Umm al-Qaiwain ja sen ränsistynyt vanhakaupunki

19.7.2022

Yhdistyneet arabiemiirikunnat on paljon muutakin kuin pelkkä kullan ja kimalluksen Dubai, jonne suurin osa matkailijoista taitaa suunnata ja jämähtää. Edellispäivän olin viettänyt pääosin Dubain pohjoisessa kaupunginosassa Deirassa ja tykännyt siitä kovasti. Sen sijaan maailman korkein rakennus Burj Khalifa ja sen liepeillä kohoava hengetön pilvenpiirtäjämetsä ei tehnyt niin suurta vaikutusta ja tuli kerralla nähdyksi. Olisin silti varmasti toisena päivänäni Dubaissa matkustanut metrolla Dubai Marinaan, sinne missä rikkaat ja kuuluisat sekä sosiaalisen median influensserit ja sellaiseksi pyrkivät viettävät lomiaan. Sinne missä rivissä seisovat kaikki maailman suurimmat ja prameimmat huvijahdit ja toisaalta parhaat hotellit. Myös maailman ainoaksi seitsemän tähden hotelliksi itsensä lanseerannut Burj al-Arab on ilmeisesti jossain sillä suunnalla. Samoin merestä pumpatusta hiekasta palmun muotoon rakennettu tekosaari, Palm Jumeirah. Oikeasti en tiedä alueesta mitään, sillä enhän ole kuin katsonut alueen karttaa ja tehnyt omat johtopäätökseni. Dubai Marina on taatusti näkemisenarvoinen paikka, mutta olin saanut huhua paikasta nimeltä Umm al-Qaiwain. Se olisi jotain muuta kuin Dubain loiste ja säihke, joka tosin puuttuu myös Deiran kaupunginosasta, missä itse majoituin.

Umm al-Qaiwain (myös nimellä Umm al-Quwain) on yksi Yhdistyneiden arabiemiirikuntien seitsemästä emiraatista. Muihin emiraatteihin verrattuna Umm al-Qaiwain on pinta-alaltaan toiseksi pienin ja väkiluvultaan kaikkein pienin. Asukkaita on vain noin 59 000, kun taas esimerkiksi koko Dubain emiraatissa väkeä on huimat 3,4 miljoonaa. Umm al-Qaiwain on perinteisesti elänyt kalastuksesta ja helmenkalastuksesta, minkä lisäksi emiraatissa on rakennettu veneitä. Nyttemmin tuloja tuo myös maakaasu ja taateliviljelmät. Öljyä emiraatin alueelta ei ole löydetty ja Umm al-Qaiwain on seitsemästä emiraatista kaikkein alikehittynein, mikä oli herättänyt mielenkiintoni peruuttamattomasti. Umm al-Qaiwainiin, aitoon kehitysmaaemiraattiin, oli ehdottomasti päästävä ja Dubai Marina sai jäädä odottamaan seuraavaa vierailua tässä maassa.

Umm al-Qaiwainin emiraatti ja sen samanniminen pääkaupunki sijaitsevat Persianlahden rannassa noin 60 kilometrin päässä Dubain Deirasta pohjoiseen. Helpointa Umm al-Qaiwainin saavuttaminen on taksilla, mutta päätin kuitenkin valita linja-auton. Sellaisia lähtee Union Squaren linja-autoasemalta Unionin metroaseman liepeiltä Deirasta tasaisin väliajoin. Lipunmyynti Umm al-Qaiwainin ja sen viereisessä sijaitsevan Ras al-Khaiman emiraatin samannimiseen pääkaupunkiin tapahtuu linja-autoaseman yläkerrassa. Bussilippu maksoi 20 dirhamia (n. 5,5 euroa) ja matka kestäisi noin tunnin. Lipunmyyjämies opasti, mille laiturille ja minkäväriseen bussiin minun olisi mentävä. Oikeasti bussi lähti viereiseltä laiturilta ja oli täysin erivärinen. Kanssani laiturilla odotellut aasialaismies oli aivan yhtä hämmentynyt saamistaan ohjeista, mutta kun kuljettaja vihdoin 15 minuuttia myöhässä saapui paikalle, valisti hän meidät bussiinsa, jossa oli jäljellä vain kourallinen paikkoja. Paikalliset kyllä tiesivät mennä odottamaan oikeaan bussiin. Aasialainen oli menossa Ras al-Khaimaan, joka olisi tämän bussin päätepysäkki. Ensin ajaisimme kuitenkin Umm al-Qaiwainiin.

