Buta Airwaysilla venäläisten valtaamaan Tbilisiin

25.7.2022

Kun Baku ja sen ympäristö oli nähty, tuli aika jatkaa matkaa. Azerbaidžanin ohella toisena pääkohteena tällä parin viikon Kaukasuksen kierroksellamme oli Azerbaidžanin läntinen naapurimaa Armenia. Jos Azerbaidžanista olisi päässyt suoraan Armeniaan, olisimme suunnanneet tietenkin saman tien sinne. Armenia kuitenkin sattuu olemaan Azerbaidžanin verivihollinen, eikä maiden välinen raja todellakaan ole avoinna. Myöskään lennot eivät kulje, eikä maiden välillä ole edes diplomaattisuhteita. Välejä hiertää armenialaisten asuttama Vuoristo-Karabahin alue, joka Azerbaidžanin mukaan kuuluu sille. Alueesta oli sodittu viimeksi loppuvuodesta 2020, jolloin Azerbaidžan sai Turkin avustuksella hallintaansa laajoja maa-alueita. Mutta onneksi on Georgia, maa, joka on väleissä niin Azerbaidžanin kuin Armeniankin kanssa. Siispä olimme hankkineet lennon Bakusta Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin, mistä jatkaisimme parin päivän päästä vuokra-autolla Armeniaan. Lennon Tbilisiin lentäisi Azerbaijan Airlinesin kokonaan omistama halpalentoyhtiö Buta Airways. Lippu lennolle oli maksanut 86 euroa, mikä sisältäisi myös ruumalaukun.

Heydər Əliyevin kansainvälinen lentoasema Bakussa on kaunis ja hyvintoimiva kenttä, kunhan vain lähtöselvittäjä ensin selvitti puhelimitse suomalaisia koskevat Georgian maahantulosäädökset. Lopulta lähtöselvitystiskin takana päädyttiin siihen, että emme tarvitsisi viisumia Georgiaan. Myös edelliskerran Georgiassa käytyäni Kutaisin lentoaseman passintarkastajat palaveerasivat viisumitarpeeni kanssa. Jo silloin, vuonna 2016, Suomen passilla pääsi Georgiaan viisumivapaasti. Georgia oli myös joitain aikoja sitten luopunut koronavirukseen liittyvistä maahantulorajoitteista, eikä lähtöselvitystiskillä haluttu nähdä koronarokotustodistuksiakaan. Sitten pääsimme tax free -kauppoihin ja löysimme myynnissä olevat Fazerin suklaat.

Buta Airwaysin lento J2 9223 lähti aikataulussa kello 9.30 ja lentoajaksi kerrottiin noin 50 minuuttia. Saapuisimme Tbilisiin hyvissä ajoin. Kaarsimme Kaspianmeren rantaa pitkin pohjoiseen ja edelleen kohti sisämaata. Lyhyestä lennosta huolimatta lennon hintaan kuului iso täytetty kinkku-suolakurkku-patonki ja mukillinen vettä. Hädin tuskin saimme patongit kouraan, kun kone jo aloitti lähestymisen kohti Tbilisiä. Jos jo emoyhtiö Azerbaijan Airlinesista olin saanut positiivisen kuvan Bakuun lentäessäni, ei sen halpalentotytäryhtiö ole juuri sen hassumpi. Lentäisin toistekin.

