3.6.2022

Keski-Afrikan tasavalta ja sen pääkaupunki Bangui on pääosin kristittyä seutua, mutta muslimiväestökin on huomattava. Koko väestöstä muslimeja on noin 15 prosenttia. Moskeijoita on Banguin keskustassakin ja ne saavat kuuluttaa rukouskutsuja minareeteistaan. Rukouskutsut kantautuivat myös hotellihuoneeseeni, mutta olin siitä huolimatta nukkunut hyvin. Nautin kevyen aamupalan; vähän leipää ja hedelmiä. Aioin lounastaa Boalin vesiputouksella, jossa vierailu oli päivän asialistalla. Jätin tuttuun tapaan hotellihuoneen avaimen vastaanottoon ja lähdin ulos. Aurinko paistoi, eikä pilviä tainnut olla lainkaan. Lämpötila hipoi 30 astetta, kuten se nyt tapaa näillä leveyksillä aina hipoa. T-paita ja shortsit ovat sopiva varustus Banguissakin.

Ensimmäisenä päätin etsiä matkatoimiston, jonka olin lukenut vuokraavan autoja. Siis kuljettajan kanssa toki. Tahdoin selvittää, suostuisivatko he ajamaan minut maan toiselle laidalle Bayangan kaupunkiin ja sen tuntumassa sijaitsevaan Dzanga-Sanghan kansallispuistoon. Tahdoin nähdä gorilloja ja metsänorsuja. Myös muurahaiskäpy kiehtoi. Olin melko varma, että hinta olisi turhan kova ja olin henkisesti valmistautunut neuvottelemaan mototaksikuskin kanssa matkasta Bayangaan. Tai ainakin matkan puoliväliin. Mutta kävisinpä nyt ainakin kysymässä. Satguru Travels & Tourismilla on toimisto Banguin ydinkeskustassa, PK0:ssa. Pääsin suoraan bangladeshiläisen branch managerin juttusille, mutta autoa ei olisi mahdollista saada. He vuokraavat autoja vain pääkaupungin sisäiseen käyttöön, ei lainkaan ulkopuolelle. Turvallisuussyistä kuulemma.

Suurin osa Keski-Afrikan tasavallasta on nimittäin hengenvaarallista jopa oman maan kansalaisille. Saati sitten valkoiselle eurooppalaiselle! Syynä on meneillään oleva sisällissota, jonka alkutahdit annettiin loppuvuonna 2012, kun pohjoisesta vyöryneet Séléka-kapinalliset alkoivat kammeta kymmenen vuotta aiemmin vallankaappauksella itsensä valtaan nostanutta presidentti François Bozizéa vallasta. Siinä onnistuttiin maaliskuussa 2013 ja Bozizé pakeni Ubangijoen vastarannalle Kongon demokraattisen tasavallan Zongoon. Tässä vaiheessa kähinät olivat eskaloituneet täysimittaiseksi sisällissodaksi. Séléka nosti valtaan Michel Djotodian, maan ensimmäisen muslimipresidentin. Séléka-liike syntyi Keski-Afrikan tasavallan muslimienemmistöisessä pohjoisosassa muslimien koettua olevansa unohdettuja toisen luokan kansalaisia tai jopa ulkomaalaisia kristityn Banguissa istuvan hallituksen silmissä. Sélékan vastavoimaksi syntyi kristittyjen ja animistien anti-balaka-kapinallisliike. Konfliktissa olikin pitkälti kyse uskonnosta. Kristityt tappoivat muslimeja ja toisin päin. Aiemmin hyvin sujunut yhteiselo ei enää sujunutkaan. Myöhemmin kapinallisryhmiä syntyi kuin sieniä sateella ja Keski-Afrikan tasavalta oli syöksynyt syvälle pimeyteen; ryöstettiin, raiskattiin, poltettiin, tapettiin. Tuhottiin. Vuoden 2017 loppuun mennessä melkein 690 000 keskiafrikkalaista oli pakolaisina maan sisällä ja yli puoli miljoonaa oli paennut naapurimaihin, kuten Kongon tasavallan Bétouhun, josta olin tulossa.

Keski-Afrikan tasavallan hallitus ja 14 kapinallisryhmää solmivat rauhan alkuvuonna 2019 YK:n, Afrikan unionin ja naapurimaiden avulla, mutta maa on siitä huolimatta säilynyt rauhattomana näihin päiviin saakka. Esimerkiksi kapinallisjärjestöillä on ollut haluttomuutta luovuttaa aseita. Tästä huolimatta pakolaisia palaa maahan tätä nykyä. Maassa on meneillään YK-johtoinen rauhanturvaoperaatio nimeltään MINUSCA, jossa mukana on lähes 15 000 sotilasta ympäri maailmaa. Ruandalaiset, bangladeshiläiset ja pakistanilaiset sotilaat muodostavat kolmen kärjen merkittävimpien maiden joukossa. Noin 20 suomalaista sotilasta oli maassa Euroopan unionin sittemmin kuopatussa kriisinhallintaoperaatiossa vuosina 2014–2015. Rauhanturvaoperaatiosta huolimatta suurin osa maasta on siis edelleen turvatonta, mutta matka Boalin vesiputoukselle ja Dzanga-Sanghan kansallispuistoon pitäisi olla turvallinen (jo kansallispuiston itsensäkin mielestä), sillä hallitus pitää näitä alueita hyppysissään. Tällä hetkellä hallituksen joukkojen hallussa on eniten maan pinta-alasta sodan alkamisen jälkeen. Suuria alueita on edelleen erilaisten kapinallisryhmittymien hallussa. Lähteet: [1], [2], [3], [4] & [5]

Kun autoa ei ollut järjestynyt, enkä ollut sitä edes olettanut, päätin lähteä etsimään kyytiä Boalin vesiputoukselle, joka on Dzanga-Sanghan kansallispuiston ohella Keski-Afrikan tasavallan tärkeimpiä nähtävyyksiä. Sinne on rakennettu jonkinlainen majatalo ja ravintolakin. Varakkaat banguilaiset käyvät putouksilla viikonloppuisin. Putoukset sijaitsevat Boalin pikkukaupungin tuntumassa noin 85 kilometrin päässä Banguista luoteeseen. Kiertelin ympäri keskustaa, mutta kovin harva mototaksikuski tiesi vesiputouksia. Kun sitten joku tiesi, pilasi hän mahdollisuutensa toistelemalla minulle venäjäksi harasoo, harasoo ja davai, davai. Minua luultiin toistuvasti venäläiseksi. Samalla toissapäiväinen taskuvaraskin lipui paikalle keskustelemaan. Hän ei tainnut tunnistaa minua, mutta minä tunnistin ja lähdin väljemmille vesille.

Bangui on niin pieni kaupunki lopulta, että löysin myös Travoltan, passikuvaajamiehen, joka oli etsimässä asiakkaita. Miehen etunimi todellakin on Travolta, se kävi ilmi hänen henkilökortistaan, jota hän esitteli vakuuttaakseen minut nimensä oikeellisuudesta. Travolta soitti luottomototaksikuskilleen ja tämä saapui parinkymmenen minuutin kuluttua paikalle. Hän kertoi tuntevansa paikan nimeltä Chutes de Boali eli Boalin vesiputous ja oli halukas lähtemään sinne kanssani. Sovimme menopaluun hinnaksi 22 000 frangia (n. 33,5 euroa). Se sisältäisi polttoaineenkin, jota lähdimme hakemaan Totalin huoltoasemalta. Keski-Afrikan tasavallassa on kaiketi pulaa polttoaineesta ja hintakin on pilvissä. Myös jono Totalin asemalle oli satametrinen, mutta kuljettaja ohitti röyhkeästi koko jonon ja kiilasi kärkeen. Protestoin muodon vuoksi, sillä eihän minulla kiirettä olisi ollut. Afrikassa on kuitenkin totuttu tällaiseen toimintaan, että valkoisella miehellä ei ole aikaa odotella ja hänellä on muka jonkinlainen etuoikeus etuilla. Minua hieman hävetti, mutta eiköhän etuiluni mennyt venäläisten piikkiin. He kun täällä nykyään huseeraavat.

Käänsin lippiksen toisin päin ja sitten lähdimme huristelemaan kohti Boalia! Suurin osa banguilaisista kulkee kaksipyöräisillä, kuten Afrikassa yleensäkin. Banguin pohjoiset lähiöt ovat surkeita hökkelikyliä, joissa toisaalta haluaisin vierailla, mutta ymmärrän, etten selviäisi niistä ilman omaisuuden tai hengen menetystä. Valkoisena on mielestäni parempi pysyä vain Banguin keskustassa. Ja jos tahtoo poistua sieltä, niin sitten moottorin voimalla.

Päätin lauantain kunniaksi matkustaa Boalin vesiputouksille ja helpointa se on mototaksilla. Menopeli vaati hieman fiksausta kesken matkan ja tässä olemme Bogoulan kylässä Boalin liepeillä.