Noin puolenpäivän aikoihin saavuin Umm al-Qaiwainiin, mutta bussi jättää matkustajat noin kymmenen kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Asema sijaitsee Ras al-Khaimaan johtavan rantatien, E11:n, varressa ja löytyy Google Mapsista nimellä Al Salama Market Bus Stop. Noin puolet matkustajista jäi kyydistä tällä pysäkillä, minä mukaan lukien. Paikalla oli pataljoona pakistanilaisia taksikuskeja, jotka aloittivat äänekkään kilpailun asiakkaista, kunhan pääsimme ulos. Umm al-Qaiwain on vastakohta Dubaille, jossa taksitkin ovat uusia ja kiiltäviä; nyt sain alle vanhan autonrämän, jota ohjasti hailakanvihreään kaapuun sonnustautunut ystävällinen vanha pakistanilaisherra. Hän kertoi nimekseen ”Brother”, koskapa kehitysmaissa miehet ovat aina veljiä keskenään. Samaa tapahtuu Afrikassakin. Itse en ole ikinä oppinut kutsumaan tuntemattomia veljikseni, mutta Umm al-Qaiwainin taksikuskista tuli nyt veljeni, kun hän ei saanut kerrotuksi oikeaakaan nimeään. Kuski oli innostunut, kun kuuli minun tulleen kaupunkiin pelkästään turistina ja ryhtyi innokkaasti selostamaan haparoivalla englannillaan, mikä mikäkin ohittamamme rakennus tai patsas oli. Samalla hän opetti minulle urdua, kun erehdyin paljastamaan kiinnostukseni Pakistania kohtaan. Minä puolestaan opastin häntä samalla määränpäähäni, joka oli Al Alin linnoitus Umm al-Qaiwainin vanhassakaupungissa. ”Brother” ei tiennyt paikkaa, eikä ollut kuullut myöskään museosta, jollaiseksi linnoitus on nyttemmin muutettu. Kun pääsimme opastukseni seurauksena linnoituksen luo, koki veljeni ahaa-elämyksen. Tietenkin olin halunnut juuri tänne. Hän itse asuu vain parinsadan metrin päässä linnoitukselta.

Al Alin linnoitus (myös nimellä Umm al-Qaiwainin linnoitus) on nykyisin emiraatin kansallismuseo, jonne on neljän dirhamin (n. 1,1 euroa) pääsymaksu. Museo on avoinna lauantaista torstaihin kello 8–14 ja perjantaisin kello 17–20. Linnoitus on Umm al-Qaiwainin nykyisen Al Mualla -nimisen hallitsijasuvun ensimmäisen hallitsijan, šeikki Rashid bin Majid Al Muallan, vuonna 1768 rakennuttama. Linnoitus on saanut nimensä alueen valtaheimon, Al Alin, mukaan. Umm al-Qaiwainin hallitsijat ja emiraatin hallitus pitivät majaansa linnoituksessa aina vuoteen 1969 saakka, jonka jälkeen linnoitus toimi poliisiasemana. Museoksi Al Alin linnoitus muutettiin vuonna 2000.

Olin hetken verran museon ainoa vierailija ja sain tutustua emiraatin menneisyyteen rauhassa. Yhdessä huoneessa on esillä militariaa, kuten vanhoja sotilasuniformuja ja aseita. Toisessa huoneessa on vanhoja rahoja, Koraaneja, valokuvia ja niin edelleen. Linnoituksessa on myös ainakin vankila ja keittiö, kuten myös seikin ja tämän puolison huoneet. Jossain vaiheessa museon näyttelyitä kiertämään saapui korkea-arvoinen seurue, jossa oli ministeritason miehiä arkkitehtuurin, arkeologian ja matkailun alalta kustakin seitsemästä emiraatista. Lisäksi mukana oli kaksi naista, joita ei esitelty. He olivat vain ”two girls”. En ole selvillä Arabiemiirikuntien politiikasta, enkä tiedä, millaista valtaa tällaiset ”ministerit” lopulta käyttävät, sillä he kulkivat ilman mitään turvamiehiä tai autosaattueita. Ministerit toivottivat minut tervetulleeksi Umm al-Qaiwainiin, kysyivät mistä päin maailmaa olen tulossa ja utelivat, miten olin päätynyt juuri tähän emiraattiin. Kerroin tahtoneeni nähdä jotain muutakin kuin vain Dubain pilvenpiirtäjät. Miehet päivittelivät kuumuutta ja totesivat, että olisinpa tullut maahan talviaikaan. Silloin lämpötilat ovat miellyttävämmät. Tosiaan, Umm al-Qaiwainin varjolämpötila oli tänään +43°C. Auringossa oli jälleen reilusti kuumempi. Siihen totuttelua ei auttanut yhtään jokaisessa linnoituksen huoneessa jääkylmällä puhaltanut ilmastointi.

