Matka valkeaan Algeriin

10.4.2023

Algeria on lähes Eurooppaa, onhan sinne linnuntietä lyhyempi matka kuin vaikka Portugaliin. Silti tämä Afrikan suurin maa Välimeren rannalla on ollut perinteisesti melkoisen tavoittamattomissa ja siten vain harva on siellä pistäytynyt. Tärkein syy tälle on viisumi, jonka saaminen on ollut periaatteessa läpihuutojuttu, mutta paperisota sitä varten on ollut kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Algeria on luottanut öljy- ja kaasutuloihin, eikä ole tarvinnut matkailijoita tuomaan vaurautta. Täysin vastakkainen tilanne on ollut naapurimaissa Marokossa ja Tunisiassa, joiden öljyvarannot ovat marginaaliset.

Vasta nyt, vuonna 2023, Algeria on ryhtynyt avaamaan maata matkailulle, joten päätin pistäytyä hetimiten; maa on nimittäin lanseerannut uuden ilmaisen ”Sahara-viisumin”, jonka saisi saavuttaessa lentokentällä, eikä vaatisi vierailua Helsingissä sijaitsevaan suurlähetystöön. ”Sahara-viisumi” vain tarkoittaisi, että suurin osa matkasta tulisi viettää Saharassa, mutta mahdollistaisi myös pohjoisen Algerian tutkimisen ennen tai jälkeen Sahara-visiitin. Saharaan olisin mennyt joka tapauksessa, joten viisumi oli kuin minulle suunniteltu. Sen tarkoituksena on tukea Saharan alueen matkailuelinkeinoa, joka on jäänyt jälkeen Pohjois-Algerian vastaavasta.

Algeriassa on useita matkanjärjestäjiä, jotka teoriassa kirjoittavat viisumikutsun suurlähetystöä varten tai järjestävät kyseisen ”Sahara-viisumin” Algerin lentoasemalle, mutta sopivan matkatoimiston tavoittaminen on hankalaa. Vain Nigeristä jonkun tavoittaminen on ollut vaikeampaa. Harva algerialainen matkatoimisto kykenee viestimään englanniksi ja vielä harvempi sähköpostitse. Pitäisi käyttää Whatsappia, johon vastaillaan, jos vastaillaan. Usein vastaus on ”hi” tai ”ok”. Tuntui, että hakkasin päätäni seinään. Siis aivan kuin vuonna 2016, jolloin edellisen kerran yritin tosissani Algeriaan. Ehkä huono menestys johtui siitä, että olin aikeissa vierailla Algeriassa ramadan-paastokuukauden aikana. Olin pähkäillyt, että jos kerran Rovaniemelle matkustetaan etenkin jouluna, on algerialaistenkin uhrattava oma ”joulunsa” matkailulle.

Lopulta sain erään matkatoimiston järjestämään minulle tarvitsemani ”Sahara-viisumin” ja siihen kylkeen usean päivän kiertomatkan Tassili n’Ajjerin kansallispuistoon Djanetin taakse Kaakkois-Algeriaan. Viisumin käsittelyaika Algerian maahanmuuttoviranomaisten rattaissa on ”vähintään kymmenen vuorokautta” sisältäen viikonloput. Oma viisumini tuli hyväksytyksi yhdeksässä vuorokaudessa. Tulostin viisumipaperini, jota vastaan Lufthansa ottaisi kyytiin ja saisin viisumin Algerin lentoasemalla.

Lensin Lufthansan siivin Helsingistä Frankfurtin kautta Algerian mielikuvituksettomasti nimettyyn pääkaupunkiin Algeriin. Astelin passintarkastusluukulle ja ojensin sisään passin ja tuon viisumipaperin. Virkailija huokaisi syvään, sillä ”Sahara-viisumi” on niin uusi asia, eikä kaikilla virkailijoilla ole siihen vaadittavaa osaamista. Hän yritti aikansa huudella viereisiin koppeihin, että täällä olisi taas yksi Djanetiin matkaava viisumia vailla. Virkailija jäi vaille vastakaikua ja joutui tulemaan ulos kopistaan ja johdattamaan minut vastavirtaan passintarkastusjonossa ja istuttamaan penkille, jossa istui jo valmiiksi vastaava ”ongelmatapaus”, niin ikään Saharaan matkalla oleva Saksan kansalainen. Asiaa tuli puimaan ryhmä poliiseja, jotka olivat tavattoman ystävällisiä ja aivan aluksi toivottivat minut tervetulleeksi Algeriaan. Osa puhui hyvää englantia. Passi kiersi kaikkien käsissä, kunnes lähti erään poliisin matkassa takahuoneeseen, jossa siihen lyötiin viisumileima. Viisumi olisi voimassa tasan niin pitkään, kuin olin ilmoittanut Algeriassa viipyväni. Näköjään siis 11 vuorokautta. Oikeasti olisin maassa 12 eri vuorokauden aikana, mutta koska algerialainen passipoliisi oli laskenut päivät sormillaan samalla kalenteria katsoen, en ollut huolissani. Viisumi oli valmistunut kymmenessä minuutissa, minkä jälkeen sain jälleen tervetulotoivotukset Algeriaan, jotka toistuivat myös passintarkastusluukulla, jonne menin nyt toistamiseen.

Kansainväliset luottokortit eivät toimi Algeriassa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, eikä täkäläisistä automaateista saa rahaa ulkomaalaisella kortilla, joten maahan on matkustettava käteisen kanssa. Houari Boumédiènnen kansainvälisen lentoaseman tuloaulassa parveilee suuri joukko rahanvaihtajia, vaikka pimeä rahanvaihto on Algeriassa lailla kiellettyä. Mustan pörssin kurssi on reilusti parempi, joten suurin osa Algeriaan matkaavista vaihtaa rahansa pimeästi. Yhdellä eurolla saa mustassa pörssissä noin 230 Algerian dinaaria, kun taas virallisissa vaihtopisteissä eurolla saa vain noin 145 dinaaria. Vaihtaminen tapahtuu salamyhkäisesti, vaikka lentokenttäpoliiseilla toiminta onkin kuulemma tiedossa. Oma rahanvaihtoni tapahtui puhelinoperaattorin tiskillä samalla simkorttia ostaessani. Eurot vaihtuivat dinaareiksi operaattorin mainoslärpäkkeen välissä. Hankin Mobilis-nimisen operaattorin simkortin ja siihen mobiilidataa, sillä se toimii parhaiten Saharassa. Ooredoo ja Djezzy ovat kaupunkilaisten operaattoreita, joilla ei aavikolla tee juuri mitään. Toisaalta Mobilis ei toimi täällä pääkaupungissa aina kovin hyvin.

Minulla oli lähes koko päivä aikaa tutustua Algeriin, reilun kolmen miljoonan asukkaan metropoliin Välimeren rannalla. Otin taksin keskustan ABC-hotellille, jossa saisin säilyttää rinkkaani päivän ajan matkanjärjestäjäni luvalla. En olisi yöpymässä Algerissa, vaan jatkaisin illalla kotimaanlennolla Djanet-nimiseen kaupunkiin syvällä Algerian eteläosassa. Tutustuisin Algeriin ja etenkin sen vanhaankaupunkiin, Kasbahiin, kunnolla vasta kun selviytyisin pois Saharasta ja olisin poistumassa maasta.

Algerin katukuvasta ei mielestäni käynyt juuri mitenkään ilmi, että nyt vietettiin paastokuukautta. Kadut olivat täynnä autoja ja jalkakäytävillä oli paikoin jopa tungosta. Ravintolat tosin ovat suljettuina koko ramadanin ajan. Kuukauden kestävän ramadanin aikana ei sovi nauttia ruokaa ja juomaa auringonnoususta auringonlaskuun kestävän ajanjakson aikana. Vasta pimeän laskeuduttua saa syödä. En ole muslimi, mutta koska Algeria on 99-prosenttisesti muslimimaa, oli myös minun suositeltavaa paastota julkisilla paikoilla kulkiessani. Jos tahtoisin ottaa hörpyn vesipullosta tai syödä jotain, olisi se tehtävä mieluiten salaa. Esimerkiksi vessa on oivallinen paikka salasyömiseen. Virallisesti ei-muslimien ei oleteta paastoavan, mutta minua silti kiinnosti, miten itse selviäisin. Minulla ei ole vuosikausien kokemusta kyseisestä toiminnasta, mutta ainakin Algerin säätila tuntui tukevan kokeiluani. Keli muistutti Suomen kesää. Paikalliset pukeutuivat pitkähihaisiin tai takkeihin, kun taas itse tarkenin mainiosti t-paidassa. Siispä minulla ei edes ollut tarvetta juoda.

Alger muistuttaa ilmeisesti eteläranskalaista Marseillen kaupunkia, joskin on kyllä sen rähjäisempi versio. Arkkitehtuuri tuokin mieleen Etelä-Ranskan, ei arabimaailmaa lainkaan. Kontrasti muihin Ranskan entisiin siirtomaapääkaupunkeihin on järisyttävä; tänne on pumpattu rahaa, kun taas vaikkapa Tšadin pääkaupunkiin ei panostettu frangiakaan. Algerin kaduilla kelpasi kulkea ja ottaa kuvia ja samalla miettiä, että täällä on valtaisa matkailupotentiaali. Milloin koittaa se päivä, kun Wizzair ja Ryanair avaavat yhteydet Algeriin! Olin ainoa matkailija, minne kuljinkin.

