21.8.2017
Aktaun lentoasema on uusi, ainakin se näyttää siltä. Se myös toimii erinomaisesti: lähtöselvityksessä ei ollut jonoja, eikä jonottaa tarvinnut myöskään turvatarkastuksessa. Aktaun lentoasemalta oli aamukuuden tienoissa lähdössä useita lentoja, kuten Venäjän Šotsiin ja Kazakstanin Aktobeen. Me olimme lähdössä Atyrauhun.
SCAT Airlinesin lentomme DV 749 Aktausta Atyrauhun lähti hieman ennen auringonnousua kello 6.10. Lennon aikana saattoi ihastella alla levittäytynyttä Kaspianmerta, kunhan valon määrä ensin lisääntyi tarpeeksi.
Atyrau sijaitsee Kaspianmeren pohjoisrannikon tuntumassa, Uraljoen suistossa. Matkaa rannikolle on muutamia kilometrejä. Kaupungin erikoisuus on se, että se sijaitsee itse asiassa 20 metriä merenpinnan alapuolella. Ja Kaspianmerihän on siis järvi, ei meri. Atyraun lentoasema, jonne laskeuduimme aikataulussa noin 50 minuutin lennon jälkeen, on niin ikään eksoottinen elämys: maailman matalimmalla sijaitseva kaupallinen lentoasema! Se sijaitsee kokonaiset 22 metriä merenpinnan alapuolella. Toinen eksoottinen piirre tällä pikkuruisella lentoasemalla oli se, että terminaaliin oli bussikuljetus. Kävelymatkaa olisi ollut noin 50 metriä, mutta bussilla siihen sai kulutettua 57 sekuntia. Mittasin ajan puhelimen sekuntikellolla ja sain oudoksuvia katseita kanssamatkustajina olleilta kazakeilta.
Atyrau on öljykaupunki. Öljyä ja kaasua pumpataan jossain lähistöllä ja Atyraussa sitä sitten ainakin jalostetaan. Sen vuoksi kaupungissa asustaa ulkomaalaisiakin ja keskellä kaupunkia on luksushotelli. Taksin hintakin oli paljon Aktauta ja Astanaa kalliimpi, mutta pääsimme tuossa tuokiossa toisella puolella kaupunkia sijaitsevalle rautatieasemalle. Jätimme matkatavarat säilöön ja lähdimme kaupungille odottelemaan illalla alkavaa junamatkaamme.
Jo lentokoneen ikkunasta olin havainnut Atyraun olevan tyystin toisenlainen kaupunki kuin Astana tai Aktau. Atyraussa ei nimittäin ole kasvillisuutta! Kaupunki on kehittynyt keskelle karua aroa. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että Atyrau on niitä harvoja paikkoja maailmassa, jotka sijaitsevat kahdessa maanosassa. Olimme laskeutuneet Euroopan puolelle, ajaneet taksilla Aasiassa sijaitsevalle rautatieasemalle ja nyt olimme matkalla jalkaisin takaisin kohti Eurooppaa. Rajana toimii Uraljoki, jonka yli pääsee keskustassakin siltoja pitkin. Ja varmaan uimallakin. En tiedä voiko Istanbulissa vaihtaa maanosaa kävellen, siis jotain Bosporinsalmen siltaa pitkin. Tuskin, mutta Atyraussa se on hyvinkin mahdollista.
Kävelimme siis takaisin Eurooppaan, seurailimme Uraljoen rantoja kohti ydinkeskustaa, näimme kalastajia ja lopulta olimme ylittämässä jokea takaisin Aasiaan. Pääkatu Abayta pitkin. Kadun varrella on sitten kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Kävimme Burger Kingissä, se oli sitä mitä ihminen tarvitsee liian varhaisen heräämisen jälkeen. Lennolla ei oltu tarjoiltu muuta kuin karkkia ja mehua. Toki löysimme parikin itseään aamupalalla (ihan englanniksikin) mainostavaa ravintolaa. Oikeasti aamupalaa ei ollut tarjolla. Burger Kingin jälkeen kävelimme kohti itää ja löysimme Makhambet Ötemisulyn draamateatterin suihkulähteineen. Kadulta voi löytää myös postitoimiston, mutta ei postikortteja.
Lähellä Uraljokea, ihan ydinkeskustassa sijaitsee Atyraun alueen historiaa esittelevä museo. Museon ovella hinnaksi kerrottiin 200 tengeä (noin 0,50 euroa), mutta kun menimme lipunmyyntiluukulle ehkä liian huonolla venäjällä ostamaan lippuja, olikin hinta eri. Museolla oli eri hinta ”kaukaa ulkomailta” tuleville vieraille: 500 tengeä (noin 1,25 euroa). Naapurimaiden väelle oli niin ikään oma hintansa. Museossa ei saa valokuvata, mutta muuten se on oikein positiivinen yllätys. Historiassa liikkeelle lähdetään dinosaurusten ajasta ja kuljetaan halki neuvostoaikojen, jolloin kaupunki tunnettiin nimellä Gurjev. Lopulta päädytään esittelemään Atyraun nykyistä talouselämää, jossa öljynjalostuksella on suurin rooli. Mukavin lisä näissä Kazakstanin alueita esittelevissä museoissa on aina maan isää, ikuista presidenttiä, Nursultan Nazarbajevia esittelevä huone. Sitäkään ei siis valitettavasti saanut kuvata.
