9.5.2022
Olisin voinut edellispäivänä ajaa Hopetownista vielä eteenpäinkin, sillä autoilu Etelä-Afrikassa on mukavaa puuhaa ja päivä ei ollut vielä pitkällä. Ajattelin kuitenkin pitää ”vapaapäivän” ja jätin päivän ajomatkan melko lyhyeksi. Nyt uusi viikko oli alkanut ja edessä oli maailmanlopun maratonajo, sillä haikailin pääseväni yöksi Afrikan mantereen eteläisimpään kolkkaan Cape Agulhasiin. Sinne on Hopetownista 885 kilometrin matka ja Google kertoi siihen kuluvan aikaa kymmenen tuntia. Oli parasta lähteä matkaan heti aamusta, että ehtisin perille ennen pimeää. Toisaalta en ollut varannut etukäteen majoitusta mistään, joten en ollut ihan varma ajaisinko Cape Agulhasiin asti tämän päivän aikana. Vai jäisinkö yöksi matkan varrelle.
Ensimmäinen etappi oli puolen tunnin matkan päässä sijaitseva Strydenburg, jossa tankkasin auton täyteen ja ostin boerewors-hotdogin evääksi. Huoltoaseman työntekijät puhuttelivat minua afrikaansiksi, olinhan edelleen afrikaanerikulttuurin sydänmailla. Kaasuttelin eteenpäin valtatietä 12, joka saa alkunsa jossain Johannesburgin itäpuolella. Liikennettä oli vähän, tie oli erinomaisessa kunnossa ja aurinko paistoi. Jossain vaiheessa pysähdyin nauttimaan hotdogini ja otin kuvia kauniista luonnosta, joka on täällä Etelä-Afrikan keskiosissa karua ja puutonta matalan pensaikon valtaamaa tasankoa, jossa siellä täällä on korkeitakin mäkiä. Tällainen luonto syttyisi helposti tuleen ja tuli leviäisi laajalle. Three Sistersissä tie 12 loppuu ja on käännyttävä ykköstielle, joka kulkee koko maan halki aina Zimbabwen rajalta Pretorian, Johannesburgin ja Bloemfonteinin kautta Kapkaupunkiin. Tien vaihduttua liikenne ei juuri lisääntynyt, eikä tien kunnossakaan tapahtunut muutoksia. Pohjois-Kapin provinssi vaihtui samalla Länsi-Kapiksi. Beaufort West oli ensimmäinen isompi kaupunki matkallani ja tie kulki kaupungin keskustan poikki. Täällä matkaan tuli puolen tunnin viivästys, kun rekka oli juuttunut keskelle risteystä. Lopulta kansalaiset ryhtyivät itse ohjaamaan liikennettä, sillä henkilöautojen oli mahdollista ohittaa jumipaikka. Vähän epäröiden lähdin ohittamaan paikkaa vastaantulevien kaistaa pitkin, sillä paikalla oli poliisejakin. Yhden poliisin olisin voinut irrottaa tapahtumapaikalta liikenteenohjaustöihin. Mutta maassa maan tavalla.
Vähän puolen välin jälkeen päätin pitää tauon kylässä nimeltä Prince Albert Road (afrikaansiksi Prins Albert Weg), joka on sadan asukkaan unelias kyläpahanen valtatien varressa. Prince Albert Road on olemassa rautatien ansiosta, joka rakennettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla kulkemaan Kimberleyn timanttikaupungista Prince Albert Roadin kautta rannikolle Kapkaupunkiin. Kylä on saanut nimensä Britannian kuningatar Viktorian Albert-puolison (1819–1861) mukaan ja vähän etelämpänä sijaitsee pikkukaupunki nimeltä Prince Albert. Prince Albert Road on nykyisin käytännössä rautatieasema, huoltoasema ja lähituotteita myyvä myymälä. Myynnissä oli ainakin keramiikkaa, teetä ja pakastettua lampaanlihaa. Myymälän yhteydessä toimii Nowhere Bar, joka tarjoilee ruokaa, mutta kamalan kalliilla hinnoilla. Kävinkin ostamassa huoltoaseman kaupasta valmishampurilaisen ja säästin pienen omaisuuden.
Kleinstraatin kylän jälkeen käännyin pienemmälle tielle ja kohti etelää. Tie R318 oli hyvässä kunnossa ja johtaisi mutkitellen Montaguun. Olin saapunut alueelle, jossa kasvatetaan ja valmistetaan viiniä. Erikokoisia viinitiloja oli lukuisia ja kaikilla tuntui olevan oma myymälänsä, joissa voisi käydä maistelemassa viinejä. Maisemassa oli nyt suuria korkeuseroja, joita tuli kiertää paikoin jopa serpentiiniteitä pitkin. Suurin sellainen, Burgerspas-niminen sola, oli ollut jo vähän ennen Montagua. Siellä tie nousi 696 metriin merenpinnasta. Bredasdorpin jälkeen maisemasta hävisivät vuoret ja tilalle tulivat laajat pellot lampaineen, jotka toivat taas mieleen Keski-Euroopan. Viimeiset kilometrit Struisbaain pikkukaupunkiin ja edelleen Cape Agulhasiin kaasuttelin, kun aurinko oli jo laskemassa.
Olin aikonut ajaa kysymään yöpaikkaa Lighthouse Stay -nimisestä majatalosta, jonka olin etukäteen valikoinut Booking.comista. Se sijaitsisi kävelyetäisyydellä mantereen eteläisimmästä kolkasta ja se olisi tärkeintä! Löysin majatalon, mutta siellä ei tietenkään ollut ketään paikalla. En tykkää majoituksista, joissa ei ole henkilökuntaa, sillä se tarkoittaa monesti aivan hirvittävää säätämistä esimerkiksi maksujen, koodien tai avainten kanssa. Ja sitten pitäisi ymmärtää vielä eteläafrikanenglantiakin, jota olin tosin oppinut ymmärtämään. Soitin Lighthouse Stayn numeroon ja ystävällinen omistaja toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Tilaa olisi ja avain olisi koodin takana. Majoituksen hinta ilman välikäsiä oli posketon ja kerroin majoituksen maksavan paljon vähemmän Booking.comissa. Omistaja kehotti minua sitten varaamaan ja maksamaan majoituksen Booking.comin kautta. Ensimmäistä kertaa elämässäni taisin kantaa matkatavarani sisään huoneeseen ennen varauksen tekoa! Kahden yön majoitus kustansi 1 040,67 randia (62,97 euroa). Majapaikka oli taas varsinaista luksusta; oma kylpyhuone, pehmeä parisänky, televisio, jääkaappi, wifi, aito huonekasvi ja jopa topsipuikkoja korviin tungettaviksi. Etelä-Afrikka hemmotteli minua jälleen. Mietiskelin, miten ikinä sopeutuisin kohta alkavaan Kongon tasavallan koluamiseen!
Cape Agulhas oli meillä pitkään harkinnassa, mutta lopulta päätimme jättää sen väliin. Ja olen pitkälti samaa mieltä majoituksista, joissa ei ole henkilökuntaa, kyllähän siinä aina jotain säätöä tulee. Minulle on usein käynyt niin, että Booking.com antaa paremman hinnan. Tämä on erikoista, sillä kyllähän heille palkkio menee. En ymmärrä, että miksi hotelli ei tarjoa vähintään samaa, vaan kehottaa varaamaan Bookingin kautta.
Minäkin olin Agulhasin jättämässä jo väliin, mutta olihan se ihan kiva paikka. Lisää seuraavassa postauksessa.
Joo, en myöskään käsitä näitä hotellivarauksien ihmeellisyyksiä. Oikeastaan aina hotellilta suoraan varattaessa hinta on kovempi. Monesti vieläpä reilusti. Tšadin N’Djamenassa hotelli Bookingin kautta maksoi n. 60 e. Suoraan hotellilta 100 e.