Sulttaanin vieraana Zinderissä

30.4.2023

Zinderin aamu valkeni yhtä pölyisenä kuin edellispäiväkin. Lämpötila oli noussut jonnekin 30 ja 40 asteen välimaastoon jo aamukahdeksalta, kun kömmin huoneestani ja siirryin aamupalan kimppuun. Huonehintaan Auberge Gamzakissa kuuluu aamupala, joka käsittää munakkaan, patongin sekä kahvia. Koska olin hotellin ainoa asiakas, sain myös kaukosäätimen aamiaishuoneen televisioon. Seurasin France24:n uutiset ja sitten siirryin hausankielisen saippuaoopperan pariin. Sarja oli ehtaa nigerialaista laatua.

Eilen minua ympäri Zinderiä ajeluttanut mototaksikuski Yahouza oli luvatusti odottamassa hotellin portilla, kun hieman ennen yhdeksää kävin kurkkaamassa. Olin jo edellispäivänä todennut Yahouzan Nigerin suomalaisimmaksi nigeriläiseksi, joten oli pelkästään luonnollista, että mies oli etuajassa. Hän oli edellispäivänä kertonut ostavansa elämänsä ensimmäisen oman kännykän minulta saamillaan rahoilla. Uhkauksensa hän oli toteuttanut välittömästi, joten nyt mies esitteli käytettyä Tecno-merkkistä älypuhelintaan. Se ei ollut maksanut aivan kymppitonnia (n. 15,2 euroa), vaan ainoastaan 6 000 frangia (n. 9,1 euroa). Näyttö oli säröillä, mutta niin on omankin puhelimeni näyttö pudotettuani luurin edellisvuonna Namibiassa hotellihuoneen kivilattialle. Seuraavaksi puhelimeen pitäisi kuulemma ostaa akku. Minä lisäsin, että hän tarvitsee myös laturin puhelimen lataamiseksi. Asialla ei tosin ollut kiirettä, koska mies oli mainiosti selvinnyt elämänsä alusta tähän päiväänkin ilman omaa kännykkää. Ymmärsin, että hänen perheellään kuitenkin on myös yhteinen matkapuhelin, jota käyttivät myös veljet ja muut kylän miehet ja naiset.

Kokeilin jakaa omasta puhelimestani nettiä Yahouzan puhelimeen, mutta emme onnistuneet asiassa. Olikohan puhelin täysin romu, mietin. Yahouza oli vakuuttunut puhelimestaan, johon palattaisiin vielä myöhemmin. Nyt lähtisimme katsomaan niitä paikkoja, joiden takia olin Zinderiin oikeastaan tullutkin; sulttaanin palatsia ja vanhaakaupunkia. Ne sijaitsevat kaupungin keskustan eteläpuolella, vähän matkaa Nigerian rajalle vievältä tieltä kohti itää.

Zinder, jonka nimen olin oppinut lausuttavan ”zänder” siten, että z-kirjain lausutaan pehmeänä, on historiallinen kaupunki, jonka historia kytkeytyy erityisesti Damagaramin sulttaanikuntaan. Damagaram oli 1730-luvulla perustettu valtio, joka oli samalla voimakkaan Kanem-Bornun valtakunnan vasalli. Damagaram kasvoi vähitellen ja oli suurimmillaan 1800-luvulla, jolloin sen katsotaan hallinneen noin Irlannin kokoista aluetta. Sulttaani Suleyman dan Tanimoun päätti vuonna 1812 siirtää pääpaikkansa pikkuisesta Damagaramista tänne Zinderiin ja nykyiselle paikalleen Birni-nimellä tunnettuun vanhaankaupunkiin.

Kuten Zaria, Kano, Gumel ja muut seudun kaupungit, Zinderkin Damagaramin sulttaanikunnan pääkaupunkina on ollut merkittävä Saharan ylittävän kaupan risteyspaikka ja kauppakaupunki kiitos erinomaisen sijaintinsa. Zinderin merkitys on korostunut etenkin nykyisessä Nigeriassa sijaitsevaan Kanoon kamelikaravaanien muodossa suuntautuvan kaupan risteysasemana sekä toisaalta idän eli Tšadin ja lännen eli Niameyn välisenä risteyksenä. Kamelikaravaaneja kulkee seudulla edelleen, mutta autojen yleistyminen on valitettavasti vähentänyt niiden määrää roimasti ja nyttemmin karavaaneja saatetaan pitää jopa outoina ja epäilyttävinä. Esimerkiksi maaliskuussa 2021 Zinderistä saapui kamelikaravaani Nigerian Kanoon aiheuttaen paikallisissa ”ahdistusta”. Poliisin selvitettyä asiaa, kävi ilmi, että kamelikaravaani oli oikealla asialla eli tuomassa potaskaa myytäväksi ja poistuisi sen jälkeen takaisin Nigerin puolelle rajaa. Karavaanin matkustusasiakirjat olivat olleet kunnossa.

