Hylkyjen ja hylkeiden Nouadhibou

8.-9.5.2014

Seuraavaksi siis Nouadhibouhun! Matka sinne alkoi torstaina puolenpäivän jälkeen Nouakchottin majataloltani, Auberge Menatasta, josta otimme taksin kaupungin kansainväliselle lentoasemalle. Uusi ystäväni Cheikh tahtoi vielä saattaa minut asemalle. Lentoasema sijaitsee käytännössä keskellä Nouakchottia ja terminaali osuu Ksarin kaupunginosan alueelle.

Vaikka en mikään lentokenttäbongari olekaan, yksi syy sille, että päätin matkustaa Marokon miehittämän Länsi-Saharan rajan tuntumaan Noudhibouhun lentäen, oli se, että Nouakchott on saamassa lähiaikoina uuden kansainvälisen lentoaseman. Oli viimeiset hetket kokea vanha lentoasema ja lisäksi Nouakchottin kaltaiset eksoottisemmat asemat kiinnostavat. Uutta lentoasemaa rakennetaan noin 25 kilometrin päähän pohjoiseen kaupungista, ja se kykenee valmistuessaan vastaanottamaan kaksi miljoonaa matkustajaa vuodessa. Atarissa ollessani kuulin, että uusi lentoasema olisi avattu jo vapun aikoihin, mutta näin ei todellisuudessa ollut.

Ensimmäisenä matkalippua kysyttiin jo lentoaseman ovella, eikä ilman sitä ole mitään asiaa sisään terminaaliin. Välittömästi oven jälkeen oli ensimmäinen turvatarkastus, jossa matkatavarat läpivalaistiin ja itse piti kävellä metallinpaljastimen läpi. Tämän jälkeen lentoaseman työntekijä ryhtyi opastamaan minua heikosti valaistussa terminaalissa. Pienessä hallissa onkin niin kovin vaikeaa löytää lähtöselvitystiskille. Varsinkin, kun niitä oli auki tasan kaksi. Suuri yllätys oli, että lähtöselvitystiskin nainen osasi englantia! Tiskillä piti täyttää lomake, jossa kysyttiin majapaikkaani Mauritaniassa, minne olen menossa ynnä muuta vastaavaa. Mielestäni hieman tarpeetonta kotimaanlennolla. Lähtöselvityksen jälkeen minut ohjattiin passintarkastukseen. Jälleen ajattelin, että onpa järkevää tarkistaa passi kotimaanlennolla matkustavilta. Jonotin puoli tuntia passintarkastusjonossa, eikä jono liikkunut lainkaan. Espanjalaisilla rouvilla jonon kärjessä oli kai sitten enemmänkin ongelmia maastapoistumisessaan. Sitten toinen islamilaisen tasavallan rajoja herkeämättä vahtinut herra kömpi takahuoneesta kyselemään jonottavien passeja. Kaikilla muilla paitsi minulla oli Espanjan passi, joten minut otettiin erilleen. Passi jäi tarkastajan kouraan. Pian hän kutsui minut takahuoneeseen selvittelemään asioita suuremman päällikön kanssa. Minkä takia olen Mauritaniassa? Entä miksi minulla on Senegalin viisumi passissa, vaikka olen nyt lentämässä täysin väärään suuntaan? Myös passissani olevat neljä Marokon leimaa herättivät keskustelua. Kerroin lentäväni vain maan sisäisen lennon ja virkailijoiden ilme kirkastui. Tovin kuluttua sain passini takaisin ja pääsin turvatarkastukseen. Täälläpäin turvatarkastukset eivät ole niin tarkkoja kuin mihin Euroopassa on totuttu. Jo Casablancan lentoasemalla joitain päiviä sitten olin seurannut kuinka saudimies kuljetti onnistuneesti litran vesipullon tarkastuksen läpi. Tarkastaja otti pullon ennen metallinpaljastinta ja antoi takaisin toisella puolella. Nyt Nouakchottissa ajattelin kuljettaa käsimatkatavaroissani limsatölkin ja sehän onnistui. Ei valituksia, ei takavarikointia.

