26.2.2018

Tänäkin aamuna satoi. Satoi jo toista päivää putkeen. Oli aika heittää hyvästit Mé-Zóchi Resortille, Trindadelle ja São Tomén sisämaalle. Olin varannut kahden yön majoituksen saaren länsirannikolta, Monte Forten kaakaoplantaasilta. Sama suunnitelma oli hotellin saksalaisilla Susannalla ja Svenillä, joten hetken päästä kannoin rinkkani heidän vuokra-Mitsubishiinsä ja istahdin takapenkille suuresti kiitollisena. Eipä tarvitsisi kävellä sateessa etsimään puskataksia ensin pääkaupunkiin. Ja sen jälkeen toista Nevesiin.

Kalastusveneitä São Tomén saaren luoteisrannikolla Guadelupen ja Nevesin kaupunkien puolivälissä.
EN-1-tie kulkee paikoin kauniissa palmutunnelissa saaren länsirannikolla.

São Tomén kaupungissakin satoi. Kävimme kahvilla lähellä São Sebastiãon linnoitusta ja mielestäni kahvila olisi voinut ihan hyvin sijaita missä tahansa eteläeurooppalaisessa kaupungissa. Seuraavaksi minua vietiin kaupungin (ja koko maan) parhaaseen supermarkettiin, Super CKdoon. Suuri, ilmastoitu ja moderni supermarketti olisi niin ikään voinut hyvinkin olla missä tahansa Euroopassa. Valikoima oli monipuolinen, mutta varsin kallis. Liki kaikki kun oli taas tuontitavaraa Portugalista. Ehkä siksi asiakaskunta koostui pääosin valkoisista. Täällä näin jälleen sen belgialaispariskunnan, jonka olin nähnyt saarelle saapuessani ja São João dos Angolaresissa.

Portugalilaisen tavaran lisäksi kaupassa on kuitenkin myös hyllyllinen São Tomé ja Príncipellä tuotettua tavaraa, pääosin syötävää sellaista. Tuotteet oli suunnattu tietenkin matkailijoille. Ostin kaksi pakettia paikallista Claudio Corallon tummaa suklaata, vaikken suuri suklaan ystävä olekaan. Olisi väärin olla ostamatta lähisuklaata, kun tänne asti on tultu. Ja koska suklaa ei säilyisi Suomeen saakka, piti sen syönti aloittaa heti autossa. Suklaa oli ehkäpä parasta syömääni ja samalla myös kalleinta. Claudio Corallon suklaassa ei ole lainkaan maitoa, mitä ei todellakaan tarvita.

Edellisviikolla olin käynyt Gabonin suurlähetystössä anomassa viisumia, jonka kerroin tulevani hakemaan nyt maanantaiaamuna. Puolen päivän jälkeen ajelimme lähetystön porttien luo. Hakemukseni vastaan ottanut ystävällinen nainen oli kävelemässä paljain jaloin vesisateessa lähetystön nurmikentällä ja tunnisti minut heti. Hän huikkasi kovaan ääneen lähetystörakennukseen päin ja pian toinen virkailija kiikutti juoksujalkaa passini kouraani. Tämä mies toivotti hyvää matkaa Gaboniin. En ihan näin ystävällistä palvelua odottanut Gabonilta, mutta ehkäpä nämä kaksi minua palvellutta virkailijaa olivatkin paikallisia!

São Tomén länsirannikkoa ennen Nevestä.
Nevesin öljysatamaa on kaiketi uudistettu ja sieltä on ajelehtinut rantaan hylättyjä öljysäiliöitä. Tämä paikka on muutamia kilometrejä ennen itse kaupunkia.
Neves häämöttää taustalla. Kuvassa myös lisää hylättyjä säiliöitä.

Puolen päivän jälkeen istuin sitten saksalaisten kyydissä kohti länttä ja Monte Forten plantaasia. Matkalla ajoimme läpi Guadelupen kaupungin, jossa en sitten koskaan vieraillut. Se kuitenkin on kuin mikä tahansa sãotomélaiskaupunki. Kirkko keskellä kaupunkia ja niin edelleen. Täällä saaren pohjoisosassa kasvillisuus on hieman erilaista kuin muualla maassa. Maisema voisi olla jostain Itä-Afrikan savannilta, mutta ei täällä norsuja ja leijonia kuitenkaan ole. Ehkä tiheä ihmisasutus on vaikuttanut siihen, että metsiä on raivattu esimerkiksi maanviljelykseen.

Kun sitten saavutimme taas meren, vaikutti länsirannikko kovin erilaiselta itärannikkoon verrattuna. Tie ei kulkenut missään korkealla rinteellä, vaan aivan rantaa seuraillen. Pysähdyimme pariin otteeseen ottamaan kuvia. Erityisesti hieman ennen Nevesin kaupunkia rantaan ajelehtineet hylätyt suuret öljysäiliöt olivat hämmentävä näky. Nevesissä sijaitsee São Tomé ja Príncipen öljysatama, jota oli kaiketi siis uudistettu. Itse Neves vaikutti tämän maan ankeimmalta kaupungilta, kun ajoimme sen halki. Ehkä siihen vaikutti se, että Neves on teollisuuskaupunki: täällä valmistetaan maan oma Nacional-olut ja täällä on se öljysatama. Ehkä ankeuteen vaikutti myös se, että kaupungin nimi tarkoittaa suomeksi lunta. Siis täällä trooppisella päiväntasaajan saarella Atlantin rannalla! Neves sijaitsee 30 kilometrin päässä pääkaupungista.

