Zinderin vappukulkue ja torielämää

1.–2.5.2023

Huhtikuu oli vaihtunut toukokuuksi ja toukokuun ensimmäinen tarkoittaa suuressa osassa maailmaa kansainvälistä työväen päivää ja samalla yleistä vapaapäivää. La fête du Travail on vapaapäivä Nigerissäkin, mutta harvemmin tällaiset päivät sen kummemmin katukuvassa näkyvät; tavalliset nigeriläiset paiskivat töitä joka tapauksessa seitsemänä päivänä viikossa, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Vapaapäivä on suotu vain valtion instituutioissa, kuten kouluissa ja virastoissa sekä vaikkapa pankeissa työskenteleville.

Eikä vappu Zinderin katukuvassa mitenkään näkynytkään, kun lähdin aamupalan päätteeksi taas tutun mototaksikuskin kanssa tutustumaan kaupunkiin. Yahouza oli jälleen etuajassa ja tuli tällä kertaa jopa huoneeni ovelle asti. Edellispäivänä häntä ei oltu päästetty hotellin muurien sisään, mutta nyt Auberge Gamzakin ovella päivystäneet sotilaat olivat ilmeisesti tehneet hänestä mielessään turvallisuusselvityksen ja mies oli näin päästetty sisään hotellialueelle. Kai sotilaat olivat nähneet minut Yahouzan seurassa edellisinä päivinä.

Koska olin jo päässyt näkemään niin Damagaramin sulttaanin palatsin ja Zinderin vanhankaupungin sekä toisaalta paikallista kyläelämää läheisessä Tchentchindissä, oli nyt aika tutustua ”uuteen” Zinderiin, siis nykyiseen kaupunkikeskukseen. Vanhakaupunki Birni ei ole enää Zinderin keskus, vaan tärkeät virastot ovat uudessa keskustassa. Yahouzasta, joka ei vielä pari päivää sitten tiennyt, mitä turistin ”ammatinkuvaan” kuuluu, oli viimeistään tänään tullut Zinderin paras matkailuasiantuntija ja nyt hän ehdotti vierailua Marché Kollialla. Se ei ole Zinderin grand marché, suurtori, vaan ennemminkin petit marché, pikkutori. Marché Kollian kohokohta on erillinen vuohitori, jolla vastaanotto oli jälleen tutun vieraanvarainen. Totta kai saisin ottaa valokuvia, se ei olisi ongelma! Vuohitarjonta oli yleisen vapaapäivän johdosta hieman tavallista vaatimattomampi, mutta satunnaisen suomalaisen turistin silmiin tarjontaa kyllä oli runsaasti. Hyvän vuohen hinta on noin 10 000 frangia eli noin 15 euroa. Luultavasti vuohen hinta laskisi entisestään, jos hintoja tiedustelisi paikallinen. Vertailun vuoksi Kirkon ulkomaanapu kaupittelee vuohia 30 eurolla kappaleelta. Kuljimme seuraavaksi Marché Kollian ”tavarapuolen” poikki. Kaikkea on kaupan, mutta kuulemma tarjonta olisi parempi varsinaisella suurtorilla, jonne menisimme pian.

Ajaessamme kohti suurtoria, oli vastassa yhtäkkiä valtava kansanjoukko: Zinderin vappumarssi! Leveän pääkadun varressa on oikein katettu katsomokin, joka pullisteli ihmisistä. Damagaramin sulttaanikin näytti olevan yleisön joukossa. Yahouza selvitti, että kohta ohitse kulkisi työväen päivää juhlistava kulkue. Liityimme joukkoon, sillä yleisö vaikutti olevan juhlatuulella. Mielenosoituksia on syytä välttää maassa kuin maassa, mutta nyt kyseessä ei olisi sellainen. Paikallinen televisiokanava oli paikalla kuvaamassa tapahtumaa ja haastattelemassa ihmisiä. Osa ihmisistä kävi luonani pyytämässä yhteiskuvia. Sitten koitti kulkueen aika: alkupäässä marssi esimerkiksi Zinderin karatekerho karatemanöövereitä esitellen. Pian oli Nigerin valtiollisen sähkölaitoksen vuoro, joka oli asentanut lava-auton lavalle sähkötolpan ja kytkenyt siihen kiinni elävän sähköasentajan. Zinderin koulut olivat vahvasti esillä ja touhu muistutti suomalaisia penkkareita: lava-auton lavalle oli kannettu muutamia pulpetteja, joihin istutetut oppilaat ja liitutaulun edessä seissyt opettaja heittelivät yleisöön kyniä, liituja, viivoittimia ja kouluvihkoja. Minäkin sain osuman liidusta, mutta jätin kouluvälineet silti enemmän niitä tarvitseville, enkä ryhtynyt keräämään rojuja kadulta. Myöhemmin ostin kadulta kasan noita kauniita Nigerin tasavallan opetusministeriön julkaisemia vihkoja tuliaisiksi Suomeen. Vihon kannessa ohjeistetaan seuraavasti: ”Ne demande pas ce que ton pays va faire pour toi, mais ce que tu vas faire pour ton pays!” Eli suomeksi: ”Älkää kysykö, mitä maanne tekee puolestanne, vaan mitä te teette maanne hyväksi!” Kääntöpuolella on Nigerin kansallishymni La Nigèriennen sanat sekä huomautus, että vihko on Nigerin valtion omaisuutta ja että myynti on kielletty. Hinta katukaupassa on sata frangia (0,15 euroa) kappaleelta, mitä pidän sopuhintana myyntikiellossa olevista tuotteista.

