1.3.2018
Voisi helposti kuvitella, että São Tomé ja Príncipeltä pääsisi suorilla lennoilla lähimpiin naapurimaihin. Afrikassa ei nyt kuitenkaan lennellä kuin meillä Euroopassa ja voisinkin listata liudan afrikkalaisia maita, joilla on yhteistä rajaa mutta ei suoria lentoyhteyksiä. São Tomé ja Príncipen yhteydet ulkomaailmaan ovat harvassa johtuen varmastikin maan koosta. Potentiaalisia lentomatkustajia on vähän, eikä näillä vähillä ihmisillä ole rahaa. São Tomén kansainväliseltä lentoasemalta liikennöikin keväällä 2018 käsittämättömät viisi lentoyhtiötä viiteen eri kohteeseen:
- STP Airways: lentoja Príncipen saarelle ja Lissaboniin (EuroAtlantic Airways operoi jälkimmäiset)
- Africa’s Connection: lentoja Príncipelle
- TAP Portugal: lentoja Lissaboniin ja Accraan
- TAAG Angola Airlines: lentoja Luandaan
- Afrijet Business Service: lentoja Librevilleen
Olin tullut maahan TAP Portugalilla Lissabonista Accran kautta. Olin käynyt Príncipellä STP Airwaysillä. Maasta poistuisin nyt Afrijetin lennolla Librevilleen. Harvoin pääsee sanomaan kokeilleensa jonkin maan päälentoaseman liki koko tarjonnan 15 päivän aikana.
Matka Afrijetin lennolle alkoi tammikuussa 2018, kun ymmärsin sen olevan ainoa vaihtoehto São Tomélta mantereelle siirtymiseen. (Rahtilaivojakin kulkee, mutta aikataulujen selvittäminen voi olla hankalaa.) Afrijet on gabonilainen yksityinen lentoyhtiö, jonka koko nimestä – Afrijet Business Service – voi päätellä firman pääasiallisen kohderyhmän. Gabon on merkittävä öljyntuottajamaa, mistä Afrijet pyrkii hyötymään kuljettamalla öljy- ja kaasubisneksessä työskenteleviä öljykenttien ja suurten kaupunkien välillä. Lisäksi Afrijet liikennöi muutamia reittilentoja Gabonin sisäisesti ja esimerkiksi São Tomélta Librevilleen. Maaliskuussa 2018 lentoja oli kaksi kertaa viikossa, nyt toukokuussa lentoja on nähtävästi yksi enemmän.
Afrijet Business Service on Euroopan unionin viimeisimmällä mustalla listalla (2017), mutta vain osittain: EU:lle kelpaisi yhtiön neljä tiettyä lentokonetta (myöhemmin on ollut helppo tarkistaa, että koneeni kuului rekisterinumeronsa TR-ATR perusteella mustalle listalle). Yhtiö itse ylpeilee Eurooppaa ja Amerikkaa paremmilla ilmailustandardeilla! Joka tapauksessa lähdin hankkimaan lippua. Momondot ja vastaavat eivät Afrijetin lentoja näyttäneet, mutta suureksi yllätyksekseni pystyin ostamaan lipun luottokortilla ihan lentoyhtiön sivuilta! Maksettuani näytölle tuli virheilmoitus, mutta siitä huolimatta sain lipun sähköpostiini ja kortille tuli katevaraus. Kaikki oli kunnossa myös lentoyhtiön kotisivuilla olevan ”etsi varauksesi” -palvelun mukaan. Yhdensuuntainen lippu kustansi 76 672 Keski-Afrikan frangia eli noin 117 euroa. Saisin ottaa yhden 23 kilon painoisen laukunkin.
Jonottelin sitten kuuden aikoihin illalla 1. maaliskuuta São Tomén lentoaseman edessä. Pikkuruisessa lähtöselvityshallissa oli vain kolme tiskiä ja tietenkin TAP Portugalin lento Accran kautta Lissaboniin oli lähdössä samoihin aikoihin. Kun viimein pääsin sisään terminaalirakennukseen, minut ohjattiin luonnollisesti Lissabonin-jonoon. Miten kenelläkään valkoisella voi olla asiaa Gaboniin! Lähtöselvitysjono eteni käsittämättömän hitaasti, mutta sille on täällä hyvä syy: kaikki boarding passit kirjoitetaan käsin ja laukut punnitaan mekaanisella vaa’alla. Edessäni oli suuri ryhmä gabonilaisia lukiolaisia kahden valkoisen ranskalaisopettajansa johdolla. Yhteneväisen asustuksensa perusteella nuorukaiset opiskelevat ranskalaisessa lukiossa Port-Gentilin öljykaupungissa Gabonin rannikolla.