Kasbahin ohella yhdistin Algeriin sen pitkän rantabulevardin, joka kulkee toki merenrantaa reilusti korkeammalla. Aluksi sen nimi on Boulevard Zighoud-Youcef algerialaisen vapaustaistelijan Youcef Zighoudin (1921–1956) mukaan, mutta muuttuu jossain vaiheessa Boulevard Che-Guevaraksi latinalaisamerikkalaisen sissijohtajan Ernesto ”Che” Guevaran (1928–1967) mukaan. Guevara vieraili Algerissa 1960-luvulla ja onnistui pitämässään puheessa katkomaan suhteet Neuvostoliittoon moittimalla maata ”imperialistiseksi”. Bulevardien varrella on erilaisia hallinnollisia rakennuksia, lentoyhtiöiden toimistoja, pankkeja ynnä muuta tärkeää. Katua reunustaa satojen metrien mittainen rivistö Algerian lippuja, jotka liehuivat Välimereltä tulevan tuulen mukana. Ylhäältä näkee hyvin kaupungin satamaan, josta kulkee matkustaja-aluksia ainakin Ranskan Marseilleen ja Espanjan Alicanteen. Kuljin bulevardia pitkin Place des Martyrs -aukiolle, joka on nimetty vuosina 1954–1962 käydyn Algerian itsenäisyyssodan uhrien mukaan. Aukion laidalla kohoaa vuonna 1660 valmistunut Djama’a al-Djedid -moskeija.

Kuten Euroopassa joulun alla, oli täällä Marttyyrien aukiolla eräänlainen ramadan-tori, josta sai kaikkia illan ruokailuissa tarvittavia herkkuja. Tai niin ainakin oletin. Yritin kysellä myyjiltä, että ramadania vartenko te täällä olette, mutta he eivät ymmärtäneet ranskankielisiä kysymyksiäni. Ehkä he eivät osaa ranskaa tai käyttämäni ranska on ymmärrettävää vain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Päätin ostaa halvaa, sillä yhdistän sen arabimaihin (ja Kreikkaan). Kauppias tahtoi maistattaa minulla eri laatuja, enkä siinä hetkessä tajunnut, että eihän aurinko ollut vielä laskenut. Eikä ihan vielä lähitunteinakaan. Maistoin kahta laatua, kunnes tajusin, että eihän nyt saisi panna suuhun yhtään mitään. Pahoittelin mokaani, vaikka toisaalta myyjä oli myyntiartikkeleitaan minulle tyrkyttänyt. Myyjä ja vieressä ollut toinen asiakas eivät olleet moksiskaan ja sanoivat hymyssä suin, että enhän minä paastoa muutenkaan, joten halvaa suuhun vaan! Ostin halvakimpaleen ja lähdin torilta.

Kuljeksin monien katujen ja kujien kautta Place de l’Émir-Abdelkaderille, jonka keskellä seisoo algerialaisen vastarintajohtaja Abdelkaderin ratsastajapatsas. Abdelkader johti vastarintaa siirtomaaisäntä Ranskaa vastaan jo vuosina 1832–1847. Ranska oli niihin aikoihin työntämässä näppinsä Algeriaan. Ihastelin Algerin pääpostia, jota on kehuttu maailman kauneimmaksi. Kaunis se kieltämättä olikin.

Palasin ABC-hotellille, otin rinkkani ja tilasin taksin lentoasemalle. Olin viettänyt edellisyön Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jonka vuoksi minulla alkoi olla virta vähissä. Menisin nyt lentoasemalle odottamaan lentoani Djanetiin ja jatkaisin Algerin tutkimista, kun matkani Algeriassa olisi päättymäisillään. Taksikuski kertoi työskentelevänsä Sheraton-hotellin ravintolassa, mutta ajavansa taksia toisinaan päivätyönsä jälkeen. Nuori mies oli tohkeissaan saatuaan englanninkielisen asiakkaan ja puhua pulputti erinomaista englantia keskustasta lentoasemalle asti. Yleismaailmalliseen tapaan hän pahoitteli kielitaitonsa heikkoutta, mikä sai minut lähinnä naureskelemaan. Niin hyvää englantia hän puhui. Hän kertoi taksimatkan jälkeen päivittävänsä kielitaidon ansioluetteloonsa. Minut, satunnaisen suomalaisen, hän lisäisi cv:seen väitteensä tueksi. Kun palaisin Algeriin, olisin tervetullut Sheratoniin kahville. Hotelli sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta, joten en lopulta edes harkinnut tarjousta.

Lennosta Djanetiin lisää myöhemmin.