Dubai heinäkuun kuumuudessa

18.7.2022

Olin aloittanut matkani lentämällä Kapkaupunkiin, josta ajoin Namibiaan. Kun Namibia tuli nähdyksi, ainakin osittain, palasin Etelä-Afrikkaan. Sen jälkeen lensin Kongon Pointe-Noireen ja matkasin halki Kongon aina Keski-Afrikan tasavaltaan, missä minut pidätettiin ja vangittiin palkkasotilaaksi epäiltynä, koska olinhan halunnut vierailla eräällä vesiputouksella. Keski-Afrikan tasavallan Banguista lensin vapauduttuani Togoon, vierailin Beninissä, minkä päätteeksi tutustuin Tšadiin ja etenkin sen kauniiseen Saharaan. Tällä vajaan kolmen kuukauden matkallani menetin kerran vapauteni 26 tunniksi, sairastin 2,5 puoli vatsatautia sekä menetin kannettavan tietokoneen rosvolle Tšadin N’Djamenassa oltuani itse samaan aikaan neljän päivämatkan päässä Saharassa jumissa auton hajottua.

Matka oli siis ollut onnistunut ja nyt oli tullut aika jatkaa kohti Kaukasusta. Toisena vaihtoehtona oli ollut vierailla Serbiassa ja sen naapurustossa, mutta koska Serbia oli ollut tiukkana covid-19-viruksen kanssa, en jaksanut ottaa riskiä mahdollisista uusista mielipuolisista säännöistä. Jossain vaiheessahan Serbia ei nimittäin hyväksynyt kaikkien EU-maiden rokotetodistuksia ja Suomi oli juuri sillä listalla. Siispä olimme päätyneet matkustamaan leväperäisemmin koronavirukseen suhtautuviin Azerbaidžaniin ja Armeniaan. Sekä tietenkin Georgiaan, sillä kaksi ensinmainittua Kaukasuksen maata ovat vihoissa keskenään, eikä niiden välillä ole liikennettä yhteisestä rajasta huolimatta. Olin yrittänyt selvitellä parasta yhteyttä N’Djamenan ja Bakun välillä ja tullut siihen lopputulokseen, että se kulkisi Dubain kautta. Päätin viettää Dubaissa kaksi kokonaista päivää ennen kuin jatkaisin kohti Azerbaidžania.

Lensin N’Djamenasta Ethiopian Airlinesilla Addis Abeban kautta Dubaihin, kaupunkiin, jossa en jostain syystä ollut koskaan aiemmin käynyt. Kaupunki ei ole juurikaan kiinnostanut, sillä olin kuvitellut, että se on pelkkä öljymiljardeilla pystyyn pykätty kulissi, eikä siellä ole mitään minua kiinnostavaa. Nyt kaupungilla oli oiva mahdollisuus tehdä vaikutus minuun. Lento laskeutui kolmen aikoihin aamuyöstä, mutta passintarkastus oli silti hyvin sujuva; tarkastaja puhui kuulokkeet korvissa videopuhelua ja löi samalla leimoja passeihin. Mitään kysymyksiä ei esitetty. Otin taksin Landmark Summit Hotelliin, joka sijaitsee Deiran kaupunginosassa Al Riggan metroaseman läheisyydessä. Taksikuski oli Bangladeshista ja kovin ystävällinen, mutta valitteli, että työpäivällä alkoi olla pituutta jo aivan liikaa. Pomo kuulemma käski uudelleen ja uudelleen takaisin lentoasemalle kyytiläisiä hakemaan. Oma taksimatkani maksoi Dubai Taxin kyydissä 34 Arabiemiirikuntien dirhamia (9,48 euroa).

Landmark Summit Hotel on matkani parhaimmistoa mitä tulee majoitukseen. Olin varannut sen vasta edellispäivänä N’Djamenassa, ja se maksoi kolmelta yöltä 328,96 dirhamia (91,77 euroa). Yli kahden viikon telttamajoituksen jälkeen tuntui luksukselta oikaista aamuyöstä sänkyyn, joka oli yhtä pitkä kuin leveäkin. Nukuin puoleenpäivään saakka, mihin vaikutti osittain myös kolmen tunnin aikaero Tšadin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien välillä. Aamupala oli jäänyt väliin, joten ensitöikseni uudessa kaupungissa ja maassa päätin lähteä lounaalle.

