisellä jalustallaan muistuttamassa pommituksissa kuolleista lukuisista uhreista. Somalimaa on rakentamassa tälle Somalian symboleita edelleen kantavalle lentokoneelle uutta mahtipontista jalustaa. Itse olisin mielelläni nähnyt koneen alkuperäisellä alustallaan, mutta sen sijaan näin sen nyt vain aaltopeltien ympäröimänä miltei maahan laskettuna. Huonossa kunnossahan MiG-17 näyttäisi olevan, mutta niinhän kaikki maahan pudonneet koneet ovat!

Seuraavana kävelimme Hargeisan rahanvaihtotorille, missä rahanvaihtajat istuvat kadun varressa valtavien rahanippujen kanssa. Rahat ovat kadulla yötä päivää, eikä kukaan varasta niitä. Heittävät ainoastaan peiton päälle ja lähtevät koteihinsa. Luultavasti paikalla silti joku pitää vahtia yöaikaankin, mutta silti tämä rahanvaihtotorikortti lyödään pöytään, kun puheeksi tulee maan turvallisuustilanne. Vaihdoin aluksi 20 dollaria ja sain noin 170 000 Somalimaan šillinkiä. Käytössä on 500 (n. 0,05 euroa), 1000 (n. 0,1 euroa) ja 5000 šillingin (n. 0,5 euroa) setelit. Yhden šillingin kolikkokin on ollut olemassa, mutta sen arvo olisi melkoisen olematon (n. 0,0001 euroa) nykyisin. Maan valuutta on siis melkoisen arvotonta, minkä vuoksi nykyisin ilmeisesti vain todella köyhät, vanhukset ja minä käyttävät käteistä. Suuri enemmistö maksaa kaiken mobiilisti. Mobiilimaksamisen, dollarien käytön yleisyyden ja oman valuutan olemattoman arvon vuoksi raha-asiat ovat täällä hieman sekavia ainakin näin satunnaisen turistin silmin. Huvittavaa sen sijaan on se, että jopa Hargeisan kerjäläisille voi todistettavasti maksaa mobiilisti, sillä he kantavat puhelinnumeronsa sisältävää laminoitua lappua mukanaan. Oppaani mobiilimaksoi eräälle kerjäläiselle kymppitonnin eli euron verran, mikä kai sitten on passeli summa.

Hargeisan kaduilla vaeltaa toki pääosin paikallisia kerjäläisiä, mutta silmiinpistävää on myös Syyrian sotaa paenneiden vaaleaihoisten syyrialaisarabien suuri määrä. Heitä ei täältä erään maailman köyhimmän maan kaduilta mustasta Afrikasta odottaisi löytävän, mutta heidän on ollut helppo matkustaa Syyrian passilla turvaan tänne Somalimaahan. Uskonto on sama ja lisäksi moni somali puhuu arabiaa. Tänne varmasti kotiutuu helpommin kuin esimerkiksi Suomeen. Huono puoli tänne muutossa on vain se, että he joutuvat täällä tyhjän päälle ilman mitään maanmiesten turvaverkostoja. Toinen tilanne on jemeniläisillä, joita on maassa paljon enemmän ja näin ollen työllistyminen laajan maanmiesten verkoston kauttakin on helppoa. Toki myös jemeniläiskulttuuri on hyvin samankaltainen kuin somalienkin. Kansoja yhdistää esimerkiksi Afrikan sarven vastine alkoholille: khat!

Khat on Somalimaassa ja kaikissa naapurimaissa yleisesti käytetty huumausaine, joskin lievä sellainen ja täysin laillinen. Se menee kaiken edelle tässä maassa ja määrittelee päivärytmin. Khatia tuodaan torvet soiden kaasu pohjassa jopa kolmesti päivässä naapurimaasta Etiopiasta, jossa oromot sitä kasvattavat. Somalimaassa khat ei kasva. Ehdoton enemmistö miespuolisista somalimaalaisista pureskelee khatia ja iso osa ihan joka päivä. Khatista lisää myöhemmin, mutta nyt pääsin jo kurkistamaan khatmyymälään. Sellaisia on Hargeisassa ja Somalimaassa ylipäätäänkin erittäin tiheästi.

