17.-18.8.2017
Kazakstan on viime vuosina pyrkinyt helpottamaan matkailijoiden maahanpääsyä. Tämän vuoden alusta Suomen kansalainen saa olla maassa ilman viisumia 30 päivän ajan, mikä tietysti oli yksi syy siihen, että päädyimme matkustamaan juuri Kazakstaniin. Myös Kazakstanin tämän vuoden aikana järjestämät suuret tapahtumat, kuten maailmannäyttely, Expo 2017, ovat hyvä syy ajoittaa matka juuri tähän vuoteen; ainakin saanee olla rauhassa korruptoituneilta viranomaisilta!
Finnair lentää Astanaan kahdesti viikossa maailmannäyttelyn vuoksi, minkä lisäksi esimerkiksi unkarilainen Wizzair halpalentää Budapestistä useamman kerran viikossa kaupunkiin. Menopaluun hinta oli noin 150 euroa. Me siis lähdimme matkaan Budapestistä, josta lentoaika Astanaan on vähän alle viisi tuntia. Pääosin kanssamatkustajamme olivat unkarilaisia, joita en hetkeäkään voi suositella matkaseuraksi; älkää ikimaailmassa lentäkö Budapestin kautta minnekään! Unkarilaiset olivat koko lennon ajan pääosin käytävällä kokoontumisiaan pitämässä ja eteläisenä kansana puhetta riitti kuin vanhasta radiosta. Onneksi kyseessä ei ollut yölento! Paitsi, että Astana on neljä tuntia Budapestiä (ja kolme tuntia Suomea) edellä, joten kello oli 1.30 (Astanan aikaa) yöllä, kun koneen pyörät ottivat Nursultan Nazarbajevin kansainvälisen lentoaseman kiitotiehen. Toki jo hieman ennen sitä unkarilaisystäväisemme antoivat raivokkaat aplodit onnistuneesta laskeutumisesta.
Vaikka viisumia ei EU-kansalainen enää Kazakstaniin tarvitsekaan, pitää maahan saavuttua kuitenkin täyttää maahantulokortti, jossa kysytään ihan vain perusasioita, kuten matkan syytä. Maahantulokortin ja passin kanssa marssitaan seuraavaksi passintarkastukseen, jossa selkeää englantia puhuva setä kysyy vielä osoitetta Kazakstanissa ja matkankestoa. Lopuksi hän lyö leiman passiin, kaksi leimaa maahantulokorttiin ja toivottaa tervetulleeksi maahan. Maahantulo on siis ainakin Astanassa nykyisin hyvin kivutonta. Maahantulokortissa kehotetaan rekisteröitymään maahan viiden päivän kuluessa, mutta lentoasemalta saadut kaksi leimaa kortissa tarkoittavat rekisteröitymisen olevan hoidossa, eikä siitä tarvitse enää stressata.
Kun on maahan päästy, pitää mielellään päästä myös majapaikkaan ja siihen tarvitaan käteistä. Kazakstanin rahayksikkö on tenge. Elokuussa 2017 yksi euro oli noin 400 tengeä. Vaihdoin 50 euroa lentoasemalla suhteellisen hyvällä kurssilla. Lentoasemalla on toki myös pankkiautomaatti.
Sitten taksiin! Yöaikaan eli kello 23 jälkeen kentältä pääsee kylille vain taksilla, jonka hinnaksi lentokentän seinillä olevat kookkaat plakaatit kertovat 2 000–3 000 tengeä (noin 5–7,5 euroa). Onhan matkaa kuitenkin reippaat 15 kilometriä. Viralliset taksit kuskeineen odottavat ulkona siistissä rivissä. Pimeiden taksien kuljettajat metsästävät näköjään terminaalin sisällä ja hintapyynti on huomattavasti korkeampi. Aluksi neuvottelimmekin kyydin jo sisällä terminaalissa, mutta ulkona kuski johdatti meidät parkkipaikan laidalle autoon, missä ei ollut mitään taksiin viittaavaa. Ensimmäistä päivää uudessa kaupungissa ja maassa ei ehkä ole järkevää aloittaa jännittämällä, joten peruimme kyydin ja lähdimme virallisten taksien luo. Hinta tippui 3 000 tengeen (noin viisi euroa) ja englantiakin osattiin. Kuitenkin ennemmin tai myöhemmin Kazakstanissa matkaava huomaa, että jokainen auto on potentiaalinen taksi. Eli pimeiltä takseilta ei voi välttyä, jos kyytejä haluaa. Oikeita takseja ei ole liiaksi asti.
Majoituimme keskustan pohjoispuolella Tashenov-kadulla sijaitsevassa Hostelland Astanassa. Huoneet on sisustettu Ikea-kamalla, ikkunaa ei aina ole, eikä edes minkäänlaista ilmanvaihtoa. Kylppäri ja vessa on jaettu, eikä wifikään kehuttavasti toimi. Booking.comin hinta kahden hengen huoneelle oli kuitenkin edullinen Astanaan: 6 750 tengeä (noin 16,9 euroa). Ja nukkumaanhan sitä tänne vain tultiin, ei aikaa viettämään.
Aamulla (klo 12.00) jätimme rinkan hostellille säilöön ja lähdimme pistäytymään Astanan uuteen futuristiseen keskustaan. Keskustaan (ja edelleen lentoasemalle) pääsee bussilla numero 10. Hinta on 90 tengeä (noin 0,2 euroa) ja busseissa kulkee lipunmyyjä. Päätimme näin aluksi kuitenkin kävellä keskustaan muutaman kilometrin matkan. Kiiltäviä pilvenpiirtäjiä ja futuristisia muotoja näkyy ympärillä, mutta missään ei ainuttakaan jalankulkijaa. Ainoastaan autoja leveillä bulevardeilla. Varta vasten pääkaupungiksi rakennettu Astana (jopa nimi Astana tarkoittaa ”pääkaupunkia”) alkoi vaikuttaa kulissilta, kuin Pohjois-Korean Pjongjang, vaikken Pohjois-Koreassa olekaan vielä ehtinyt käydä. Matkalla ylitetään Jesiljoki (venäjäksi Išim), minkä jälkeen keskusta alkaa. Astanassa voi myös huomata, ettei kaupunkia ole suunniteltu jalankulkijoille, sillä erään vilkkaasti liikennöidyn monitasoliittymänkin joutuu alittamaan mutkaista (ja mutaista) polkua pitkin.
Keskustassa näimme sitten jo ihmisiä kaduillakin. Ongelmaksi muodostui järkevän ruokapaikan löytyminen. Hienostoravintoloita kaupungista kyllä tuntui löytyvän. Lopulta löysimme itsemme Keruen-ostoskeskuksen ravintolakerroksesta, jossa osassa ravintoloista saatavilla oli englanninkielisiä ruokalistojakin. Tässä vaiheessa kyrilliset kirjaimet olivat vielä opettelussa, mutta ne kyllä oppii pakon edessä muutamassa päivässä. Englannin kielellä ei tee Kazakstanissa yhtään mitään, eikä sitä kukaan osaa.
Keskustan parhaalla paikalla seisoo satametrinen Bayterek-torni, Astanan oma Eiffel-torni. Aikamme pyörimme ruokailun jälkeen tornin juurella, kunnes lähdimme takaisin hostellille noutamaan rinkkaamme. Vettäkin sateli. Tutkisimme lisää Astanaa parin viikon kuluttua ennen kotimatkaa.
Illalla lensimme Kaspianmeren rannalle Aktauhun. Siitä lisää omassa kertomuksessaan myöhemmin.
Jes, tosi hyvää tietoa!
Kazakstanissa tosin enemmän kiinnostaa mm. Almaty, mutta kuka tietää, jos joskus Astanaankin tulee päädyttyä.
Joo! Oltiin Almatyssä nelisen päivää, ei se oikein kolahtanut. Ehkä siksi, että koko kaupunki tuntui olevan yhtä suurta tietyömaata. Mutta on siellä kyllä upea vuoristo, johon pääsee bussilla 20 minuutissa!