Snorklausretki Ouénéfoun ja Méan saarten koralliriutoille

17.5.2021

Laka Lodge sijaitsee käytännössä Nioumachouan kylän ympäröimänä, mutta siltikään kylän äänet moskeijan rukouskutsusta puhumattakaan eivät bungaloweihin kantaudu. Sen sijaan rantaan lyövät aallot kyllä kuuluvat, mutta sellaiseen jylyyn onkin miellyttävää herätä. Aamupala tarjoillaan noin kello 7.30, mutta jo seitsemän aikoihin voi mennä kärkkymään ravintolaan. Yleensä aamupala on valmiina jo aiemmin. Laka Lodgen pöytiin tarjoiltava runsas aamupala käsittää jonkin tuoreen hedelmän eli toukokuussa lähinnä banaanin tai papaijan (koska niiden sesonki oli meneillään), omeletin, korillisen leipää, voita, itsetehtyä hilloa, jonkin hedelmän mehua sekä teetä tai kahvia.

Olin edellisiltana jutellut hotellissa jo nelisen päivää majailleen saksalaisen Alexanderin kanssa. Hän oli ollut Afrikassa jo joulukuusta asti, pääosin Ugandassa ja Tansaniassa. Mies kertoi tehneensä etätöitä Kampalassa ja Dar es Salaamissa, mutta nyt Komoreilla hän oli ihan vain lomalla. Koko koronapandemiankin aikana hän oli ollut kotonaan Saksassa vain viitisen viikkoa. Afrikassa oli helpompaa elellä. Neljän päivän makoilu rantatuolissa sai kuulemma riittää ja hän kaipasi aktiviteetteja. Hänelle oli kerrottu minun ja yhdysvaltalaisen Marcin tulosta, minkä ansiosta aktiviteettien hinnat olisivat maltillisemmat. Alexander kertoi halunneensa matkata Mohélin edustalla oleville asumattomille pikkusaarille rantoja katselemaan ja ehkä snorklaamaan. Jos minä lähtisin mukaan, tulisi hinnaksi 25 euroa henkilöltä. En ollut edes pohtinut tällaista mahdollisuutta, mutta tottakai minua kiinnosti. Snorklausopettaja Anne järjesti päivän varoitusajalla paikallisen kalastajan veneineen kuljettamaan meidät ensiksi vastapäiselle Ouénéfoun saarelle ja sen jälkeen vielä Méalle. Anne päätti itsekin lähteä mukaan ja puolipakolla vaati minuakin ottamaan snorkkelin mukaan. Olin snorklannut eläessäni ehkä kerran aiemmin ja suoraan sanottuna minua on pelottanut vedenalainen maailma kauempana rannikosta ja etenkin tällaisilla trooppisilla vesillä. Itämeren ja Suomen järvien eliöstön suunnilleen tiedän, eikä niissä ole mitään ilkeitä otuksia valmiina vahingoittamaan tai syömään minua.

Ymmärrän hyvin sen, että Mohélilla ollessa pitäisi mennä katsomaan myös vedenalaista elämää, sillä saaren etelärannikon vedet muodostavat 461 neliökilometrin laajuisen meriensuojelualueen (parc marin de Mohéli). Se on Komorien ensimmäinen suojelualue ja perustettu vuonna 2002 suojelemaan alueen ainutlaatuista meriluontoa, kuten ryhävalaita, delfiinejä, kilpikonnia ja harvinaisia kalalajeja (mm. elävä fossiili latimeria elää täällä, mutta erittäin syvissä vesissä, eikä sitä koskaan näe) sekä etenkin koralliriuttoja. Tämä meriensuojelualue on lisäksi osa laajempaa Mohélin kansallispuistoa, joka käsittää suuren osan itse saarestakin. Ja tämä kansallispuisto on ollut vuoden 2020 lopulta lähtien Unescon biosfäärialue ainutlaatuisen biodiversiteettinsä ansiosta. Paljon kotoperäisiä kasveja ja eläimiä, niin vesissä kuin maallakin. Niinpä sitten istuin lainasnorkkelini kanssa Alexanderin kanssa veneeseen, joka otti suunnaksi vastapäätä Nioumachouaa sijaitsevan saariryhmän. Saaret ovat parin kolmen kilometrin päässä Laka Lodgessa ja näkyvät sinne selvästi. Matkalla rankka sadekuuro yllätti, mutta trooppinen sade on lämmintä ja loppuu lyhyeen.