Vaan millainen kuumuus vastassa olikaan; ulkona oli varjossa +42°C ja ilmaa olisi voinut leikata veitsellä. Niin hyvin se seisoi korkeiden tornitalojen välissä. Ja aina kun tuulenvire sattui sopimaan talojen väliin, muistutti se hiustenkuivaajaa. Siis samanlaista kuivaa ja kuumaa aavikkotuulta, joka oli puhaltanut myös esimerkiksi Ouniangan järvillä Pohjois-Tšadissa ja kuivattanut pyykit 20 minuutissa. Olin viettänyt edelliset viikot Tšadin yli 40 asteen lämpötiloissa ja olin niihin mielestäni ehtinyt tottua. Siksipä oletin, että selviäisin hyvin myös Dubain heinäkuussa, joka on elokuun ohella kuumin kuukausi lämpötilojen kivutessa säännöllisesti yli neljäänkymmeneen. En olisi voinut olla enempää väärässä; Saharassa ei ole kerrostaloja ja asfalttia, jotka sitovat lämpöä ja hohkaavat sitä sitten ympäriinsä vuorokauden ympäri. Auringossa Dubain lämpötila olikin varmasti yli 50 astetta, kun astelin kohti lähistöllä sijaitsevaa irakilaista ravintolaa.

Yhdistyneet arabiemiirikunnat toimii pitkälti eri puolilta Lähi-itää ja Aasiaa tulleiden siirtotyöläisten ansiosta, niin myös irakilainen ravintola Kabab Erbil Iraqi Restaurant. Ravintolan henkilökunta oli fantastista, kuten myös ruoka, jota oli enemmän kuin riittävästi. Pöytään kannettiin käsittämätön määrä erilaisia alkupaloja, joita syödessä tarjoilija tuli varoittamaan, että tämä ei jäisi tähän. Eikä jäänyt; pian eteeni kannettiin lisää kippoja lopuksi myös kolme erilaista lihavarrasta, jotka olin tilannut pääruoaksi. Lopuksi sain vielä makeaa arabiteetä. Miljoonan ruokalajin ateriani maksoi vain 89,25 dirhamia (24,9 euroa). Positiivista Dubaissa on se, että suomalaisella luottokortilla pystyy maksamaan laajasti. Niin myös irakilaisessa ravintolassa.

Ruokailun jälkeen lähdin kävellen tutustumaan Deiran kaupunginosaan, jonka sanotaan olevan eräs Dubain vanhimmista. Deiraa kutsutaankin ”vanhaksi Dubaiksi”, vaikka kovin paljon vanhoja rakennuksia alueella ei enää olekaan. Tosin ei ole kovin paljon pilvenpiirtäjiäkään. Deiraa asuttavat silmämääräisesti arvioituna siirtotyöläiset, jotka ovat juurikin esimerkiksi Bangladeshista, Pakistanista, Intiasta, Sri Lankasta ja Filippiineiltä. Kaikkialla on etnisiä ravintoloita; täällä voisi matkustaa halki Aasian syömällä joka päivä erilaisissa ravintoloissa. Dubaissa asuu paljon myös afrikkalaisia, joista ainakin osa lienee jäänyt kaupunkiin viisumin umpeuduttua. Afrikkalaisten oli vielä kesällä 2022 suhteellisen helppoa saada viisumi Arabiemiraatteihin, mutta lokakuussa 2022 maa päätti, että noin 20 Afrikan maan kansalaisten viisumihakemuksia ei enää hyväksytä. Kieltolistalle päätyneitä valtioita olivat muun muassa Guinea, Kamerun, Komorit, Nigeria, Senegal ja molemmat Kongot. Afrikkalaisia parveili nurmikolla Unionin metroaseman liepeillä. Osalla oli matkalaukku mukana, osa kaupusteli vesipulloja janoisille kulkijoille. Eräs Guinean Pitasta kotoisin ollut nuorukainen, Elhadj nimeltään, oli Dubaissa laillisesti ja jakoi työnään täkäläisen hammaslääkäriaseman esitteitä ohikulkijoille, kuten minulle. Se oli kuulemma parempi kuin palaaminen Guineaan. Elhadj pyysi informoimaan häntä, kun olisin taas menossa Länsi-Afrikkaan. Hän liittyisi matkaan.

Dubain kuumuus oli sellaista, mitä en ole ikinä kokenut. Käveleminen, ainakaan pitkien matkojen, ei tullut kysymykseenkään. Oli pakko siirtyä liikkumaan metrolla, joka sekään ei vaikuta olevan suurta herkkua, sillä metrovaunut ovat ääriään myöten täynnä siirtotyöläisiä. Vain lipuntarkastajamies oli alkuperäisväestöä, minkä huomaa vaaleammasta ihonväristä ja etenkin valkoisesta kaavusta. Ja toisaalta myös isosta mahasta. Dubaissa oli sisätilojen maskipakko, mutta harvassa pienessä putiikissa sellaista enää käytettiin. Metrossakin vain nenän alla. Silti monet käyttivät maskia myös ulkoilmassa. Minun teki yhdessä vaiheessa mieli luovuttaa Dubain tutkiminen kuumuuden takia. Istuin varjossa pitkään ja hörpin vettä. Päätin kuitenkin, etten luovuttaisi, vaan puskisin väkisin naama irvessä kohti Deiran kuuluisia kulta- ja maustebasaareita. Kuljin halki hopeabasaarin, kunnes päädyin kultabasaariin. Kauppamiehet kovasti yrittivät houkutella ostoksille liikkeisiinsä, mutta minulla ei ollut tarvetta helyille. Tietenkin liikkeissä olisi ollut ilmastointi, mikä olisi tuonut hetken helpotuksen kuumuuteen. Toisaalta, voisin veikata sisätiloissa kylmällä puhaltavan ilmastointilaitteen vaikeuttavan totuttelua Dubain helteeseen. Tšadissa ei ollut ilmastointeja. Ehkä siinä on syy sille, miksi en pitänyt Tšadin samanlaisia lämpötiloja pahana. Tuorepuristetun kylmän appelsiinimehun nauttiminen antoi minulle lisävirtaa Dubain kuumuuteen.

