Takaisin Nouakchottiin

10.-11.5.2014

Lauantaiaamuna koitti paluu takaisin uuteen suosikkikaupunkiini Nouakchottiin. Edellisenä päivänä tapaamani puolalainen päätti muuttaa suunnitelmiaan ja lähteä kanssani pääkaupunkiin. Alun perin hänen tarkoituksenaan oli matkustaa malmijunalla Choumiin ja sitä kautta edelleen jalanjäljilleni Chinguettiin. Junia ei kuitenkaan jostain syystä kulkenut nyt muutamaan päivään.

Otimme taksin minibussien lähtöpaikalle, muutaman kilometrin päähän pohjoiseen Nouadhiboun majatalostamme. Minibussissa oli kaikkiaan yhdeksän paikkaa ja vielä kahta matkustajaa odoteltiin. Valtasimme kaksi viimeistä paikkaa ja matka saattoi alkaa. Lippu maksoi 6000 ouguijaa eli 15 euroa, ja siihen kirjoitettiin nimeni hassaniyaksi! Lähdön jälkeen kävimme tankkaamassa ja osa matkustajista osti matkaevästä. Ja eväitä tietenkin kuului taas jakaa muiden matkustajien kanssa ja niin tapahtui. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana oli ainakin kolme poliisin tai santarmin tarkastuspistettä. Toisella pisteellä poliisi huomasi minut ja puolalaisen ja pyysi läheiseen koppiin, jossa passin tiedot kirjattiin ylös. Turvallisuuden vuoksi.

Maisema Nouadhiboun ja Nouakchottin välillä on tasaista Saharan autiomaata eli hiekkaa, hiekkaa ja lisää hiekkaa. Välillä toki ikkunasta näkyi pieniä kyliä ja kameleita. Noin puolessavälissä pysähdyimme huoltoasemalle jaloittelemaan. Yksi matkustajista kielsi meiltä sadan metrin päässä sijaitsevan kyläpahasen kuvaamisen. Mahtoiko sitten haluta, ettei ulkomailla nähtäisi miten hänen maassaan asiat oikeasti ovat.

Vajaan kuuden tunnin matkanteon jälkeen minibussimme saapui Nouakchottiin, jätti ensin muutamia matkustajia kaupungin laitamille ja ajoi sitten minut ja puolalaisen maksutta jo tutuksi tulleeseen Auberge Menata -majataloon. Päätimme majoittua sinne, sillä sen sijainti on lyömätön. Menatassa oli tällä kertaa tarjolla ainoastaan kattoterassilla olevia hyttysverkoin varustettuja sänkyjä. Otimme sellaiset, olivathan ne halvemmatkin (yö maksoi 2500 ouguijaa eli 6,25 euroa) kuin tavallinen huone.

Päivälliseksi päätimme metsästää pizzaa, koska sitä emme Nouadhiboustakaan olleet saaneet. Kyllä sitä ihminen välillä tarvitsee kunnon länsimaista ruokaakin. Avenue du Général de Gaullen varresta löysimme Pizza Hot -nimisen pizzerian. Laajasta listasta huolimatta tarjolla oli jälleen vain yksi vaihtoehto, joten se sai kelvata ja aivan hyvän lätyn maurit paistoivatkin. Joskin ehkä turhan tulista näihin lämpötiloihin.

Pari päivää sitten tapaamani uusi ystävä Cheikh ajeli itsensä takseilla majatalolle ja lähdimme kolmistaan tutkimaan kaupunkia. Otimme taksin Cheikhin kotikulmille, Cinquièmen kaupunginosaan, joka sijaitsee Nouakchottin keskustasta lounaaseen. Cinquièmen tori (ransk. marche Cinquième) on kaoottinen ja roskainen paikka, ja on turha edes alkaa luetella mitä kaikkea siellä myydään. Menkää itse katsomaan. Meidän retkueemme ei ostanut mitään, mutta kupilliset vahvaa kahvia kahvinmyyjä antoi maksutta.

Loppuilta sujui Cheikhin pienessä asunnossa minttuteetä keitellessä, kitaraa soitellessa (tai en minä mitään osaa soittaa), niitänäitä jutellessa sekä senegalilaista Baaba Maalia ja Cheekiä kuunnellessa. Kyllä vain! Suomalaista Cheekiäkin oli Cheikhin suomalainen, Nouakchottissa asuva, ystävä tälle hankkinut. Kuulemma Mikael Gabrieliakin olisi löytynyt. Siihen vedin jo rajan, sillä mielestäni Baaba Maalin senegalilaiset rytmit vain sopivat paremmin Nouakchottin pimenevään iltaan. Oli Cheikhillä Suomi-paitakin, mutta sillä oli tukittu peltikatossa oleva reikä. Ettei sataisi sisään. Palasimme melko myöhään takaisin Auberge Menataan taksilla ja menimme nukkumaan.

Aamu lähti käyntiin ihan liian aikaisin, kun kaikista kaupungin moskeijoista pärähti rukouskutsu ilmoille. Tuntui siltä kuin ensimmäisen lopetettua kutsunsa, seuraava olisi aloittanut ja niin edelleen. Lievästi sanottuna tänä aamuna ärsytti. Jatkoimme aamua runsaalla aamupalalla läheisessä kahvila-ravintolassa. Pöytään kannettiin kahvia, appelsiinimehua, omeletti, croissant ja patonginpaloja. Ravintolan televisiosta tuli tanskalainen A Royal Affair -elokuva arabiaksi ja englanniksi tekstitettynä. Suomalainen ja puolalainen katsomassa tanskaksi puhuttua elokuvaa mauritanialaisessa ravintolassa dubailaiselta televisiokanavalta! Mielenkiintoista.