Välittömästi pääkaupungin rajalla ei ole sellaista virkavallan tarkastuspistettä, jossa minun olisi pitänyt käydä esittelemässä passiani. Ne alkavat vasta hieman myöhemmin ja niitä todella riittää. Jokaisen kylän laidalla tielle oli joko pantu kaksi tynnyriä ja niiden väliin karahka. Tai sitten matkanteko oli estetty asentamalla köysi, joka laskettiin, kunhan tietoni oli kirjattu ylös ja olin raottanut tiesulkua pitävälle santarmille kukkaronnyörejäni riittävästi. Jälleen lahjuksia tuli maksaa hieman tarkastuspisteestä riippuen 1 000–5 000 frangia (n. 1,5–7,6 euroa). Kuitteja minulle ei kirjoitettu ainoallakaan tiesululla, koska ”Keski-Afrikassa ei ole kuitteja”. Sen olin oppinut jo pari päivää sitten matkustaessani Mongoumbasta Pissan ja Bimbon kautta Banguihin. Silloin korruptioon upposi yli 20 euroa. Nyt tällä paljon lyhyemmällä matkalla lahjuksiin kului suunnilleen saman verran. Keski-Afrikan tasavallan santarmit ovat varsin luovia keksiessään syitä rahan ruinaamiselleen; milloin minulta uupui työlupa, milloin turismilupa, milloin minun passini tietosivulta puuttui maininta siitä, että olen turisti. Kahdesti santarmi vei kuljettajaltani moottoripyörän avaimet ja käski taluttaa ajoneuvon sivuun tieltä. Avaimet sai takaisin, kun olin maksanut pyydetyn summan. Toisin kuin matkalla Mongoumbasta Banguihin, nyt myös mototaksikuskini joutui rahastuksen kohteeksi. Häntä rokotettiin yhdellä tarkastuspisteellä 1 000 frangin (n. 1,5 euroa) verran. Kun matka sitten jatkui, haukkui hänkin santarmit kriminaaleiksi ja jatkoi, että santarmilaitos on suuri ongelma tässä maassa. En olisi voinut olla enemmän samaa mieltä. Suomi oli vuonna 2021 Transparency Internationalin listauksessa maailman vähiten korruptoitunein maa yhdessä Tanskan ja Uuden-Seelannin kanssa. Keski-Afrikka sijoittui sijalle 154 yhdessä Libanonin ja Nigerian kanssa.

Tie Banguista pohjoiseen on hyvässä kunnossa olevaa asfalttitietä, mutta liikennettä ei ole paljoa. Tiellä kulkee harvoja kuorma-autoja ja puskatakseja, joissa ihmisiä matkustaa niin paljon kuin niihin vain saa ahdettua väkeä. Katollakin istui aina vähintään viisi ihmistä. Sotilaita tai rauhanturvaajia en matkalla nähnyt ja he pysyttelevätkin varmasti pääosin pääkaupungissa. Keski-Afrikan tasavalta on luonnoltaan hyvin kaunis maa ja täällä olisi paljon potentiaalia merkittäväksi luontomatkailukohteeksi, kunhan vain olot vielä rauhoittuisivat.

Bogoulan kylänraittia lauantaina puolenpäivän aikoihin.

Aloimme saapua Boalin pikkukaupunkiin, mutta ennen sitä kuljettaja pysäytti Bogoula-nimisessä kylässä kaupungin laidalla. Moottoripyörä oli ruvennut yskimään ja sitä piti hieman fiksata tien varren pyöräkorjaamolla. Menopeli tuli kuntoon ja matka jatkui Boaliin, jossa asuu noin 10 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee Mbalijoen ääressä ja paikkakunnalla on kaksi tärkeää vesivoimalaitosta, jotka tuottavat sähköä pääkaupunkiin Banguihin. Muslimien Séléka-kapinalliset valtasivat Boalin maaliskuussa 2013 ja katkaisivat siten Banguilta sähköt. Sittemmin Séléka vetäytyi ja anti-balaka otti sen paikan, kunnes hallituksen joukot saivat Boalin hallintaansa vuonna 2015. Minä olin halunnut Boaliin siellä sijaitsevan vesiputouksensa ansiosta! Tien varressa seisoo massiivinen vesiputouksesta ja sen luona olevasta ”Site Touristiquesta”, turistikohteesta, kertova opastekyltti. Selvästi upouusi. Mitään nuolta kyltissä ei ollut, joten en pyytänyt kuskia kääntymään sen kohdalla. Hänhän oli kertonut tietävänsä paikan. Vasta Boalin keskustassa asia valkeni kuskillenikin, kun saavuimme Boalin tarkastuspisteelle. Sitä pitää myöskin pahamaineinen Gendarmerie Nationale, siis santarmilaitos.