Valitettavasti lentoasemalla ei saa kuvata, enkä viitsinyt vartijoiden suuresta määrästä johtuen yrittää salakuvaustakaan. Toisaalta myös tupakointi oli kyltein kielletty terminaalissa, mutta kiellosta huolimatta savupatsaita nousi joka puolelta, eikä savutteluun puututtu mitenkään. Lähtevien puolella oli pieni tax free -kauppa ja matkamuistomyymälä, jonka pienestä jääkaapista lentoa odottaneet matkustajat kävivät ostamassa limsatölkkejä. Mitään kahvilaa ei terminaalissa ole.

Lento lähti jonkun verran myöhässä ja minulla oli jälleen koko penkkirivi käytössäni. Lentoaika Nouadhibouhun on vain 40 minuuttia (puskataksimatka on kuutisen tuntia), joten mitään ilmaisia tarjoiluita ei lennolla ollut. Nouadhibousta lento jatkoi vielä Kanariansaarten Las Palmasiin. Enemmistö matkustajista taisi olla espanjalaisia.

Lentoni määränpää Nouadhibou (lausutaan Nuadibu) on Mauritanian toiseksi suurin kaupunki vajaan sadantuhannen asukkaan väestöllään. Jos Nouakchott oli kirjaimellisesti ”tuulten paikka”, on Nouadhibou puolestaan ”sakaalien paikka”, sillä sakaalit ovat joskus tavanneet käydä juomassa nykyisen kaupungin alueella. Mauritanian itsenäistymiseen saakka kaupunki tosin tunnettiin nimellä Port-Etienne. Kaupunki on muodostunut Atlanttiin työntyvälle Cap Blancin niemimaalle, Baie du Lévrier -nimisen lahden rantaan. Nouadhibou sijaitsee reilun 50 kilometrin päässä Mauritanian ja Marokon välisestä rajasta etelään ja noin 480 kilometrin päässä pääkaupungista Nouakchottista pohjoiseen. Merellisestä sijainnistaan johtuen Nouadhiboussa on satama ja paljon kalastustoimintaa. Lisäksi syvältä Saharasta, matkani alkupisteestä Zouérat’sta, alkava malmijunien käyttämä junarata päättyy Nouadhibouhun. Kaupunki tunnetaan Cap Blancin eteläkärjen kauniista maisemistaan sekä hieman oudommasta näystä eli lukuisista rantaan ruostumaan ajetuista laivanhylyistä. Mauritanian valtio on antanut moiselle toiminnalle luvan, sillä saahan köyhä maa siitä tuloja. Nyttemmin hylkyjä on alettu poistaa rannikolta. Sekä Cap Blanc että hylyt saivat minut tulemaan kaupunkiin. Kieltämättä myös kaupungin hienoinen rähjäisyys houkutteli!

Nouadhiboun lentoasema on hyvin pieni, mutta lyhyt matkatavarahihna on siitä huolimatta saatu ujutettua saapuvien puolelle. Zouérat’n lentoaseman tavoin Nouadhiboun asemallakaan ei ollut takseja odottamassa saapuvia matkustajia. Aseman parkkipaikalla kaksi avuliasta jalatonta miestä yrittivät saada minulle taksia. En tiedä soittivatko he jollekin, mutta eipä takseja ilmaantunut. Jonkin ajan kuluttua kysyin, olisiko järkevää kävellä Boulevard Médian -kadun varrella sijaitsevaan Camping Chez Abba -nimiseen majataloon. Pyörätuoleissa istuneet herrat pitivät ajatusta järkevänä. Siispä matkaan! Ilman karttaa 90 000 asukkaan kaupungissa suunnistaminen on tietenkin haaste. Parisen kilometriä kohti etelää käveltyäni, otin taksin. Olin sentään oikealle kadulle päässyt omin avuin. Boulevard Médian on tosin kaupungin halki kulkeva pääkatu, joten ei se niin vaikeaa ollut.

Camping Chez Abba ei ole saanut nimeään ruotsalaisen pop-yhtyeen mukaan, vaan Abba on ihan yleinen miehen nimi Mauritaniassa. Hieman kulahtaneesta majatalosta löytyi huone minullekin. Majatalossa oli sänkyhinnoittelu eli minun täytyi maksaa jokaisesta huoneeni sängystä kustakin 2000 ouguijaa. Yhteensä yksi yö maksoi 6000 ouguijaa eli 15 euroa, mikä on mauritanialaisittain kallis hinta. Kuitenkin Chez Abba taitaa olla Nouadhiboun halvin vaihtoehto. Ja oli minulla sentään oma vessa ja suihku huoneessani ensimmäistä kertaa sitten Mauritaniaan saapumiseni. Majatalolla on valtava piha-alue, joten Chez Abbaa suosivat omilla autoillaan Euroopasta saapuvat turistit. Samoin nähtävästi rekkakuskit, sillä pihamaalle oli pysäköity kaksi marokkolaista rekkaa.

Nouadhiboun lämpötilat olivat reippaasti alemmat kuin mitä Nouakchottissa. Saharasta puhumattakaan. Tietenkin kaupungin sijainti tekee paikkakunnan alttiiksi tuulille ja tuuli olikin Saharan kuumuuteen tottuneena oudoksesta kylmä. Tuuli nostatti myös kiitettävästi hiekkaa ilmaan ja sitä myöten silmiin. ”Kylmyydestä” johtuen minun täytyi laittaa ylle huppari, kun lähdin majataloltani kaupungille ruokaa etsimään. Kaupungin keskustassa on La Pizzeria -niminen ravintola, jonne astuin nimen vuoksi. Himoitsin pizzaa. Myyjä pokkana totesi, ettei tästä ravintolasta saisi pizzaa. Osuvan nimen ovat pojat antaneet ravintolalleen! Listalla oli vain sandwicheja, joten sellainen oli otettava, koska muitakaan ruokapaikkoja en ollut nähnyt matkan varrella. Ruokailun jälkeen palasin hotellilleni, sillä aurinko oli jo hyvää vauhtia laskemassa. Menin varhain nukkumaan.

Aamu oli viileä, joten jälleen hupparille tuli käyttöä lähtiessäni harhailemaan kaupungille kameran kanssa. Kävelin keskustan pääkaduilla, minkä jälkeen löysin itseni Nouadhiboun merenkulkuoppilaitoksen nurkilta merenrannasta. Keltaisiin sadeasuihin pukeutuneita kalastajia oli liikkeellä rannan läheisyydessä sankoin joukoin. Palasin rannasta takaisin Chez Abbaan, jossa pyysin majatalon pitäjää tilaamaan minulle kuljetuksen noin 15 kilometrin päähän, Cap Blancin eteläisimpään paikkaan. Siellä on majakka, haaksirikkoutunut laiva, munkkihyljeyhdyskunta sekä huikeat maisemat. Cap Blancista on oma juttunsa.

Cap Blancin -keikalla vierähti parisen tuntia. Palattuani takaisin majatalolle, oli sinne juuri saapunut Marokon puolelta ikäiseni puolalainen reppureissaaja. Lähdimme hänen kanssaan etsimään ruokapaikkaa, mutta se on Mauritaniassa toisinaan vähän ongelmallista. Puolisen tuntia etsittyämme ravintolaa, löysimme Restaurant Union Nationalen. Kansallisen liiton ravintolan ruokalista oli ainoastaan hassaniyaksi, mutta saimme käännösapua paikalla jauhelihaostoksilla olleelta naiselta. Listalla oli kaikenlaista spagetista lähtien, mutta lopulta oikeasti saatavana oli ainoastaan kanaa ja riisiä. Kesken aterioinnin koitti yksi päivän viidestä rukoushetkestä. Ravintoloitsija huikkasi meille lähtevänsä moskeijaan ja että hoidetaan maksuasiat kunhan hän palaa. Mikäs siinä.

Nouadhiboun rannoilla makaavat hylyt olivat saaneet puolalaisenkin pysähtymään kaupungissa. Niitä lähdimme seuraavaksi yhdessä etsimään. Tunnin verran harhailimme ympäri rähjäistä ja likaista, mutta samalla äärimmäisen mielenkiintoista kalasataman aluetta. Vaikka alue näyttää epämääräiseltä, siellä työskennelleet ihmiset olivat hyvää porukkaa, kuten Mauritaniassa yleensäkin. Muutamat tulivat juttelemaan ja kättelemään. Kalastajat ovat Nouakchottin tavoin täälläkin poikkeuksetta mustia afrikkalaisia eli wolofeja ja fulbeja. Monet Senegalista. ”Paikallisten” kalastajien lisäksi Nouadhiboussa on useita ulkomaalaisia yrityksiä, jotka kalastavat samoilla vesillä paikallisten kanssa. Ulkomaalaiset tehokkailla troolareillaan, paikalliset omilla 10-15 hengen puuveneillään. Havaintojeni perusteella suurin osa Nouadhiboun ulkomaalaisista kalanpyytäjistä on kiinalaisia. Kiinalaisten toimintaa Mauritanian (ja muidenkin Länsi-Afrikan maiden) vesillä on kuvailtu ryöstökalastukseksi. Mauritaniassa kalaa vielä toistaiseksi on, kun taas esimerkiksi naapurimaa Senegalin vedet ulkomaalaiset ovat jo tyhjentäneet. Tämä on saanut senegalilaisia kalastajia siirtymään rajan yli pohjoiseen. Kiinalaisten lisäksi myös ainakin Euroopan unionin kalastuslaivastot ovat parhaillaan riistämässä länsiafrikkalaisilta kalat ja sitä myötä elannon ja ravinnon. Nouadhiboun kalasataman rantaviiva on täynnä kiinalaisten kalafirmojen tehdashalleja ja paristakin paikasta valui epäilyttäviä mustia noroja suoraan mereen. Jotain kalaperäistä töhnää todennäköisesti. Lisäksi tehtaista oli johdettu putkia suoraan mereen. Tuskin kalatehtaissa merivettä tarvitaan, joten todennäköisesti putkissa siirtyy asioita toiseen suuntaan… Näistä huolimatta yhden kalatehtaan edessä oli kolmen hengen kiinalaisseurue virvelöimässä. Ympäristöasiat eivät liene tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla Mauritaniassa. Tai no, onhan maa muovipussit kieltänyt!

Kalasatamasta löysimme parin suuremman laivan hylyt. Ne oli vain ajettu rantahiekkaan ja jätettyä hajoamaan. Puolalainen tiesi kertoa, että Eurooppaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta pyrkivät laittomat siirtolaiset saattavat viettää valoisan ajan näissä romulaivoissa ja jatkavat pimeällä matkaansa esimerkiksi kohti Kanariansaaria. Osa hylyistä oli viettänyt rantavedessä jo pitkään ja enää vain pieni osa oli näkyvissä.

Illalla keskustelin majatalossamme puolalaisen ja erään vanhemman tunisialaisherran kanssa. Herra oli lähtenyt muutamia kuukausia sitten romanialaisen vaimonsa kanssa Tunisiasta ”etsimään uusia mahdollisuuksia”, sillä pariskunta oli menettänyt kaiken vuoden 2011 vallankumouksen aiheuttaman sekasorron seurauksena. Kuulemma omaisuus käsitti tällä hetkellä lähinnä videokameran. Pariskunta oli viettänyt jonkin aikaa Marokossa luottaen paikallisten vieraanvaraisuuteen. Uusi elämä ei ollut löytynyt Marokosta, joten he olivat siirtyneet Mauritaniaan. Mies oli hankkinut kontakteja paikallisista kalastuspiireistä ja tiesi kertoa, että kiinalaiset maksavat paikallisille kalastajille tonnista kalaa 50 euroa. Mies aikoi ryhtyä valmistamaan korallista koruja, mutta vielä oli epäselvää onko Mauritanian edustalla ylipäänsä korallia. Korallinnäköistä materiaalia kuulemma nousee kalastuksen seurauksena merestä. Ainakin pohjatroolaus nostaa kaiken mahdollisen merestä ja kaikki muu paitsi kalat heitetään takaisin mereen, myös mahdollinen koralli. Tässä olisi miehen sauma ottaa koralli hyötykäyttöön. Kyselin, saako korallia tosiaan laillisesti käyttää korujen valmistuksessa. Toiminta on kuulemma sallittua Espanjassakin, jonka markkinoille hän muun muassa aikoi. Keskustelumme aikana hän sai puhelun, jonka mukaan kalastuksen sivumateriaali ei ehkä olisikaan korallia. Pian seuraamme liittyi iloinen espanjalainen huumehörhö. Noin kuusikymppisellä harmaahapsisella paapalla kulki aavistuksen liian lujaa, silmät seisoivat päässä ja paljon espanjankielistä asiaa oli kerrottavana. Minullakin oli hänelle paljon kerrottavaa suomeksi.

Painuin taas varhain nukkumaan, sillä aamulla olisi edessä paluu Nouakchottiin. Tällä kertaa maitse.