27.–28.12.2023

Tunisia on Afrikan pohjoisin maa, mikä ei kuitenkaan tarkoita kylmiä kelejä edes sydäntalvella. Lisäksi lentomatka Suomesta on miellyttävän lyhyt, vaikka suoria lentoja ei enää olekaan. Linnuntietä maahan on jopa lyhyempi kuin Espanjan Aurinkorannikolle. Plussaa on toki myös Espanjaa huomattavasti edullisempi hintataso ja maan viisumivapaus Suomen kansalaisille, joten matkustaminen maahan ei vaadi erityisen suurta suunnittelua saati paperisotaa suurlähetystön kanssa. Maassa on miellyttävän väljää, mitä tulee turistien määrään, sillä Tunisian matkailu romahti arabikevään kuohunnan seurauksena yli kymmenen vuotta sitten, minkä lisäksi muutamat terrori-iskut sen jälkeen eivät ole olleet omiaan palauttamaan maan kiinnostusta matkailijoiden silmissä. Erikoisesti Espanjan ja Ranskan lukuisat terrori-iskut eivät näy lainkaan kyseisten maiden matkailijamäärissä.

Sidi Bou Said on taiteilijoiden kaupunki, mutta ehdottomasti myös kulkukissojen kaupunki.
Alghfranin moskeija Sidi Bou Saidissa.
Talo Rue Taieb Mhirin varressa kaipaisi jo uutta valkoista maalikerrosta.

Lensimme siis 27. joulukuuta Frankfurtin kautta Tunisian pääkaupunkiin Tunisiin, mistä vuokrasimme autot ja ajoimme ensimmäiseksi yöksi Sidi Bou Saidin sinivalkoiseen rantakaupunkiin Välimeren rannalle. Seuraavana päivänä jatkaisimme matkaa kohti Saharaa, sillä siellä odottaisivat Tunisian todelliset helmet ja ehkä myös entistä lämpimämpi sää. Olen autoillut ”kehittyvän liikennekulttuurin” maissa (esimerkiksi Jordaniassa, Georgiassa ja Armeniassa) aiemminkin, joten en ollut erityisen huolissani Tunisian liikenteestä. Itse asiassa muistelen edelleen Jordanian liikennettä lämmöllä; liikenne soljui tavattoman sujuvasti ilman liikennesääntöjäkin ja muistelen toivoneeni sikäläisestä liikennekulttuurista oppia Suomenkin teille, joilla joustaminen on tuntematon ilmiö. Sitten taas Georgian ja Armenian liikenne on karmivaa, eikä lainkaan joustavaa, enkä siihen liikenteeseen hyppäisi enää toistamiseen. Tunisiassa autonvuokraamona toimi SGF-niminen vuokraamo, joka ei vaadi kansainvälistä ajokorttia autonvuokraamiseksi. He eivät myöskään osaa englantia, joten ranskan alkeet ovat paikallaan heidän kanssa asioidessa.

Onnistuin navigoimaan ryhmän Tunisin lentoasemalta perille Sidi Bou Saidin kapeille kujille. Matkaan kuluu liikennemääristä riippuen noin 30–40 minuuttia. Etäisyys Tunisista on noin 20 kilometriä. Olin varannut majapaikaksi neljän makuuhuoneen Villa Landalucia -nimisen huvilan keskeltä historiallista Sidi Bou Saidia. Hinta yhdeltä yöltä oli 241,5 euroa. Auto parkkiin huvilan eteen, matkatavarat sisään ja tutustumaan kaupunkiin!

Villa Landalucia sijaitsee Sidi Bou Saidin keskustassa, sokkeloisessa katulabyrintissa.
Villa Landalucian sisäpihalla on suojaisa oleskelualue.
Kierreportaat johdattavat Villa Landalucian sisäpihalta katolle.

Noin 6 000 asukkaan Sidi Bou Saidin historia juontaa keskiajalle, tarkemmin 1200-luvulle, jolloin islamilainen uskonoppinut ja suufilainen pyhimys Abu Said ibn Khalef ibn Yahia Al-Tamimi Al-Baji eli Sidi Bou Said (1156–1231) muutti kylään ja perusti sinne pyhäkön. Kuoltuaan mies myös haudattiin alueelle. Sittemmin kylää alettiin kutsua Sidi Bou Saidiksi hänen mukaansa. Toisen tarinan mukaan Sidi Bou Said olisikin saanut nimensä Ranskan kuningas Ludvig IX:n mukaan, joka matkallaan kahdeksannelle ristiretkelle kuoli ruttoon Tunisiassa vuonna 1270. Legendan mukaan kuningas olisi kääntynyt islaminuskoon, ottanut uudeksi nimekseen Sidi Bou Said ja olisi nyt kylän suojeluspyhimys. Paavi Bonifacius VIII kuitenkin julisti edesmenneen kuninkaan katoliseksi pyhimykseksi vuonna 1297. Oli oikea tarina mikä tahansa, pitivät Sidi Bou Saidin seuraajat huolen siitä, että kylään ei vuosisatoihin päässyt vääräuskoisia. Kielto kumottiin vuonna 1820. Lähteet: [1], [2] & [3]

Läheinen Tunis oli kasvanut vuosisatojen kuluessa merkittäväksi kaupungiksi ja 1700-luvun lopulla kaupungin varakas väki alkoi tähyillä Sidi Bou Saidiin. Pian kylään nousi useita huviloita. Kasvu jatkui edelleen 1900-luvun alussa, kun kylään rynnisti useita eurooppalaisia taidemaalareita, kirjailijoita ja muusikoita. Moni taisi tulla itämaisen eksotiikan houkuttelemana. Sidi Bou Saidista kehkeytyi boheemi taiteilijayhdyskunta, mitä rikasti entisestään tunisialainen eliitti, joka niin ikään majaili paikkakunnalla. Tuonaikaista kylää voinee verrata Pariisin Montmartreen, taiteilijoiden suosimaan asuinpaikkaan. Kuuluisia Sidi Bou Saidissa asuneita tai vierailleita taiteilijoita ovat esimerkiksi ”Tunisin koulukunnan” isä, tunisialainen taidemaalari Yahia Turki (1903–1969), saksalais-sveitsiläinen taidemaalari Paul Klee (1879–1940), joka ”löysi Tunisian auringossa etsimänsä värimaailman”, brittiläinen kirjailija ja okkultisti Aleister Crowley (1875–1947), saksalainen taidemaalari August Macke (1887–1914) sekä etenkin ranskalainen taidemaalari ja musiikkitieteilijä Rodolphe d’Erlanger (1872–1932).

Sidi Bou Said on kuvankaunis sinivalkoinen kaupunki.
Sidi Bou Saidin kadut vievät ajatukset Kreikkaan.
Matkailijoita vaeltaa Sidi Bou Saidin pääkadulla.

Varakkaan pankkiiriperheen poika Rodolphe d’Erlanger oli vain 16-vuotias, kun hän matkusti Sidi Bou Saidiin ensikertaa vuonna 1888. Matkan jälkeen Erlanger hautasi suunnitelmat urasta pankkialalla ja muutti Pariisiin opiskelemaan taidetta. Pohjois-Afrikan kulttuuri oli vienyt miehen mennessään. Noin 20 vuotta myöhemmin paronin arvonimen saanut ja arvostetuksi taidemaalariksi kohonnut Erlanger palasi Tunisiaan mukanaan vaimo ja poika. Perhe asettui Sidi Bou Saidiin pysyvästi ja kodiksi tuli vuonna 1922 valmistunut Dar Ennejma Ezzhara. Erlanger päätti maalata talonsa sinivalkoiseksi, minkä jälkeen koko kylä seurasi perässä. Sidi Bou Saidista tuli sinivalkoinen kylä. Perinteisessä islamilaisessa taiteessa värit kuvastavat valoa, taivasta ja merta. Lähde: [1]

Sidi Bou Said on edelleen leimallisesti taiteilijoiden kaupunki, minkä lisäksi siellä asuu edelleen Tunisian eliittiä uutisankkureista merkittäviin poliitikkoihin. Nykyisin kaupunki on ehdottomasti myös matkailijoiden suosiossa sen erityisen kauneutensa ansiosta: Sidi Bou Saidia kutsutaan palaseksi Kreikkaa Tunisiassa. Olen käynyt usealla Kreikan saarella ja niille ajatukseni kieltämättä veivät Sidi Bou Saidin katuja kulkiessani. Vuosisatoja vanhat rakennukset on maalattu valkoisiksi, kun taas ovet ja ikkunankarmit monesti siniseksi.