Aamupäivä kului rannalla. Pyörimme aikamme Port de Pêchessä eli Nouakchottin kalasatamassa veneiden ja kalastajien seassa. Itse tunsin paikan parin päivän takaa, mutta puolalaiselle paikka oli uusi. Saimme kulkea rauhassa ja räpsiä huomaamatta kuvia, kunnes yhtäkkiä vastaan käveli lyhyt vanhempi maurimies sanko kädessään. Hän on jonkinlainen kummajainen muuten täysin mustista afrikkalaisista koostuvassa kalastajayhteisössä. Itselläni oli kamera repussa, mutta mies näki puolalaisen kameran ja alkoi valittaa hassaniyan kielellä kuvaamisesta. Häntä emme olleet kuvanneet, vaan siinä paikassa ainoastaan merta. Sen verran saimme miehen puheesta selvää, että santarmin juttusille olisi pitänyt lähteä. Hän tehosti vaadettaan tarttumalla puolalaisen kädessä oleviin sandaaleihin. Hän änkkäsi ja änkkäsi ja me tietenkin änkkäsimme vastaan. Minä latasin pöytään koko hassaniyan olemattoman sanavarastoni. Kerroimme herralle olevamme turisteja, kuvaavamme vain rantaa, emme ihmisiä ja että on problem, kun tämä ei suostunut irrottamaan otettaan sandaaleista. Sitten tilanne (joka ei missään vaiheessa ollut mitenkään uhkaava) jostain syystä laukesi, kättelimme ja asia olikin sillä selvä. Kyseessä oli nyt kolmas (ja viimeinen) mauritanialainen, joka ei pitänyt valokuvauksesta. Eikä yksikään heistä ollut lähelläkään päästä valokuvaan.

Port de Pêchen pohjoispuolella on upea leveä hienohiekkainen ranta. Oikeastaan luulen, että koko Mauritanian rantaviiva on pelkkää hiekkarantaa. Onhan maa Saharaa Atlanttiin saakka. Rannalla oli muutamia ihmisiä viettämässä päiväänsä, mutta muuten omaa tilaa löytyy jonkin matkan päästä varmasti vaikka neliökilometreittäin. Me jäimme pariksi tunniksi rannalle istuskelemaan. Meri oli matala rannan läheisyydessä, mutta aallot aika kovat ja ilmeisesti Mauritanian edustalla on kovia merivirtauksiakin. Uimassa oli kuitenkin käytävä.

Taksi toi meidät takaisin keskustaan. Kävimme suihkussa, syömässä Avenue du Général de Gaullen varressa olevan ravintolan terassilla ja pian olimme jälleen matkalla taksissa kohti Cinquièmessa sijaitsevaa Cheikhin kotia. Teet keiteltyään Cheikh ehdotti, josko haluaisimme vieraille hänen perheensä luona kaupungin toisella laidalla, Dar-Naimissa. Dar-Naim sijaitsee Nouakchottin itäosassa, lentoaseman kiitotien takana. Cheikhin mukaan kaupunginosan väestö koostuu enimmäkseen arabitaustaisista maureista, mutta asui siellä hänen fulbejen kansaan kuuluva perheensäkin. Oli serkkuja, sisko, siskon lapsia, setä, vanha isoäiti ja ties ketä. Hetkisen katsoimme televisiosta perinteistä senegalilaista painia, kunnes Cheikh ja tämän sisko ehdottivat kouluvierailua. Sisko on läheisessä koulussa ranskanopettajana.

Vierailumme ei todellakaan ollut mikään etukäteen suunniteltu eli koululla ei tiedetty tulostamme. Tosin aurinkokin oli jo laskemassa, joten emme tietenkään mitään opetusta nähneet. Koulu sijaitsi lähellä, ja se on ihan pienimmille lapsille eli 1-2-luokkalaisille tarkoitettu. Kävellessämme koululle, lapsia liittyi seuraamme ja he tulivat innokkaasti kouluun sisäänkin. Enemmän koulu muistutti mielestäni suomalaista esikoulua, sillä siellä oli mukava määrä kirjoja, leluja sekä jopa keinu ja koripallokori sisällä. Samoin seinillä oli lasten tekemiä piirustuksia. Ja kaikkialla hyvin siistiä. Toisaalta koulussa opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan, joten ihan pelkkää leluilla leikkimistä ei koulunkäynti liene. Kouluun mukanamme tulleet lapset säntäilivät huoneesta toiseen, hokivat aakkosia ja kirjoittelivat liitutaululle. Sitten löytyi lelu, josta oltiin eniten innoissaan. Nimittäin sähköllä toimiva muovinorsu, joka puhalsi kärsästään ilmaa ja aina välillä mukana tuli muoviperhosiakin, joita sitten haaveilla kerättiin. Myöhemmin kuulin, että vastaavia värkkejä on Suomessakin. Koulun johtajakin oli vielä paikalla myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Hän oli kotoisin Gambiasta ja osasi hyvin englantia. Vierailun päätteeksi otimme eri kokoonpanoissa valokuvia. Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen yllätys kehitysmaassa sijaitsevaksi kouluksi. Maaseudulla tilanne saattaa olla toinen.

Kouluvierailun jälkeen istuimme iltaa vielä Cheikhin sukulaisten kanssa ja opettelimme yhdessä aakkosia ranskaksi. Ne olivat maailman tärkein asia eräällekin pienelle koululaiselle. Pimeällä palasimme Auberge Menata -majatalollemme, hyvästelimme Cheikhin ja menimme nukkumaan. Aamulla rajan yli Senegaliin!