Ranskan tehtyä Nigeristä siirtomaansa, lakkautettiin Damagaramin sulttaanikunta virallisesti vuonna 1899 ja Zinderistä tehtiin uuden siirtomaan pääkaupunki vuosiksi 1911–1926, minkä jälkeen lännessä sijaitseva Niamey korotettiin pääkaupungiksi. Kuten Nigeriankin puolella, myös Nigerissä maan jokaista neliökilometriä hallitsee vaaleilla valittujen johtajien ohella perinteinenkin (eli seremoniallinen) johtaja. Perinteisillä johtajilla on edelleen vähintään seremoniallista valtaa ja vaaleilla valitut johtajat kuuntelevat ja arvostavat heitä. Väittäisin myös tavallisen kansan arvostavan perinteisiä johtajia enemmän. Nigeriassa sulttaaneja on ilmeisesti vain Sokotossa, muiden islamilaisten alueiden johtajien ollessa emiirejä eli sulttaanin alapuolella olevia. Täällä Nigerissä sulttaaneja on vähintään kaksi, joista toinen asuu Agadezissa toisen, Damagaramin sulttaanin, päivystäessä edelleen täällä Zinderissä.

Nykyinen sulttaanin palatsi on rakennettu sulttaaneista kuuluisimman Tanimoun dan Suleymanin eli Tanimoun Suuren kaudella ja muurarimestari Mahaman Giwan valvonnassa vuosina 1850–1852. Palatsi on maalattu punaruskeaksi ja se oli jyhkeä ilmestys, kun Yahouza pysäköi mopedinsa muurin viereen. Muuria kunnostettiin parhaillaan ja kunnostettavaa siinä riittääkin, sillä se on kymmenen metriä paksu ja yhtä korkea. Muuriin on kuvattuna kauniita hausoille tyypillisiä kuvioita ja toisaalta sulttaanikunnan tunnukset eli miekka, kilpi ja kaksi keihästä.

Sulttaanin palatsia vartioi 162 vartijaa, joista osa päivysti palatsin portilla rennosti jutustellen. Sulttaani on arvostettu henkilö, eikä kenelläkään luulisi olevan mitään häntä vastaan. Siltä vartijoiden toiminta ainakin vaikutti. Minuun ei kiinnitetty suurempaa huomiota, mutta tervehdykseeni kyllä vastattiin iloisesti. Palatsin leivissä on vartijoiden lisäksi kymmenittäin muutakin henkilöstöä, joista eräs ilmoittautui opastamaan minua Birnissä eli vanhassakaupungissa. Kaupunkikierroksen jälkeen voisin ehkä vierailla myös sisällä palatsissa, minulle kerrottiin. Asiaa valmisteltaisiin sillä välin, kun kiertelisimme vanhassakaupungissa.

Zinderin vanhakaupunki, Birni, sulttaanin palatseineen sijaitsee suurten graniittilohkareiden ympäröimänä, enkä voinut olla miettimättä niiden merkitystä aikoinaan myös puolustusmielessä. Tietenkin Birnin ympärillä on ollut myös muuri, joka rakennettiin vuosina 1855–1856. Sillä oli korkeutta 9–14 metriä ja rakennusvaiheessa siihen on islamilaisten uskonoppineiden ja toisaalta myös metsästäjien (koska heillä uskottiin olevan myyttisiä voimia) neuvosta muurattu neljä Koraania ja kolme nuorta tyttöä. Tarina ei kerro, että onko tytöt muurattu elävinä. Kuten Kanossakin, myös täällä muuri on päässyt murentumaan. Kävimme katsomassa pientä jäljellä olevaa palaa Birnin muurista. Muurissa on ollut aikoinaan seitsemän porttia.

Birni on Unescon maailmanperintöluettelon aielistalla, mutta kaupunginosa ei silti ole museo, vaan kaikissa taloissa asutaan, kuten tein huomion vanhankaupungin kapeita ja sokkeloisia katuja kävellessäni. Talot ovat edelleen taidokkaasti hausatyyliin koristeltuja sulttaanin palatsin tavoin ja taitoa ilmeisesti siirretään sukupolvelta toiselle. Osa taloista on myös värikkäästi maalattuja. Kaikki talot eivät ole 1800-luvulta, vaan joukossa on myös uudempia rakennuksia, sillä rahaa talojen kunnostukseen on niukalti ja se taas aiheuttaa toisinaan jopa romahtamisia. Sellainen kohtalo oli myös talolla, jossa saksalainen tutkimusmatkailija Heinrich Barth majoittui 25. joulukuuta 1852 ja 30. tammikuuta 1853 välisen ajan matkallaan Tšadjärveltä Timbuktuun. Talo on toki uudelleen rakennettu vanhaan tyyliin ja rakennuksen edessä on herra Barthin vierailusta kertova kyltti. Emme käyneet sisällä talossa, sillä sekin on asuinkäytössä ja toisaalta, eihän se olisi ollut edes se alkuperäinen Barthin talo. Barth raportoi myöhemmin, että hänen käydessään Zinderissä, oli silloisella sulttaanilla noin 300 vaimoa, lukematon määrä lapsia, 5 000 sotilaan ratsuväki ja 30 000 jalkaväen sotilaan armeija! Luku päihittää mennen tullen Nigerin tasavallan armeijan koon vuonna 2023.

Minun, Yahouzan ja oppaan revohka näillä kapeilla kaduilla kiinnitti paljon huomiota etenkin nuorison keskuudessa. Birnin lapset hihittelivät, vilkuttelivat ja huutelivat ”bonjour, bonjour” ohi kulkiessamme. Mukaamme liittyi muutamia nuoria miehiä, joille minä valkoisena eurooppalaisena taisin olla koko vuoden mielenkiintoisin tapaus ja he esiintyivät seurueessamme kuin tuntisimme ja kohta tässä lähdettäisiin sitten Eurooppaan porukalla. Birni on täynnä pelkästään hyviä ihmisiä ja sellaisia olivat ehdottomasti myös kaikki seurueeseemme liittyneet uudet tuttavuudet! Tavallisen köyhän kansan lisäksi vanhassakaupungissa asuu myös merkkihenkilöitä, jollaisen kohtasimme sattumalta tämän kodin portilla. Seurueemme meni hetkessä polvilleen ja kumarsi päätään miehen edessä. Minä tein saman. Oppaani kertoi tämän miehen olevan sulttaanin sukulainen. Herralla oli pihassaan keskellä Birnin hiekkaista katusokkeloa suuri nelivetomaasturi, jonka perään liimatussa tarrassa seisoivat kirjaimet ”IS” ja pikkuinen Islannin lippu. Maasturi oli siis entisessä elämässään halkonut Islannin puuttomia ja tuulisia erämaita ja päätynyt sittemmin keskelle liki puutonta Sahelin maisemaa Damagaramin sulttaanin sukulaisen omistukseen kaukaiseen Zinderiin. Kontrasti Islannin ja Zinderin välillä ei voisi olla suurempi.

Palasimme mielenkiintoisen kierroksen päätteeksi takaisin sulttaanin palatsille, jossa minulle nyt kerrottiin, että itse sulttaani tahtoisi tavata minut. En ollut sellaista pyytänyt, sillä enhän ensinnäkään ollut olettanut sellaisen olevan mitenkään mahdollista. Eihän Damagaramin sulttaanikaan ole mikään turistinähtävyys, vaan yhteisönsä oikea johtaja. Minä taas en ole mitenkään merkittävä tai mielenkiintoinen henkilö. Miksi kukaan tahtoisi minut tavata!