Kuhinaa Sidi Bou Saidin pääkadulla vähän ennen auringonlaskua.
Tunisialainen keramiikka on kaunista, mutta miten tällaisen astian saisi ehjänä Suomeen.
Näkymä Välimerelle auringonlaskun aikaan.

Sidi Bou Saidin pääkatu on kapea ja tarkoitettu pääasiassa vain jalankulkijoita varten. Jalankulkijoita varten kadun varrella on kymmenittäin matkamuistomyymälöitä, jotka kaupittelevat mattoja ja tunisialaista keramiikkaa. Kaikkeen saa tutustua rauhassa ilman tarpeetonta häslinkiä. Tunisia on ehkä arabimaa, mutta ilmeisesti valistus on purrut, eikä kauppamies pure asiakasta hänen tullessa tutustumaan valikoimaan. Vaikkapa sitten Marokon tapaan. Kävelykadulla päivystävät myös nuoret miehet haukkojen kanssa, jollaisen kanssa voi ottaa kuvan. En ollut erityisen kiinnostunut menettämään silmiäni haukan nokkaisussa, joten sivuutimme haukkamiehet nopeasti. Heidän pääasiallinen asiakaskuntansa tuntui koostuvan tunisialaisista turisteista, joita täällä Sidi Bou Saidin joulukuisessa iltapäivässä kulki länsimaisia turisteja enemmän.

Otimme katukioskista bambalouni-nimiset tunisialaiset donitsit, jotka olivat toki edullisia, mutta sisältä osin raakoja. Bambalounit käsissä ihailimme auringonlaskua eräällä Sidi Bou Saidin näköalapaikalta, jolta avautui näkymä niin alhaalla olevaan satamaan ja hiekkarannalle kuin myös pitkälle Välimerelle. Auringonlaskua saapui samaan aikaan seuraamaan myös Saudi-Arabian teollisuudesta ja mineraalivarannoista vastaava ministeri Bandar bin Ibrahim Alkhorayef seurueineen. Seurue liikkui turvamiesten kanssa ja autoissa oli luodin kestävä lasitus. Ministeri oli Tunisiassa vierailulla edistämässä kahden ”veljellisen maan” välistä kauppaa, myös matkailun saralla. Siitä Tunisialla onkin vuosikymmenten kokemus, kun taas Saudi-Arabia avautui matkailulle vasta aivan hiljattain.

Nautimme illallisen eräässä Sidi Bou Saidin keskustan ravintoloista. Tunisialaiset ovat pääsääntöisesti rehellisiä, mutta turistisissa paikoissa houkutus kasvaa liian suureksi ja laskuissa on toisinaan ylimääräistä. Niin nytkin. Hyvänä vinkkinä Tunisiaan voi pitää tilattujen ruokien ja juomien hintojen mieleenpainamista. Annoimme mennä ”ylimääräisen” juomarahasta. Negatiivista tunisialaisissa ravintoloissa on myös se, että tarjoilijat eivät kirjoita tilattuja asioita ylös, vaan yrittävät muistaa kaiken. Yhdeksän hengen seurueen kohdalla tilaukset eivät oikeastaan ikinä menneet kerrasta oikein, joten varsinaista juomarahaa ei tainnut tarvita maksaa kertaakaan koko Tunisian-matkan aikana. Jonkun ruoka kun unohtui aina.

Sidi Bou Said ilta-aikaan. Oma huvilamme sijaitsee minareetin juuressa.
Näkymä toiseen suuntaan seuraavana aamuna auringonnousun aikaan. Kuva otettu Villa Landalucian katolta.
Näkymä toiseen suuntaan huvilan katolta.

Sidi Bou Saidin majapaikkamme, Villa Landalucia käsittää useita makuuhuoneita, joissa oli lämmintä nukkua myös näin talviaikaan, vaikka lämpötila olikin romahtanut heti auringon laskettua. Aamulla kapusin huvilan katolle kierreportaita pitkin ja ihailin auringonnousua Välimeren ylle. Sidi Bou Said oli heräilemässä. Itse heräsin viimeistään, kun hakkasin appelsiineja alas huvilan sisäpihan appelsiinipuusta. Tunisialaiset appelsiinit pesevät espanjalaiset ja egyptiläiset appelsiinit maussa mennen tullen. Milloin mahdamme saada niitä Suomen kaupoista.

