15.5.2022
Etelä-Afrikasta tuli jälleen yksi Afrikan maa, jossa en mennyt safarille. Kapkaupungin eteläpuolella sijaitsevalla Cape Pointin luonnonsuojelualueella olin toisaalta nähnyt villin strutsin, hirviantiloopin ja karhupaviaaneja, vaikken varsinaisesti ollut niitä katsomaan mennytkään. Safarin sijaan ajattelin viimeisen päivän kunniaksi vierailla Pretorian eläintarhassa. Tai mikäli eläintarha harrastaisi kaksoishinnoittelua ja joutuisin maksamaan kolminkertaisen lipun eteläafrikkalaisiin verrattuna, suuntaisin kulkuni sittenkin jonnekin muualle. Ehkä Cullinanin pikkukaupunkiin, josta löytynyt maailman suurin timantti on nykyisin osa Britannian kruununjalokiviä.
Jätin rinkan hotellille säilöön ja lähdin kävellen kohti keskustan toisella laidalla sijaitsevaa eläintarhaa. Pretorialaiset olivat menossa kirkonmenoihin tai tulossa niistä. Muuten oli rauhallista. Pretorian eläintarha sijaitsee Boom Streetillä ja on J. W. B. Gunningin jo vuonna 1899 perustama. Eläintarha on levittäytynyt 85 hehtaarin alalle ja siellä asustaa yli 9 000 eläintä, jotka kuuluvat 705 eri lajiin. Esimerkiksi nisäkäslajeja on 209 kappaletta. Pretorian eläintarha on Etelä-Afrikan suurin ja maailman mittakaavassakin se lukeutuu kahdeksan suurimman joukkoon. Minua odottaisi kilometrikaupalla kävelemistä.
Vierailu eläintarhassa kustantaa aikuiselta 120 randia (n. 7,3 euroa) ja lapselta 80 randia (n. 4,9 euroa). Hinta on sama kansalaisuudesta riippumatta. Ostin lipun ja näin minusta tuli yksi niistä yli 600 000 vuosittaisesta kävijästä, joita puisto houkuttelee. Halutessani olisin voinut vuokrata golfauton, jollaisella liki jokainen puiston asiakas kulki eläinhäkiltä toiselle. Aloitin kiertämällä lintujen häkkejä ja löysin esimerkiksi undulaatteja ja etelänkruunukurjen, joka on kuvattuna esimerkiksi Ugandan lipussa. Puistoa on pyritty jaottelemaan maanosittain, mutta esimerkiksi Australian osasto käsitti lähinnä punajättikengurun ja emun. Aasiassa oli esimerkiksi tiikeri, Etelä-Amerikassa taas vaikkapa laiskiainen ja muurahaiskarhu. Afrikan osasto on tietenkin laaja, koska ollaanhan sentään Afrikassa. Näin ainakin isosarvikuonopariskunnan, leijonan, seepran, afrikannorsun, kirahvin, leopardin, afrikanpingviinin, kääpiövirtahevon ja gorillan, joita olin vielä tässä vaiheessa matkaani menossa katsomaan ihan luonnossakin Keski-Afrikan tasavallan metsissä. Eläintarhan yhteydessä on myös maailman kalalajeja esittelevä akvaario, kuten myös matelijatalo, jossa pääsin katsomaan Indonesiassa elävän komodonvaraanin ruokintanäytöstä.
Pretorian eläintarha kerskuu lukeutuvansa maailman kymmenen parhaan eläintarhan joukkoon, mutta ehkä koronavirus on runnellut tätäkin paikkaa ja tarha on päässyt ränsistymään. Liian moni häkeistä oli tyhjillään, enkä päässyt näkemään lainkaan edes Kongon demokraattisen tasavallan metsien harvinaisuutta, okapia! Karhutkin olivat poissa ja suuren lintuhäkin, aviaryn, seinät olivat rikki. Toivottavasti linnut eivät olleet kuitenkaan karanneet taivaan tuuliin. Tarhan poikki virtaava joki oli täynnä roskaa. Jos jo Pretoriasta oli tullut epäsiisti vaikutelma, ei eläintarha tehnyt siihen poikkeusta. En jää muistelemaan Pretoriaa erityisen lämmöllä, mutta jos näillä kulmilla liikkuu, on ainakin Voortrekker-monumentti näkemisenarvoinen. Muuten kaupunki on vähän jopa tylsä.
Söin hotdogin eläintarhan kioskista ja lähdin noutamaan matkatavaroitani hotellilta. Aioin ottaa Uber-taksin Johannesburgin lentoasemalle, vaikka Pretoriasta pääsisi sinne kyllä Gautrain-nimisellä junallakin. Juna-asemallekin olisi tosin mentävä taksilla, se kun ei ollut ihan hotellin naapurissa. Toissapäivänä olin tullut Uberilla lentoasemalta Pretoriaan ja kuljettaja oli kertonut jotain Uberin ja ”oikeiden” taksien välisistä kiistoista ja tappeluista. Eräs kuljettaja hyväksyi tilaukseni, mutta ei milloinkaan saapunut paikalle. Sovelluksesta näin, että auto kierteli ja kaarteli lähellä hotelliani. Lopulta kuljettaja parkkeerasi auton kilometrin päässä olevan huoltoaseman pihaan. Tavoittelin miestä ja puolen tunnin kuluttua sain viestin, että ”bro, liian vaarallista”. Samansuuntaisen viestin sain seuraavalta kuljettajalta, joka niin ikään aluksi hyväksyi tilaukseni. Uber-kuskit eivät uskaltaneet tulla noutamaan minua. Hotel Manhattanin kuljetuspalvelua hoitava mies oli nähnyt minun seisovan kadun varressa puolisin tuntia ja tuli kertomaan, etten todennäköisesti saisi Uberia. Nimittäin, jos ”oikea” taksikuski sattuisi näkemään minun nousevan Uberin kyytiin hotellin luona, saattaisi syntyä verinen nyrkkitappelu kuljettajien välillä. Sellaista oli sattunut myös hotellin pihalla. ”Oikeat” pretorialaistaksikuskit eivät voi sietää Uber-kuljettajia, sillä ne vievät asiakkaita. Olkootkin, että Uber on täysin laillinen myös Pretoriassa. Esimerkiksi Kapkaupungissa tilanne on toinen ja autoissa näkee jopa Uber-teippauksia. Hotel Manhattanin mies tarjoutui kuljettamaan minut läheiselle Gautrain-asemalle ja perillä annoin vaivanpalkaksi muutaman lantin.
Gautrain on moderni ja turvallinen junayhteys, jossa on kolme linjaa. Pretoriasta pääsee puolessa tunnissa Johannesburgin O. R. Tambon kansainväliselle lentoasemalle, mutta Marlboron asemalla on vaihdettava junaa. Maksoin lipustani 217 randia (13,81 euroa). Uber olisi maksanut hieman enemmän.
Huh, varsin vihamieliseltä kuulostaa suhtautuminen Uberin Pretoriassa. Mielenkiintoista myös, että suhtautuminen vaihtelee niinkin paljon maan, vaikkakin suuren, sisällä. Harmi, jos tuo retki Keski-Afrikan metsiin ei sitten toteutunut? Huikealta olisi kuulostanut!
Olihan se yllättävää, ja varsinkin kun niitä oikeita taksejakaan ei näkynyt missään! Pretorian taksimafia!
Keski-Afrikan gorillat jätin välistä, kun heittivät mut vankilaan siinä maassa. Ajattelin, että parempi vain jättää gorillat näkemättä ja paeta, kunhan vankilasta pääsisi.