7.-8.5.2014
Seuraavana aamuna lähdin varhain liikenteeseen. Katselin kartasta, että Senegalin suurlähetystön pitäisi olla kävellen saavutettavissa. Olin ajatellut säätää Senegalin viisumin passiini jo Nouakchottissa. Lähetystö ei ollut lopulta siellä päinkään, mutta liudan muiden eksoottisten maiden edustustoja kyllä löysin. Suomella ei ole Mauritaniassa ymmärrettävästi minkäänlaista edustusta, mutta minkä vuoksi San Marinolla on konsulaatti Nouakchottissa! Samoin Nouakchottin olympiastadion (Stade Olympique) sattui reitilleni. Mielestäni on outoa, että Mauritaniassa on olympiastadion, vaikka maa ei ole koskaan isännöinyt olympialaisia. Viime ajat kahden hengen joukkueella olympialaisiin osallistunut maa ei ole koskaan voittanut olympiamitaliakaan.
Pian olympiastadionin jälkeen tapahtui jotain hyvin outoa. Minulla ei ollut vieläkään mitään käsitystä Senegalin lähetystön sijainnista, joten päätin kysyä tietä vastaantulijalta. Hän tiesikin suurlähetystön sijainnin. Esittäydyimme ja hän kertoi olevansa nimeltään Cheikh ja kuuluvansa fulbejen kansaan eli hän ei kuulu Mauritanian valtaväestöön, arabitaustaisiin maureihin. Cheikh on hänen virallinen passissa oleva nimensä, mutta ystävien ja suvun keskuudessa hänet tunnetaan nimellä, jota en tässä paljasta. Fjällrävenin takkiin pukeutunut Cheikh kysyi tietysti, mistä olen kotoisin. Oletin Finlanden olevan jälleen tuikituntematon. Olin väärässä:
– Finlande? Suomi Finlande?
– Oui!
– Moi, moi! Mita kuuluu?
Mauritaniassa ei taatusti ole ainuttakaan toista paikallista, joka osaisi edes hieman suomea. Cheikhin suomen taustalla on Nouakchottissa asuva ja työskentelevä ystävä, suomalaismies, jolle soitimme välittömästi. Ystävä oli valitettavasti juuri Suomessa käymässä, joten emme tavanneet. Ystävä kertoi tavanneensa viiden vuoden Mauritaniassa asumisen aikana vain pari suomalaista. Puhelun jälkeen kävimme yhdessä Senegalin suurlähetystössä (sijaitsee nykyisin Avenue Moktar Ould Daddah -kadulla Tevragh-Zeinan kaupunginosassa Nouakchottin luoteisosassa), jossa sain passiini Senegalin viisumin.
Cheikh ilmoitti jo ennen kuin pääsimme suurlähetystöönkään, että menisimme sen jälkeen Basran kaupunginosaan Nouakchottin lounaisosaan, jossa hänen serkkunsa perheineen asuisi. Sinne matkustimme taksilla. Serkun perheen kotona kului useampi tunti. Ei Cheikh tokikaan mitään sujuvaa suomea puhu, vaan ennemminkin joitain sanoja ja lyhyitä lauseita. Hänellä on kova halu oppia kieliä, minkä tämän suomalainen ystävänsäkin vahvisti. Sujuvan suomen kielen hän kuulemma oppisi kahdessa kuukaudessa, jos vain pääsisi Suomeen. Äidinkielenään Cheikh puhuu fulania eli pulaaria, lisäksi hän on opetellut Mauritanian virallisen kielen hassaniyan ja osaa aika hyvin ranskaakin. Cheikh keitteli päivän aikana minttuteetä, televisiosta tuli intialaista ohjelmaa ja jonkin ajan kuluttua perhe kokoontui yhteen ruokailemaan. Ruokana oli iso vadillinen riisiä ja kalaa. Riisi-kala on muuten maaru liddi fulanin kielellä. Muutenkin fulanin aiemmin kovin olematon sanavarastoni karttui. Kiitos on ajaraama (lausutaan adzarama), vene on laana, hevonen on putsu, yö on hiiri… Mitä kuuluu on mbaddaa, johon vastataan selli eli hyvää kuuluu. Enkä todellakaan tiedä, miten nuo oikeasti kirjoitetaan.