Pian lähtisimme ajamaan kohti Tunisian Saharaa.

12 Replies

  1. Jaa, Sidi Bou Said on noin lähellä pääkaupunkia. Miten mä en ole sitä koskaan tajunnut – turhaan jäin junasta Karthagossa ja katselin kivenmurikoita, kun seuraavalla asemalla olisi ollut jotain paljon mielenkiintoisempaa. Fiksu veto mennä ekaksi yöksi tuonne ennen varsinaisen matkan alkamista.

    Vieläkö Tunisiassa myydään kaduilla crepejä, jotka valmistetaan siinä asiakkaan nenän alla suurella levyllä? Niiden tekemistä oli hauska seurata, ja hyviltä ne maistuivatkin. Ainakin pääkaupungissa noita crepe-myyjiä oli paljon, muusta maasta en mitään tiedäkään. Mutta kohta tiedän, kun jään seuraamaan uutta ”sarjaasi”!

    1. Joo, se on ihan pääkaupungin lähiöitä. Kuten Karthagokin, jonka jätin pois ohjelmasta kokonaan.

      Hmm, enpä kyllä muista crepe-myyjiin kiinnittäneeni erityistä huomiota. Ehkä ne on Tunisin ja toisaalta Hammametin/Soussen eli turistipaikkojen asia.

      Tervetuloa tosiaan seuraamaan uutta sarjaa, joka vie Tunisian Saharaan – seudulle, jossa suomalaisia kävi vielä 1990-luvulla paljonkin! Poissa ovat ne ajat.

      1. Saas nähdä, miten kalliiksi tämän sarjan seuraaminen lopulta tulee. Mä nimittäin ehdin jo käydä Google Mapsilla katselemassa tuttuja paikkoja, tsekata, että lennot saisi jo ensi kuulle reilusti alle 300 euron ja hotellitkin on halpoja. Olisihan se mukavaa nähdä, miten Tunis on muuttunut ja pääsisi käymään tuolla Sidi Bou Saidissakin. Nyt on pakko mennä nukkumaan ennen kuin käy vielä niin, että ostan liput!

        1. Kyllä! Sitten vahingossa ostat myös Tunisairilta jatkolennon Tozeuriin ja etsit sen palmun mihin Kekkonen kiipesi vuonna 1965.

          1. Olen toivoton tapaus. En nimittäin onnistunut hillitsemään itseäni, en edes, vaikka lennot tietysti kallistuivat tässä välissä. Mutta 292 euroa Air Francen lennoista Tunisiin ei mielestäni ole kovin paha sekään. Ensi kuussa käyn siis tekemässä faktantarkistusta Sidi Bou Saidissa ja etsimässä tuon kissoja täynnä olevan pahvilaatikon. On muuten suloinen kuva ja kissat hyvinvoivan näköisiä.

            Tozeur jää kyllä näkemättä nyt, mutta Tunisairilla olen lentänyt silloin edellisellä kerralla, Budapestista Tunisiin.

            Missä vaihdoit ekat dinaarisi? Saiko niitä Tunisin lentoasemalta helposti ja kohtuullisella hinnalla? Toinen juttu, joka mietityttää, on, että Lufthansa tarjosi yhteyksiä 45 min vaihtoajalla Frankfurtissa. Kuulostaa uhkapeliltä. Sellaisellako te lensitte ja ehditte jatkolennolle?

  2. Tunisiassa pääsin käymään viimeisinä työssäolovuosinani. Se oli yksi niistä kohteista, joista pidin huolta, että viikoittain kaikki 227 lentopaikkaa työnantajani vuokraamasta koneesta tuli myytyä ja asiakkaat pääsivät varaamaansa hotelliin ja saivat sellaisen huoneen ja retkiä kuin olivat tilanneet. Maassa voisi käydä uudestaankin. Kiva jäädä seuraamaan kokemuksiasi.

    1. Huh, sinullapa ollut kova vastuu! Mutta ovatpahan ajat muuttuneet, kun nykyisin Tunisian-rantalomalaisetkin joutuvat kai kiertämään Saksan kautta reittilennoilla, eikä enää mene 227 matkustajaa kerralla suorin lomalennoin. Harmi tunisialaisten kannalta.