Museovisiitin jälkeen pistäydyimme Atyraun uimarannalle, joka ei sijaitse Kaspianmeren rannalla, vaan keskellä kaupunkia Uraljoen Aasian-puoleisella rannalla. Ranta on kovettunutta mutaa, mutta siitä huolimatta rannalla oli uimareita. Jopa pukukopit ja rantaravintola löytyvät. Emme käyneet uimassa, koska olimme odottelemassa junaa.
Junamatkaa varten tarvitaan eväitä, mutta supermarketin löytyminen ei ole kovin helppoa Atyraun keskustassa. Päätimme lähteä katsastamaan Euroopan puolella olevan ostoskeskuksen. Siispä jälleen Uraljoen yli. Isatayn ja Makhambetin aukiolla oli kauniita kukkaistutuksia ja vuonna 2000 avattu Imangalin moskeija. Kazakstan kun sattuu olemaan isoksi osaksi muslimimaa. Pian moskeijan jälkeen eteen tulee Atyraun ostoskeskus, joka oli kuin tuulahdus jostain kaukaa menneisyydestä, muttei kuitenkaan basaariajoilta, vaikka käytävät suhteellisen kapeat ovatkin. Myytävä tavara taisi olla kiinalaista. Kauppakeskuksessa piti olla Ideal-supermarket, mutta se oli suljettu hiljattain. Wifiä ei ollut, mutta sentään yhdet liukuportaat!
Jatkoimme eteenpäin, syvemmälle Eurooppaan! Sitten löytyi toinen kauppakeskus, joka jo hieman enemmän muistutti länsimaisia vastineitaan. Sieltä löytyi sitten jo supermarkettikin. Ostimme kassit täyteen ruokaa ja lähdimme metsästämään taksia takaisin juna-asemalle. Atyraussakin saa olla onnekas, mikäli haluaa löytää virallisen taksin. Lentoasemalla ja rautatieasemalla se ei ole ongelma. Ostoskeskuksen edessä päivysti nuorukainen farmariladan avaimet käsissään. Päätimme hypätä kyytiin. Mies oli kovin innostunut saadessaan turisteja Euroopasta kyytiinsä, vaikkei hän rautatieaseman sijaintia tiennytkään. Mitäpä sitä nyt sellaisen sijaintia paikallisten asukkaiden kannattaisikaan tietää. Varsinkaan jos omistaa Ladan. Annoimme kuskille ajo-ohjeita ja pääsimme perille.
Meillä oli junalippu Kandyagashiin ja sieltä edelleen eteläiseen Kazakstanin Türkistaniin. Kazakstanin junalippuja kehotetaan varailemaan hyvissä ajoin, mikä todellakin pitää ainakin kesällä paikkansa. Varasimme lippuja 6. elokuuta, jolloin suora juna Atyrausta Türkistaniin oli jo loppuunmyyty. Myös Kandyagashin junaan oli vain hyvin vähän paikkoja enää jäljellä. Liput saa varattua ja maksettua kätevästi suoraan Kazakstanin rautateiden, Kazakhstan Temir Zholyn sivuilta. Jopa paikat saa itse varattua. Hintaa kakkosluokan makuuvaunupaikkalipullamme oli 4 251 tengeä (noin 10,6 euroa). Toinen muistettava seikka on se, että joihinkin juniin pitää netistä ostettu ja tulostettu lippu vaihtaa rautatieaseman lipunmyynnissä toisenlaiseksi. Ihan veloituksetta. Kandyagashiin menevä junamme oli niin uudenaikainen, että sinne sai lipunmyyjän mukaan marssia ihan itseprintattu lippu kourassa. Kolmanneksi vielä on muistettava, että Kazakstanin junat kulkevat pääkaupungin Astanan ajassa. Länsi-Kazakstan, kuten juuri Atyrau ja Kandyagash ovat eri ajassa: kello on Astanaa jäljessä tunnin. Lipussamme siis luki junan lähtöajaksi kello 22.07, mutta lähdimme matkaan 21.07 paikallista aikaa.
Juna oli uusi ja upea, paljon parempi kuin Suomen junat. Konduktöörit olivat ystävällisiä ja tavattoman uteliaita, samoin kanssamatkustajamme. Samaan hyttiin sattui Atyrausta kotoisin oleva nuorukainen, joka osasi hyvin jopa englantia. Levitimme sängyt ja painuimme pian yöpuulle, sillä olisimme perillä Kandyagashissa kello 4.46 (eli 3.46 paikallista aikaa). Kazakstanin junat ovat kuulemma aina aikataulussa ja niin saavuimme Kandyagashiinkin minuutilleen aikataulussa.