Välillä jalkauduimme Basran kaduille. Kamera käskettiin ottaa mukaan. Piipahdimme myös Cheikhin ystävien asunnolla jonkin matkan päässä. Kaupunginosa poikkeaa aika tavalla kaupungin keskustasta ja Cheikh totesikin hymyillen Basran olevan ghetto! Täällä kaikki kadut ovat hiekkaa, kulkuvälineet ovat suureksi osaksi hevosia ja aaseja eikä jätehuolto toimi nähtävästi kovin hyvin. Lisäksi väestö koostuu enimmäkseen mustista afrikkalaisista, kuten juuri fulbeista, eikä niinkään maureista.
Iltapäivällä Cheikhin serkkukin saapui kotiinsa. Hän opiskelee englanninopettajaksi ja puhuukin kieltä kuin aito amerikkalainen. Hän haaveili Yhdysvalloista, vaikka yksi viisumihakemus olikin jo hylätty. Serkun liityttyä seuraamme, keskustelu ajautui taas kieliin. Keskustelimme, miten ruotsi, norja ja tanska ovat hyvin samankaltaisia keskenään, kun taas suomi on täysin erilainen. Minulle selvisi, että fulanissa on pari yhteistä sanaa suomen kanssa. Yö on hiiri ja yksittäinen fulbe on pullo. Saksan kieli taas oli kuulemma käsittämättömän vaikeaa. Sain jo toisen kerran matkan aikana retostella saksantaidoillani!
Olin jo aikaisemmin päivällä ilmoittanut haluavani vierailla Nouakchottin kalasatamassa, Port de Pêchessä. Se sijaitsee noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja on ehkäpä Nouakchottin mielenkiintoisin nähtävyys. Ajelimme Cheikhin kanssa satamaan taksilla. Satamassa oli täysi kuhina päällä, sillä sadat kalastusveneet olivat jo suurimmaksi osaksi saapuneet mereltä saaliiden kanssa. Nyt saaliita myytiin eteenpäin, perattiin, lastattiin lava-autojen lavoille, valmisteltiin kuivattavaksi, paistettiin. Kalastajat ja muut rannalla töissä olevat ovat sataprosenttisesti mustia afrikkalaisia eli pääasiassa fulbeja ja wolofeja. Monet rajan takaa Senegalista tulleita. Maurit eivät kalasta, eivätkä pahemmin kalaa syökään. Miten voisivatkaan Saharassa!
Port de Pêchessä hyppäsimme Cheikhin kanssa taksiin, jonka kyydissä pääsimme takaisin Nouakchottin keskustaan. Nouakchottin julkinen liikenne hoidetaan kokonaan takseilla, jotka ottavat niin paljon ihmisiä kyytiin kuin vain mahtuu. Kyytiin pääsee kättä heilauttamalla ja ilmoittamalla määränpäänsä. Tai siis, jos muut matkustajat ovat menossa suunnilleen samaan suuntaan, ottaa taksi kyytiin. Välillä sattaa joutua kysymään kymmenestäkin taksista ennen kuin oikeaan suuntaan menevä löytyy. Matka maksaa yleensä joko 100 (0,25 €) tai 200 ouguijaa riippumatta siitä, onko auto täynnä vai ei. Systeemiä on aluksi vaikea käsittää, mutta kun siihen pääsee sisään, on kulkeminen paikasta toiseen helppoa.
Saavuimme Atlantin rannasta Nouakchottin ydinkeskustaan, Avenue Abdel Nasserin ja Avenue Kennedyn risteykseen, joka tunnetaan nimellä Carrefour BMD. Risteyksen takana sijaitsee Marché Capitale -niminen suuri markkina-alue. Myytävää on katutason lisäksi parissa kaksikerroksisessa rakennuksessa. Myynnissä on kaikkea mahdollista. Kenkiä, vaatteita, käytettyjä Nokian matkapuhelimia, hajuvesiä, elintarvikkeita, huiveja, matkamuistoavaimenperiä, koruja…
Kierreltyämme tovin Marché Capitalella, lähdimme Cheikhin kanssa kohti majapaikkaani Auberge Menataa. Matkan varrelle osui vielä Avenue Kennedyn varressa sijaitseva tunisialaisomisteinen Café Tunisie. Terassi oli täynnä pohjoisafrikkalaisia ja espanjalaisia liikemiehiä, joten tietenkin istahdimme itsekin sinne. Sisällä oli väkeä seuraamassa jalkapallo-ottelua. Ikkunan takana ottelua seurasi ryhmä pikkupoikia.