Noin vartin venematkan jälkeen saavuimme Ouénéfoun (tai Wenefou) saaren rantahiekalle. Anne oli hihkunut jo kaukana merellä, että rantahiekka oli täynnä kilpikonnien jälkiä. Ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tällä seudulla asustaa karettikilpikonnia ja liemikilpikonnia. Yöllä rannalla oli käynyt vilske ja hiekka lentänyt, kun kolmetoista kilpikonnaa oli ollut rannalla kaivamassa kuoppia ja munimassa niihin. Neljästoistakin oli käynyt kääntymässä rannalla, muttei ollut kelpuuttanut paikkaa. Jäljet olivat ihan tuoreita, joten konnat olivat poistuneet takaisin vesille vasta hiljattain. Ainuttakaan eläintä emme bonganneet, mutta pesiä ja valepesiä sitäkin enemmän. Kilpikonnaemot kun kaivavat kaksi pesää: toiseen ne munivat ja toisen ne väsäävät hämäyksen vuoksi. Tosin Ouénéfoulla ei kaiketi ole villikissaa kummempaa petoa ja niillekin munat ovat liian syvällä. Mielestäni on erikoista, että kilpikonnat pesivät Mohélilla vuoden ympäri eli näitä eläimiä voi nähdä periaatteessa milloin tahansa. Muistelen, että esimerkiksi São Tomélla kilpikonnilla oli tietty muninta-aika ja kun se oli ohi, konnat hävisivät.

Kävelimme Ouénéfoun pohjoista rantaa pitkin kohti länttä. Kilpikonnanjälkien lisäksi näimme isokokoisen oranssimustan hämähäkin, joita tällä asumattomalla ja sankan trooppisen kasvillisuuden valloittamalla saarella on enemmänkin. Hämähäkkilaji on kotoisin Madagaskarilta eikä tiedetä, miten se on Ouénéfoulle päätynyt. Eikä kukaan tiedä saaren pohjoisrannalla seisovan vanhan moskeijanraunionkaan taustaa. Mitään kirjallisia todisteita ei ole, sillä täällä tieto siirtyy edelleen suullisena perimätietona. Moskeija tänne kuitenkin on joskus rakennettu. Jotain tämän maailmankolkan asioista on kuitenkin viime vuosina saatu selville: meri Mohélin ja Ouénéfoun välillä on kilometrin syvyistä. Noin vartin venematkan aikana tuhannen metrin pudotus! Vastaavia syvyyksiä on muidenkin alueen saarten välillä.

Alun perin aioin oleskella Ouénéfoulla ihan vain rannalla ja korkeintaan uida. Mutta löysin itseni snorkkeli kasvoillani uimassa kohti Ouénéfoun ympärillä olevaa koralliriuttaa. Aluksi minulla oli apuna pelastusrengas, mutta oppiessani tekniikan ja päästessäni eroon pelostani, saatoin heivata sen menemään ja ihastella tätä valtaisan kaunista näkymää allani ihan omin voimin! Näin kymmenittäin erimuotoisia ja -värisiä koralleja ja sadoittain värikkäitä kaloja, joita olen nähnyt vain televisiossa tai korkeintaan akvaariossa. Oli kuin olisi katsellut koralliriutan elämää käsittelevää Avaran luonnon dokumenttia televisiosta. Anne oli etukäteen sanonut, ettei täällä haihin törmäisi. Ne kun karttavat ihmistä. Sen sijaan kilpikonnan voisi kyllä nähdä, mutta niin onnekas en ollut.

Ouénéfoun koralliriutta sijaitsee ehkä 20-30 metrin päässä rannasta ja on parisenkymmentä metriä leveä. Sen jälkeen merenpohja syöksyy syvyyksiin. Aina sinne kilometriin saakka. Takaisin rannalla snorklausoppaamme kertoi, että nämä Mohélin ympäristön koralliriutat ovat liki turmeltumattomia. Ne eivät ole kärsineet ilmastonmuutoksista, eivätkä juuri mistään muustakaan. Kunhan nyt välillä kalastajien ankkurit hieman rikkovat koralleja. Eikä täällä kyllä ole turistejakaan sukeltelemassa aurinkorasvakerroksineen, sillä vain noin 600 matkailijaa vierailee Mohélin saarella vuosittain. Seudulla on vieraillut useita kansainvälisiä korallitutkijoita perehtymässä Mohélin vahvoihin koralleihin. On epäilty, että täkäläisillä koralleilla vain on paljon paremmat geenit.