Santarmit loikoilivat majassaan ja yksi lampsi luoksemme kertomaan, että olimme ajaneet hieman liian pitkälle. Jos jatkaisimme vielä, päätyisimme Bossembéléen. Vesiputous sijaitsisi kilometrin parin päässä tulosuuntaamme. Kiitin ystävällisesti tiedosta ja kerroin kuskilleni, että palaamme takaisin päin. Ensin kuitenkin minun piti esittää passini santarmille. Hän tutki sitä ja esitti taas tutut kysymykset; mitä teen työkseni, missä on työlupani, missä on turismilupani ja niin edelleen. Syitä matkanteon vaikeuttamiseksi kyllä kaivetaan. Passini kiersi jokaisen santarmin käsissä ja he katsoivat sitä ihmeissään, eivätkä tienneet mitä tehdä. Jos jotain olen matkoillani Afrikkaan oppinut, niin sen, että santarmi, poliisi, sotilas, tullimies, suurlähettiläs ja kaikki lentoasemien työtehtävät ovat sellaisia ammatteja, joihin ei vaadita juuri minkäänlaista aivotoimintaa. Kunhan nyt käsi toimii, että sillä voi vastaanottaa lahjusrahat.

Tämän tiesulun päällikkö päätti, että turistina minulla tulisi olla ”turismilupa”. Kerroin asiallisesti, ettei sellaista ole olemassakaan. Myös passissani ollut Tšadin viisumi herätti suuria kysymyksiä. Keski-Afrikan tasavallan ja Tšadin suhteet eivät ole lämpimät, vaikka raja vielä auki onkin. Keski-Afrikka on syyttänyt pohjoista naapuriaan kahdesta syystä: se on sallinut erilaisten Keski-Afrikassa toimivien kapinallisliikkeiden pitävän tukikohtiaan Tšadissa sekä antanut entiselle presidentille ja nykyiselle kapinallisjohtajalle François Bozizélle turvapaikan. Olin epäilyttävä ja päättelin santarmien pitävän minua palkkasotilaana. Mutta millainen palkkasotilas kulkee huolettomasti moottoripyörän tarakalla ja vain pieni reppu mukanaan. En tiedä, ei ole kokemusta palkkasotilashommista. Santarmi tahtoi ottaa kuvan passini jokaisesta sivusta ja lähteä sitten passini kanssa ison päällikön puheille. Tässä vaiheessa kerroin tiukasti, että minä ja passini emme eroaisi! En missään nimessä jäisi passitta keskiafrikkalaiselle tiesululle.

Tiesulun miehet olivat hälyttäneet ison päällikön, santarmilaitoksen Boalin prikaatin (Brigade de Boali) johtajan hätiin. Häntä odotellessani ihmettelin, kun liikenne kulki tiesulun ohi kenenkään pysäyttämättä. Eräskin valkoinen mies ajoi sulusta ohitse maski kasvoillaan. Hänen valttikorttinsa oli erään kehitysapujärjestön maasturi. Iso päällikkö, commandant, saapui paikalle moottoripyörällään, mutta oli yhtä hämmentynyt kuin muutkin santarmit täällä Boalissa. Komendantti selaili passiani, eikä osannut tehdä mitään. Kerroin, mitä passissani olevat leimat tarkoittivat ja selitin, ettei Kongon viisumini ollut viisumi Kongon demokraattiseen tasavaltaan, vaan Kongon tasavaltaan. Viisumin oli nimittäin taas tulkittu olevan viisumi Kinshasan Kongoon, ei Brazzavillen Kongoon. Suurin ongelma vaikutti olevan Tšadin viisumi, joka tosin astuisi voimaan vasta 20. kesäkuuta ja nyt oli vasta 3. kesäkuuta. Alleviivasin, ettei viisumini ollut vielä edes voimassa. Santarmilaitoksen Boalin prikaatin komendantin mukaan viisumini oli voimassa. Hän päätti, että lähtisimme nyt yhdessä santarmiasemalle käsittelemään asiaani. Asema sijaitsee lähellä vesiputouksia, hieman päätieltä sivuun. Hyppäsin komendantin moottoripyörän kyytiin, jonka kylkeä koristi Euroopan unionin lippu!

Kuvan ahkeralla santarmilla on kädet täynnä töitä. Tuijottelimme toisiamme hyvän tovin santarmilaitoksen Boalin prikaatin luona, kun hänen esimiehensä, monsieur commandant, yritti selvittää, mitä minulle tulisi tehdä. Virkavallan kuvaaminen on oikeastikin laitonta, joten otin kuvan salaa ja laitoin heti roskakoriin piiloon.