Uusi aamu lähti hyvin käyntiin rullakebabilla Auberge Menatan lähistöllä sijaitsevassa ravintolassa. Cheikhkin oli jo jalkeilla ja soitteli tulevansa majatalolleni. Kävimme yhdessä hieman eilistä Marché Capitalea pienemmällä markkina-alueella, jonka nimeä en muista, mutta se sijaitsee Suurmoskeijan liepeillä. Ehdimme vielä vierailla Ranskan suurlähetystön yhteydessä toimivassa ranskalaisessa instituutissa (Institut français), jossa on muun muassa kirjasto, ravintola-baari ja taidenäyttelyitä. Nyt näyttelytilassa oli paikallisen fulbekansaan kuuluvan taidemaalarin, Oumar Ballin, näyttely, minkä vuoksi instituuttiin menimmekin. Kauniita teoksia, kelpuuttaisin minkä tahansa maalauksen seinälleni.
Sitten tuli aika siirtyä lentoasemalle ja kohti uutta kaupunkia, Nouadhibouta.
Ihana Afrikka! Kiitos tarinoistasi, näillä ja kesän lämpötiloilla pärjää taas pitkän aikaa! 🙂
Kiitos, kiitos! 😀
Terveisiä Nouakchottista! Kyllä oli kaupunki muuttunut sitten viime näkemän 2003. Ihan keskustaan oli noussut SNIM:in pääkonttori, jossa oli varmaan 12 kerrosta. Mutta hiekkaa oli yhtä paljon kuin ennenkin ja porukka oli yhtä ystävällistä. Lähtiessä sain upouuden (ja tyhjän, mun lennolla oli 14 matkustajaa ja seuraava lento lähti 8 tuntia myöhemmin, että olikin tosi tarpeellinen se uusi lentokenttä!) lentoaseman kahvilasta vesipullon ilmaiseksi, kun ei ollut ouguyioita enää jäljellä. Tarjosin kyllä euroja ja dollareitakin, mutta ei, mösjöö ottaa nyt vaan.
Sain valokuvata ihan rauhassa, jopa kalasatamassa. Markkinoilla yksi kundi alkoi mesota, mutta kun sanoin ettei hän edes näy kuvassa, kun otin vaan katunäkymää, niin sittenpä hän halusi, että otan uuden kuvan niin että hän pääsee siihen mukaan. Ota nyt näistä selvää… Englantia olivat oppineet 15 vuodessa kohtalaisesti, eli hotellissa osattiin aika hyvin ja kadullakin pari osasi jutella. Postissa ei puhuttu edes ranskaa.
Ihan yhtä turvalliselta tuntui kuin aiemminkin, vaikka jenkkien ja brittien matkustustiedotteet kuinka pelottelevat.
Kiitoksia terveisistä! Ja pahoittelut, kun en ole tätäkään viestiäsi aiemmin noteerannut (en edelleenkään saa sähköpostia uusista kommenteista, vaikka asetuksetkin juuri taas tarkistin). Toisaalta tulin vasta Jordaniasta.
Tämä kommenttisi nyt kyllä vain ruokkii pahenevaa Mauritania-kuumettani! Uusi lentokenttäkin kiinnostelisi. Taitaa olla aika kaukana keskustasta, kuinkahan sinne saa kyytejä? Miten lensit Nouakchottiin ja pois?
Jordania, kai kirjoitat siitä? Mä olen Beirutia tässä vähän miettinyt viime aikoina (jotain Malta-Kypros-Libanon-tyyppistä mahdollisesti), mutta Jordaniakin kiinnostaisi. São Tomé on silti aika kärjessä nyt, kun yritän keksiä kesäksi jotain spessua.
Mauritaniassa kiinnostaisi Chinguetti, mutta vähän pelottaa, jos siellä aavikolla oikeasti on jotain islamistikidnappaajia. Uusi lentokenttä oli oikeasti aika hieno! Siis ei marmori-kulta-Dubai-hieno todellakaan, mutta Mauritania-hieno eli iso terminaali, jossa oli 6 matkustajasiltaa (joista 1 oli käytössä) ja kunnon lähtöaulat, passintarkastukset, turvatarkastukset ja vaikka mitä sellaista, mikä siellä peltiröttelössä oli vaan jotenkin sinne päin hutaistuna. Oli oikein food court -opasteetkin, tosin se food court tarkoitti avointa ja tyhjää kakkoskerrosta. Ei taida olla kannattavaa bisnestä perustaa raflaa NKC:lle. Oli se silti epätodellista olla afrikkalaisella lentoasemalla, jolla on kuolemanhiljaista.
Mä asuin Azalaï Marhabassa, ja hotellin kuski tuli maksutta hakemaan, kuuluu huoneen hintaan. Kesti 30 min ovelta ovelle, ja uudella motarilla mentiin 120 km/h vauhtia, että joo, on se aivan älyttömän kaukana. Kun hotellin kuskia ei heti näkynyt (ja menin ekalle univormupukuiselle millelie santarmille sanomaan, että missähän se mun kuski on, avulias santarmi tietysti soitti omasta luuristaan hotelliin ja sanoi jotain, että ulkomaalainen mösjöö on täällä odottamassa, ja sitten viittasi odottamaan kanssaan sen 5 min mitä kuskilta kesti tulla, kun kuppasi jossain) niin kyllä siinä oli paikallisia taksikuskeja tarjoamassa palveluksiaan, vaikka kentälle ei silloinkaan tullut mitään muuta konetta kuin meidän pikkuinen Binter Canariasin kone. Että kyllä sieltä pääsee taksillakin, mutta en osaa hinnasta sanoa. Tod. näk. kallis, kun lentomatkustajilla on rahaa. Kävely motarin varteen on aikamoisen pitkä, en tiedä voisiko toimia.
Mun reissu oli Las Palmas – Casablanca – Las Palmas – Nouakchott – Las Palmas, eli Binterin lennoilla kävin. Nekin on kyllä kalliit, 433€ maksoi LPA-NKC-LPA. Toisaalta Lapaan saa tosi halpoja charterlippuja, että joku HEL-CDG/IST-NKC on vielä kalliimpaa.
Passintarkastaja muuten kysyi, mikä mun company contact Mauritaniassa on. Täh, ai turisti, odotas vähän ja sitten mentiin jonkun esimiehen juttusille. Se kyseli, olenko maassa ekaa kertaa ja ihasteli kun olikin jo toinen kerta ja sanoi sitten Welcome to Mauritania, ja se oli sillä selvä.
Jotenkin en vieläkään osaa tottua siihen, että voi mennä kysymään apua periaatteessa keneltä tahansa, ja se ottaa heti asiakseen hoitaa asiat kuntoon, vaikkei asia kuulu sille mitenkään. Niin kuin nyt se santarmi siellä lentokentällä. Ei sillä tuntunut olevan mitään muuta tekemistä kuin huolehtia siitä, että tämän Finlande-äijän kuski löytyy ja ukko saadaan turvallisesti hotelliin. Kaupungilla sain kyydin hotelliin paikalliselta randomilta, joka oli aivan ihastuksissaan, kun sai harjoitella englanninkieltään. Eikä sekään yrittänyt myydä mitään tai ruinata mitään, tietenkään. Toivotti hyvää loppumatkaa vaan. Casablancassa ei olisi tullut mieleenkään mennä sen auton kyytiin…
Aivan mahtavalta kuulostaa kyllä Nouakchottin meiningit edelleen, ja nuo ihmiset vaan on kuin toiselta planeetalta!
Mukavan näköinen hotelli sulla ollut, ja hyvä tietää, että taksejakin saatavilla. Vuonna 2014 ei ollut Zouerat’n tai Nouadhiboun lentokentillä taksin taksia odottamassa! 😀 Kiitoksia kun jaoit kokemuksiasi, ei tuolla turhan usein suomalaisia pyöri!
Ja joo, Jordaniasta tulee postauksia. Ja jordanialaiset kyllä kiilaa heti mauritanialaisten perään omalla listallani. Samanlaista ystävällisyyttä kaikkialla toistuvine tervetulotoivotuksineen ilman mitään taka-ajatuksia.