Kuljimme halki kultatorin, jossa myydään kultakoruja, sekä sukelsimme basaarin uumeniin. Basaari on melkoinen labyrintti, kuten basaarit yleensäkin. Myynnissä on vaatteita, hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa, kenkiä, kattiloita, pannuja, kosmetiikkaa ja aivan kaikkea, kuten basaareissa yleensäkin. Täällä ei valkoinen mies pääse viittä metriä eteenpäin ilman, että joku kauppias olisi sinulle myymässä jotain tai muuten vain kyselemässä ystävällisesti kuulumisia. Tai ottamassa selfieitä valkoisen miehen kanssa.

Jatkoimme basaarista vielä kohti itää. Jossain vaiheessa vastaan tuli Hargeisan keskusmoskeija ja sen jälkeen pian punainen kauppakeskus. Kauppakeskuksen uumenissa toimii Hargeisan teatteri, mutta nyt näyttämö ja istuimet oli riivitty irti. Kuulemma teatteri vielä joskus tulee toimimaankin. Sitä odotellessamme Guled ehdotti, että matkaisimme paikallisliikenteen pikkubussilla lähiöön syömään. Ennen sitä kävimme ostamassa minulle dollarilla adapterin, sillä Somalimaan pistoke on siirtomaa-ajan peruina brittiläistyyppinen. Sitten sinne lähiöön! Julkisissa kulkuneuvoissa kuuluisi täälläkin käyttää maskia, joten kuuliaisina ihmisinä sellaiset naamallemme viritimme. Rämä pikkubussi täyttyi nopeasti, eikä kukaan muu käyttänyt maskia. Ei edes kuljettaja. Hieman tyhmä olo siinä itsellänikin oli, sillä eihän Somalimaassa ole mitään epidemiaa. Hargeisan julkisessa liikenteessä ei nähtävästi ole rahastajia, vaan raha kulkeutuu kuljettajalle muiden matkustajien käsien kautta. Ja mahdollinen vaihtoraha samaa reittiä. Suurin osa matkustajista maksoi bussilippunsa mobiilisti, kuten maassa on tapana. Lippu maksoi 3000 šillinkiä (n. 0,3 euroa) ja matka kesti noin 20 minuuttia.

Hargeisa on laajalle levinnyt ja keskusta tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, vaikka matkamme eteni yhä kauemmas ydinkeskustasta. Olimme saapuneet Länsi-Hargeisaan, jossa meno oli tismalleen sama kuin äsken keskustassa. Astuimme sisään syyrialaiseen ravintolaan, sillä täältä kuuleman mukaan piti saada kameliburgereita. Eräässä pöydässä sattui olemaan kolme oppaani Guledin ystävää, joten istuimme samaan pöytään. Miehistä kaksi puhui englantia sujuvalla amerikanaksentilla, sillä he olivat asuneet liki koko ikänsä Kanadan Vancouverissa. Miehet eivät olleet sukulaisia, mutta kummankin miehen vanhemmat olivat eläköidyttyään halunneet muuttaa takaisin kotikonnuille Somalimaahan. Siispä jälkipolvi oli otettu mukaan ja nyt miehet asuivat kolmatta vuotta Hargeisassa. Edelleen uusi elämä esi-isien mailla oli totuttelemista, sillä kumpikaan ei ollut koskaan asunut taikka edes syntynyt Somalimaassa. Syntymässä oli käyty ilmeisesti sisällissodan aikana Saudi-Arabiassa, johon vanhemmat olivat paenneet. Guledin kolmas ystävä oli asunut koko elämänsä Hargeisassa, mutta puhui siitä huolimatta hyvin englantia.