Euroopan unionilla on Keski-Afrikan tasavallassa meneillään EUAM RCA -niminen (engl. EU Advisory Mission to the Central African Republic) siviilialan neuvontaoperaatio, joka perustettiin joulukuussa 2019 ja sen on tarkoitus jatkua 9. elokuuta 2024 saakka. Suomi tukee kyseistä neuvontaoperaatiota.  Neuvontaoperaatio on maassa presidentti Touadéran kutsumana ja sen tarkoituksena on tukea Keski-Afrikan tasavallan sisäisten turvallisuusjoukkojen uudistustyötä, jotta maan viranomaisilla olisi paremmat mahdollisuudet lieventää Keski-Afrikan turvallisuuteen kohdistuvia haasteita. Siviiliturvallisuusjoukkojen kapasiteetti on nimittäin jäänyt jälkeen esimerkiksi maan armeijan kehityksestä. Euroopan unioni on lähettänyt maahan liudan asiantuntijoita antamaan strategisen tason neuvontaa sisäasianministeriön lisäksi sisäisille turvallisuusjoukoille eli poliisille ja toki myös santarmilaitokselle! Samalla operaatio pyrkii takaamaan esimerkiksi santarmilaitokselle paremman toimintakyvyn ja mahdollisuuden toimia kautta Keski-Afrikan tasavallan. Neuvontaoperaatio toimii yhteistyössä Euroopan unionin Keski-Afrikan tasavallan sotilaskoulutusoperaatio EUTM RCA:n, YK:n johtaman MINUSCA-rauhanturvaoperaation ja kansainvälisen yhteisön kanssa. Lähteet: [6], [7] & [8]

Santarmilaitoksen toimintakyvyssä onkin vielä tekemistä, sillä santarmilaitoksen Boalin prikaatin commandantin moottoripyörästä loppui polttoaine matkalla asemalle. Euroopan unioni on sponsoroinut miehelle menopelin, mutta tainnut unohtaa kertoa, että tankki tyhjänä ei sisäistä turvallisuutta paranneta. Minut Banguista tuonut mototaksikuski sai määräyksen hakea polttoainetta komendantin menopeliin ja niin tapahtui. Sitten huristelimme santarmiasemalle, jossa minut istutettiin puupenkille aseman eteen vastapäätä päivystävää santarmia, jolla ei ollut mitään järkevää tekemistä. Mies hypisteli vaivaantuneena kalenteriaan ja kuunteli radiota. Tuijottelimme toisiamme tunnin verran. Samalla komendantti oli selvittelemässä, mitä minulle kuuluisi tehdä. Aseman seinässä oli juliste, jossa värvättiin ihmisiä santarmilaitoksen riveihin. Vaatimuksia on vain vähän; on muun muassa oltava kunniallinen tausta ja pituutta 160 senttimetriä. Naiselle riittää 155 senttiäkin. En voinut olla pohtimatta, että kaikki kunniallisuus ja kunnollisuus kyllä rapisee viimeistään siinä vaiheessa, kun nainen tai mies valmistuu santarmiksi.

Myöhemmin tutustuessani syvemmin Euroopan unionin siviilineuvontaoperaatioon, löysin EUAM RCA:n Twitter-tililtä twiitin, jonka mukaan EUAM RCA ja Kansainvälinen Punainen risti olivat alkuvuodesta käyneet Boalissa pitämässä santarmeille seminaarin aiheista ihmisoikeudet, humaritääriset oikeudet ja seksuaalinen väkivalta. Prikaatin komendantti oli saanut EU:lta kaksi sievää kangaskassia. Toisin kuin minä, seminaarin osallistujat ja järjestäjät olivat päässeet lähellä sijaitsevalle vesiputoukselle. Minun kohtalokseni tuli lähettäminen takaisin Banguihin näkemättä vesiputouksia, joiden arvelen olleen noin kilometrin päässä. Olisin tahtonut matkustaa takaisin pääkaupunkiin mototaksikuskini kyydissä, mutta se ei käynyt päinsä. Maksoin kuskilleni ja hän lähti yksin takaisin Banguihin.

Alla olevassa twiitissä Euroopan unionin siviilineuvontaoperaation edustajat ovat santarmilaitoksen Boalin prikaatin vieraina. Kuvan keltapaitainen mies kangaskassit käsissään on prikaatin komendantti ja päätti passittaa minut vankilaan, mitä minulle ei tosin vielä Boalissa kerrottu.

Santarmilaitoksen Boalin prikaatin komendantti kertoi, että minulta puuttui ”turismilupa” ja lähtisimme yhdessä Keski-Afrikan tasavallan matkailuministeriöön anomaan sitä. Minua ärsytti. Nälkäkin kurni, sillä enhän ollut nauttinut kuin aamupalan, koska olin suunnitellut syöväni putouksilla. Kello oli 14.20, kun Boalin prikaatin alempiarvoisempi santarmi haki vanhan sinisen Peugeotin-rämän talon takaa ja kehotti minua hyppäämään kyytiin. Auton kylkeä koristi Euroopan unionin lippu. Autossa ei ollut kattoa. Istahdin taakse penkille, commandant istui apukuskin paikalle passini povitaskussaan. Seuraavaksi lähdimme kiertelemään Boalia, sillä olihan auto saatava täyteen. Perjantai-ilta oli kohta käsillä ja Banguin riemut varmasti kaikilla mielessä. Minusta tuntui, että santarmit halusivat tehdä minusta syyn ajaa pääkaupunkiin. Auton perään nousi kaksi asemiestä, joista toinen yritti viritellä keskustelua kanssani. Minua ei vain enää kiinnostanut. Yksi miehistä nousi siviilivaatteissa auton kyytiin. Sitten auto oli vielä tankattava. EUAM RCA:n neuvonantajien kannattaisi todellakin lähteä aivan perusteista liikkeelle; miten ihmeessä terroristi napataan, jos missään kulkupelissä ei ole polttoainetta.