Tykkäsin kovasti Deirasta. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja kapeilla kaduilla oli mukava kuljeskella. Deira ei vastaa mitenkään yleistä käsitystä Dubaista pelkkänä pilvenpiirtäjäsokkelona ja luksushotelliviidakkona. Deirassa asuu tavallinen rahvas, jolla ei välttämättä ole omaa öljylähdettä ja Rolls-Roycea tallissaan. Seuraavaksi kuljin maustebasaariin, jossa tarjolla ovat kaikki maailman mausteet. Sekä kulta- että maustebasaarissa olin tehnyt havainnon, että Dubaihin tulee jopa näin kuumimpaan aikaan matkailijoita. Oli englantilaisia, oli venäläisiä ja niin edelleen. Joku muukin siis ajattelee kuin minä; Saharaan ja Dubaihin on parasta matkustaa kuumimpaan aikaan eli heinäkuussa!

Deira sijaitsee Persianlahdesta työntyvän kilometrien pituisen Dubainlahden (engl. Dubai Creek) pohjoispuolella. Vesialueen yli pääsee tietä pitkin, mutta myös vanhaan tyyliin moottoroidulla puuveneellä, abralla. Sellaisia seilasi Dubainlahdella ristiin rastiin. Mietin, että sellaisella olisi mukava ylittää lahti, mutta päätin kuitenkin alittaa sen metrolla. Olin nimittäin todennut, että maailman korkein rakennus, Burj Khalifa, on vielä nähtävä tämän päivän aikana. Se sijaitsee Dubain keskustassa, Downtown Dubaissa, joitain kilometrejä Deirasta etelään. Burj Khalifa valmistui vuonna 2010 ja on 829,8 metriä korkea pilvenpiirtäjä, jonne pääsee rahasta tutustumaan ja katsomaan maisemia. Tyydyin katselemaan rakennusta maan tasalta. Burkinafasolainen tuttava oli käynyt hiljattain Dubaissa ja maksanut noin 300 euroa Burj Khalifassa vierailusta. En kysynyt tarkemmin, mitä vierailu oli käsittänyt.

Burj Khalifan liepeillä on luksusliikkeitä, luksushotelleja ja luksusravintoloita. Kuljin halki Dubai Mall -nimisen kauppakeskuksen, sillä tahdoin nähdä siellä sijaitsevan luisteluareenan. Lämpimien maiden asukkaat tekivät parhaansa pysyäkseen pystyssä jäällä. Mall of the Emirates -kauppakeskuksessa olisi myös Ski Dubain laskettelukeskus, mutta sinne en nyt tänään enää aikonut. Sen sijaan matkustin metrolla Dubainlahden etelärannalle, missä toimii Al Shindagha -nimeä kantava museoalue. Se on rakennettu esittämään vuosikymmenten takaista Dubaita. Al Shindagha on avoinna kello 20 saakka ja heidän kotisivujensa perusteella vielä kello 19 voi ostaa lipun. Olin lipputiskillä kello 18.55, enkä enää voinut ostaa lippua. Lipunmyyjä valisti minua, että minun olisi pitänyt tulla ostamaan lippu viimeistään neljä tuntia ennen sulkemisaikaa. Yritin sopertaa, että teidän kotisivuilla kyllä lukee jotain ihan muuta. Ei auttanut, vaan minun tuli poistua. Ehkä työntekijät halusivat tänään kotiin aikaisemmin. Kiertelin Al Shindaghan aluetta ulkoapäin, eikä sitä tullut kukaan kieltämään, vaikka sulkemisaika olikin jo tunnin kuluttua.

Palasin metrolla hotellin luo pimeän jo laskeuduttua. Dubai tuntui äärimmäisen turvalliselta kaupungilta, myös pimeällä. Muutenkin kaupunki oli ollut erittäin positiivinen yllätys. Yöllä Dubain lämpötila oli sympaattinen +35°C.