Tbilisin kansainvälisellä lentoasemalla saimme leimat passeihimme ilman kysymyksiä ja nopeasti, sillä edellinen saapuva lento oli juuri saatu käsiteltyä. Siirryimme odottamaan matkatavaroita. Matkatavarankäsittelijöillä oli pelisilmää, kun he päättivät panna meidän Bakusta tulleiden matkatavarat samalle hihnalle Armenian Jerevanista äskettäin tulleiden matkustajien matkatavaroiden kanssa. Toinen hauska yksityiskohta matkatavarahallissa oli nähdä kotoisan VR:n logo uudessa käytössä; täällä lyhenne ”VR” ei tarkoita ”Valtionrautateitä”, vaan ”Villa Residenceä”. Se on täkäläisen liikemiehen Noshrevan Namoradzen vuonna 2010 perustama yritys, joka omien sivujensa mukaan rakentaa ”moderneja taloja moderneille ihmisille”. Jotain onkin jo valmiina, mutta olisihan liikemies Namoradze voinut käyttää hieman omaakin mielikuvitusta logon luomiseen. Nyt värikin on tismalleen sama kuin suomalaisen VR:n logossa. Ostimme paikallisen simkortin nettipaketilla heti lentoasemalta, minkä jälkeen siirryimme Bolt-taksilla Tbilisin ytimeen ja Hotel Vitaan, joka sijaitsee kaupungin halki virtaavan Kurajoen pohjoispuolella.

Hotel Vita on pieni hotelli hyvällä paikalla Metekhikadulla ja hotellin emäntä odotteli jo meitä portailla päivystäen. Meillä oli kahden yön varaus neljälle hengelle ja sen hinta olisi 438,6 Georgian laria (n. 156 euroa). Huoneissa olisi oma kylpyhuone ja aamupalakin kuuluisi hintaan. Booking.comin mukaan korttimaksun piti onnistua, mutta koska Tbilisissä on nyt niin paljon venäläisiä, oli majapaikka luopunut koko korttiterminaalista. Koska venäläiset eivät voi maksaa kortilla Georgiassa, ei muidenkaan tarvitse voida maksaa! Oikeasti korttikin kyllä käy siellä täällä, mutta ei kaikkialla. Lupasimme maksaa huoneemme myöhemmin, sillä meillä ei ollut nyt larin laria. Yhdellä eurolla sai heinäkuun 2022 lopussa noin 2,8 laria.

Lähdimme saman tien tutustumaan Tbilisiin, kaupunkiin, jossa en ollut koskaan käynyt. Vuonna 2016 kävin kyllä Georgiassa, mutta vain Kutaisissa ja Mestiassa, joka sijaitsee erittäin kauniilla ja vuoristoisella Svanetian alueella Venäjän rajan tuntumassa. En ollut silloin täysin rakastunut georgialaisiin, joista olin saanut tylyn ja osin jopa ilkeän kuvan. Omasta mielestään he ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Mestiassa kaikilla kyllä tuntui olevan oma majatalo talonsa yhteydessä, joten kyllä mestialaisetkin varmasti aidosti turisteista tykkäsivät, vaikkeivat sitä näyttäneetkään. Ehkä neuvostomentaliteetti oli jäänyt päälle. Olin vuonna 2016 pähkäillyt georgialaisten käytöksen johtuneen hiljattain, vuonna 2008, käydystä sodasta Venäjän kanssa, jossa pohjoinen naapurimaa miehitti Georgiaan kuuluvat Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet ja sittemmin tunnusti ne itsenäisiksi. Siispä venäläiset eivät ole olleet enää pitkään aikaan liiemmin tykättyjä henkilöitä tässä maassa ja valitettavasti suomalaiset usein ulkonäkönsä perusteella päätyvät tähän samaan kategoriaan. Nyt täällä Tbilisissä oli jännittävää nähdä, millaisia pääkaupunkilaiset sitten olisivat. Olisivatko he yhtä juroja, kuin vuoriston väki Pohjois-Georgiassa. Ainakin hotellin väki oli ollut sydämellistä, samoin meidät hotellille ajanut taksikuski. Mutta toisaalta he tiesivät, ettemme ole Venäjältä. Irvokasta oli kuitenkin nähdä nyt katujen varret täynnä Venäjälle rekisteröityjä autoja. Välillä tuntui, että joka neljäs auto Tbilisissä oli venäläinen. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 Georgiaan muutti sankoin joukoin venäläisiä, mutta nyt kesällä 2022 Tbilisi pullisteli erityisesti venäläisturisteista.

Georgia havittelee näkyvästi jäsenyyttä Euroopan unionissa, mistä merkkinä ovat kaikkialla Tbilisissä liehuvat EU:n liput. Kuitenkin maan hallitus ei ole halunnut sulkea Venäjän vastaista rajaa tai estää venäläisten tuloa, minkä lisäksi Georgian kautta Venäjälle valuu pakotteiden alaisia tuotteita, kuten luksusautoja. Georgialla ei kuulemma ole varaa luopua taloudellisesta yhteistyöstä Venäjän kanssa, vaikka Venäjä miehittääkin suurta osaa Georgiasta. Tavallinen kansa ei tykkää Venäjästä, vaan kaupunki on täynnä Ukrainan lippuja, Slava Ukraini -iskulauseita sekä Venäjää ja sen johtajaa, Vladimir Putinia, herjaavia julisteita, graffiteja ja iskulauseita. Siitä huolimatta georgialaiset hymyssä suin ostavat Venäjällä valmistettuja tuotteita kaupoista ja ottavat venäläisiltä turisteilta rahat pois, kun he tulevat tänne lomailemaan. Ja toisaalta vuokraavat asuntoja venäläisille, jotka Ukrainan sodan alettua pakenivat tänne. Tilanne on mielestäni vähän ristiriitainen. En ollut tottunut tällaiseen, näin massiiviseen tuen osoittamiseen Ukrainan puolesta; Afrikassa Venäjän hyökkäys ei ollut hetkauttanut sikäläisiä ihmisiä suuntaan eikä toiseen, sillä eihän Euroopassakaan afrikkalainen sota näy mitenkään. Myöskin Azerbaidžanissa oli ollut hiljaista Slava Ukraini -rintamalla; Ukrainaa oli tuettu jopa kahden lipun voimin, joista toinen oli viritetty ukrainalaisen ravintolan ikkunaan.

Venäjä on täälläkin kakkoskieli neuvostoajan perintönä ja sillä kielellä tarjoilijat yrittivät saada meitä ravintoloihinsa. Turistia luullaan täällä automaattisesti venäläiseksi. Sillä kielellä yrittävät puhutella myös erilaisten veneristeilyiden kaupittelijat, joita vanhassakaupungissa on tuhottomasti. Kun kerroimme, ettemme puhu venäjää, osa kyllä vaihtoi englanniksi, mutta muuten täälläkin pitäisi osata vain sitä venäjää. En toisaalta olisi edes halunnut Kurajoelle seilaamaan venäläisten turistien kanssa.

Ravintoloiden tarjoilijat kyllä osaavat englantiakin, mutta muuten kaupungin ravintolakulttuurista ei ole juuri hyvää sanottavaa. Ruoka kyllä oli aina erinomaista, mistä Georgia erityisesti tunnetaan. Kuitenkin ruoka-annokset saapuivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pöytään hyvin eri aikoihin. Eräässä vanhankaupungin ravintolassa valitin, kun oma ruokani saapui vasta, kun muut olivat jo ateriansa nauttineet. Ei ole mitenkään mahdollista tuoda kaikkien ruokia samaan aikaan, tokaisi tarjoilija. Kuitenkin esimerkiksi ruoka-annokseen kuuluneet ranskalaiset saattoi tuoda pöytään jo 40 minuuttia ennen varsinaista annosta. Ehkä tilanne on erilainen, jos olisi matkassa vain yhden matkakumppanin kanssa, mutta nyt meitä oli matkassa neljä ihmistä. Tai ehkä suomalaiset ovat vain tottuneet liian hyvään ja tällainen on maan tapa. Tbilisin ravintolat myös poikkeuksetta lisäsivät loppulaskuun 18 prosentin arvonlisäveron ja 8–10 prosentin palvelumaksun. Eikä Tbilisi mitenkään edullinen enää ole, ehkä kiitos venäläisinvaasion. Julistankin Tbilisin olevan pilalla, enkä taida sinne enää palata. Ehkäpä myös koko Georgia olisi nyt tämän parin päivän pikavisiitin jälkeen nähtynä.

On Tbilisi ilman Ukrainalle osoitettua tukeakin mielenkiintoinen kaupunki, joskin ihan erilainen kuin öljyrahalla rakennettu ja kullalla silattu Azerbaidžanin pääkaupunki Baku. Georgialla ei ole öljyä, eikä kaasua, joten Tbilisi on päässyt aavistuksen rappiolle. Vanhakaupunki sijaitsee Kura- eli Mtkvarijoen etelärannalla ja on kaunis ja paikoin hyvinkin ränsistynyt. EU-rahoille olisi toden teolla käyttöä täällä, mutta Euroopan unioni ei ottane jäseneksi Venäjää myötäilevää valtiota. Haahuilimme ympäri kaupunkia, jossa on paljon nähtävää, kuten runsaasti ortodoksikirkkoja ja Vapauden aukion keskellä seisova Vapauden monumentti, jonka huipulla seisoo hevosen selässä käärmettä seivästävä Pyhä Yrjö.

Kävimme myös Georgian parlamentin edustalla, jossa meneillään oli yhden miehen mielenosoitus vankilassa viruvan Mikheil Saakašvilin puolesta. Voimakkaan länsimielinen Saakašvili toimi Georgian presidenttinä vuodet 2004–2013 kitkien korruptiota, uudistaen maata ja pitäen hyviä suhteita sekä EU:hun että Yhdysvaltoihin. Saakašvilin alun suuri suosio oli osittain mennyttä presidenttikausien päätteeksi, sillä miestä syytettiin itsevaltaisuudesta. Sittemmin Saakašvili lähti ulkomaille maan alkaessa polttaa jalkojen alla ja toimi presidentti Petro Porošenkon Ukrainassa Odessan alueen kuvernöörinä. Vuonna 2021 Saakašvili palasi Georgiaan ja joutui tietenkin vankilaan, mikä tuntuu olevan yleinen kohtalo entisillä poliittisilla johtajilla. Mielenosoittajan rintamuksessa oli sydänpinssi Ukrainan väreissä.

Parlamentin takana avautuu palanen entistä ränsistyneempää vanhaakaupunkia, jossa turisteja ei enää näkynytkään. Mutta samat ”Fuck Russia” -iskulauseet kyllä olivat läsnä myös täällä. Otimme taksin takaisin hotellille. Kuski kertoi olevansa abhaasi ja asuneensa Ukrainan Mariupolissa vuosikausia, mutta muuttaneensa pois sieltä vuonna 2014, kun Venäjä ensikerran tunkeutui Ukrainan maaperälle. Hän oli silloin päätellyt, että jossain vaiheessa venäläiset vyöryisivät Mariupoliinkin ja lähti perheineen Tbilisiin. Alkuvuonna 2022 Venäjä sitten saapui ja moukaroi kaupungin maan tasalle. Kuljettaja puhui jonkinlaista englantia ja kertoili matkan aikana erilaisten rakennusten tarkoituksia. Aika moni tuntui olevan presidentti Saakašvilin aikaansaannos, eikä kuljettaja tuntunut olevan miehen suurin fani.

Ensimmäisen päivän perusteella tbilisiläiset vaikuttivat olevan toista maata vuoriston väkeen verrattuna. Kymmenistä tuhansista kaupungissa olevista venäläisistä huolimatta kaupunkilaiset olivat oikein ystävällistä kansaa, melkein bakulaisiin verrattavissa olevia. Ja antoihan hotellin emäntäkin meille lasilliset paikallista viiniä, kun saavuimme takaisin hotellille ja saimme maksettua majoituksemme. Olimme kävelleet päivän aikana kilometritolkulla, mikä on kovaa hommaa näillä Tbilisin kukkuloisilla kaduilla ja kujilla.