  3. Nopeaa toimintaa, Daniel! Hyvä valinta ja ensi kuussa kelitkin entistä lämpimämmät! Kissat odottavat laatikossa vierailuasi innolla.

    Eipä 292 e pahalta kuulosta. Jotain tuota luokkaa Lufthansakin maksoi ja 45 min vaihtoajalla mentiin onnistuneesti. Ilman ruumalaukkuja toki. Alun perin vaihtoaika oli tunti, mutta Lufthansa hieman fiksaili aikataulujaan ja vaihtoaika lyheni. Luppoaikaa Frankfurtissa ei jäänyt edes vessakäyntiin, kun passintarkastuksessakin piti käydä.

    Jossain luki, että dinaarien vaihtokurssi olisi aina sama, eikä komissiota saisi ottaa. Itse vaihdoin vasta Sidi Bou Saidissa ja kurssi oli vain aavistuksen parempi kuin lentoasemalla. Pyydä kuittia rahanvaihdosta, niin saat vaihdettua loput dinaarit takaisin euroiksi. Supermarketeissa ja aika monessa ravintolassa käy myös kortti.

  4. Sidi Bou Saidista tulee kyllä kuvien perusteella jossain määrin mieleen Kreikka, mutta on siinä eroakin. Nuo sinivalkoiset talot ovat upeita. Ja tosiaan, sieltähän pääsisi näppärästi Saharaan! Oli googletettava tarkemmin tuo bambalouni, ei lainkaan hassumman näköinen. Mutta on taas todettava, että nuo vedätykset on kyllä tylsiä, vaikka ei olisi edes suuresta summasta kyse.

    1. On siinä eroa, kyllä! Kreikassa on kirkkoja, Sidi Bou Saidissa moskeijoita. Kreikassa on paremmin pidetyt talot, Sidi Bou Saidissa on enemmän rappiolla olevia rakennuksia. Pääsisihän sieltä Saharaan, helposti varsinkin jos lentäisi Tozeuriin!

  5. Mielenkiintoista, jos etelä-Tunisiaan pääsee nyt matkustamaan. Noin vuosi sitten se ei ollut mahdollista, samoin kaikki museot olivat vielä suljettuina. Täytynee harkita uutta matkaa, niin pääsisi viimein näkemään myös Bardo-museon ja toki voisi samalla kiertää alueita etelässä, Djerban saarella sekä ihan pohjoisessa mm. Bizertessä. Kartan mukaan raiteet menisivät myös Algerian puolelle, joten ehkä vaikkapa Annaba olisi yhdistettävissä samaan matkaan.

    Itselleni vuokra-auto ei käytännössä ole vaihtoehto, mutta puskatakseilla ja junilla pääsee yllättävän hyvin kulkemaan. Osin hinnat ovat naurettavia esim. noin tunnin lauttamatka Kerkennah-saarille maksoi 1 dinaarin (n. 0,3 euroa). Tunisin lentokentällä hyvä harkita paikallista sim-korttia ja Boltin käyttöä. Normaali puolet pois tinkiminen ei riitä, sillä taksit pyytävät vaatimattomasti 100-kertaista hintaa Boltiin verrattuna. Takseja lukuunottamatta meno on huomattavasti siistiytynyt pakettimatka-ajoista, jolloin kävin Tunisiassa ensimmäisen kerran. Myös hintataso on esimerkiksi hotelleissa edullinen ja parhaimmatkin hotellit Suomen 3-tähden perushuoneita edullisempia.

    1. Kiitos kommentistasi! Ai, erikoista, jos Etelä-Tunisiaan ei ole päässyt. Minä kuulin aivan vastakkaista juttua eli että turisteja on Djerban saarella, Douzissa ja Tozeurissa kyllä käynyt aivan normaalisti myös edellisvuonna. Aivan tuo eteläisin kärki Algerian ja Libyan puristuksessa voi olla eri asia, mutta kyllä Tunisian Saharaan pääsee ainakin nyt 🙂

      Bizerte olisi ollut kiva nähdä ja Afrikan pohjoisin kolkka samaten, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Puskataksit ja junat tosiaan kulkevat hyvin ja ovat edullisia. Takseja meillä ei ollut tarve käyttää, mutta kuulostaa kovin algerialaiselta/marokkolaiselta/arabialaiselta toiminnalta pyytää tuota satakertaista summaa taksista. Ja joo, ei onnistu tinkiminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *