2.7.2020
Aamuyöt täällä Antikytheralla tuntuivat olevan vilpoisia, ainakin kun nukkui kaikki ikkunat auki! Viiden aikoihin ne oli jälleen pakko sulkea. Auringonnoususta ei mennyt pitkään, kun lämpö alkoi jälleen helliä ja helleaalto otti niskalenkin öisestä viileydestä. Viimeiselle aamulle ja aamupäivälle Antikytheralla ei ollut enää mitään ohjelmaa. Laiva takaisin Kytheralle lähtisi kello 13.05. Söimme jääkaapin tyhjäksi, täyttelimme varustamon vaatiman terveyskyselyn ja sitten vain odottelimme. Oikeasti Airbnb-huvilalta olisi kuulunut lähteä kello 11, mutta omistaja oli edellisiltana lähtenyt Kreetalle ja seuraavat vieraat tulisivat vasta vajaan viikon kuluttua. Kuulemma kolme miestä Peloponnesoksen Gýtheiosta. Saimme vapaasti viipyä vaikka lautan saapumiseen saakka, sillä lauttarantaan ajoi viitisen minuuttia.
Lopulta olimme satamalaiturilla vajaata puolta tuntia ennen tutun Porfyrousa-lautan saapumista. Täällä ei ole mitään terminaalia, eikä varsinkaan mitään lähtöselvityksiä. Sen kuin vedimme taas maskin kasvoille ja ajoimme laivaan, kun se täsmälleen aikataulussa peruutti laituriin. Ensin tosin oli jälleen odotettava kaaoksen laantumista, jonka Antikytheran olemattoman pieni väestökin saa aikaan, kun laiva saapuu. Se tuo kauppaan tavaraa, kuten tuoretta leipää ja vie lähtiessään saarelaisten roskat. Paluumatka autolle maksoi menomatkan tavoin 33,5 euroa ja matkustajalle 7,3 euroa. Tällä kertaa autokannelle ajoi toinenkin auto, erään mantereella toimivan sähköfirman pakettiauto. Me menimme ensitöiksemme Porfyrousan kahvilaan, joka oli jälleen avoinna hetkisen lähdön hetkellä. Emme olleet käyttäneet rahaa kolmeen päivään, sillä olimme kokanneet kaikki ruoat huvilalla, eikä kauppakaan ollut avoinna silloin kuin olisimme menneet ostoksille. En osaa sanoa, miten antikytheralaiset olisivat näinä aikoina suhtautuneetkaan, jos olisimme menneet esimerkiksi paikalliseen ravintolaan syömään.
Laivamatkan päätteeksi ajoimme ulos laivasta tutussa Diakóftin satamassa. Lautta jatkaisi matkaa Peloponnesokselle, jonne oli silmämääräisesti matkalla runsaasti autoja. Jonossa oli itävaltalaisia ja saksalaisia turistejakin, mutta pääasiassa varmasti ihan kotimaanmatkailijoita. Rekkojakin oli muutamia. Meillä oli seuraava ja matkan viimeinen majapaikka varattuna Kytheran saaren pohjoisimmasta kylästä, Platiá Ámmoksesta. Sitä ennen ajattelimme pysähtyä saaren suurimmassa kylässä, Potamóksessa. Kytheran saaren ja samalla kunnan pääkaupunki Chóra etelärannikolla ei siis ole suurin asutuskeskus!
Potamós (suom. ”joki”) on vajaan 500 asukkaan eläväinen taajama, jonka erittäin kapeiden katujen läpi kulkee Kytheran pohjois-eteläsuuntainen ”valtatie”. Jätimme auton ilmaiselle parkkipaikalle ja lähdimme tutustumaan kylään kävellen. Keskusaukiolla, kirkon ja plataanien varjossa on useita ravintoloita ja kahviloita, joissa oli tällä kertaa jopa asiakkaita. Mekin alun perin aioimme syödä Potamóksessa, mutta lautalla nautitut eväät lykkäsivät nälkämme lopulta perille Platiá Ámmokseen. Potamóksessa on ruokapaikkojen ohella ainakin yksi matkamuistomyymälä (suljettu), postitoimisto, kaksi huoltoasemaa ja saaren parhaiten varusteltu supermarket. Tänne meidän olisi pitänyt hoksata tulla ostoksille ennen Antikytheralle matkustamista! Potamós on paikallisesti tunnettu myös 60 metriä pitkästä brittien vuonna 1826 rakentamasta sillasta. Leveyttä sillalla on siitä kertovan opastekyltin perusteella 6,8 metriä ja korkeutta seitsemän metriä. Silta taitaa johtaa sen kuuluisan ”joen” yli, jonka mukaan Potamós on nimetty. Nyt joessa ei ollut tippaakaan vettä, mutta olihan toki keskikesä.
Potamóksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Hyvällä tuurilla saimme ajaa halki Potamóksen keskustan ilman peruutteluita, sillä se ”valtatie” on niin valtava, ettei kylän kohdalla salli kaksisuuntaista liikennettä. Potamóksen ja Platiá Ámmoksen välillä on vielä pienehkö Karavás-niminen kylä. Pohjoisessa ajellessa tein huomion, että täällä saari on huomattavasti etelää vehreämpi suurien metsäalueidensa ansiosta. Muutaman kilometrin päätteeksi Platiá Ámmos ilmestyi näkyviin ja näkyviin ilmestyi myös Manner-Kreikka eli Peloponnesoksen niemimaa. Laskettelimme serpentiinitietä alas kyläpahaseen, jossa ei enää ollutkaan muuta kuin pari hotellia, ranta ja kaksi ravintolaa. Ruokakauppa täältä puuttui kokonaan, mutta eipä se taitaisi muutaman kymmenen asukkaan kylässä kannattaakaan. Eikä kesällä 2020 varsinkaan, kun ei ole edes turisteja.
Majapaikkamme Hotel Akrotiri sijaitsee rinteellä hieman ”keskustan” ulkopuolella. Olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi hintaan 79 euroa. Olimme tämän suuren huoneistohotellin ainoat vieraat, vaikka normaalisti tähän aikaan hotellin luulisi olevan täynnä. Huoneessamme oli jääkaappi, kaasuliesi, oma suihku ja vessa sekä ilmastointi. Ja tietenkin terassi merinäköalalla.
Hotel Akrotirissä ei ole ravintolaa, mutta paikkakunnan ravintoloista toinen on ihan sadan metrin päässä oleva The Little Boat. Paikka vaikutti hiljaiselta, mutta ravintolassa istuskellut omistajanainen kyllä kertoi paikan olevan avoinna, ja että ruokaakin saisi. Asiakkaista kovasti hämmentynyt nainen osasi vain kreikkaa, mutta saimme tilauksen tehtyä. Mitään ruokalistoja ei ollut. Jonkin ajan kuluttua omistajamies sitten ilmestyi paikalle suihkunraikkaana ja englantia osaavana. Hän toivotti kovasti tervetulleeksi ja kertoi aikojen olevan äärimmäisen vaikeat. Yksi Platiá Ámmoksen ravintoloista oli jo joutunut lopettamaan koronapandemian vuoksi, sillä asiakkaita ei vain ollut. The Little Boatin mies haukkui Kreikan hallituksen ja teki hyvin selväksi, että koko koronahössötys on pelkkää politiikkaa. Kreikassa oli samana päivänä todettu seitsemän uutta koronatapausta ja Suomessa kokonaiset viisi. Kala- ja mustekala-ateriamme olivat maittavia ja tippasimme enemmän kuin kuuluisi. Toivottavasti ravintola selviää.
Ravintolasta oli toiset sata metriä Platiá Ámmoksen rantakadulle ja pitkälle hiekkarannalle. Ranta oli miltei tyhjä, joten ei täältäkään koronavirusta varmaan saisi. Ranta syvenee loivasti ja tilaa on pulikoida vaikka Peloponnesokselle asti. Illalla katselimme hotellihuoneemme terassilta Peloponnesoksen valoja sekä merellä seilaavia tankkereita ja suuria rahtialuksia. The Little Boat sen sijaan oli surullisen tyhjä. Toivottavasti emme kuitenkaan olleet päivän ainoat asiakkaat.