Ajoimme vauhdilla kohti Banguita. Ainoa positiivinen asia paluumatkassa santarmikyydillä oli se, että vältyin maksamasta lahjuksia niillä samaisilla santarmien tarkastuspisteillä, joiden läpi olin muutamaa tuntia aiemmin kulkenut. Tarkastuspisteen lähestyessä kuljettaja painoi torven pohjaan merkiksi, että tie auki, täältä tullaan. Kuski ei hidastanut tiesulkujen kohdalla lainkaan. Päinvastoin tuntui, että hän vain painoi kaasun entistä syvemmälle pohjaan. Olin alkumatkan pitänyt kädelläni kiinni auton rakenteista, mutta se ei yhtäkkiä käynyt. Aseistetuista miehistä toinen tökkäsi minua ja murahti vihaisesti sangon kielellä. Miehistä toinen käänsi murahduksen ranskaksi ja käski minun lopettaa tuen ottaminen. Tein työtä käskettyä. Lienee sanomattakin selvää, ettei autossa ollut turvavöitä. Vähän ennen Banguita sain toisenkin vihaisen käskyn; kyynärpää ei saisi olla vähääkään autonrungon ulkopuolella. Vedin kyynärpääni auton sisään. Luulen, että kuljettaja pani hälytysvalot päälle Banguihin saavuttuamme, sillä yhtäkkiä kojetaulussa alkoi vilkkua valo. Hälytyssireeniä ei sentään kytketty päälle. Nyt banguilaiset ainakin näkivät, että maan turvallisuusjoukkoihin voi luottaa; olivathan he saaneet satimeen valkoisen miehen pyrkimässä vesiputoukselle! Olin saanut matkustaa ilman käsirautoja, eikä pidätyksestäkään oltu vielä puhuttu sanallakaan.

Toinen salaa otettu kuva: tällä kyydillä santarmit kuljettivat minut Boalista Banguin santarmien vankilaan.
Valmiina lähtöön, kohti Banguita ja vankilaa! Odottelemme vielä Boalin prikaatin komendanttia apukuskin paikalle.

Sen sijaan, että olisimme ajaneet maan matkailuministeriöön, ajoimmekin Banguin santarmilaitokselle! Rakennuksen seinässä oli teksti ”Brigade de recherche et d’investigation”. Olin nyt saapunut santarmien tutkintaprikaatiin. Gendarmerie Nationale eli Keski-Afrikan tasavallan santarmilaitos on puolisotilaallinen lainvalvontaorganisaatio, jonka riveissä palvelee yhdysvaltalaisen itsenäisen Global Security -ajatushautomon mukaan noin 2 300 santarmia. Gendarmerie Nationale toimii kahdeksan prikaatin alaisuudessa eri puolilla Keski-Afrikan tasavaltaa, mutta vuonna 2013 alkaneen sisällissodan takia suurin osa toimii nykyään Banguissa. Mutta tähänhän Euroopan unionin EUAM RCA -operaatio pyrkii saamaan muutosta! Global Security huomauttaa, että santarmien palkkaus on heikkoa ja palkka saatetaan maksaa epäsäännöllisesti, mikä taas johtaa korruptioon. Santarmien tiedetään syyllistyvän rikoksiin ja yleisintä sellainen on, mitä kauemmas pääkaupungista matkataan. Santarmilaitos kärsii resurssien puutteesta eli esimerkiksi aseistus on vajavaista ja ammuksia voi olla aivan liian vähän. Koulutus on heikkoa, komentoketju ei toimi ja joukossa on myös luku- ja kirjoitustaidotonta väkeä. Maan lukutaitoprosenttihan on rapsakka 37 %. Keskiafrikkalaiset santarmit suorittavat säännöllisesti mielivaltaisia pidätyksiä pelkkään epäilykseen perustuen, eivätkä oikeisiin todisteihin vedoten.

Santarmilaitos on maassa tietenkin siirtomaaisäntä Ranskan perintönä ja sen juuret ovat 1920-luvun lopulla, mutta mieleeni oli tullut jo heti ensimmäisenä päivänäni tässä maassa, että mihin ihmeeseen santarmeja edes tarvitaan. Eikö pelkkä armeija ja poliisilaitos riittäisi! Ja toisaalta, miksi ihmeessä Euroopan unioni katsoo järkeväksi tukea moista rikollisorganisaatiota miljoonilla euroilla, vaikkapa sitten moottoripyöriä ostamalla, koulutusta järjestämällä ja ihmisoikeuksista paasaamisella? Miksei Euroopan unioni tue Boko Haramia ja Al-Qaidaa miljoonilla euroilla ja koulutusavulla? Miten Gendarmerie Nationale eroaa näistä? Itse en ole toistaiseksi päässyt selvyyteen. Euroopan unionin edustajat (ja kaikkien kehitysyhteistyöjärjestöjen edustajat) kulkevat tässä maassa maski kasvoilla tyyriillä maastoautoilla isäntien kanssa. Heille näytetään vain kiillotettu julkisivu, pidetään suurta ystävyyttä ylistäviä maljapuheita ja jaetaan niitä pahuksen kangaskasseja, kuten Boalissa helmikuussa 2022. Jos kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava EU-komissaari Jutta Urpilainen saapuisi yksinään santarmin tarkastuspisteelle Boalissa, voisi vastaanotto olla karumpi.

Santarmilaitoksen puolisotilaallisuus näkyy santarmien käytöksessä; jokainen Banguin santarmiaseman santarmeista veti asennon ja käden lippaan Boalin prikaatin komendantin edessä. Itse istahdin puupenkille aseman nurkkaan. Passini lähti kiertämään ja samat kysymykset esitettiin. Kerroin kaiken totuudenmukaisesti; olin turisti, joka tahtoi vierailla Boalin vesiputouksella. Boalin santarmikaarti poistui paikalta ja jäin banguilaisten hampaisiin. Minut päätettiin pidättää syystä, että minulla tosiaan ei ollut ”turismilupaa”, jonka minun olisi pitänyt käydä anomassa maan matkailuministeriöstä. Tällainen lupa on muutamassa Afrikan maassa; esimerkiksi Tšadissa ja Eritreassa ulkomaalaisen on kiellettyä poistua pääkaupungista ilman matkustuslupaa. Sudanissakin on vastaava järjestelmä, johon en ole sen kummemmin perehtynyt. Keski-Afrikan tasavallan vastaavan luvan olemassaoloa en ole löytänyt, eikä sellaisesta mainita sanallakaan edes Ranskan kansalaisilleen antamassa matkustustiedotteessa.

Tyly santarmimies kyseli, onko Suomella suurlähetystöä Banguissa. Kerroin, ettei ole, eikä ole lähimaillakaan. Namibiassa olisi ja Nigerian Abujassa, jatkoin. Mies tiedusteli minulta, että mikä maa minua Keski-Afrikan tasavallassa sitten edustaa. Totesin, että ehkä Ranska. Myöhemmin selvitin, että Ranska on ainoa EU-maa, jolla on edustusto Banguissa. Toiseksi syyksi pidätykselleni keksittiin se, etten ole käynyt esittäytymässä Ranskan suurlähetystössä täällä Banguissa. Kerroin olevani suomalainen ja näytin puhelimestani, että olen kyllä tehnyt matkustusilmoituksen Suomen ulkoministeriölle. Ei auttanut.

Sain soittaa edustustooni ja päätin soittaa Suomen ulkoministeriön päivystysnumeroon, joka oli tallennettuna puhelimeni muistissa. Ulkoministeriön päivystäjä oli asiallinen, mutta kertoi, ettei heillä ole toimintamallia Keski-Afrikan tasavallan suhteen. Minun pitäisi nyt aluksi pyrkiä selviämään itsekseni ja jos pidätys pitkittyisi, ryhtyisi ulkoministeriö selvittelemään paikallisia konsuliverkostoja. Käskin päivystäjää soittamaan kotiväelleni. Päivystäjä oli soittanut uudelleen seuraavanakin päivänä tiedustellen tilannetta. Seuraavaksi luovutin reppuni sisältöineen santarmeille. Myös kännykkä ja vyö piti luovuttaa, mutta lompakon rahoineen sain pitää. Sammutin kännykän ja kamerasta olin irrottanut muistikortin ja jemmannut sen syvemmälle reppuun. Olin melko varma, että kameraa en enää näkisi, jos joskus vankeudesta vapautuisin.

Nyt alkaisi elämäni ensimmäinen vuorokauteni vankilassa. Keski-Afrikan tasavallassa.

10 Replies

  1. Mä olen ollut Lahoressa, Pakistanissa tilanteessa, jossa multa marraskuussa 2020 yllättäen vaadittiin koronatestiä maasta poistumiseen (kaikilta vaadittiin, mutta sitä ei kerrottu missään) ja jossa olin todennäköisesti sairastanut koronan nelisen viikkoa ennen tuota matkaa. En siis päässyt paluukoneeseen, vaan piti mennä aamulla koronatestiin ja odotella sitten sen tulosta, joka olisi hyvin voinut olla positiivinen tuon äskettäin sairastetun taudin vuoksi, mikä sitten olisi merkinnyt 14 vuorokautta pakistanilaisessa sairaalassa. En ole koskaan ollut yhtä ahdistunut kuin tuota todistusta odotellessani enkä yhtä helpottunut, kun vuorokautta myöhemmin koneen pyörät vihdoin nousivat ilmaan.

    Tuota taustaa vasten yritän tässä kuvitella sun fiiliksiä – mä en ollut vangittuna, vaan omien tavaroitteni kanssa hotellihuoneessani ja sain liikkua kaupungillakin vapaasti, vain maasta en päässyt pois ja potentiaalinen sairaalakeikka pelotti. Siti olo oli hirveä ja unta ei saanut, ei millään. Sun tilanne on ollut noin miljoona kertaa epämiellyttävämpi ja pelottavampi. Ainoat pisteet annan noille paskasantarmeille siitä, että ne sentään oma-aloitteisesti antoivat olla yhteydessä ulkoministeriöön. Olisikohan itse asiassa se Ranskan suurlähetystö ollut parempi paikka?

    Mitä sä ajattelit tuolla illan hämärtyessä, vankilassa, ilman omaisuuttasi? Ajattelitko, että tuo tilanne kestäisi pitkäänkin?

    No, nyt tiedetään tietysti, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta sä et tiennyt sitä silloin. Huh.

    1. Voin myös kuvitella tuon Lahoren odottelun ja näen pakistanilaisen sairaalan silmissäni. Olisi saattanut olla keskiafrikkalaisen vankilan tasoa. Hyvä, kun tuli negatiivisen paperit. Olen itsekin ollut kyllä ahdistunut ennen ulkomailla tehtyjä koronatestejä ja toivottavasti se aika olisi nyt ohitse!

      Ehkä se Ranskan lähetystö olisi ollut parempi, mutta toisaalta virka-aika oli jo päättynyt ja pitkä viikonloppu alkanut. Olisikohan sieltä kukaan tullut minua katsomaan. Kartasta kun katsoin, niin välimatkaa vankilalla ja Ranskan suurlähetystöllä on vain kilometri.

      Illan hämärtyessä tai ennemminkin yöllä olin kyllä ahdistunut. Ja mietin, että vankeushan voi kestää vaikka miten pitkään. Laitan vankilaelämästä postausta varmaan keskiviikoksi. Meinasin sen ympätä tähän, mutta paisui niin paljon. Tulee trilogia! 😀

      1. Trilogian toista jaksoa odotellessa! Tämä on kyllä suomalaisista matkablogeista mielenkiintoisin. Mä tykkään muutenkin sun lakonisen humoristisesta kirjoitustyylistä, ja sitten on vielä tällaista kontenttia kerrottavana.

        1. Iso kiitos itselleni, kun jaksat lukea ja etenkin kommentoida! Ai niin, ja hyvää Lusijan päivää!

  2. Huhhuh, aika hurjalta kuulostaa!

    Täytyypä tunnustaa, että tuo ”turismilupa” oli kyllä itselleni täysin täysin tuntematon käsite. Mutta tämän perusteella täytyy todellakin mielessä, ainakin kun Afrikassa matkustaa.

    1. Kyllä, 3.-4.6.2022 oli elämäni hurjinta aikaa! 😀

      Oikeasti luvat kannattanee pitää mielessä vain Tsadissa, Sudanissa ja Eritreassa. Hmmm, olikohan vielä joku maa… Keski-Afrikassa kannattaa jättää vain käymättä!

  3. On kyllä todella mielenkiintoista seurata blogiasi ja varsinkin tätä osuutta viimeisimmältä matkalta. Itse olen tällainen nojatuolimatkailija, joka panostaa mielellään luksukseen, joten Afrikka on lähes poissuljettu oman matkusteluni suhteen. Siksipä juuri onkin niin mielenkiintoista lukea siellä matkustamisesta jonkun rohkeamman matkailijan silmin. Onneksi jatkoa on jo pian tulossa…

    1. Kiitoksia kovasti kommentistasi!

      Tämä Keski-Afrikan osuus meni vähän turhan rajuksi matkailuksi jopa minun mielestäni…

      Ja jos parempaa tasoa tahtoo, niin luksusresorttejakin Afrikasta kyllä löytyy. Mutta kieltämättä se matkustus niihin on aika vaivalloista ja kallista monesti. 🙂

  4. On kyllä hurjaa ja koukuttavaa luettavaa nämä viimeisimmät Afrikan reissun tarinasi. Helpolla ei ole sinua kyllä Keski-Afrikassa päästetty! Näistä saa sitten hienon muistelmakirjan, kun maailman pinnat on kerättynä.

    1. Keski-Afrikka esitteli minulle vain parastaan. Niin, harvapa joutuu reissuillaan vankilaan asti, joten muistelmakirjaa odotellessa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *