Viisumeita, Brazzavillen eläintarha ja näkymiä Kinshasaan

20.5.2022

Majapaikkani, Résidence Hôtelière de Moungali, on lähes Brazzavillen keskustassa, mutta kaduilta kantautuva mökä oli melko vähäistä. Niinpä sain nukuttua hyvin ja kello seitsemältä laskeuduin hotellin alakertaan vaatimaan aamupalaani. Edellispäivänä minulle oli kerrottu, että aamupala tarjoillaan kello seitsemän ja kymmenen välillä. Tänä aamuna kokki oli päättänyt nukkua pitkään, eikä aamupalaa todellakaan vielä saisi. Minun käskettiin odottaa tunnin verran. Tunnin kuluttua kokki oli vihdoin työpaikallaan ja sain aamupalani, joka on kovin tyypillinen aamupala ranskankielisessä Afrikassa; omeletti, patonkia, voita, marmeladia ja kahvia. Ruokailun jälkeen siirryin ulos. Minulla oli paljon tekemistä tälle aamulle, mutta ensimmäiseksi etsisin Ecobankin konttorin. Brazzavilleläiset olivat heränneet perjantaiaamuun ja kaduilla kävi vilske. Ihmiset olivat levittäneet kaduille myyntiartikkeleitaan ja puodit ja putiikit olivat auki. Kävi selväksi, että kiinalaisia on Kongossakin runsaasti. Avenue de la Paix’n varrella on useita kiinalaisten pitämiä elektroniikkaliikkeitä ja kiinalaiset juurikin käyttävät edelleen tiukasti maskia, aivan kuin presidentti Xi Jinping voisi saada selville, jos joku lipsuisi vaatimuksesta. Brazzavilleläiset eivät maskia enää käytä. Paitsi jotkut taksikuskeista leuan alla.

Löysin Ecobankin konttorin, sellainen sijaitsee Poto-Poton liikenneympyrän pohjoispuolella. Nyt minulla oli käteistä, joten voisin lähteä anomaan viisumeita seuraaviin maihin. Olin yrittänyt etsiä tulostinkojua, jollaisen pitäminen on edelleen hyvä bisnes kautta Afrikan. Yleensä isoja kopiokoneita on pitkin kadunvarsia, mutta nyt sain kävellä kilometrikaupalla ennen kuin löysin toiminnassa olevan. Rond-Point Poto-Potosta itään lähtevän ison kadun varressa äkkäsin matkatoimiston kyltin ja kyltissä kerrottiin myös tulostuspalvelun onnistuvan. Paikka oli vasta avautumassa ja paikan directrice totesi minulle englanniksi ”could you please wait a bit, darling?” Yllätyin lausahduksesta, sillä olinhan aloittanut keskustelun (huonolla) ranskallani.

Nainen lakaisi toimistonsa ja kutsui sitten sisään. Hän esitteli itsensä Cynthiaksi, Kamerunin englanninkieliseltä alueelta kotoisin olevaksi maahanmuuttajaksi. Kamerunissa ei ole tulevaisuutta, kertoi Cynthia, vaikka olikin iloinen, kun kerroin käyneeni hänen maassaan. Koko Poto-Poton naapurusto oli ajatellut samoin, sillä Cynthian mukaan kongolaisiin en tällä alueella törmäisi. Alueella asuu ja työskentelee esimerkiksi kamerunilaisia, senegalilaisia, malilaisia, nigeriläisiä ja nigerialaisia. Kaikki kuulemma auttavat toisiaan ja ovat kuin yksi suuri perhe. Aina ei tarvitse lähteä Eurooppaan, vaan myös vakaa Kongon tasavalta houkuttelee paremman elämän toivossa ja sellaista Cynthiakin oli tullut täältä etsimään. Hänen agence de voyage on nimeltään Eliezer Travels ja sen tunnuslause kuuluu ”A new sky, a new life”. Cynthiallakin oli nyt uusi elämä Kongossa. Hän oli onnellinen saatuaan palvella minua englanniksi ja minä olin tyytyväinen, kun poistuin toimistosta mukanani melkoinen nippu papereita ja passin kopioita. Niitä tarvittaisiin ehkä viisumien haussa. Parempi varustautua liiallisella määrällä papereita, kuin liian vähäisellä. Cynthia toivotti onnea matkaan ja piti ajatusta matkustaa Keski-Afrikan tasavaltaan ja Tšadiin täysin hulluna.

Seuraavaksi ryhdyin pysäyttelemään takseja aikeenani ajaa Keski-Afrikan tasavallan suurlähetystölle. Tavallisesti afrikkalaiset taksikuskit tietävät korkeintaan Yhdysvaltain suurlähetystön sijainnin, sillä ne tapaavat olla niin massiivisia laitoksia. Muut lähetystöt ovat tuiki tuntemattomia, sillä miksi niihin kenenkään pitäisi päästä. Afrikkalaisethan ylittävät rajat mistä tahansa tai sitten eivät tarvitse viisumeita. Ja jos he tahtovat maahan, johon vaaditaan viisumia ja siis myös passia, on heillä auto ja ehkä kuljettajakin. Sama tilanne on niiden harvojen täällä asuvien länsimaalaisten kohdalla, eivät he takseilla kulje. Heillä on kuljettaja. Keski-Afrikan tasavallan suurlähetystö toimii Place de la Républiquen lähellä, mutta senkään nimi ei soittanut taksikuskien kelloja. Lopulta otin taksin Kongon Ranskan-instituuttiin, Institut françaisiin, josta kävelin lähetystölle. Keski-Afrikan tasavallan suurlähetystö on vaatimaton, jopa niin vaatimaton, että sinne saa vain marssia sisään, eikä edes turvamiestä ole ollut varaa palkata ovelle saati virittää sähköjä muurin ympärille. Muurin yli kiipeäisi helposti, mutta itse lähetystössä ei varmaan olisi mitään varastettavaa. Joka tapauksessa vastaanotto suurlähetystössä oli ystävällinen ja turistiviisumi minulle toki myönnettäisiin. Täytin helpon ranskankielisen lomakkeen, annoin kaksi valokuvaa ja 45 000 frangia (n. 68,6 euroa). Jätin viisumihakemuksen passeineen aamukymmeneltä ja iltapäiväkahdelta saisin tulla noutamaan valmiin viisumin. Helppoa!

Seuraavaksi kävelin parin sadan metrin matkan Ranskan instituutin taakse. Siellä toimii Tšadin suurlähetystö, jonka porttiin koputetaan, ovimies kurkkaa muurinraosta ja päästää sisään. Itse lähetystörakennuksessa sihteerit ottivat minut ystävällisesti vastaan, mutta viisumin myöntäminen ilman kutsukirjettä ei olisi varmaa. Jätin lento- ja hotellivaraukseni lähetystöön ja minuun luvattiin ottaa tulevana maanantaina yhteyttä. Nyt oli perjantai.

Päätin pysytellä lähistöllä siihen asti, kunnes Keski-Afrikan tasavallan viisumi valmistuisi. Lähdin kävellen kohti Brazzavillen kasvi- ja eläintieteellistä puutarhaa, Zoolandiaa. Matkalla ohitin Euroopan unionin edustuston (Délégation de l’Union européenne en République du Congo), jonka edessä liehui EU:n lipun ohella Ukrainan lippu. Kongon tasavalta on marxilais-leninistisestä menneisyydestään huolimatta pysytellyt neutraalina Ukrainan sodan aikana. Presidentti Denis Sassou Nguesso oli tosin yksi Afrikan neljästä valtionjohtajasta (muut olivat Norsunluurannikko, Senegal ja Libya), joita kiinnosti Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kesäkuussa 2022 pitämä puhe Afrikan unionille. Loput 51 jäsenmaata eivät kiinnostuneet asiasta. Toisaalta heinäkuussa 2022 Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pistäytyi Kongossa presidentin vieraana.

Saavutin Zoolandian portin, josta ostin pääsylipun. Se on kaikille sama kansallisuudesta riippumatta eli 500 frangia (n. 0,76 euroa). Eläintarha on perustettu vuonna 1952 ja oli perustamisensa aikoihin Afrikan suurimpia. Pian kävi selville, että paikka on vuonna 2022 ennemminkin huvipuisto, jossa nyt vain sattuu olemaan muutamia eläimiä. Oli erilaisia tivolilaitteita, keinuja, vaijeriliukua, pomppulinna ja toki myös paintballia, koska eläintarhoissa on oltava paintballia. Varsinainen hitti vaikutti olevan kuitenkin polkupyörä, joilla lapset saivat kokeilla ajaa. Se onnistui vaihtelevalla menestyksellä, mutta hauskaa oli. Oma polkupyörä lienee täälläkin lasten ykköshaaveita, aivan kuten se oli São Tomén saarella. Minun kävi näitä harvoja esillä olevia eläimiä sääliksi, sillä paikalla oli lapsia ja sitä myöten kirkumista ja muuta älämölöä aivan riittävästi. Juovasakaalipariskunnalla oli pieni pyöreä betoninen aitaus, jossa ne eivät saaneet hetken rauhaa. Käärmehäkkien rakosista lapset tökkivät tikkuja aikeinaan härnätä käärmeitä. Krokotiiliä henkilökunta herätteli heittämällä vettä sen niskaan. Apinat olivat apaattisia ja ahdistuneita pienissä häkeissään, joissa oli vain betonilattia. Vaikutti, että vain pahkasialla oli kaikki hyvin kookkaassa aitauksessaan. Suuret nisäkkäät, kuten norsu, sarvikuono, virtahepo, seepra ja leijona puistosta puuttuvat ja ehkä hyvä niin. En oikein päässyt selvyyteen, miksi Zoolandia mainitsee olevansa myös kasvitieteellinen puutarha.

Päätin lounastaa Zoolandian Food Corner -ravintolassa, joka olisi voinut hyvin sijaita Euroopassa. Myös hintojensa ansiosta. Tilasin hampurilaisen ja ranskalaiset. Ne maksoivat 3 000 frangia (n. 4,5 euroa) ja tilaukseen oli ehdottomasti saatava koko nimeni ja puhelinnumeroni. Ihmettelin asiaa tarjoilijalle, joka kertoi sen olevan normaalia. Saman päivän aikana sain sitten Facebookissa kaveripyynnön brazzavilleläiseltä naiselta, jonka epäilen työskentelevän Food Cornerissa. Ruokaa odotellessani paikan johtaja istuutui pyytämättä pöytääni ja tahtoi kysellä, mitä pidin Kongosta. Johtaja kertoi samalla, että Zoolandian ravintola on suosittu ruokailupaikka Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnan keskuudessa ja että voisin järjestää bisnestapaamiseni juuri täällä. Kerroin olevani turisti. Johtaja pyysi minua tulemaan vaikka illalla uudelleen. Kongojoen kalaa saisi 10 000–15 000 frangilla (n. 15–23 euroa). Lupasin miettiä asiaa ja samalla pohdin, että miksi lähiruoka on aina niin kallista. Oikeasti en tietenkään tänne palaisi, näillä hinnoilla.

Poistuin ravintolasta ja Zoolandiasta. Lähdin hiljalleen kohti Keski-Afrikan tasavallan suurlähetystöä. Brazzavillessä ei ole kovin paljon merkittäviä nähtävyyksiä, mutta eläinpuiston läheisyydessä, Rond-Point de la Patte d’Oien kulmalla seisovan norsupatsaan tahdoin käydä katsomassa. Patsas mikä patsas. Enemmän minua lopulta kiinnosti nähdä kadun varressa suuren mainoksen, jossa kerrottiin ranskalaisen Michelin-huippukokin Thibault Sombardierin saapuvan muutaman päivän kuluttua Brazzavilleen loihtimaan ”sensaatiomaisia” ruoka-annoksia kolmen päivän ajaksi paikalliseen huippuravintolaan. Herra Sombardierin oli kutsunut maahan Kongon tasavallan ensimmäinen nainen, madame Antoinette Sassou Nguesso. Ja kun presidentin vaimo kutsuu, kannattaa Pariisistakin lähteä Kongoon kokkailemaan. Kun pääsin takaisin Keski-Afrikan tasavallan suurlähetystöön, oli viisumi valmiina, kuten minulle oli luvattu. Minulle oli myönnetty kuukauden viisumi. Sihteeri toivotti hyvää matkaa.

Päätin seuraavaksi lähteä tarkastamaan näkymät Kinshasaan. Kuljin kävellen kohti Kongojoen rantaa ja ohittaessani maan oikeusministeriötä, oli sen edessä mielenosoitus. Mielenosoittajat olivat saaneet jostain käsiinsä vuvuzeloja, joilla nyt pyrittiin saamaan joku tärkeä henkilö ulos rakennuksesta. Kongo ei ole maailman edistyksellisin valtio, mutta ainakaan mielenosoituksia ei tukahduteta väkivalloin. Poliisit pitäytyivät kauempana. Jatkoin matkaani ja ohitin presidentinlinnan, joka on kuin mikäkin linnoitus korkeine muureineen. Vartijoita oli paljon, mutta minuun ei kiinnitetty suurempaa huomiota. En ehkä kykenisi vallankaappaukseen.

Brazzavillen paras paikka on pitkä, kilometrejä jatkuva La Corniche. Se on Kongojoen vartta seuraileva rauhallinen bulevardi, jonka kummallakin puolella on kävelijöitä varten jalkakäytävä. Brazzavillen kaupunki on istuttanut bulevardin varteen paljon kukkaistutuksia, joita hoidetaan ja jätehuoltokin toimii. Roskia saa etsimällä etsiä. La Cornicheen on panostettu ja syystäkin. Näkymä Kongojoelle ja vastapäätä sijaitsevaan Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupunkiin Kinshasaan on upea. Kummallekin Kongolle nimensä antanut joki on Niilin jälkeen Afrikan toiseksi pisin ja maailman mittakaavassakin yhdeksänneksi pisin 4 700 kilometrin pituudellaan. Kongojoki virtaa keskellä Afrikkaa; se alkaa päiväntasaajan eteläpuolella, koukkaa sen pohjoispuolelle, mutta laskee taas eteläisellä pallonpuoliskolla Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kostea ja lämmin ilmasto varmaan vaikuttavat siihen, että Kongo on virtaamaltaan maailman toiseksi suurin joki Amazonin jälkeen. Virtaus olikin hirmuinen, enkä ehkä pystyisi soutamaan rannalta toiselle. Paikalliset kalastajatkin pyrkivät kulkemaan rantoja pitkin. Suuria ruohomättäitä oli irronnut ylävirran sademetsissä ja niitä lipui kovaa kyytiä kohti Atlanttia. Kongojokea oli ilo seurata. Joessa asuu suuria kalalajeja ja toki myös krokotiilejä, mutta tuskin ihan tässä kaupungin keskustassa.

Joen vastarannalla on Kinshasa, entinen Léopoldville, joka on moninkertaisesti Brazzavilleä suurempi megacity. Reilun kahden miljoonan asukkaan Brazzaville on rauhallinen maalaisserkku hektiseen 17 miljoonan asukkaan Kinshasaan verrattuna. Brazzavillestä puuttuvat pilvenpiirtäjät, joita naapurimaa oli rakentanut jokirantaansa. Lisää on tulossa. Helsinki ja Tallinna sijaitsevat lähellä toisiaan, samoin Wien ja Bratislava. Brazzaville ja Kinshasa ovat kuitenkin näköetäisyydellä ja välissä on ainoastaan, mittauskohdasta riippuen, 1,5–3 kilometrin leveydeltä jokea. Lyhyen etäisyyden ansiosta kaupungit ovat lähinnä toisiaan sijaitsevat pääkaupungit. Etäisyys on niin olematon, että se panee miettimään, miksi ihmeessä kaupunkeja ei ole yhdistetty sillalla. Virtaus on toki melkoinen ja jokikin on maailman syvin. Itse asiassa Kongo on syvimmillään Brazzavillestä alajuoksulla sijaitsevan Piokan pikkukaupungin liepeille saakka syvimmän kohdan ollessa 219,5 metrissä. Suomen syvin järvikin jää alle sataan metriin. Siltaa on kuitenkin suunniteltu pitkään ja lykätty yhtä pitkään. Tällä hetkellä suunnitelmissa on aloittaa sillanrakennus vuonna 2023. Valmiina silta olisi vuonna 2028. Itse uskon, että silta myöhästyy vielä ainakin sata vuotta ja luultavasti enemmänkin. Siihen asti kongolaisten rajan molemmin puolin on ylitettävä Kongojoki lautoilla, veneillä, kanooteilla tai lentokoneella! Kaupunkien välillä nimittäin on maailman lyhyin kansainvälinen lentoreitti. Se kestää 10–20 minuuttia ja reittiä operoivat ainakin Asky Airlines ja Air France kerätessään matkustajia niin Brazzavillestä kuin Kinshasastakin.

En ollut aikeissa matkustaa Kinshasaan, vaikka vastarannalta kantautuvat äänet sinne kieltämättä houkuttelivat. Kongon demokraattisen tasavallan viisumi ei ole maailman helpoin, eikä sitä minulle olisi Brazzavillessä edes myönnetty. Koska en asu kaupungissa vakituisesti. Viisumi pitäisi järjestää Tukholmassa toimivasta suurlähetystöstä. Tietenkin lahjomalla joen yli olisi saattanut päästä, mutta en tahtonut ottaa sellaista riskiä. Ja sitten oli vielä se koronatestivaatimuskin; minulta olisi huonolla tuurilla vaadittu negatiivistä testiä Brazzavilleen palatessani. Säännöt kun tuppaavat olla erilaiset ihonväristä riippuen. Kinshasa ja isompi Kongo saisivat odottaa omaa vierailuaan. Joskus haluan matkustaa Kongojokea Kisanganista alavirtaan ja lopulta katsella Brazzavilleä vastarannalta. Olen pyrkinyt ahmimaan kaiken Kongojoella matkustelua käsittelevän suomenkielisen kirjallisuuden ja erityisen hyviä ovat Saga Roosin ”Sadun ja seikkailun Kongo: Elämyksiä päiväntasaajan paratiisissa” (1949) ja Sami Sillanpään ”Keskellä virtaa Kongo” (2021).

Palaisin vielä useita kertoja Kongojoen rantaan kameran kanssa, mutta nyt päätin pistäytyä katsomassa Brazzavillen perustajan Pierre Savorgnan de Brazzan patsasta. Tutkimusmatkailija de Brazza syntyi Italiassa, mutta hänelle oli sittemmin myönnetty Ranskan kansalaisuus ja uuden isänmaan laskuun herra Kongojoen varressakin 1800-luvun lopulla seikkaili. Mies tuli vuonna 1880 perustaneeksi nykyisen kaupungin, joka nimettiin tietenkin nimettiin perustajansa mukaan. Sittemmin Brazzaville toimi Ranskan Keski-Afrikan pääkaupunkina ja toisen maailmansodan alussa jopa Vapaan Ranskan pääkaupunkina Natsi-Saksan miehitettyä Ranskan. Pierre Savorgnan de Brazzan maine ei ole ryvettynyt, sillä kaupunki on edelleen nimetty hänen mukaansa. Miehen valkoinen patsas on uudennäköinen ja uudehko on myös sen takana seisova muistorakennus. Sen sisällä ei ole mitään kovin mielenkiintoista, mutta ilmeisesti sen uumenissa kuitenkin lepää Pierre Savorgnan de Brazza (1852–1905), jonka ruumis palautettiin Kongoon vuonna 2006.

De Brazzan patsaan ympärille on kehittynyt aikojen saatossa Brazzavillen ydinkeskusta, joka on pieni, aivan kuten kaupunkikin. Tänne ovat keskittyneet kalliit ravintolat ja hotellit, lentoyhtiöiden toimistot, pankkien pääkonttorit, pääposti, Ranskan suurlähetystö ja muu tarpeellinen, kuten Venäjän kulttuurikeskus, Centre culturel russe! Kulttuurikeskuksen on oltava jäänne niiltä ajoilta, kun Kongo oli kansantasavalta ja Neuvostoliitto sen paras kaveri. En kehdannut pistäytyä keskuksessa, koska keskustassa tosiaankin näkyi myös muita valkoisia. Heillä oli puku päällä ja salkku kädessä, minulla shortsit ja t-paita ja reppu selässä. Kulttuurikeskuksen edessä on ensimmäisen avaruudessa käyneen henkilön, venäläisen kosmonautti Juri Gagarinin patsas. Centre culturel russe tarjoaa venäjän kielen opetusta kongolaisille, mikä kävi selväksi kun kävelin paikan ohitse. Tuhannet kongolaiset ovat saaneet koulutuksensa Neuvostoliitossa ja Venäjällä ja sama yhteistyö taitaa jatkua edelleen. Vähitellen palailin takaisin hotellilleni, mutta sitä ennen ostin repun täyteen mangoja ja passionhedelmiä. Kongolainen passionhedelmä on suuri, jopa nyrkinkokoinen, äärimmäisen mehukas ja makea. Niitä kelpasi popsia sellaisenaan.

Illalla kävi selväksi, että Brazzaville kärsii jatkuvista sähkökatkoista. Ympäröivä Moungalin kaupunginosa oli yhtenään pimeänä. Kun sähköt katkeavat, kipittää hotellin huoltomies käynnistämään generaattorin ja hotelli saa valaistuksensa takaisin. Muu Moungali jatkaa elämää säkkipimeydessä.