Seurasimme aikamme vappumarssia, minkä jälkeen lähdimme kohti sitä suurtoria. Matkalla Yahouza päätti kuitenkin esitellä minulle Zinderin evankelisen kirkon. Niger on lähes täysin islaminuskoinen valtio ja Yahouzakin on muslimi, mutta maassa sinnittelee silti myös liki olemattoman kokoinen kristitty vähemmistö. Koko maan väestöstä kristittyjä on 0,26 prosenttia. Protestantteja tuosta joukosta on 0,09 %. Kirkko sijaitsee vaatimattomassa rakennuksessa Zinderin keskustassa. Portti oli auki ja olipa ovi sisään kirkkoonkin auki. Kristityt järjestöt syyttävät Nigeriä kristittyjen vainosta, mutta ainakin täällä Zinderissä tilanne vaikutti hyvin erilaiselta. Kuka tahansa olisi voinut marssia kadulta ja suorittaa attentaatin kirkossa avoimien ovien ansiosta, mutta elämä jatkui tavalliseen tapaan. Zinderin evankelisen kirkon pappikin oli parhaillaan kiertämässä lähiseudun kyliä. Istahdimme hetkeksi kirkon pihamaalle, jossa yritin saada selville, että minkä suuntauksen kirkko tämä nyt oikeastaan onkaan. Mitä tarkoittaa ”evankelinen kirkko”? En ollut saanut tähän kysymykseeni kunnon vastausta myöskään Kongon Impfondossa, jossa haastattelin sikäläisen ”evankelisen pioneerisairaalan” yhdysvaltalaisia vapaaehtoisia.

Seuraavaksi suuntasimme Zinderin suurtorille, joka kantaa nimeä Marché Dolle de Zinder. Kyseessä on laaja torialue, jolla on leveyttä 200 metriä ja pituutta noin 300 metriä. Tarjontaa on taas laidasta laitaan mausteista hammastahnaan ja riisisäkkeihin, paikallisista hatuista kenkiin, kankaista keittiövälineisiin ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Asettelin päähäni tyylikästä paikallisen paimentolaisen hattua, jollaisia olin nähnyt käytettävän myös Yoben osavaltiossa Pohjois-Nigeriassa. Totesin kuitenkin, etten oikeastaan saisi hattua ehjänä Suomeen asti, joten kaupat jäivät tekemättä. Yahouza kierrätti minua ympäri torialuetta ja tuntui löytävän jälleen ne eniten minua kiinnostavat kolkat. Ostin itselleni Nigerin jalkapallomaajoukkueen pelipaidan, vaikka en sitä Suomessa voinekaan julkisesti käyttää syystä, että etupuolella lukee suurin kirjaimin ”NIGER”!

Samalla reissulla päätimme myös pureutua Yahouzan puhelinongelmaan. Mieshän oli kaksi päivää sitten hankkinut minulta saamillaan rahoilla elämänsä ensimmäisen kännykän, käytetyn yhdeksän euron Tecno-älypuhelimen. Puhelin ei toiminut kunnolla ja nyt myös sisäänkirjautuminen ei enää onnistunut. Yahouza maksoi 1 000 frangia (n. 1,5 euroa) siitä hyvästä, että eräässä kännykkäliikkeessä puhelimen suojaus murrettiin. Paikallisilla rahamiehillä ja -naisilla on tapana pitää seteleitä yhdessä nipussa siten, että suuret setelit on aseteltu nippuun päällimmäisiksi. Lompakoita ei oikeastaan tunneta. Lisäksi rahanippua käsitellään mahdollisimman suureellisesti, mutta silti hienovaraisesti. Kiinnitin huomiota, että Yahouzakin oli rakentanut vastaavan nivaskan minulta saamistaan 5 000 frangin seteleistä ja nyt hänkin esiintyi rahamiehenä. Se on harvinaista herkkua hänelle, sillä päivän päivän palkka muodostuu lähinnä kolikoista. Minulla taas on tapana pitää rahoja lompakossa ja sielläkin vain mahdollisimman vähän. Lisäksi käsittelen seteleitäni vainoharhaisen tarkasti, ettei kukaan vain näe, että minulla on suuria seteleitä! Toisaalta afrikkalaiset taitavat niin olettaa joka tapauksessa.

Marché Dolle de Zinder tuli katsotuksi, minkä jälkeen ajoimme seuraavaksi kaupungin laidalla sijaitsevalle suurelle karjatorille. Jo aamuisella Marché Kollialla vuohia oli ollut runsas määrä, mutta nyt niitä oli sadoittain. Jälleen sain kuulla olevani tervetullut, mutta minulle myös pahoiteltiin vuohten pientä määrää. Näin vapaapäivänä tarjonta on huonompaa kuin tavallisena arkipäivänä. Jos asuisin Nigerissä, olisi minulla nyt varmasti oma vuohi; eräs sellainen nimittäin tuli luokseni ja ryhtyi kiehnäämään jaloissani kuin kissa konsanaan. Karjatori on jaettu kolmeen osaan: vuohet, lehmät ja kamelit. Kamelitorin laitamilla päivystäneet miehet pyysivät minulta 2 000 frangin (n. 3 euron) kuvausmaksua, mikäli tahtoisin ottaa kameleista kuvia. Totesin, että siihen ei oikeastaan olisi tarvetta. Olin nähnyt kameleita jo Zariassa, Kanossa, Tulo Tulon keitailla ja ties missä. Lisäksi varmasti näkisin niitä pian lisää myös Agadezissa. Yahouza paheksui noita muutamaa kamelitorilla päivystänyttä miestä ja sanoi, että nigeriläiset yrittävät nyhtää kaikki rahat vierailijoilta. Kieltämättä Yahouza oli poikkeus tähän, sillä hänhän ei ollut mussuttanut kertaakaan, että maksoin hänelle jotenkin liian vähän. Emme olleet tänäänkään sopineet mitään erityistä summaa päivän kierroksesta, sillä emmehän olleet myöskään sopineet, että missä vierailisimme!

Karjatorin jälkeen pyysin, että pääsisin ostamaan erinomaista Rufaidah-jugurttia, jonka makuun olin päässyt jo Pohjois-Nigeriassa. Rufaidah on alun perin Kebbin osavaltiosta Pohjois-Nigeriasta, mutta laajentunut sittemmin kaikkialle Pohjois-Nigeriaan ja myös tänne Nigeriin ja jopa Tšadiin. Olen jo aiemmin todennut afrikkalaiset jugurtit poikkeuksetta erinomaisiksi, jopa niin erinomaisiksi, että toivoisin niitä Suomeenkin. Väitän, että Kongossa, São Tomé ja Príncipellä ja Nigeriassa valmistetaan maailman parhaat jugurtit. Zinderin Rufaidah-puoti oli kiinni, mutta samaa jugurttia löytyi myös paikallisesta supermarketista. Valitettavasti parasta ennen -päivämäärä oli ehtinyt mennä umpeen jo päiväkausia sitten, joten tyytyminen oli tällä kertaa Beninissä valmistettuun jugurttiin, joka sekin on erinomaista. Lisäksi ostin pienen Puolan Kutnossa valmistetun tuubin Pringles-sipsejä. Olisin ostanut moisen myös Yahouzalle, mutta tämä ei ollut kuullutkaan perunalastuista, eikä siksi niitä kokenut tarvitsevansa.

Illallisen nautin jälleen Auberge Gamzakissa ja pimeän laskeuduttua vetäydyin hotellin kattoterassille kuuntelemaan Zinderin ääniä. Esimerkiksi lännestä, ehkä Niameysta asti, tulevat pitkän matkan bussit tuntuivat töräyttävän kaupunkiin saapuessaan torvea. Kuukauden vaihtuminen toukokuuksi näkyi myös siinä, että Telian suomalainen liittymä ryhtyi toimimaan täällä Nigerin takamailla.

Seuraavana päivänä, 2. toukokuuta, pidin vapaapäivän, kun olin nähnyt Zinderin läpikotaisin. Toki pistäydyin kävellen lähellä hotellia sijaitsevassa ”käsityöläiskylässä”, Village artisanalissa, jossa taitavat käsityöläiset valmistavat kaikkea sandaaleista, koruihin, mattoihin ja vaatteisiin. Olisin kovin mieluusti ostanut aidot zinderiläiset nahkasandaalit, mutta oikeaa kokoa ei löytynyt, eikä toisaalta sellaisia sandaaleja, joita ei olisi ”pilattu” liimaamalla niihin Adidaksen, Guccin tai muun kansainvälisen brändin metallista logoa. Hetken verran hieroin kauppaa kauniista matosta, jonka pyyntihinta lähti 300 eurosta laskien lopulta 76 euroon. Hinta oli täysin naurettava, mutta ymmärrän, että länsimaalainen kehitysyhteistyöjärjestön leivissä oleva, ehkä paikallista hintatasoa tuntematon, henkilö maksaa mielellään jopa sen 300 euroa. Poistuin lopulta käsityöläisten pajalta tyhjin käsin. Seuraavana päivänä jatkaisin matkaani kohti Agadezin kaupunkia.