Príncipen saarelle lähtiessäni, turvatarkastus oli antanut minun viedä läpi puolentoista litran vesipullon. Nyt sama ei enää onnistunut, mutta edelläni ollut perhe sai kyllä viedä moisen mukanaan Lissabonin-lennolleen. Kuulemma vauvansa takia. Passintarkastuksessa sain poistumisleiman São Tomé ja Príncipeltä ja olin vapaa siirtymään odotustilaan, joka oli jo tupaten täynnä. São Tomén lentoasemaa ei ole suunniteltu kahden tai useamman lennon yhtäaikaiseen lähtöön! Tosin nyt aseman pieni matkamuistomyymälä oli avoinna: täältä ei saa Tobleronea ja Hariboa, vaan kaikki on paikallisesti tuotettua! Tuhlasin loppuja dobriani kuivattuihin banaaneihin. Vaihtorahan sain euroina, mutta millainen todennäköisyys on, että suomalainen turisti saa suomalaisen eurokolikon takaisin São Tomén kansainvälisellä lentoasemalla. Pyörittelin kolikkoa hämmästyneenä käsissäni. Viimeisetkin dobrat jätin pikkuiseen baariin, josta ostin kaksi pikkuruista vesipulloa satasella eli neljällä eurolla.
Afrijetin lennon J7206 lähtöajaksi oli ilmoitettu 19.40. Veikkasin, että TAP Portugalin lento Lissaboniin lähtisi ennen meitä. Sen lähtöaika oli noin tunnin meidän jälkeemme. Koneeseennousu Afrijetin-lennolle alkoi reilut puoli tuntia ilmoitetun lähtöajan jälkeen, ilman mitään kuulutuksia. São Tomén lentoasemalla on vain yksi ”portti”, jonne ilmestyi nainen huomioliivissään huutelemaan. Meluisessa hallissa kaikki eivät oikein kuulleet, joten myös Lissaboniin-menijöitä paineli portille. Nainen tarkisti lentoliput ja päästi ulos kentälle vain Librevillen-lennolle menevät. Kone oli malliltaan ATR 72-500 ja selvästi upouusi. Gabonissa on rahaa hankkia uusia koneita. Olin viimeinen koneeseen noussut matkustaja ja sisällä tajusin, ettei lentolippuun merkityllä paikalla ollut mitään merkitystä. Paikallani kökötti ranskalainen nainen, enkä häntä lähtenyt ajamaan pois.
Seurasi merkillisin tapahtumien sarja, mitä olen milloinkaan lennoilla todistanut: koneessa oli liikaa matkustajia! Ylibuukkaus huomattiin vasta, kun kaikki olivat sisällä koneessa, eikä viidelle matkustajalle minä mukaan lukien ollut istumapaikkaa. Muut paikatta jääneet olivat kolme tuon Port-Gentilin ranskalaisen lukion gabonilaista oppilasta ja heidän ranskalainen miesopettajansa. Koneen bisnesluokassa olisi ollut tilaa ainakin kahdelle tai kolmelle matkustajalle, mutta sinne meitä ei haluttu päästää. Lentoemännät sukkuloivat ohjaamon ja takaoven välillä tiuhaan meidän viiden matkustajan odotellessa keskikäytävällä. Kai yrittivät selvittää, kenet voisi heittää ulos. Gabonilaiset ja tuo ranskalainen mies pysyivät käsittämättömän rauhallisina koko sen 40 minuutin ajan, kun seisoskelimme keskikäytävällä. Ehkä Gabonissa asuminen opettaa kärsivälliseksi. Kaikille meille keskikäytäväläisille järjestettiin lopulta paikat, kunhan ensin koneesta ajettiin pois viisi matkustajaa. Ainakin äiti pienen tyttärensä kanssa sai lähteä ja lentoemäntä kantoi heidän matkatavaransa ulos koneesta.
Kun viimein kone rullasi lentoaseman kiitotielle, oli TAP Portugalin kone tietysti jo lähtenyt kohti Eurooppaa. Me olimme reilusti myöhässä, lähemmäs kaksi tuntia. Muuten Afrijetin lennolla palvelu pelasi, sillä tällä lyhyellä 55 minuutin lennollakin tarjottiin täytetty sämpylä ja juomia maksutta. Ystävälliset gabonilaiset lentoemännät osasivat ranskan lisäksi englantiakin ja myös kapteeni kuulutti englanniksikin.
Librevillen kansainvälinen lentoasema on nimetty Gabonin ensimmäisen presidentin Léon M’ban mukaan. Afrijetin käyttämä ”terminaali” oli hyvin pieni ja ihan ensimmäisenä seuraisi passintarkastus. Mutta ensin terminaaliin kannettiin puinen pöytä ja sen ääreen istahti viranomainen leimasimensa kanssa. Mies pläräsi passini ja iski viisumin viereen leiman. Ei kysymyksiä, ei lahjuksia. Passintarkastuksen jälkeen sai lähteä noutamaan matkalaukkua, mutta ainakaan tässä hallissa ei ollut mitään hihnaa, vaan laukut nosteltiin riviin pöydälle. Ne sai ottaa mukaansa, kunhan näytti omaa matkalaukun tunnistetarraansa.
Libreville on kallis kaupunki, kuten afrikkalaiset pääkaupungit kovin usein ovat. Booking.comin mukaan halvin majatalo on Hôtel Padonou Charbonages, missä kaksi yötä kustansi yhteensä 30 200 frangia eli noin 46 euroa. Hintaan kuuluu kaiken huipuksi lentokenttäkuljetus, jota olin järjestänyt Whatsappissa Google-kääntäjän avustuksella. Saapuessani São Tomélle 15 päivää sitten, ei kuljettajani ollut vielä saapunut lentoasemalle. Príncipelle saapuessani olin myös tilannut kuljetuksen, vaan eipä taaskaan näkynyt. Librevillen kentällä hakijallani ei ollut kyltin kylttiä käsissään, enkä minä erota gabonilaisia toisistaan. Kaikki näyttävät aluksi aivan samalta. Laukkuni oli jo toisen kuljettajan peräkontissa, kun oman hotellini kuski saapui hätiin. Hän näytti Whatsapp-keskustelumme ja todisti näin olevansa oikea kuski.
Auto oli suuri citymaasturi ja Libreville muutenkin vaikutti vauraalta kaupungilta. Ainakin lentokenttätiehen on satsattu. São Tomé vaikutti kuin rutiköyhältä maalaisserkulta Librevilleen verrattuna, mutta ehkä päivänvalossa kaikki olisi toisin. Hôtel Padonou Charbonages sijaitsee nimensä mukaisesti Charbonagesin kaupunginosassa, suhteellisen kaukana keskustasta. Hotelli on aidattu korkealla betoniaidalla ja pihamaalle pääsee vain koputtamalla korkeaan metalliporttiin. Takana päivystää aina joku. Sain ihan hyvän huoneen, ainakin huoneen siivoaminen on helppoa: seinät olivat sinistä kaakelia kauttaaltaan. Sänky oli pehmeä ja televisio toimi, samoin wifi ja ilmastointi. Suihkusta tuli ainoastaan tulikuumaa vettä. Kerran näinkin päin. Lupasin maksavani majoituksen seuraavana päivänä, sillä nyt olin vailla paikallista valuuttaa.
Gabonin viisumi
Gabonin suurlähetystö São Tomélla ei sijaitse siellä, missä Google Maps ja Bradtin São Tomé & Príncipe -opaskirja (2014) sen sanoo olevan. Lähetystö sijaitsee lähellä lentoasemaa ja löytyy, kun seuraa Etelä-Afrikan suurlähetystön viittoja ja kääntyy parin sadan metrin päässä vasemmalle. Gabonin lähetystö on suuri kolmikerroksinen keltainen talo, jonka pihassa liehuu Gabonin lippu ja portilla on pieni koppi, johon marssin viisumia hakemaan.
Öljyrikkaan Gabonin suurlähetystöt ovat pahamaineisia, joissa viisuminhakijoita kyykytetään minkä ehditään. Viisumit ovat tavanneet olla vaikeasti saatavia. Gabon ei kaipaa reppureissaajia, eikä muitakaan köyhiä. Olin varautunut tähän laittamalla oikein pitkät housut jalkaan ja kääntämällä kysymyksiä etukäteen Google-kääntäjällä. Englantia ei ranskankielisen maan lähetystössä puhuttaisi, eikä puhuttu. Gabonin on huhuttu muuttaneen viisumikäytäntöjään vuoden 2017 lopulla helpompaan suuntaan: EU-kansalaisten kuuluisi teoriassa saada viisumi saavuttaessa maahan Librevillen lentoaseman kautta. Tätä tahdoin kysyä, mutta vastaus oli kielteinen. Viisumia ei todellakaan saisi maahan saavuttaessa, mutta voisin saada sen täältä 70 euron hintaan. Annoin yhden valokuvan ja selitin lentäväni maahan gabonilaisella Afrijetillä. Esitin lipun ja näytin passistani seuraavan maan, Kamerunin viisumin ja asia oli sillä selvä. Ystävällinen portugalia puhuva nainen otti rahat, valokuvan ja passini. Mitään hakemuksia ei tarvinnut täyttää, eikä dokumentteja antaa. 15 päivän viisumi luvattiin seuraavaksi päiväksi. Kerroin tulevani hakemaan passini seuraavalla viikolla ja se kävi hyvin. Ainakin täällä São Tomé ja Príncipellä Gabon edustautui minulle kyllä oikeinkin mallikelpoisesti. Helppo viisumi.