Palatsiin ei mennä kengät jalassa, vaan ne on riisuttava portilla ja jätettävä vartiokaartin vahdittavaksi. Sitten saavuimme palatsin sisäpihalle, jonka laitamia koristavat tutut koristeelliset hausakuvioinnit. Laitamilla on myös muutamia pienenpieniä sellejä vankeja varten. Minä kavahdan nykyisin kaikenlaisia afrikkalaisia vankisellejä, mutta kohteliaisuudesta pistäydyin eräässä yhdessä sulttaanin neuvonantajan kanssa. Entisaikoina vankityrmissä on ollut kuulemma myrkkykäärmeitä ja skorpioneja, mutta ainakin vierailemamme selli oli tehty vaarattomaksi. Kaikkea sai palatsin alueella kuvata vapaasti ja siihen jopa kannustettiin. Olin lyhyen oleskeluni aikana huomannut, että nigeriläiset eivät säiky kameraa tai paheksu, jos heidän kotikadustaan ottaa kuvan.

En ollut ehtinyt valmistautua sulttaanin kohtaamiseen edes henkisesti, eikä minua oltu tapaamiseen mitenkään evästetty. En ole milloinkaan tavannut presidenttejä, kuninkaallisia, enkä edes kunnanjohtajia, joten en ollut varma, miten käyttäytyä korrektisti. Tai olenhan minä beniniläisen Dassan kuningaskunnan prinssin tavannut, mutta Damagaramin sulttaanikunta on hieman eri kaliiperia Beninin aaltopeltilinnojen kuninkaallisiin.

Astuimme sisään suureen saliin, jonka perällä sulttaani eli Sarkin Damagaram, Aboubacar Sanda Oumarou istui valtaistuimellaan. Yahouza ja sulttaanin palvelusväki istuutuivat koko lattian peittävän pehmeän maton reunoille, sen molemmille laidoille, kun taas minun kehotettiin mennä istumaan tuolille sulttaanin viereen. Keskellä mattoa, salin puolivälissä päätin kumartaa sulttaanille, minkä jälkeen astelin hänen kuninkaallisen korkeutensa luokse kättelemään. Sulttaani toivotti hymyillen tervetulleeksi ja kehotti minua istuutumaan hänen oikealle puolelleen. Sulttaani Aboubacar Sanda Oumarou osoittautui lupsakaksi tapaukseksi ja hänen kanssaan oli helppo jutella viisi minuuttia. Aboubacar Sanda Oumarou on ollut Damagaramin sulttaanikunnan johdossa vuosina 1978–2000 ja uudelleen vuodesta 2011 lähtien. Ennen tätä hänen isänsä Sanda Oumarou dan Amadou johti sulttaanikuntaa vuodet 1950–1978.

Nykyinen sulttaani tosiaan vaikutti olevan mies paikallaan sulttaanikuntansa johdossa ja hänestä huokui, että hän oli hyvä johtaja alamaisilleen. Kerroin sulttaanille audienssin olleen minulle äärimmäisen suuri kunnia ja jatkoin, että olin Zinderissä ja Nigerissä turistina ja jatkaisin Zinderistä Agadeziin. Kerroin myös tulleeni Zinderiin oppimaan lisää Damagaramin sulttaanikunnasta. Tietenkin kehuin myös Nigerin ja nigeriläiset maasta taivaaseen, mikä miellytti sulttaania kovasti. Lopuksi sulttaani itse ehdotti, että hänestä saa kyllä ottaa myös kuvia. Näin tapahtui ja sihteeri tuli luoksemme ottamaan myös yhteiskuvan. Kiitin lopuksi sulttaania hausan kielellä, minkä jälkeen miehen henkilökohtainen neuvonantaja otti taas ohjat käsiinsä ja lähti näyttämään sulttaanin hovin vanhoja soittimia ja valokuvia, joissa yhdessä oli kuvattuna nykyisen sulttaanin isä.

Sulttaani Aboubacar Sanda Oumaroun tapaaminen on elämäni ehdottomia kohokohtia, enkä usko saavani vastaavaa audienssia ihan heti uudelleen. Yleensähän sulttaanin oikealla puolelle on istutettu sellaisia henkilöitä, kuten eräs Mohamed Bazoum, Nigerin ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti vuosina 2021–2023. Sulttaani yhdessä Kanon entisen emiirin Muhammadu Sanusi II:n kanssa muuten yritti elokuussa 2023 neuvotella Bazoumilta vallan kaapanneen kenraali Abdourahamane Tchianin kanssa. Kenraali on pyrkinyt katkomaan suhteet joka suuntaan, mutta neuvotteluihin lähetetyt perinteiset johtajat hän on suostunut tapaamaan.

Enkä toisaalta usko näkeväni yhtä upeaa autokokoelmaakaan kuin mitä sulttaanilla on palatsissaan! Minut nimittäin johdatettiin seuraavaksi sulttaanin autotalleille, joissa on ainakin kaksi Rolls-Roycea, yksi Jaguar, BMW, Lexus, useampi Toyota ja Mercedes-Benz sekä tietenkin valkoinen limusiini. Jälleen kerran kaikkea sai kuvata ja minähän kuvasin. Rolls-Royceihin törmää yleensä vain eurooppalaisissa pääkaupungeissa viiden tähden hotellien edustoilla, eikä todellakaan länsiafrikkalaisten maakuntakeskusten hiekkaisilla kujilla. Täällä Zinderissä Rolls-Royceja nyt kuitenkin on, joskin autoista toisen etukumit olivat puhki ja takapyörätkin puoliksi Zinderin santaan uponneet. Luultavasti se toinen Rolls-Royce ajaa tällä hetkellä asiansa. Youtubessa on muuten lyhyt videonpätkä, jossa sulttaani Aboubacar Sanda Oumarou saapuu limusiinillään palatsille kansanjoukon tanssiessa palatsin sisäpihalla.

Kiitin sulttaanin kahta neuvonantajaa kierroksesta ja sujautin kummallekin 5 000 frangin setelit (n. 7,6 euroa), mihin herrat olivat tyytyväisiä. Itselleen sulttaanille en ollut antanut rahaa, sillä hänellä on sitä omasta takaakin. Sama tilanne lienee myös Ruotsin ja Britannian hoveissa. Toisin on beniniläisten kuningaskuntien kuninkaiden kohdalla; he odottavat avokätistä lahjoitusta vastineeksi audienssista.

Sulttaanin toinen neuvonantaja halusi vielä esitellä minulle lähellä sijaitsevan kuivuneen kaivon, jonka merkitys ei kielimuurin takia oikein selvinnyt, ja toisaalta sen vieressä sijaitsevan muistomerkin, jonka ymmärsin muistuttavan orjatorista. Muistomerkin aidassa oli edelleen kahleita, joissa orjia on pidetty kiinnitettyinä. Zinderin kautta on kulkenut 1800-luvulla tuhansia orjia Saharan poikki Tripoliin ja Kairoon ja toisaalta myös toiseen suuntaan eli Zariaan ja Iloriniin, jotka ovat kaupunkeja nykyisessä Nigeriassa. Orjia saatiin ainakin sotasaaliina ja niistä saaduilla tuotoilla sulttaanikunta maksoi velkojaan esimerkiksi Kanem-Bornun valtakunnan suuntaan, jonka vasalli Damagaram siis oli. Liki kaikki orjakauppiaat olivat arabeja, ei siis eurooppalaisia. Kaikkia orjia ei tietenkään kuljetettu orjakaravaanien mukana muualle, vaan sulttaanikunta käytti orjia esimerkiksi sotilaina. Itse asiassa lähes kaikki sulttaanin sotilaat olivat orjia. Kanuriheimon orjia pidettiin arvokkaampina kuin esimerkiksi fulaneita. Lisäksi orjan arvoon vaikutti hänen voimakkuutensa. Siis mitä voimakkaampi orja, sitä halvempi hinta. Tässä taustalla oli tietenkin se, että voimakas orja saattoi helpommin karata. Edes Ranskan siirtomaavalta ei pystynyt täysin nitistämään orjuutta Nigerissä, vaan sitä tapahtuu maassa edelleen. Joskaan orjatoreja ei enää ole, ainakaan keskellä kaupunkeja.

Sulttaanin palatsin ja toisaalta myös entisen orjatorin vieressä sijaitsee massiivinen Sulttaanin moskeija, jonka rakennusajankohdasta on erimielisyyttä. Eräs arvio on, että moskeija olisi rakennettu Tanimoun Suuren kaudella, vuosien 1850 ja 1855 välillä. Lähteet: [1], [2] & [3]

Me olimme nyt nähneet niin sulttaanin palatsin, itse sulttaanin kuin Birninkin, joten teimme lähtöä kohti Zinderin eteläisiä ”lähiöitä”. Kuskini Yahouza tahtoi näyttää minulle kotinsa, mikä olisi niin ikään suuri kunnia. Siitä lisää täällä.