Keskustelu polveili somalikulttuurista koronavirukseen ja ties minne. Esimerkiksi naimisiin päästäkseen on morsiamen perheelle maksettava sata kamelia, mutta tämä on vähitellen muuttumassa, sillä maan väestö on niin nuorta. Halua muutokselle on. Kameleista puhuttiin enemmänkin: kamelien kohtelu Australiassa on kuulemma somalien mukaan julmaa, sillä aussit tappavat kamelinsa ihan luodilla. Kameli kuuluisi päästä päiviltään kääntämällä pää kohti Mekkaa ja veitsellä kaula auki. Tästä keskusteltiin hieman pilke silmäkulmassa. Suomen koronatilanne kiinnosti, vaikka muuten Somalimaassa ei enää välitetä; käsidesiä ei käytetä, turvavälejä ei tunneta ja kättely on palannut (jos se koskaan täältä katosikaan!). Koronaviruspandemia tunnetaan maassa yleisesti ”covid-nonsensenä” tai ”covid-bullshittinä”, hölynpölynä tai hevonpaskana. Menneisyytenä. Ja tokihan me syödäksemmekin saimme, vaan emme kameliburgeria. Tilasin herkullisen kanashawarman hintaan viisi dollaria.

Myöhemmin illalla haimme sitten Guledin firman auton vartioidulta parkkipaikalta. Paikalla sattui olemaan ruotsinsomali, joka oli täällä koronavirusta paossa. Tukholman Kistassa kertoi muutoin majailevansa. Vaihdoimme pari sanaa på svenska. Mies tiesi, että Suomessa ruotsi on toisena virallisena kielenä. Jo ensimmäisen päivän aikana oli käynyt selväksi, että ympäri maailmaa asustavat somalit ovat nyt saapuneet suurin joukoin vanhoille kotikonnuille. He tietävät, että voivat täällä elää täysin normaalia elämää ilman mitään koronarajoitteita. Saman vahvisti myös oppaani Guled, joka samaan hengenvetoon tosin totesi somalimaalaisten haluavan enemmän turisteja diasporassa elävien maanmiesten ja -naisten sijaan.

Jos Hargeisa on koronasta vapautunut, on kaupunki ja koko valtio siinä sivussa myös erittäin turvallinen länsimaalaiselle. Suomen ulkoministeriö toki muiden länsimaiden tavoin kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Somaliaan. Suomi ei erottele Somalimaata Somaliasta, joten maamme kehottaa pysymään poissa myös Somalimaasta tai ainakin harkitsemaan tarkoin alueelle matkustamista. Alueella kun on Suomen mukaan ”länsimaalaisiin kohdistuva terrori- ja kidnappausuhka”. Somalimaan viimeisin terrori-isku tehtiin vuonna 2008, mutta Somalimaa tuskin tulee pääsemään länsimaiden mustalta listalta ennen kuin sen joku länsimaa uskaltaa tunnustaa itsenäiseksi valtioksi. Guled kertoi, ettei koko Visit Horn of African historian (joka siis perustettiin vuonna 2008) aikana ole ollut minkäänlaista turistiin kohdistunutta vaaratilannetta. Olen kolunnut afrikkalaisia suurkaupunkeja ja Hargeisa on helposti turvallisin vierailemani afrikkalaissuurkaupunki, myös yksinäni kaupungilla kierrellessä! Itse asiassa Euroopassakin on vaikea löytää vastinetta Hargeisalle turvallisuusnäkökulmasta. Mielenkiintoista on sekin, ettei täällä ole sotilaita kaduilla (kuten esimerkiksi Ranskassa). Ainoat kaduilla läsnä olevat virkavallan edustajat ovat liikennettä ohjaavia poliiseja! Pähkäilin turvallisuuden johtuvan siitä, että somalimaalaiset janoavat kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen ja parhaiten sellainen irronnee vakaan ja turvallisen yhteiskunnan luoneelle kansakunnalle. Sosiaalinen paine siis pakottaa somalimaalaiset käyttäytymään tavallistakin paremmin. Minua suorastaan kannustettiin lähtemään yksinäni Hargeisan kaduille kahden aikaan yöllä ja toteamaan tilanne omin silmin. Mitään ei tapahtuisi. Jätin yökävelyt kuitenkin välistä ja keskityin nukkumiseen! Aamulla lähtisimme kohti läntistä Boraman kaupunkia.

Mikä ihmeen Somalimaa?

Mutta missä oikeastaan olinkaan, mikä ihmeen Somalimaa? Kyseessä on brittien entinen siirtomaa, nimeltään Brittiläinen Somalimaa, joka itsenäistyi 26. kesäkuuta 1960. Vain hetkisen itsenäisyyttä maistanut Somalimaa liittyi jo 1. heinäkuuta yhteen Italian ikeestä irtautuneen Somalian kanssa ja muodosti yhden itsenäisen ja yhtenäisen Somalian tasavallan. Liitosta ei tullut onnellinen, sillä pohjoisessa eli nykyisessä Somalimaassa asuneet ihmiset kokivat joutuneensa laiminlyödyiksi. Raha tuntui jäävän etelään eli pääkaupunkiin Mogadishuun, samoin kehitys. Tilanne alkoi kärjistyä erityisesti vuoden 1969 jälkeen, kun kenraali Siad Barre otti vallan Somaliassa ja ryhtyi toteuttamaan tieteellistä sosialismia Neuvostoliiton tukemana. Somalimaata asuttava Isaaq-klaani oli tilanteeseensa tyytymätön ja perusti Somalian kansallisen liikkeen vuonna 1982. Liike alkoi käydä sissisotaa Barren hallintoa vastaan naapurimaa Etiopiasta käsin. Tämä taas johti Siad Barren kohdistamaan sortotoimia Isaaq-klaania vastaan: oli kidutusta ja joukkomurhia. Tilanne eskaloitui täydeksi sodaksi vuonna 1988. Siad Barre syöstiin vallasta tammikuussa 1991 ja pohjoisessa Isaaq-klaanin perustama sissiliike onnistui nujertamaan hallituksen joukot. Alkuvuoden aikana Somalimaa julistautui itsenäiseksi ja näin pyrittiin tekemään pesäero yhä syvemmälle sisällissotaan syöksyvään Somaliaan. Sittemmin Somalimaa onnistui saamaan aikaan rauhan, ehkä siksi, että aluetta asuttaa vain yksi pääklaani, Isaaq. Hatunnostonarvoista on etenkin se, että somalimaalaiset saivat rauhan aikaan aivan ilman kansainvälistä apua! Naapurimaassa Somaliassa pääklaaneja on useita, eikä sotaa ole saatu loppumaan huolimatta lukemattomista kansainvälisistä rauhankonferensseista. (Lähde: Lewis, Ioan: Somalia ja Somalimaa. Gaudeamus Helsinki University Press, 2008.)

Somalimaa on nykyisin Afrikan sarven turvallisin ja vakain kolkka. Maa on toimiva monipuoluedemokratia, jossa on demokraattisesti valittu presidentti ja parlamentti. Tämä on ainutlaatuista alueella. Valitettavasti yksikään maa ei vain ole tunnustanut Somalimaan tasavaltaa, sillä esimerkiksi Afrikan unioni ja Yhdistyneet kansakunnat edelleen ajavat yhtenäistä Somaliaa. Somalimaalaiset eivät tätä halua, itse asiassa Somaliasta en kuullut mitään positiivista sanottavaa. Siitäkin huolimatta, että kumpaakin maata asuttaa sama kansa, somalit. Kulttuuri ja uskonto ovat samat rajan kummallakin puolen.

Somalimaa toimii tunnustuksen puutteesta huolimatta kuin mikä tahansa itsenäinen valtio. Maalla on oma lippu, raha, armeija, passi ynnä muut itsenäisen valtion tunnusmerkit. Ainoastaan postilaitos maasta puuttuu! Itse asiassa Somalimaa tuntuu toimivan huomattavasti paremmin kuin moni muu vierailemani afrikkalaisvaltio; ehkä kansainvälisen tuen puute on saanut rattaisiin lisää kierroksia! Ongelmia on toki vaikka muille jakaa, mutta täällä on todellinen tekemisen meininki, eikä ole jääty lepäilemään laakereillaan akaasian alle ja odottamaan avustusrekkaa. Somalimaa voisi olla todellinen afrikkalainen menestystarina, jos se vain saisi ansaitsemansa tunnustuksen.