Päiväretki Kosovon toiselle laidalle Prizreniin

4.11.2018

Kosovo on niin pikkuinen maa, että sen voi halutessaan koluta nopeastikin. Joka paikkaan voi tehdä ihan vain päiväretkenkin, eivätkä naapurimaatkaan kaukana ole. Pristinasta on esimerkiksi Makedonian Skopjeen vain 90 kilometrin ajo. Suunnilleen sama matka on Kosovon lounaisnurkassa olevaan Prizrenin kaupunkiin. Sinne me päätimme lähteä sunnuntaiaamuna.

Matkaan lähdimme omalla pikkubussilla, jonka Pristinan hotellimme Hotel Prima oli hoitanut. Pienemmän auton olisi saanut 120 eurolla, mutta päädyimme isompaan 15-paikkaiseen autoon. Olisi ainakin tilaa. Tämä isompi pikkubussi kuljettajineen kustansi 150 euroa. Tulisimme takaisin Pristinaan kun siltä tuntuisi.

Tie Pristinasta Kosovon toiseksi suurimpaan kaupunkiin Prizreniin on koko matkan uutta moottoritietä. Aikaa tähän väliin sai kulutettua reilun tunnin ja oltiin sentään siirrytty maan toiselle laidalle! Prizrenistä olisi sitten enää viiden minuutin matka Albanian rajalle, mutta se jäi väliin ajanpuutteen vuoksi. Kuljettajamme jätti meidät Prizrenin viehättävään vanhaankaupunkiin johtavan sillan luo ja kertoi tulevansa takaisin neljältä iltapäivällä. Ja jos emme olisi silloin paikalla, ajelisi hän paikalle uudelleen tunnin kuluttua.

Prizrenin vanhakaupunki on kasvanut molemmille puolille kirkasvetistä Bistricajokea, joka tuo vettä kaupungin takana kohoavilta Šarvuorilta. Joen voi ylittää vanhassakaupungissa useasta kohdasta, mutta kuuluisin silta on osmanien 1500-luvulla rakentama kivisilta olemattomine kaiteineen. Sillan ohella Prizrenin merkittävimpiin nähtävyyksiin lukeutuu Sinan Pashan moskeija, parhaalla paikalla aivan joen tuntumassa. Moskeija on niin ikään osmanien rakentama ja se valmistui vuonna 1615. Toisin kuin moskeijoihin yleensä, tähän moskeijaan myös me vääräuskoiset pääsimme tutustumaan, eikä naisten tarvinnut edes peittää päätään. Kosovolaiset ovat selvästi eurooppalaisia muslimeja, eikä täällä muutenkaan hunnutettuja naisia katukuvassa juuri näe. Kengät toki otimme pois ja olisi lainahuivinkin moskeijasta kyllä lopulta saanut. Sisäänpääsymaksua moskeijaan ei ole.

Sinan Pashan moskeijan ympäristössä on useita matkamuistokojuja, joista ryhmämme osti Kosovo-matkamuistoiksi lippalakkeja (kolme euroa), magneetteja (yksi euro), ”aidon” kellon ja ties mitä. Jos Pristinassa matkamuistotarjonta on kovin suppeaa, on Prizren selvästi Kosovon turistipääkaupunki! Näin talvella (+25°C) ei tosin turisteja ollut, ei ainakaan länsimaalaisia.

Prizrenin huomattavin ja näkyvin nähtävyys on varmasti koko kaupunkia hallitseva 1000-luvulla rakennettu linnoitus, Kalaja, korkealla kaupungin yllä. Ylös linnoitukselle ei ole autolla mitään asiaa, joten oli käveltävä. Reitti on nykyisin hyvin viitoitettu ja oli ylös matkalla runsaasti muitakin vierailijoita. Puolivälissä reittiä on Pyhän Vapahtajan ortodoksikirkko, jonne on kahden euron sisäänpääsymaksu. Kirkko on rakennettu alun perin 1300-luvulla ja on valitettavasti nykyisin isoksi osaksi raunioina. Taustalla ovat vuoden 2004 tapahtumat, jolloin albaanit ja serbit ottivat verisesti yhteen Prizrenissäkin. Samassa albaanit tuhosivat kirkkoa. Kirkko on aidattu ja paikalla päivysti kovin kärsineen oloinen serbimies, jonka kyllä sai hymyilemään parilla serbian sanalla. Prizrenin serbiväestö on tätä nykyä hyvin pieni, eikä täällä taatusti helppoa ole asustaa ortodoksina serbinä.

Maisemat alas kaupunkiin olivat upeat jo Pyhän Vapahtajan kirkolta, mutta vielä upeammat ne ovat ylhäältä linnoituksen muurilta. Linnoitus on alun perin saanut alkunsa Bysantin valtakunnan aikana tuhat vuotta sitten, minkä jälkeen se toimi keskiaikaisen Serbian valtakunnan pääpaikkana. Sittemmin linnoitus oli osmanien vallan alla 400 vuoden ajan, kunnes palasi serbien käsiin 1900-luvun alussa. Nyt linna on tietenkin itsenäisen Kosovon tasavallan omaisuutta, eikä sinne ole edes sisäänpääsymaksua!

Linnoituksen muurilla maisemaa pällistellessämme paikalliseen pikkuruiseen bosniakkivähemmistöön kuuluva mies ja tämän poika tulivat juttelemaan ja toivottamaan tervetulleeksi Prizreniin. Miehet olivat linnoituksella perheensä kanssa. Itse asiassa myös perheen kotitalo oli näkyvissä linnoitukselta, samoin kuin entinen kotikylä Novo Selo (alb. Novosellë). Se seisoo viereisen vuoren huipulla ja on juurikin pääosin bosniakkien asuttama. Lunta siellä on talvella metrin verran. Uudet tuttavuudet kertoilivat sota-ajasta, jolloin kotitalon lähelle oli osunut lyhyen ajan sisään kaksi yhdysvaltalaista Tomahawk-risteilyohjusta. Kohteena oli ollut läheinen kasarmi, joka muuten on edelleenkin sotilaskäytössä. Muttei sentään enää serbien käytössä.

Prizrenin linnoituksen jälkeen laskeuduimme alas kaupungin vilskeeseen. Koko kaupunki tuntui heränneen ja pakkautuneen vanhankaupungin keskusaukiolle Shatërvanille. Aukio on pieni, mutta sitä reunustaa pari matkamuistokauppaa, muutama muukin putiikki sekä kahviloita ja ravintoloita. Kosovossa on havaittavissa selkeät ajat, milloin ihmiset siirtyvät kahvittelemaan tai ruokailemaan. Nyt oli sellainen. Hetken kuluttua ravintoloissa oli jälleen tilaa.

Kävimme vielä ennen ruokailua kirkkokierroksella. Aivan Shatërvani-aukion tuntumassa sijaitsee Pyhän Yrjön ortodoksikirkko, joka sekin laitettiin osaksi maan tasalle takavuosien kähinöissä. Vaara sellaisen uusiutumiseen on edelleen olemassa, ja vaikka portti pihamaalle olikin auki, varoitettiin portissa kaikenlaisen vandalismin ja tihutöiden johtavan huomattaviin rangaistuksiin. Kirkon pihalla oli toki myös aseet erikseen kieltävä plakaatti ja tätä vielä tehosti oma vartija. Sisään kirkkoon ei kuitenkaan päästetä, se olisi varmasti turhan riskialtista. Kaikkien varotoimien taustalla on islaminuskoisten albaanien ja ortodoksiuskoisten serbien vihanpito. Pyhän Yrjön kirkkoa vastapäätä on pikkuruinen 1300-luvun Pyhän Nikolaoksen kirkko. Sitäkin vandalisoitiin vuonna 2004, mutta nyt kirkko on taas alkuperäisessä asussaan. Läheiset kuppilat ovat toki levittäneet terassinsa aivan kirkonkin eteen. Toivottavasti kirkot säilyvät seuraavatkin vuosisadat sijoillaan, vaikka serbit nyttemmin ovatkin liki olematon vähemmistö Prizrenissä.

Prizrenissä on lisäksi vanha katolilainen kirkko, mutta sekään ei ollut avoinna. Kaupungissa on myös Unescon maailmanperintöluetteloon lisätty Bogorodica Ljeviška -ortodoksikirkko, mutta sitä emme enää myöhemmin illan pimentyessä löytäneet. Tämä kirkko on tietenkin suljettu ja niin ikään tarkoin vartioitu.

Prizrenin ravintolahinnat olivat ehkä hieman pääkaupunkia Pristinaa edullisempia, mutta nyt puhutaan korkeintaan vain euron tai kahden erosta. Halpaa tässä maassa on kaikkialla.

Ruokailun päätteeksi kävelimme kaupunkia halkovan Bistricajoen vartta kohti pohjoista, paikkaan, joka tunnetaan nimellä Marash. Siellä on pari moskeijaa, osittain joen ylle rakennettu ravintola, 500-vuotias plataani ja näkymä ylös Prizrenin linnoitukselle. Kun täältä sitten siirryimme joen toiselle puolelle, oli kadun varressa lihakauppoja jännittävine näyteikkunoineen; ikkunalla roikkui kolme kelmuun vedettyä kokonaista lammasta. Samahan se tietenkin on espanjalaisten ilmakuivattujen kinkkujen kanssa.

Kosovossa, ja ehkä Albaniassakin, kaupunki tunnetaan historiallisesta Prizrenin liigastaan. Liigan historiaa käsittelevä museokokonaisuus osui tiellemme ja toki pistäydyimme sisään. Sinne on euron sisäänpääsymaksu, mutta valitettavasti mitään liigan taustasta kertovaa opastetaulua on turha etsiä. Tänne tulevien kai oletetaan tietävän entuudestaan, mistä tässä hommassa oli kyse. Minä selvitin asian vasta jälkikäteen internetistä: Prizrenin liiga perustettiin vuonna 1878, kun noin 300 albaaniedustajaa kerääntyi paikkakunnalle puimaan albaanien tilannetta Osmanien valtakunnassa, johon Prizrenkin tuolloin kuului. Autonomiaa haikailleet albaanit saivat aikaan liikehdintää, eikä alueen poliittinen tilanne liigan perustamisesta ainakaan vakautunut. Osmanit hajottivatkin Prizrenin liigan vuonna 1881, koska pitivät sitä uhkana. Lähde: [1]

Liigan tarinaa valottava museo poltettiin sodan aikana vuonna 1999, mutta on sittemmin rakennettu takaisin entiseen asuunsa.

Takaisin Pristinaan lähdimme kello kuudelta iltapäivällä. Kuljettaja saapui ajallaan noutopaikkaan ja hetkessä olimme jälleen pääkaupungissa Pristinassa.