Vietin museossa tunnin verran ja jatkoin sitten Umm al-Qaiwainin vanhaankaupunkiin, joka alkaa heti Al Alin linnoituksen takaa ja käsittää koko tämän niemimaalle muodostuneen kaupungin pohjoisimman kolkan. Korkea lämpötila piti paikalliset sisätiloissa, eikä kaduilla näkynyt juuri ketään. Ainakin osaksi korallikivestä rakennettu vanhakaupunki on ränsistynyt ja isoksi osaksi hylätty, sillä minne kuljinkin, oli aina vastassa pitkä rivistö lopettaneita liiketiloja. Kauppoja, ravintoloita, leipomoita ja vastaavia. Vanhakaupunki lienee kuollut, kun uusi kaupunki on valmistunut vähän etelämmäksi. Vanhassakaupungissa, aivan linnoituksen vieressä, on toimiva moskeija. Lisäksi vanhankaupungin itälaidalla, merenrannassa, tehtiin kunnostustöitä, eikä merelle ollut näkyvyyttä. Vähän matkan päästä päätin puikkelehtia hylätyn huoltoaseman taakse katsomaan Umm al-Qaiwainin edustalla olevia mangroven peittämiä saaria. Emiraatin rantaviiva on syheröinen näistä mangrovesaarista johtuen. Naapuritontilta minua tervehdittiin iloisesti. Saarten kuvaaminen oli ehdottomasti sallittua.

Ohitin Flamenco Beach Resortin, jonka takana on satama. Vanhankaupungin ytimessä oli elämää, kun toiminnassa näytti olevan huoltoasema, muutama kauppa, partureita, ravintoloita ja leipomo. Täällä olisin voinut asioida aidossa afganistanilaisessa leipomossa, mutta päätin nyt kuitenkin lounastaa pakistanilaisia herkkuja, kuten samosapiiraita. Hintataso ei totisesti päätä huimannut. Kuumuus hidastaa kaikkea ja se haittasi myös minun tutkimusmatkaani Umm al-Qaiwainin sydänmailla. Päätin silti käydä vielä vanhankaupungin toisella laidalla katsomassa Persianlahtea. Sitten laahustin takaisin Al Alin linnoitukselle ja soitin ”Brotherille”, joka oli minut museolle tuonut paria tuntia aikaisemmin. Olimme sopineet, että hän ajaisi minut takaisin Dubaihin. ”Brotherilla” oli toinen asiakas, joten hän lähetti luokseni ”veljensä”, myös pakistanilaisen miehen. Hinnaksi Dubain Deiraan sovimme 150 dirhamia (n. 41,4 euroa). Kaikki ummalqaiwainilaistaksikuskit olivat aluksi pyytäneet järjestään 200 dirhamia matkasta Dubaihin.

Taksi ei ollut uusi ja kiiltävä, kuten Dubain taksit. Se oli jostain 1990-luvulta ja kuljettaja oli koristanut autoa tarralla, jossa oli ristissä Pakistanin ja Arabiemiirikuntien liput. Taksikuski oli asunut vuosikaudet Umm al-Qaiwainissa ja tykkäsi kaupungista. Elinkustannukset ovat kuulemma huomattavasti alhaisemmat kuin Dubaissa. Hän kertoi asuvansa niin ikään vanhassakaupungissa, jonka katuja olin hetki sitten ristiin rastiin kulkenut. Noin 95 prosenttia vanhankaupungin asukkaista on kuljettajani mukaan joko pakistanilaisia tai intialaisia. Loput viisi prosenttia ovat afganistanilaisia. Pakistan ja Intia eivät ole ylimpiä ystävyksiä, mutta täällä Umm al-Qaiwainissa naapurukset asuvat rinta rinnan ainakin näennäisen rauhallisesti. Olin tosin nähnyt erään liikkeen ovessa lapun, jonka mukaan pakistanilaisilla ei ole asiaa sisään.

Pakistanilainen taksikuski ehdotti, että pysähtyisimme matkalla ostamaan sipsejä. Ajmanin emiraatti on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pinta-alaltaan pienin emiraatti ja sijaitsee matkalla Dubaihin. Siellä valmistetaan tämän maan parhaat perunalastut, ainakin kuljettajani mukaan, joka osti myös minulle oman pussin. Jos Ajmanin sipsejä myytäisiin Suomessa, ostaisin niitä ehdottomasti. Kuski hotkaisi koko pussillisen jo ennen Dubaita.

Illalla aioin vielä syömään johonkin ravintolaan ja kävin tarkistamassa oman hotellini toisessa kerroksessa toimivan Dagat Dagatan -ravintolan, joka ei ilmeisesti ole mitenkään Landmark Summit Hotelliin linkityksissä. Tarjoilija kertoi Dagat Dagatanin olevan filippiiniläinen ravintola ja että heillä olisi buffet katettuna. Saisin syödä 42 dirhamilla (11,63 euroa) niin paljon kuin tahtoisin. Tarjous sisälsi myös jääteepullon. Päätin jäädä ravintolaan. Ruoka oli herkullista ja muu asiakaskunta filippiiniläistä, joista moni tuli vaatteista päätellen syömään suoraan töistä sairaalasta.