Saavumme Nevesiin.
Monte Forten plantaasin päärakennus toimii majatalona.
Paikallinen kondomiautomaatti majatalon seinällä.

Nevesistä on parin kilometrin matka Monte Forten plantaasille, roçalle. Päätieltä on vielä vähän ennen paikan saavuttamista käännyttävä jyrkähkölle kärrypolulle, joka vaatii nelivedon. Sellainen meillä oli. Ylhäällä kukkulan laella sitten tönötti tuo vanhan plantaasin päärakennus, jossa nykyään harjoitetaan majoitustoimintaa. Toimintaa harjoittaa osuuskunta nimeltä CECAB / STP, mikä on lyhenne sanoista Cooperativa de Exportação de Cacau Biológico de São Tomé e Príncipe. Huoneita on kuusi tai seitsemän. Taso on tyypillistä Afrikkaa, paitsi että täällä suihkusta tulee lämmintä vettä ja suihkutellessa voi katsella maan korkeinta vuorta Pico de São Toméa! Hyttysverkko löytyy sängyn yläpuolelta ja ovet saa lukkoon. Majapaikan wifi toimii teoriassa kello 17.30–21.30, mutta käytännössä netti napsautettiin päälle joskus kuuden jälkeen ja kytkettiin pois joskus yhdeksän jälkeen. Ei siis kannata uskoa Booking.comia, että nettiä olisi aina saatavilla. Kahden yön hinta oli 900 dobraa eli 36 euroa sisältäen aamupalan.

Taustalla kohoaa maan korkein huippu Pico de São Tomé, 2 024 metriä merenpinnan yläpuolella. Vasemmalla plantaasin päärakennus.
Monte Forten keskustaa. Kuvassa keskellä kylän kaivo, jossa lapset tuntuivat lotraavan kaiket päivät. Aikanaan vedestä tällä saarella ei ole pulaa.
Raaka kaakaopuun hedelmä.
Kypsä kaakaopuun hedelmä on punainen (tai keltainen).

Majoitustoiminta on vain sivubisnes CECAB / STP:lle, sillä plantaasi tuottaa edelleen kaakaota. Siispä tutustumaan kaakaontuotantoon. Saimme oppaaksemme Kuku-nimisen pitkän miehen. Varmaan maan pisimmän. Mies asui ja työskenteli tällä plantaasilla. Ranskaksi, portugaliksi ja englanniksi tapahtunut opastuskierros esitteli kaakaontuotannon eri vaiheet alkaen kaakaokasvien esittelystä, edeten kaakaopapujen kuivaamiseen, paahtamiseen ja lopulta säkitykseen. Vaiheita oli kyllä vielä lisää, mutta eivätpä nekään mieleen jääneet. Plantaasin varastohallissa tuoksui kaakao, vaikkei nyt ollutkaan suurin sesonki. Kiireisimmät ajat kaakaontuotannossa ovat huhtikuu ja lokakuu, jolloin Monte Fortessakin paiskitaan hiki hatussa. Kuulemma. Hallissa oli muutamia säkkejä luomukaakaopapuja matkalla Ranskaan. Pääosin Monte Forten kaakaopavut kai rahdataan juuri Ranskaan. Parin päivän takaisen Monte Cafén tavoin Monte Fortekin on kyläyhteistö, jossa työväki asuu vanhoissa siirtomaa-ajan rakennuksissa.

Kuku kääntelee ulkona katoksissa kuivuvia kaakaopapuja.
Ranskalainen Kaoka ostaa Monte Fortesta kaakaopapuja ja jalostaa ne suklaaksi.
Kaokalle Ranskaan matkalla olevia luomukaakaopapusäkkejä.

Monte Fortessa aurinko alkoi taas pitkästä aikaa paistella. Lähdin saksalaisten kanssa alas EN-1-tielle, joka oli hyvin hiljainen. Liikennettä ei ollut juuri lainkaan. Monte Forten kohdalla tie kulkee miltei meressä kiinni. Välissä on vain pieni kaistale kivikkoista rantaa. Hiekkarantoja ei tämän majapaikan läheisyydestä kannata siis odottaa. Kävelimme muutaman kilometrin matkan Padrão dos Descobrimentos -muistomerkille. Se on paikka merenrannassa, missä portugalilaiset astuivat ensimmäisinä ihmisiä maihin täällä 1400-luvulla. Paluumatkalla nappasin Esprainhan kylän laitamilta yhden kauniin punaisen kaakaokasvin hedelmän. Pitihän se nyt selvittää, miltä sisus näyttää!

Hiljainen valtatie lähellä majapaikkaani.
Padrão dos Descobrimentos.
Pieni joki vähän ennen mereen laskemista lähellä Monte Fortea.
Auringonlasku Monte Forten plantaasilla.

Roça Monte Forten illallinen on kallis, se maksaa 250 dobraa (10 euroa), eikä ole hintansa väärti. Ruokailua varten kannattaa suunnistaa läheiseen Mucumbli-hotelliin, jossa saa suunnilleen samalla hinnalla laadukasta sapuskaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *