15.2.2018
Afrikan kainalossa Guineanlahdella sijaitseva pikkuruinen São Tomé ja Príncipe on kummitellut päässäni varmaan jo kymmenen vuotta. Tämän kahdesta pääsaaresta muodostuvan valtion saavuttaminen on kuitenkin ollut viisumipakosta ja kalliista lennoista johtuen vaikeaa. Nyt tie on tasoittunut hieman: EU-kansalaiset eivät ole enää vuoden 2015 jälkeen tarvinneet viisumia, jos matka kestää enintään 15 päivää. (Toki maahan on aiemminkin ollut mahdollista hankkia viisumi netissä, mutta eivätpä afrikkalaiset nettiviisumipalvelut yleensä toimi.) Matka ei ollut enää myöskään rahasta kiinni, sillä olin käynyt töissä ja oli varaa ostaa kallis menolippu paratiisisaarille. Ajattelin viipyä sen 15 päivää, minkä maa sallii ilman viisumihässäköitä. Ja jatkaa sitten mantereen puolelle Gaboniin.
Lentolippujen kalleus johtuu tietenkin siitä, että ainoa yhteys Euroopasta kulkee Lissabonin kautta. TAP Portugal lentää São Tomélle kolme tai neljä kertaa viikossa, minkä lisäksi paikallinen STP Airways lentää lauantaisin maahan. Niin ikään Lissabonista. Oikeasti STP Airways ei mitään lennä, sillä se on Euroopan unionin mustalla listalla, joten portugalilainen EuroAtlantic Airways operoi lennot STP:n puolesta.
Lähdin matkaan Berliinin Tegelin kentältä TAP Portugalin lennolla kohti Lissabonia. Kanssamatkustajat olivat lähinnä saksalaisia ikäihmisiä matkalla Madeiralle. Lissabonissa minulla oli koneenvaihtoon käytettäväksi tunti ja 5 minuuttia. Se riittää hyvin, vaikka onkin kuljettava passintarkastuksen kautta. Onneksi Lissabonissa on passintarkastusautomaatit EU-kansalaisille, joissa ei ollut jonoja.
Lento TP 1527 São Tomélle lähti ajallaan kello 9.35. Kone oli sama, millä olin tullut Berliinistä. Samoin miehistö säilyi samana. Pääosin matkalaiset olivat portugalilaisia matkalla entiseen siirtomaahansa. Mutta olipa mukana ruotsalainen perhekin! Suomea en kuullut kenenkään puhuvan. Sãotomépríncipeläisiä ja afrikkalaisia muutenkin oli vain kourallinen, ehkä kymmenisen. Ja kuinka heitä voisi ollakaan paljon, kun koko maassa on vähemmän väkeä kuin Oulussa (alle 200 000).
Lentoajaksi oli ilmoitettu 9 tuntia ja 10 minuuttia, ja se sisältäisi teknisen välilaskun Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Lentoajasta huolimatta itse lentokone ei ollut mikään laajarunkokone. Eikä kone ollut kuin ehkä puolillaan. São Tomé ja Príncipe onkin maailman vähiten vierailtujen maiden listalla sijalla 11.
TAP Portugal tarjosi matkan alkajaisiksi lämpimän ruoan. Kun lentoemot pääsivät kohdalleni, ei tarjolla ollut enää kuin jotain kasvispastaa. Kana oli harmittavasti päässyt loppumaan. Ruokajuomia sentään vielä oli.
Maisemia ei Marokon rannikon jälkeen juuri näkynyt. Sahara oli pääosin harmattan-tuulen nostattaman pölyn peitossa, mutta näin sentään pieniä paloja Saharaa. Jossain Malin päällä varmaankin. Myös Ghanan taivas oli utuinen johtuen juurikin samasta harmattanista. Koneen alkaessa laskeutua pääsin kuitenkin näkemään vähän Ghanan maisemia, kuten Kumasin kaupungin ja lopulta myös Accran. Pääkaupunki vaikutti keskustaltaan hyvinkin kehittyneeltä afrikkalaiskaupungilta. En ole koskaan vieraillut Ghanassa, eikä maa taida turisteja halutakaan. Ainakin viisumin saaminen Kööpenhaminasta on aika hankalaksi tehty. No ehkä sitten joskus.
Accrassa jäi pois viitisen matkustajaa. Ainakin viisi matkalaukkua poistettiin ruumasta. Samalla lentokone tankattiin ja uudet matkustajat otettiin sisään. Heitä taisi tulla kolme. Ainakin kolme laukkua tuli sisään. Myös lentokoneen vessat syynättiin tämän välilaskun aikana hyvin tarkasti. Varmaankin huumeiden varalta. São Tomélle matkalla olleiden piti tietenkin pysyä koneessa.
Ghanan-pysähdys kesti noin tunnin ja loppulento São Tomélle kesti enää tunnin ja 40 minuuttia. Sen aikana tarjoiltiin ghanalainen voileipä ja mangomehu.
Lopulta São Tomén saari alkoi näkyä ikkunasta. Saari oli pääosin pilvien peitossa, mutta rannikolla oli pilvetön kaistale. Saari todellakin näytti paratiisilta. Paratiisillinen oli myös lämpötila koneesta ulos astuttaessa: +30. Kosteusprosentti oli myös huikea.
São Tomén kansainvälinen lentoasema on pieni, mutta varsin moderni. Ensimmäisenä lentoaseman ovella passi annetaan virkailijalle, joka plärää sen nopeasti läpi. Kai etsii merkkejä epämääräisestä matkustuksesta maailmalla. Sen jälkeen pääsee varsinaiseen passintarkastusjonoon: niitä on kaksi sãotomépríncipeläisille ja kaksi muukalaisille. Tokikaan jonot eivät ole niin justiinsa, vaan portugalilainen voi hyvin mennä näköjään myös paikallisten luukulle. Ja toisinpäin. Toki äläkkä nousee, jos omassa jonossaan oleva portugalilainen ei päästäkään edelleen kiilannutta paikallista ohitseen. Afrikkalainen veri kiehuu helposti. Passintarkastaja oli hyvällä tuulella ja heitti aluksi kysymyksen ”how are you?”. Ihan englanniksi! Hän tarvitsi tiedot majapaikastani, mutta mitään paluulippuja tai rokotuskortteja ei haluttu nähdä. Passiin iskeytyi leima, johon päivämäärä kirjattiin käsin ja alle tuli herra tarkastajan nimikirjoitus: Elvis!
Olin varannut etukäteen majoituksen São Tomén kaupungista, noin kymmenen minuutin matkan päästä. Hotelli Albergria Porcelana oli muutamaa päivää aiemmin lähettänyt Booking.comin kautta Google-kääntäjällä suomeksi käännetyn viestin, että minua ollaan odottamassa lentoasemalla. Eipä oltu, joten otin taksin ja olin hetkessä perillä. Taksi maksoi kymmenen euroa, mikä normaalitaksa lentoasemalta kaupunkiin. Toiseen suuntaan pääsee 15 dobralla eli 0,60 eurolla, jos menee mototaksilla.
Hotellilla ei osattu sanaakaan englantia, eikä oikein tiedetty mitä minulle kuuluisi tehdä. Oli minulla nyt kuitenkin portugaliksi tulostettu vahvistus Booking.comista. Puolisen tuntia odoteltuani ja ihmeteltyäni, hotelliin saapui belgialainen pariskunta noin kymmenen matkalaukkunsa kanssa. Tietenkin parin viikon matkalle tarvitaan sata paria kenkiä. Hotellin autokuski oli ollut hakemassa heitä samalta koneelta. Myös minua oli odoteltu, mutta olin ilmeisesti päässyt ulos terminaalista liian aikaisin, ettei kuski ollut vielä paikan päällä. Sain huoneeni ja nukahdin heti.
Olen tässä yrittänyt katsella lentoja São Tomélle. Ei se helppoa ole. Jotenkin ei huvittaisi istua yli 9 tuntia ahtaassa pikkuairbussissa, kun suora lento Lissabonista kestäisi 6 tuntia 20 minuuttia.Toisaalta STP Airwaysin lentojen säännöllisyys, tai siis sen puute, ei houkuta ihan kamalasti. Ja siinä ne vaihdoehdot melkein ovatkin. No, löysin kyllä kolmannenkin. TAAG:illa pääsisi Luandan kautta, ja Luandassa voisi olla ihan mielenkiintoista pysähtyä matkalla. Mutta siinä on kaikki hasardin ainekset kasassa: kohtuuepämääräinen lentoyhtiö, ilmeisesti vaikea saada viisumia ja suurin piirtein maailman kallein kaupunki, ja vähäistä enemmän korruptoitunut.
Jos uskaltaisi luottaa siihen, että TAP:in kone ei ole tappiin asti ahdettu, niin varmaan se olisi sitten paras vaihtoehto.
Tapasin São Tomélla saksalaisen pariskunnan, jotka lensivät juurikin Luandan kautta TAAG:lla (paluu Eurooppaan TAP:lla). Kone oli ollut perillä São Tomélla kaksi tuntia myöhässä. He olivat kyllä vain vaihtaneet konetta Luandassa, mutta jo kenttä oli ollut eksoottinen kokemus. Taxfree-kaupoissa henkilökunta oli suunnilleen nukkunut ja koneeseen nousun yhteydessä oma ruumaan menevä laukku piti vielä tunnistaa.
Angolan viisumi on ollut yksi maailman vaikeimmista, mutta ovat maaliskuun lopulla helpottaneet sen saamista (https://en.wikipedia.org/wiki/Visa_policy_of_Angola). Tiedä sitten, miten se käytännössä toimii!
Flyertalkissa joku tiesi nyt kertoa, että TAP on hankkimassa A321ER-koneita, ja kunhan ne tulevat, niin välilasku jää pois. Täytyy yrittää saada selkoa tilanteesta ja sitten päätää, malttaako odottaa.
En epäile, etteikö Luandan lentoasema olisi ollut kovin eksoottinen kokemus saksalaispariskunnalle, kuten se oli myös One Mile at a Timen jenkkibloggarille, mutta kun vertaan hänen kertomustaan kokemuksiini Nouakchottin tai Dakarin lentoasemilla, niin LAD vaikuttaa ihan paratiisilta. Siellä kun on muun muassa monitoreja, jotka kertovat lähtevät lennot ja niiden lähtöportit!
Ei kannata odottaa, kannattaa vain lähteä! Väsyneitä koipia voi sitten lepuuttaa São Tomén rannoilla!
Pitipä käydä tarkistamassa tuo One Mile at a Time -blogi ja vaikutti kyllä ihan mainiolta! Luanda tosiaan näyttää ihan normaalilta lentoasemalta. Ihan jopa taxfree-myymälä alkoholeineen! Nouakchott ja Dakar ovat kumpikin tässä parin viime vuoden aikana saaneet kokonaan uudet lentoasemat. Aiemmat olivat kieltämättä aika ”mielenkiintoisia”, kun niillä vierailin. Koska vierailit niissä?
Kattelin että kesällä siellä sataisi kaikkein vähiten. Tavallaan sääli lähteä Suomesta kesällä, mutta olisi kiva kun aurinko paistaisi siellä perillä. Mutta näköjään tämä on sellainen kohde, että ihan sama milloin varaa, hinnat ei siitä muutu mihinkään. Että ehkä jo tänä kesänä!
Joo, vanhoille kentille olen lentänyt molempiin reilu 10 vuotta sitten. En oikein ymmärrä, miksi Nouakchott tarvitsi uuden lentoaseman. Se on kuvissa tosi hienon näköinen, mutta hemmetin kaukana. Kun sinne niitä lentoja tulee ihan minimaalinen määrä, niin eikö olisi riittänyt tehdä kunnollinen terminaali vanhalle kentälle sen romuhökkelin sijaan? Dakarissa taisi olla vanhallakin kentällä oikein bussikuljetus koneelta terminaaliin.
Auringonpaiste taitaa tosiaan olla ainoita puutteita tuossa maassa. Sikäli kesä on hyvä ajankohta! Itse en muista aurinkolaseja tarvinneeni helmikuisella reissullani…
Joo samaa ihmettelen Nouakchottin kohdalla, mutta ehkäpä se uusi ja hieno lentoasema on jonkinlainen käyntikortti sitten. Dakarinkin uusi kenttä on todella kaukana keskustasta. Voin vain kuvitella sitä huijaamisen määrää, kun yrittää päästä kentältä sinne keskustaan menettämättä heti koko matkakassaansa!
Kävin viime pääsiäisen aikaan Mauritaniassa (kun paikallisella oli niin halvat lennot ex-Casablanca). Uusi lentoasema on tosiaan shiny, normaalin oloinen ja turkkilaisella rahalla tehty. Tosin, muutamia erikoisuuksia oli odotettavissa:
– Vesipullo napatiin turvassa ja puhtaalta puolelta ei saanut mitään juotavaa kuin kraanavettä (tax freessä vain hajusteita, karkkia ja röökiä), joten oli vähän jano odottaa Tunisialaisten vuoroa Tunisiin, joka oli kolmatta tuntia myöhässä
– Kentällä on paikkoja puodeille jotka ovat tyhjiä, puodin paikassa sai ladattua puhelinta ja varastettua VIP-loungen nettiä.
– Myös yläkerta löytyy, jossa on kylttien mukaan ”Food court” jälleen täysin tyhjillään.
– Meinasivat suomi-turren ohjata Vippi-loungeen (koska tokihan rähjäinen valkonaama bisneksessä matkustaa) mutta kävi ilmi että se oli varattu lentokentän poliisille.
– Terminaali on suurella kädellä tehty ja kyltit kuin jostain Heathrowlta/Pariisista mutta putki on vain viisi-kuusi porttia pitkä.
– Kentällä ei ole rahanvaihtoa saapuville tai lähteville laisinkaan.
Omituisuuksista huolimatta turvatarkastuksesta alkaen kaikki toimi kuin valssi ja joka paikassa oltiin tavattoman ystävällisiä ja kohteliaita.
Kylläpä meitä Mauritanian-kävijöitä nyt löytyy! Mahtavaa kuulla myös sinun kokemuksiasi Nouakchottin lentokentältä! Kuulostaa tämä uusi kenttä kyllä kieltämättä hieman liian suurelta ja hienolta lentojen määrään verrattuna. Vanhalta lentoasemalta muuten sentään sai juotavaa turvatarkistuksen jälkeenkin: jonkin putiikin pienestä jääkaapista!
Heh, siitä on kiittäminen tätä blogia. Niin ja Marokkolaisen aviakassan löytämää Mauritania airlines -spesiaalialennusta. Puhumattakaan siitä että Marokossa oli viime pääsiäisen aikaan kylmää ja sateista, joten Mauritanian lämpö oli koettava.
Hehhee, lämpöä tuolla maassa ainakin riittää!
Muutama vuosi siinä meni, mutta nyt olen vihdoin täällä. TAP:n suoralla lennolla, joka oli reippaasti myöhässä. Mitään turhaa infoa ei Lissabonissa matkustajille jaettu, mutta loppujen lopuksi sain pääteltyä, että kone oli hajonnut ja meille järjestettiin varakone, joka oli juuri saapunut Bostonista. Perillä oltiin 1 h 50 min aikataulusta jäljessä, mutta kun olin nuhalappu- ja passintarkastuksessa ekana, niin olin hotellissa 32 min kuluttua siitä, kun kone oli maassa. Ei huono suoritus!
Kaupungilla ei ole kyllä varmaan mikään muuttunut vuodesta 2018. Hotellissa muutamalla työntekijällä on leuan alla maski. Portugalin osaamisesta olisi hyötyä. Hotellin respatyttö on ehkä kielitaidottomin ja typerin hotellityöntekijä, jonka olen koskaan kohdannut. Mutta hymyilee kauniisti ja on kovin ystävällinen, vaikkei muistakaan, milloin aamiainen tarjoillaan eikä löydä avaintani eikä osaa laskuttaa huonehintaa.
Reilu kuukausi siinä meni, että herään vastailemaan! Mutta hyvä kun pääsit vihdoin käymään Sao Tomella, mukavaa lukea kuulumisia sieltä. Niitä ei joka vuosi näe suomalaisten kirjoittamina. Erityisesti tykkään rehellisestä työntekijäarviostasi! Täysin typerää väkeä on Afrikan hotelleissa töissä laajemminkin. Onneksi yleensä kuitenkin hakeutuvat lentoasemille tai rajoille töihin…