Olin aloittanut koralliriuttasukeltelut suoraan huipulta, sillä näin huippukuntoisia riuttoja on Komorien ohella lähinnä enää kuulemma vain Indonesiassa. Nyt minulla on vertailupohjaa. Aurinko oli alkanut paistaa Ouénéfoun pohjoisen riutan koluttuamme. Lisäsin aurinkorasvaa ja pian olimme vaihtamassa saarta. Kalastajamme kiidätti meidät viidessätoista minuutissa näköetäisyydellä sijaitsevalle Méan saarelle. Se on paljon edellistä pienempi, mutta sen Mohélin-puoleisella sivulla on maailmanluokan hiekkaranta. Anne kertoi, että eräs rikas italialainen mies on ilmaissut kiinnostuksensa ostaa koko Méan ja rakentaa rannalle kilpikonnista huolimatta luksusresortin kalliine ravintoloineen ja hotelleineen. Yhden yön hinta olisi 200 euroa. Periaatteessa tämän pitäisi olla mahdotonta, sillä asumaton Méa on osa Mohélin kansallispuistoa, kuuluu Unescon biosfäärialueeseen ja on siten suojeltu. On kuitenkin muistettava, että Komorit on eräs maailman köyhimmistä valtioista, jossa rahalla on mahdollista saada mitä tahansa eli vaikkapa sitten rakennusluvan kansallispuistoon. Laka Lodge on ilmaissut vastalauseensa tästä mafian hankkeesta, eikä se kieltämättä vastahyväksytylle Unescon biosfäärialueelle olisi eduksi. Toisaalta maailma muuttuu ja erittäin syrjäisetkin paratiisirannat valjastetaan hotelleiksi, kuten on käynyt Praia Brucelle Bubaquen saarella Guinea-Bissaussa. Kesällä 2015 rannalla oli vain pari kalastajan asumusta ja lehmiä, nyt sielläkin on resortti.

Méan u-kirjaimen muotoinen ranta kieltämättä vaikutti täydelliseltä paikalta hotellille, kun rantauduimme tämän paratiisisaaren rantahiekkaan. Kilpikonnat olivat käyneet täälläkin yöllä, mutta emme löytäneet enää itse eläimiä. Lukuisia pesiä kylläkin. Itse saari on korkea ja sankan trooppisen kasvillisuuden peittämä. Kuulemma jokunen vuosi sitten eräs turisti rysäytti lennokkinsa päin saaren huippua, mutta paikallisen miehen onnistui kavuta Méan huipulle ja pelastaa tuo drone.

Melko lähellä Méaa on voimakas merivirta, joten meidän tuli pysyä suhteellisen lähellä rantaa ja onneksi koralliriuttakin sijaitsee lähellä rantaa! Korallit olivat jälleen fantastisia ja minua harmitti, kun ei ollut mitään laitetta, jolla ottaa niistä kuvia. Tämän snorklauksen ehdoton kohokohta oli nähdä ihmisellekin myrkyllinen punavalkoinen siipisimppu pöyhkeine röyhelöevineen. Siipisimppu uiskenteli ehkä kaksi metriä alapuolellamme, eikä siitä ole minkäänlaista vaaraa, ellei sitä mene härnäämään. Siipisimppuhan on tietenkin parhaiten tunnettu esiintymisestään Roger Mooren tähdittämässä 007 rakastettuni -elokuvassa sekä etenkin Leslie Nielsenin Mies ja alaston ase -elokuvassa! Elämäni kohokohtia taas. Lisäksi näin kummallisen harmaan pitkulamaisen kalan, joka oli vikkelä liikkeissään. Nimeä en tiedä, enkä tiedä näkemämme merikäärmeenkään nimeä. Se meni meitä piiloon korallien joukkoon, eikä enää tullut esiin vaikka kuinka odottelimme. Se oli kuulemma vaaraton. Kuulin takaisin rantaan päästyämme (jonne oli kova uiminen sen merivirran takia), että Mohélin vesillä elää myös maailman myrkyllisin kala, velhokala eli kivikala. Sen päälle astuminen aiheuttaa käsittämättömät tuskat ja jopa kuoleman. Ainakin täältä Méalta lähimpään sairaalaan olisi ollut yli kahden tunnin matka. Paikallisella kielellä tuo kala on kirjaimellisesti ”kala, joka oli kivi”. Emme nähneet tuota pirulaista ainakaan tietoisesti.

Reilun kolmen tunnin saarihyppelymme tuli päätökseen ja palasimme takaisin Laka Lodgen rannalle. Juuri sopivasti oli alkamassa lounasaika, jonka jälkeen aioin vuokrata polkupyörän tutkiakseni Mohélin kärrypolkuja. Ei tänne rentoutumaan oltu tultu. Pyöräretkestä lisää täällä.